Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolemat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Komedian kuningatar Joan Rivers

Rääväsuinen komedienne Joan Rivers, oikealta nimeltään Joan Alexandra Molinsky on kuollut. Tapauksen kunniaksi onkin aika muistella naista ja hänen värikästä elämäänsä lyhyeesti.

Rivers tunnetaan ensisijaisesti epäkorrektina komediennenä ja tv-persoonana. Nainen ajautui komedian pariin kirjoitettuaan sketsejä Ed Sullivan Show'hun. Riversillä oli myös Emmy-palkittu The Joan Rivers Show. Komedian lisäksi hän on tullut tunnetuksi muun muassa rooleistaan elokuvissa Muppetit Manhattanilla ja Hei, kuka puhuu sekä lukuisista tv-sarjoista, kuten Diili ja Muodon vuoksi.

Rivers kuoli perheen ja läheisten ystävien läsnä 4. syyskuuta 2014. Ikää hänellä oli jo kunnioitettavat 81 vuotta. Kuolinsyy: kurkkuleikkauksesta johtuvat komplikaatiot. Rivers sai toivomansa hohdokkaat jäähyväiset. Paikalla nähtiin muun muassa Donald Trump, Sarah Jessica Parker, Barbara Walters, Whoopi Goldberg ja Kelly Osbourne.

Itselleni Joan Rivers ei ollut kovinkaan tuttu. Ensimmäisen kerran näin naisen hänelle suunnatusta roastista. Tähden kuoleman kunniaksi katsoin Netflixistä stan-up shown Don't Start with Me. Shown voi nähdä eräänläisena Riversin uran koosteena. Jos ihmettelet, miksi hän on niin suosittu, niin se selviää katsomalla. Se oli hyvin epäsovinnainen, enkä ollut henkilökohtaisesti monessakaan asiassa hänen kanssaan samaa mieltä. Se ei kuitenkaan estänyt minua nauramasta, sen verran hauska show oli kyseessä.

Joan Rivers ansaitsee paikkansa komedian taivaalla. Hän eli elämänsä täysillä loppuun asti. Omalta osaltaan hän auttoi naiskoomikoiden nousussa. Haluan muistaa tähden enemmän siitä kuin lukuisista kauneusleikkauksista.




tiistai 12. elokuuta 2014

Hyvästi, Robin Williams

Robin Williams, yksi tämän hetken suosituimmista koomikoista, on kuollut. Syyksi epäillään itsemurhaa. En nyt kuitenkaan syvenny hänen kuolemaansa, vaan elämäänsä. Viihdyttihän hän meitä monta vuotta.
Williams tunnettiin taitavana imitaattorina ja miimikkona. Hän pystyi vaihtamaan esittämäänsä hahmoa nopeasti ja vaivattomasti. Häntä voisi pitääkin eräänä tämän päivän hauskimpana koomikkona. Williams tuli tunnetuksi 1970-luvun lopulla sarjasta Ystäväni avaruudesta. Miehen uralle mahtui paljon elokuvia, mm. Mrs. Doubtfire, Jumanji, A.I. – Tekoäly, Lainahöyhenissä, Hyvää huomenta, Vietnam,  Kuolleiden runoilijoiden seura, Will Hunting, ja Yö museossa.

Hän on saanut töistään myös tunnustusta. Williams palkittiin parhaan miessivuosan Oscarilla roolistaan elokuvassa Will Hunting. Hänet palkittiin uransa aikana myös kahdella Emmyllä, kuudella Golden Globella, kahdella SAG-palkinnolla sekä viidellä Grammyllä.

Minun on pakko myöntää, etten ole kovinkaan läheinen Robin Williamsin tuotannon kanssa. Olen nähnyt hänen tekemistään elokuvista vain muutamia. Vaikka kaikki katsomani Williamsin elokuvat ovatkin olleet hauskoja, ne eivät ole ihan minun tyylisiäni.


Entertainment Weeklyn mukaan Williams esiintyy vielä neljässä julkaisemattomassa elokuvassa. Hänestä saa vielä nauttia kuolemansa jälkeenkin. Rehellisesti sanottuna, katson elokuvat, joa ne vaikuttavat kiinnostavilta, en kuolleen näyttelijän takia.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kaikille, jotka valittavat Game of Thronesissa kuoleista hahmoista JUONIPALJASTUKSIA/SPOILEREITA

Fakta: Game of Thronesissa kuolee ihmisiä. Toinen fakta: Niin muissakin kirjoissa ja sarjoissakin. Miksi Game of Thrones sitten on saanut ihmiset liikkeelle?

Edesmennyt Ned Stark
Internet on täynnä memejä, joiden pääasiallinen sisältä on George R.R. Martinin Yllättävät kuolemat. Niisätä saisi sellaisen käsityksen, että koko sarjassa ei ole enää juurikaan henkilöitä jäljellä. Puhun sarjasta, koska Tulen ja jään laulu - kirjojen tulon aikaan asiasta ei juuri puhuttu tai ainakaan siitä ei ole tullut samanlainen trendi. Minusta kuolemat eivät ole niinkään yllättäviä. Ned Stark esimerkiksi teki saman virheen kuin hyvä osa rikossarjojen uhreista, varoitti pahaa tehnyttä ihmistä etukäteen. Mitä hän odotti? Jos Ned olisi jäänyt eloon, hän olisi paljastanut sen, etteivät kuningas Robertin lapset ole oikeasti hänen. Heillä ei olisi mitään asiaa kruunuun. Tietenkin lasten äiti tekee asialle jotakin. Robb taas petti arvostetun liittolaisensa rakkauden tähden. Oberyn Martell taas teki taistelijalle pahan virheen. Käänsi selkänsä viholliselle. Joffreynkin voin mainita. Hän taas oli itsekäs paskiainen aikana, jolloin hänen valtaistuimelleen on tunkua. Ei sillä, harva hänen kuolemaansa itkivätkään.Ohimennen, kaikki eivät toki kuolleet sarjassa. Muutenhan sitä ei enää tehtäisiin. Reippaasti suurin osa hahmoista elä ja voi edes jotenkin.


Perusfantasiassa kuolleiden tyyppiset henkilöt harvoin kuolevat, mutta jos luulet katsovasi perusfantasiaa, et ole kiinnittänyt huomiota. Minusta se on osa, iso osa, koko maailman viehätystä. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu, eikä hyvä aina voitakaan. Jos se ei kiinnosta, älkää katsoko sarjaa. Väkivaltaa ja seksiä löytyy kyllä muualtakin, jos ne ovat ainoat sarjan katsomisen syyt. George. R.R. Martin ei sitä paitsi ole ainut päähahmojaan tappanut kirjailija. Esimerkiksi William Shakespeare tappoi koko pääparin. Miksi ette jo antaisi asian olla? En tiedä muista, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hahnmoksi Tulen ja jään lauluun

Onko sinulla liikaa rahaa. Tarkaalleen 20 000 dollaria liikaa. Tällä rahalla voi ostaa itselleen nimihahmon Tulen ja jäänlaulu kirjasarjaan. hahmolle on luvassa verinen kuolema. Mukaan valitaan yksi nainen ja yksi mies. Lisäksi liiasta rahasta kärsivä kirjasarja fani voi päästä tapaaman kirjailijaa tämän kaupungissa, ostaa ensimmäisen jakson käsikirjoituksen ja Martinin hatun.
Rahat käytetään hyväntekeväisyyteen.