Näytetään tekstit, joissa on tunniste game of throne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste game of throne. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kaikille, jotka valittavat Game of Thronesissa kuoleista hahmoista JUONIPALJASTUKSIA/SPOILEREITA

Fakta: Game of Thronesissa kuolee ihmisiä. Toinen fakta: Niin muissakin kirjoissa ja sarjoissakin. Miksi Game of Thrones sitten on saanut ihmiset liikkeelle?

Edesmennyt Ned Stark
Internet on täynnä memejä, joiden pääasiallinen sisältä on George R.R. Martinin Yllättävät kuolemat. Niisätä saisi sellaisen käsityksen, että koko sarjassa ei ole enää juurikaan henkilöitä jäljellä. Puhun sarjasta, koska Tulen ja jään laulu - kirjojen tulon aikaan asiasta ei juuri puhuttu tai ainakaan siitä ei ole tullut samanlainen trendi. Minusta kuolemat eivät ole niinkään yllättäviä. Ned Stark esimerkiksi teki saman virheen kuin hyvä osa rikossarjojen uhreista, varoitti pahaa tehnyttä ihmistä etukäteen. Mitä hän odotti? Jos Ned olisi jäänyt eloon, hän olisi paljastanut sen, etteivät kuningas Robertin lapset ole oikeasti hänen. Heillä ei olisi mitään asiaa kruunuun. Tietenkin lasten äiti tekee asialle jotakin. Robb taas petti arvostetun liittolaisensa rakkauden tähden. Oberyn Martell taas teki taistelijalle pahan virheen. Käänsi selkänsä viholliselle. Joffreynkin voin mainita. Hän taas oli itsekäs paskiainen aikana, jolloin hänen valtaistuimelleen on tunkua. Ei sillä, harva hänen kuolemaansa itkivätkään.Ohimennen, kaikki eivät toki kuolleet sarjassa. Muutenhan sitä ei enää tehtäisiin. Reippaasti suurin osa hahmoista elä ja voi edes jotenkin.


Perusfantasiassa kuolleiden tyyppiset henkilöt harvoin kuolevat, mutta jos luulet katsovasi perusfantasiaa, et ole kiinnittänyt huomiota. Minusta se on osa, iso osa, koko maailman viehätystä. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu, eikä hyvä aina voitakaan. Jos se ei kiinnosta, älkää katsoko sarjaa. Väkivaltaa ja seksiä löytyy kyllä muualtakin, jos ne ovat ainoat sarjan katsomisen syyt. George. R.R. Martin ei sitä paitsi ole ainut päähahmojaan tappanut kirjailija. Esimerkiksi William Shakespeare tappoi koko pääparin. Miksi ette jo antaisi asian olla? En tiedä muista, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kirjailija - esittely: George Raymond Richard Martin

Sain eilen Tulen ja jään laulun viimeisimmän osan Dance with Dragon, suomeksi Lohikäärmetanssi. Sen kunniaksi ajattelin esitellä kirjasarjan kirjoittajan, George Martinin, jota myös GRRM:äksi kutsutaan.


George Martin syntyi vuonna 1948 New Jerseyssä irlantilaissukuisille Raymond ja Margaret Martinille. Hänellä on kaksi pikkusiskoa, Darleen ja Janet. Nyt 65- vuotias Martin on tehnyt kunnioitettavan uran kirjallisuuden ja tv:n parissa. Hänen kirjallinen uransa alkoi vuonna 1970, jolloin hän alkoi kirjoittaa novelleja ammattimaisesti. Hänen ensimmäinen myyty tarinansa oli ”The Hero”, jonka Galaxy Magazine osti. The Hero oli ehdolla Hugo- ja Nebula - palkintojen saajaksi. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa Hämärän rajamailla -televisiosarjan parissa ja toimitti Wild Cards -antologiaa. Vuonna 1991 hän aloitti itsensä maineeseen niittäneen sarjansa, Tulen ja Jään laulut. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1996. Mutta vasta 2002 vuonna julkaistu, Korppien kestit, toi hänelle ansaitsemaansa mainetta, pääsemällä New York Timesin bestselleriksi. Nyt hän työskentelee Tulen ja jään laulun seuraavan kirjan, The Winds of Winter, kanssa ja on mukana kirjoista tehdyn sarjan, Game of thronesin, tekemisessä. Sarjasta on tulossa vielä ainakin yksi kirja, jonka englanninkielinen nimi on A Dream of Spring.