Kohuista kärsinyt Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet saapui elokuvateattereihinvähän aikaa sitten . Kävin katsomassa sen ja voinkin kertoa, osoittautuiko se sarjan edellistä osaa parempi.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia kaikista Ihmeotukset-sarjan elokuvista ja vähän myös kaikista Harry Potterin maailmaan kuuluvasta. Yritän kuitenkin pitää ne vähäisenä.
Kun viimeksi näimme Albus Dumbledoren (Jude Law), Newt Scamanderin (Eddie Redmayne) ja kumppanit he epäonnistuivat pahan Grindelwaldin (Johnny Debbiltä roolin saanut Mads Mikkelsen), kiinnisaamisessa. Lisäksi paha velho opnnistui saamaan kannattajikseen myös Queenie Goldsteinin (Alison Sudol) ja Credencen (Ezra Miller). Niinpä heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää uudestaan.
Tilannetta kuitenkin mutkistaa niin Dumbledoren ja Grindewaldin verivala, joka estää kaksikon taistelemasta toisiaan vastaan. Onneksi kaksikolla on apunaan niin vanhoja tuttuja kuten hyväsydemisen jästi Jacob Kowalski (Dan Fogler) ja Newtin Theseus-veli (Callum Turner), kuin uutta vertakin, kuten loitsujen opettaja Eulalie "Lally" Hicks (Jessica Williams).Toisaalla sekä Queenie, että Credence miettivät, valitsivatko he sittenkään oikean puolen.
Pakko sanoa, että mietin jonkin aikaa sitä, että käynkö katsomassa Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuuksia ollenkaan elokuvateattereissa. Sen edellinen osa, Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset, ei ollut kummoinen, eikä J.K. Rowlingiakaan haluaisi tukea hänen transkommettiensa takia. Enkä voi sanoa olleenni väärässä. Elokuvaan ei kannata tuhlata elokuvalipun vertaa. Paitsi, jos sattuu olemaan Harry Potterin superfani.
Ei Dumbledoren salaisuuksia kuitenkaan huono ollut. Siitä löytyi paljon hyvää, enemmän kuin edeltäjässään koskaan. Juonta kantava ihmeotus oli harvinaisen suloinen ja Mads Mikkelsen paljon Johnny Deppia parempi pääpahiksen roolissa. Karismaattinen Eulalie Hicks n ousi heti yhdeksi sen parhaimmista hahmoista. Lisäksi elokuva nosti Dumbledoren ja Grindelwaldin rakkaussuhteen esille mitä onnistuneemmalla tavalla.
Elokuvan toinen pääosa kuului, yllätys, yllätys, Dumbledorelle. Täysin ansaitusti. Hahmo on syystäkin legendaarinen. Valitettavasti hänen salaisuutensa eivät ehkä omaperäisyydessään loista, mutta kyseessä on silti harvinaisen legendaarinen hahmo. Jude Lawkin sopii rooliin melkein täydellisesti.Siksi toivonkin, että hänen roolinsa kasvaa vielä sarjan muissa osissa.
Kaikesta elokuvan hyvistä puolista huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että tarina ei riitä kantamaan viisiosaista elokuvasarjaa, tai edes trilogiaa. Tämäkin tuntui enemmän tai vähemmän ajan tappamiselta ennen loppuhuipennusta. Voisikin sanoa, että elokuvan lopussa oltiin melkein samassa pisteessä kun sen alussa. Ja ne asiat, joilla olisi vaikutusta eivät todellakaan olisi tarvinnut kokonaista elokuvaa.
Newt on ja pysyy huonona ajatuksen tämän kaltaisen elokuvan pääosaan. Hän ei ole huono hahmo, ei missään tapauksessa. Pidän kyllä hänestä ja paljonkin. Toimintasankaruus ei vain miehelle sovi. Hänen paikkansa olisikin vain ja ainoastaan ihmeotusksista kertovaan elokuvaan, ehkäpä loogisesti enemmän koko perheelle suunnattuun.
Tällä elokuvalla olisikin kieltämättä potentiaalia. Ainakin itse pidän taikaeläimistä jo ihan heidän söpöytensä ja persoonansa ansiosta. Lisäksi ne tarjosivat tämänkin elokuvan isommat naurut ja vieläpä tarkoituksella. Varsinkin rapumaisia otuksia sisältävä kohtaus oli elokuvan parhaita. Ne onnistuivat herättämään muita tunteita, varsinkin uutena esitellyt Qilinit.
Dumbledoren salaisuudet jätti Credencen melkein täysin syrjään. Häntä kyllä nähtiin elokuvassa, mutta vain hyvin pienessä roolissa. Tämä ei minua paljon haittaa, sillä en ole koskaan pitänyt hahmoa mitenkään erityisen kiinnostavana sitten ensimmäisen elokuvan. Syy ei ole Ezra Millerin. Hänen hahmonsa vaan ei elokuvassa muuta tehnyt kuin synkisteli.
Queenie puolestaan sai paljon isomman roolin. Valitettavasti elokuva ei onnistunut korjaamaan Grindewaldin rikoksessa hänelle tekemiään vahinkoa. Käyttihän hän mielenhallintaloitsua muka rakastamaansa mieheen ja vaihtoi hyvin epäloogisesti puolta. Tämä on harmi, sillä Queenie oli ensimmäisessä elokuvassa suosikkihahmoni.
Elokuva sisälsi myös joitakin jo ,mainittuja pienempiä kritisoimisen aiheita. Ensinnäkin Grindewalin ulkonäön muutosta ei yritetty selittää millään, mikä puolestaan söi sen uskottavuutta. Uskon nimittäin vahvasti, että vaikka fantasiaelokuvien ei tarvitse olla vähimmässäkään määrin realistisia, niin uskottavuutta siinä täytyy sentään olla.
Toiseksi siinä esiintyi Pottereista tuttu Minerva McGonagall (Fiona Glascott), vaikka hänen ei pitänyt olla sen tapahtumahetkellä edes syntynyt. Lisäys tuntui kummalta myös siksi, että hahmolla oli elokuvassa vain hyvin pieni, melkein merkityksetön rooli. Lisäksi Harry Pottereissa loitsut piti aina lausua ääneen, jopa kokeineiden taikojie, mutta Dumbledoren salaisuudessa näyttänyt olevan tarvetta.
Tiivistetysti Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuuksilta puuttui Grindelwaldin rikokset tavoin Harry Potterin taika, vaikka se soittautui paljon edeltäjäänsä viihdyttävämmäksi. Kolme ja puoli tähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti