Kymmenen sormuksen voimalla

Koska Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings kuuluu Marvelin elokuvauniversumiin, tai lyhyemmin MCU:n se ei voi olla muta kuin hyvä. Kysymys on vain siitä, kuinka hyvä.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings-elokuvista ja mahdollisesti myös muista MCU:n tuotoksista!

Sotaherra Xu Wenwu (Tony Leung Chiu-wai) on jo tuhannen vuoden ajan hankkinut itselleen rikkauksia voimakkaiden kymmenen renkaan, ja niiden mukaan nimetön rikollisjärjestönsä, avulla.Tämä kaikki tulee kuitenkin päätökseensä hänen löydettyään elämänsä rakkauden soturitar Ying Lin (Fala Chen) ja perustettua perheen hänen kanssaan. Tuo onni ei kuitenkaan kestänyt kauan.

Vuosia myöhemmin Wenwun poika Shang-Chi (Simu Liu) on katkaissut välinsä isänsä kanssa. Mies asuukin nyt Yhdysvalloissa, jossa hän parkkeeraa työkseen autoa parhaan kaverinsa Katyn (Awkwafina) kanssa.Wenwun uudelleen kokoaman Ten Rings-järjestön hyökkäys pakottaa Shaun kuitenkin jättämään huolettoman elämänsä ja kohtaamaan menneisyytensä haamut.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings ei kuulunut odottamaani elokuviin. Tiesin sen olevan katsomisen arvoinen elokuva, ehhä jopa hyvä, kuuluhan se tasaisesti korkealaatuisia elokuvia tuottamaan MCU:n. Syy tähän löytyy aihepiirista, joka ei ollut lähellä sydäntäni. odottaminen olisi kuitenkin kannattanut, sillä elokuva oli vielä paljon parempi kuin ajattelinkaan.

Tähän löytyy monta syytä, joista tärkeimmät liittyvät Marvelin elokuville tyypilliseen huumoriin sekä taistelukohtauksiin, jotka ovat jopa MCU:n mittapuulla harvinaisen loistavia, ehhkä jopa koko elokuvasarjan parhaita. Myös Wenwu toimi pahiksena paljon keskimääräistä kolleegaansa paremmin. Lähinnä ymmärrettävän motivaationsa ansiosta.

Pidin myös siitä, että elokuva kertoi oman tarinansa. Siinä esiintyi kyllä jonkin verran viittauksia muuhun MCU:n, muun muassa elokuvassa vierailevan Doctor Strangesta tutun Wongin (Benedict Wong) tai Iron Man 3:sen Trevor Slatteryn (Ben Kingsley) muodossa, mutta viitauksia oli juuri sopivasti. Ei liian paljon tai vähän. Pääosin kaikki elokuvassa nähtävä oli uutta ja virkistävän erilaista.

Shang-Chi ei elokuvauniversumninsa mielenkiintoisempiin sankareihin kuulu, mutta hänestäkin katsoisi mielellään sen kolme elokuvaa. Katy ei ehkä omaa supervoimia, mutta oli hänkin hahmona tärkeä. Tarjosihan hän suuren osan elokuvan huumorista ja sen niin sanotun normaalin ihmisen näkökulman, joka ei ole ehkä supersankarielokuvissa tarpeellinen, mutta hyödyllinen kumminkin.

Shang-Chin Xu Xialing-sisko (Meng'er Zhang) jäi puolestaan vähän etäiseksi, mutta pidän sitä ymmärrettävänä. Elokuvan mitta on ei kaikkeen riitä. Kaksikon täti kärsi samasta ongelmasta. Se on harmi, sillä häntä näytteli aina loistava Michelle Yeoh. Katyn ohella hahmosuosikikseni nousi kasvoton Morris-otus (äänenä Dee Baker). 

Sen sijaan elokuvan suurin pettymys liittyi sen Sielunsyöjä-loppuvastukseen, joka jäi hyvin geneeriseksi hirviöksi. Tämä on ehkä elokuvan vika, mutta eio kovin auuri sellainen. Hhamo nimittäin esiintyy vasta elokuvan lopussa ja silloinkin hänen tehtävänsä on vain järjestää sankareillemme jotain, mitä vastaa aistella.

Tiivistetysti Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings nousu MCU-leffojen parhaimmistoon hauskuutensa ja taiten tehtyjen taistelukohtauksen ansiosta. Täydet viisi tähteä!