Missä outolintu-siellä Jeanninen joukot

Veronica Rothin luoman Outolintu-saagan toisen osan, Kapinallisen, elokuvaversio on nyt arvostellut. Arvosteluvuoro siirtyykin nyt kirjalle. 

Varoitus: Teksti spoilaa sarjan aikaisempaa osaa, Outolintua. Lue siis omalla vastuullasi.

Kapinallisen tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen kirja päättyy: Tris on päässyt ystävineen pakoon Terävien pahaa johtajaa Jeannea, mutta vaara ei ole vielä läheskään ohi. Tappiostaan suivaantuneena Jeannette jahtaa nyt häntä ja muita outolintua entistä suuremmalla innolla, onhan hänellä puolellaan iso osa Rohkeista. Löytyykö turvapaikka vai pitääkö heidän taistella?

Tris painii myös omien demoniensa kanssa, sillä hän potee syylisyyttä tapettuaan olosuhteiden pakosta ystävänsä. Hänen vanhempansakin kuolivat samassa taistelussa. Tapahtuvat heijastuvat hänestä haavoittuneen käden lisäksi myös henkisestikin. Trisillä on vaikeuksia tarttua aseisiin, eikä hän välitä enää omasta hengestäänkään ja hän tekeekin siksi harkitsemattomia päätöksiä.

Jos pidit kirjasarjan ensimmäisestä osasta, pidät melko varmasti myös tästäkin. Nopeatempoinen juoni tempaisi minut mukaansa. Juonenkäänteet myös paljastuivat sopivassa tahdissa. Juonenkehittelystä kirja saakin ehdottomasti plussaa. Sitä oli myös helppo seurata, vaikka välillä piti muistuttaa itselleen, kuka kukin on. Sivuhahmoja nimittäin kirjassa riittää.

Tris saattaa vaikuttaa aluksi heikolta. Järkyttävät tapahtumat vaikuttivat häneen erittäin syvästi, mika tuo hahmoon uskottavuutta. Hän kuitenkin saa kirjan aikana tahdonvoimansa ja elämänilonsa takaisin, mikä tuskin yllätti ketään. Muutkaan hahmot eivät jää pelkäksi koristeiksi. Esimerkiksi Tobias eli Neljä on muutakin kuin Triskin mielitietty.

Myös sivuhahmot onnistuivat hyvin. He olivat tarpeeksi moniulotteisia. Sivuhahmoista pidin eniten Cristinasta ja Uriahista. Vähiten Osastottomienjohtajasta ja Tobiaksen äidistä (tuskin iso paljastus) Evelynistä. Luultavaksi siksi, koska Tris ei pitänyt hänestä. Kirjan kertojan näkökulma vaikuttaa aina myös lukijan mielipiteeseen, ainakin minuun.

Genreensä nähden kapinallisessa oli suhteellisen vähän väkivalta ja se aika siististi kuvattu. Toimintakohtauksia on kuitenkin riittämiin, ei kuitenkaan läheskään yhtä paljon kuin vaikka Nälkäpeleistä. En siis todellakaan jäänyt kaipaamaankaan lisää väkivaltaa. Sitäpaitsi kirjassa oli paljon muutakin mielenkiintoista sisältöä.

Kirja ei ollut turhalla romantiikalla pilattu. Sitäkin kyllä löytyi, joten parisuhdedraaman ystävät eivät joudu pettymään. Trisin ja Tobiaksen suhde ei kuitenkaan viennyt huomiota muulta toiminnalta. Lisäksi kirjasta puuttuu nuorten kirjoille tyypillinen kolmiodraama tai kielletty rakkaus. Niin kuin jo elokuvan arvostelussa mainitsinkin.

Kapinallinen on mallikelpoinen nuorten dystopia. Tuskin kuitenkaan luen sitä toista kertaa. Neljä tähteä. Sarjassa on myös kolmas osaUskollinen, jonka olenkin jo lukenut. Arvostelen sen seuraavaksi.