Arrowversen uusin tuotos Stargirl osittaa selvästi, että kyseinellä tv-universumilla on vielä paljon tarjottavaa. Sen ensimmäinen kausi oli jopa harvinaisen tasokas.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verrran juonipaljastuksia!
Justice Society of America (JSA) on tuhoutunut pahan The Injustice Society of America (ISA) toimesta. Viimeisenä tekonaan ryhmään kuulunut Starman (Joel McHale) antaa yliluonnollisia voimia omaavan sauvansa apurilleen Pat “Stripey” Duganille (Luke Wilson) ja pyytää antamaan sen jollekin sauvan arvoiselle. Kymmenen vuotta myöhemmin tuo sauva löytääkin arvoisensa käyttäjän.
Hän on Patin uusioperheensä ja muuttoon Nebraskan Blue Valleyhin vasta soputuva tytärpuoli Courtney Whitmoren (Brec Bassinger). Courtney ottaakin sankarin velvollisuuden mielellään vastaan. Pian hän kuitenkin huomaa, ettei sankarina oleminen ole mikään helppo homma, varsinkin kuin vuosikymmenen levossa ollut ISA nostaa taas rumaa päätään. Onneksi apuna on Patin lisäksi myös joukko muita supersankariksi haluavia teinejä.
Olen katsonut kaikki DC:n Arrowversen sarjat ja pitänyt niistä, niin vaihtelevia kuin sarjat, ja niiden tuotantokaudet ovatkin olleet. Ja niinpä tiesin pitäväni tästäkin sarjasta, ainakin tapeeksi, jotta jaksaisin kuluttaa sen kanssa vajaa tunnin joka viikko. Ilokseni huomaisinkin, ettei sarja ole pelkästään katsottava, vaan pidin siitä jopa harvinaisen paljon.
Tähän löytyy monta syytä, joista tärkeimpiä oli karismaattiset näyttelijät, erityisesti Brec Bassinger ja Luke Wilson. Myös Meg DeLacy teki hyvää työtä alkujaan hyvinkin kaksiulotteisen koulun kiusaajan, mutta lopulta yhdeksi kauden mieleenkiintoiseimmiksi hahmoiksi nousseessa, Cindy Burmanin roolissa.
Myös Dugan/Whitmoren perhedynamiikka oli hyvä. Stargirl onnistui paikka paikoin liikuttamaan menemättä kuitenkaan missään vaiheessa turhan imeläksi. Sarja jaksoi myös yllättää, ainakin silloin tällöin. Läheskään aina edes minä, joka sentään on katsonut supersankarisarjoja aika lailla, ei voinut tietää, mitä tulee taphtumaan.
Stargirl oli myös, ainakin supersankarisarjojen mittapuulla kiitettävän realistinen. Hahmot eivät suinkaan aloittaneen valmiina supersankareita, saatika tiiminä sellaisia, vaan he tekivät alussa paljon virheitä. Ehkä jopa liikaa sellaiselle, joka olisi halunnut jo mennä sinne toimintaan. Luultavasti siksi, että olen tottunut aikuismaisempiin supersankareihin.
Sarja onnistui myös vangitsemaan supervoimia, tai superesineitä kai tässä tapauksessa, saannin ilon paremmin kuin Arrowversen sarjoissa yleensä, ehkä The Flashia lukuun ottamatta. Sarjasta löytyi myös huumoria, eikä se tosiaankaan ottanut itseään liian vakavasti. Vieläpä suhteellisen hyvän laatuista tai aiankin omaan makuuni sopivaa.
Myös toimintakohtaukset olivat erityisen onnistuneita, samoin erikoistehosteet. Ainakin, jos ajattelee, että tälläisilla sarjoilla on paljon jotakin MCU:n elokuvia tai vastaavia pienempi budjetti. Osa asuista ei sitten niinkään. Asuista hyviä olivat vain Stargirlin itsensä. En laske Patin S.T.R.I.P.E.-robottipukua asuksi.
Sarja loisti myös, mitä tuli sen roistoihin. Niin stereotyyppiseksi kuin heidän juonensa lopulta paljastuikin. Erityisesti Jordan Mahkent/Icicle (Neil Jackson) ja Cindy Burman/Shiv olivat erityisen moniulotteisia ja paikka paikoin jopa sympaattisiakin roistoja sekä Henry King Sr./Brainwavekin (Christopher James Baker) vakuutti pelottavuudellaan.
Valitettavasti uuden JSA:n jäsenet eli kissamaisia kykyjä saavan nyrkkeilijän Yolanda/Wildcat (Yvette Monreal), kaiken tietävän tekoälyn sisältävän lasin saava Beth/Doctor Mid-Nite (Anjelika Washington) sekä supervoimakas, joskin vain tunnin päivässä, Rick/Hourman (Cameron Gellman) saivat pärjätä paljon vähemmällä ruutuajalla kuin Courtney ja Pat. Tai edes osa ISAn jäsenistä.
Tämä oli erityisen harmi Yolandan kohdalla, koska hahmo vaikutti alussa niin lupaavalta, varsinkin kuin syy hänen huonoon sosiaaliseen statukseen selvisi. Rickin kohdalla se ei juuri haitannut, sillä hän ei ollut hahmona erityisen kiinnostava. Beth puolestaan oli siltä ja välillä. Pidin hänestä kyllä, mutta niin kiinnostava hän ei ollut, että haluaisin välttämättä tietää hänestä lisää.
Stargirlin suurin, ja ainut iso, heikkous oli se, että lopulta roistot saatiin voitettua täysin liian helposti, jos ottaa huomioon, kuinka suuri vastus he olivat koko muun kauden ja kuinka paljon enemmän kokemusta heillä oli kuin JSA:n teineillä. Eikä eroa voi ihan hahmojen kehittymisenkään piikkiin laittaa. He ovat kyllä kehittyneet, mutta eivät niin paljon.
Ei, sillä, että finaalikin muuten mitenkään huono ollut. Päinvastoin. Pidin siitäkin oikein paljon. Se sisälsi yhden sarjan parhaista taistelukohtauksista, onnistui liikuttamaan tälläistä vähän kyynisempääkin mieltä ja tarjosi oikein lupaavia maistiaisia toista kautta ajatellen. Vaikkakin sarjan muutto yksinomaan CW:lle lupaakin huonoa. Muistan turhankin hyvin, mitä kävi Supergirlin kohdalla.
Tiivistetysti Stargirl aloitti harvinaisen vahvasti. Se olikin, toisin kuin pienoiseksi pettymykseksi jäänyt Batwoman, erinomainen lisä sarjauniversumiinsa. Täydet viisi tähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti