Kiinan Tolkieniksikin Jin Yongin kutsutun Kotkasoturin taru-kirjasarjan ensimmäinen osa: Soturin oppivuodet on fantasiaa, ja seikkaluromaania, parhaimmillaan.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää pieniä juonipaljastuksia!
Parhaat ystävykset Guo Xiaotian ja Yang Tiexin menehtyivät kiinaa terrorisoivien Jin-sotureiden hyökkäyksesssä. Heidän raskaana olevat vaimonsa häviävät taistelun tiimellyksessä. Heitä etsimässä on kaksikon kanssa ytävystynyt munkki Qiu Chuji ja munkin kanssa tekemän sopimuksen velvoitamana myös Etelän Seitsemänä Kummajaisena tunnettu sankarijoukko.
Jonkin ajan jälkeen Etelän Seitsemän Kummajaista löytävätkin Guo Xiaotian hieman yksinkertaisen, mutta sitäkin lempeämmän pojan Guo Jingin.Tämä asustelee Mongoliassa, Tšingis-kaaninina myöhemmin tunnetun miehen leirissä. Aikansa sankarijoukko kouluttaakin poikaa taistelutaitojen saloihin, kunnes hän on valmis ottamaan vastaan velvollisuutensa ja jättämään kaiken tutun taakseen.
Soturin oppivuosien tyylilaji, wuxia, on minulle vieras. Itseasiassa en edes tiennyt taistelutaitoja ja ritarisuutta yhdistelevän genren olemassa olosta. Muutenkin kiinalainen kulttuuri ei ole minulle hirveän tuttu, en ole juuri katsonut edessuuren suosion saaneita kung fu-filmejä. Minulla ei ole mitään lajityyyppä vastaa, ne vaan ei ole herättänyt kiinnostustani tarpeeksi.
Onneksi annoin vaihtelun virkistää ja kokeilin uutta, sillä Soturin oppivuosista kirjasta hyvinkin paljon. Siksi ei olekaan ihme, että teoksen kirjoittaneesta Jin Yongista on tullut valtava ilmiö kiinassa ja hänen teoksensa kuuuluvat kotimaansa luetuimpiin kirjoihin. Ihme ei ole myöskään sekään, että kirjan luettuna lainasin heti perään myös kirjasarjan toisen osan, Yhdeksän yinin totuuden.
Jin Yong kirjoitti Soturin oppivuodet jo 60-luvulla. Voikin hyvin kysyä, miksi kirja suomennetaan vasta nyt, vuosikymmeniä sen kirjoittamisen jälkeen. Varmasti ei voi sanoa, mistä se johtuu, mutta jos minun pitäisi veikata, niin sanoisin sen johtuvan siitä, että aasialaista kirjallisuutta on pidetty länsimaalaisille liin vieraana.
Kirjailija Jin Yong
Ihan turhaan, sillä ainakin tämä kirja on helposti ymmärrettävä, oli asuinpaikka ja kulttuuri, mikä hyvänsä. Sitäpaitsi nykyään anime, manga ja kung fu-elokuvat ovat saavuuttameet myös länsimaissa suuren suosion, erityisesti anime. Niinpä eio le mitään syytä, miksei niin voisi käydä myös wuxia-kirjallisuuden kohdalla.
Soturin oppivuosien teemat, kuten perhesuhteiden aiheuttamat velvollisuudet, kunnia sekä oman kansallisen identetiiten säilyttäminen, ovat hyvin kansainvälisiä. Ja ajankohtaisia. Perhe, kunnia ja isänmaa ovat tärkeitä nykyihmisillekin, jopa näin yksilöllisyyttä korostavana aikana, ei vain ehkä ihan siinä määrin kuin joskus ennen.
Kirja sisälsi paljon paljon taitavasti kuvattua toimintaa, vieläpä sellaista, joka on viihdyttävän ylilyövää. Kirjailija olikin laittanut taistelukohtauksissa reallisuuden romukoppaan. Toiminnan lisäksi kirjassa nähtiin myös aika lailla mieleenkiintoista poliittista juonittelua. Itseasiassa Jin-valtakunnan Kiinan valloitus kuului yhdeksi kirjan tärkeämmäksi juoneksi.
Suomentaja Riina Vuokko
Kirja oli jopa yllättävänkin aikaa kestävä, mikä ei ole mikään selviö, onhan sen kirjoittamisesta jo vuosikymmeniä. Siitäkin huolimatta, että varsinkin kirjan alussa nähtiin sitä perinteisempää sukupuoliroolia Guo Xiaotianin ja Yang Tiexinin vaimojen jäädessä lähinnä kodinhengetterään rooliin. Se kuitenkin muuttui kuin naistaistelijoita tuli kuvaan enemmänkin.
Toki ihmettelyni saattaa johtua siitä, että olen lukenut lähinnä länsimaisia kirjoja, sillä kuulemani mukaan kirjailija ei ole mikään poikkeus, vaan Kiinassa oltiin tuohon aikaan asian suhteen edistyksellimpiä. Ero onkin huomattava, jos sitä vertaa esimerkiksi Taruun Sormusten Herrasta, jossa naisen rooli on paitsi perinteisempi, niin myös paljon pienempi.
En ole pätevä arvioimaan kääntäjä Riina Vuokon kirjan käännöstä, kiinan kieli kuin ei minulta luonnistu, joten en sitä tee. Olen kuitenkin lukenut muista suomenkielisiä arvoisteluita ja he, jostka käännöstä edes arvioivat, sanovat sen olevan erittäin hyvälaatuinen. Onko se vain heidän mielipide vai subjektiivinen totuus? Siihen en ota kantaa.
Kuva on kirjasta tehdyn elokuvan juliste
Suurin osa Soturin oppivuosien hahmoista olivat kuulemma lajityypilleen tyypillisesti hyvin jaloja, rehellisiä ja tietenkin myös harvinaisen taitavia sotureita. Erityisesti suorastaan hellyttävän kiltistä Guo Jingistä sekä myöhemmin kuvaan tulleesta kekseliäästä ja kujeiluun taipuvaisesta naissoturista Huang Rongista on vaikea olla pitämättä.
Roistot, kuten Jin-dynastian katala prinssi Wanyan Honglie, olivatkin sitten silminnähden pahempia. Tyyliltään Soturin oppivuodet muistuttaakin enemmän Tarua Sormusten Herrasta kuin Tulen ja Jään laulua. Niin niin paljon kuin kirjan mustavalkoisuus lohduttaakin tänä monimutkaisena aikana, niin minusta kirja olisi ollut parempi, jos siitä olisi löytänyt myös hieman harmaan sävyjä.
Fantasian ystäville minulla on kuitenkin pieni varoituksen sana. Lajityyppi ei oikeastaan kuvaa kirjaa kovinkaan hyvin, sijoittuuhan se Kiinan historiaan. Vaihtoehtoiseen sellaiseen, mutta silti. Eikä siitä löydy juurikaan mitään yliluonnollista, saatika maagista. Jos siistyypillinen miekka ja magia fantasia on enemmän mieleesi, niin tämä ei ole oikea kirja sinulle.
Kuva on elokuvasta
Ymmärrän kyllä hyvin, miksi kirjan lajityyppi on juuri fantasia. Sen versio historiasta tuskin kuvaa todellisuutta kovinkaan tarkasti ja erityisesti munkkien sisäiset kyvyt lähenevät uhkaavasti jo yliluonnollisia kykyjä, vaikka he eivät tulipalloja heittelekään. Osaavathan he esimerksiksi suodattaa mytkyt tai alkoholin pois kehostaan.
Kirjassa oli yksi suuri vika. Se loppui kuin seinään. Ei edes clifgangeriin, vaan kesken kohtauksen. Onneksi sain lainattua toisen osan, niin pääsen heti jatkamaan tarinaa, eikä asia siis juuri häiritse. Pelkään kuitenkin, että jos toinen osa loppuu samalla tavalla, sillä en ole toistaiseksi löytänyt kirjastosta kirjasarjan kolmatta osaa.
Tiivistetysti en olisi voinut valita Soturin oppivuosia parempaa tutustuttajaa wuxia-lajityypin pariin. Niin loistavasta kirjasta on kyse. Täydet viisi tähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti