J. R. R. Tolkienin viimeiseksi jäänyt tarina, Gondolinin tuho, oli juuri niin erinomainen kuin, mitä kirjailijalta sopiikin odottaa ja niinpä se on ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia! Lue siis omalla vastuullasi.
Kauan ennen Tarun Sormusten Herrasta tapahtumia Melko, toisissa versioissa Morgoth hallitsee maailmaa. Muut valarit pysyvät kaukana hänen tieltään, lukuun ottamatta merta hallitsevaa Ulmoa. Hänen otteestaan on säästynyt vain voimakkain taikavoimin piilotettu haltiakaupunki Gondolin. Sinne löytää tiensä, Ulmon suosiollisella avustuksella, myös jalo ihmismies Tuor.
Tuor ei saa Gondolinin hallitsevaa kuningas Turgonia vakuuttuneeksi Melkon vastaisen sodan hyödyistä. Hänen päätöksellään onkin tuhoisat seuraukset. Gondolin tuho on J.R.R.Tolkienin ensimmäinen kerskimaahan sijoittuva tarina. Sen kirjoittaminen on aloitettu jo vuonna 1916. Kirjamuodon se sai kuitenkin viimeisenä. Kirjan on toimittanut hänen poikansa Christopher Tolkien.
Rakastan Taruja Sormusten Herrasta, joten voitte kuvitella, että olin enemmän kuin iloinen huomatessani, että samaan maailmaan on tullut vielä yksi kirja, Gondolinien tuho. Enkä suinkaan joutunut pettymään. Kirja muistuttikin hyvin suuresti Tarua Sormusten Herraan ja vielä enemmän Silmarillionia eli toisin sanoen se kuului fantasiakirjallisuuden parhaimmistoon.
Yhdessä asiassa kirja kuitenkin poikkesi suuresti aikaisemmin mainituista. Se nimittäin kertoi saman tarinan peräti kolmena eri versiona. Lisäksi Christopher Tolkien oli kirjoittanut kaikenlaista taustaa isänsä kirjoitustyöstä, erityisesti tämän tarinan suhteen, ja lopusta löytyi oli vielä extrana lisätarina parinakin versiona, jotka kertoivat Gondolista paenneen kansan kohtalosta.
Jos maailma on tuttu, niin kirjasta käteen jääkin paljon mielenkiintoista. Varsinkin, jos ei ole lukenut tarinaa muissa versioissa. Erityisesti haltioiden historia ja Melkon/Morgothin suuruuden päivät saivat paljon lisätaustoitusta.Tätä kaikkea täydensi vielä tunnetun Tolkien-taiteilija Alan Leen tekemä kuvitus kirjan tapahtumista. Nekin olivat ihastelun arvoisia.
Tarinan koostumus oli Tolkienille hyvin tyypillinen. Ensin seikkaillaan luonnossa ja ihastellaankin sitä. Alun jälkeen suurin osa vietettiin harvinaisen kauniiksi kuvatustta Gondolin kaupungissa. Ehdottomasti jännittävin kohta oli kuitenkin lopun sota. Voin vain kuvitella, kuinka hyvä se olisikaan ollut pahasti keskeen jäänessä, mutta muuten parhaassa, viimeisessa versiossa.
Siitäkin huolimatta, että kirjan nimi paljastaa sen lopputuloksen aika tehokkaasti. Tolkienin kirjoitustaidoista kertoo kuitenkin se, että hetken jo ajattelin heidän voivan voittaa ja tottakai myös toivoinkin sitä. Onhan fantasiakirjallisuudessa sankarit selvittäneet kovempiakin haasteita. Minulle kelpasi kuitenkin tämäkin loppu, varsinkin kuon sankaritkin saivat jonkin verran pieniä voittoja.
Tarinan juoni oli erittäin hyvä kaikessa yksinkertaisuudessaankin. Ei ollut ehkä kirjailijan paras, mutta kauaskaan se ei jäänyt. Se tarjosi juuri niin paljon jännitystä, romantiikkaa, tarpeeksi mielenkiintoisia hahmoja ja uuden näkökulman jo enenstään harvinaisen riikkaasta maailmasta. Tai uuden ja uuden. Tämän kirjan tarina löytyy myös Silmarillionista ja laaejmmin Keskeneräisten Tarujen kirjasta.
Tuor oli sankarina hyvin perinteinen, eikä vain Tolkienin päähenkilöksi, vaikka häntä voisikin sanoa jonkinlaiseksi esi-Aragorniksi. Siten hän ei ehkä ollutroolissaan kaikkein mielenkiintoisin mahdollinen. Hänen vaimonsa Idril puolestaan oli jonkinlainen esi-Arwen elo toisin sanoen hyvin pidettävä hahmo, joskin hänen hahmokehityksensä oli aivan liikaa kiinni Tuorissa.
Sivuhahmoista merkittävimmäksi pääsi Turgon, Gondolin hallitsija. Hän oli myös hahmona erittäin hyvä. Voisi luulla, että hahmo kuvailtaisiin kovinkin epäsympaattisesti, eihän hän suostunut Melkon vastaiseen sotaan, mutta näin ei suinkaan ollut asianlaita, vaan hänkin sai ymmärrystä. Hänen lisäkseen toiseksi tärkeimpiä hahmoja olivat Ulmo ja Tuorin haltiavaimo Idril.
Melko/Morgoth oli puolestaan erittäin hyvä pahis, perinteisyydessäänkin. Kovin paljon hän ei nimittäin eronnut Sauronista tai muista vastaavista ”Musta Lordi”-arkkityypin pahiksista. Huomauttaa kuitenkin pitää, että roisto oli ensimmäinen laatuaan, joten tarkalleen ottaen he eivät juuri poikkea hänestä. Tarinasta löytyy kyllä inhimillisempi pahis, Gondolinin pettänyt Meaglin, ja hän oli juuri sopivan helposti inhottava.
Gondolin taru jää viimeiseksi J. R. R. Tolkienin kirjoittamista teoksista. Seuraava Tolkien tuote onkin sitten Amazonin versio Tarusta Sormusten Herrasta. Odotan sarjaa innolla, mutta samalla olen sen suhteen hieman varautunut. Pelkään, että siitä yritetään tehdä toinen Game Of Thrones lisäämällä seksiä, graaffista väkivaltaa yms, jotka eivät Keski-Maahan sovi.
Tiivistetysti Gondolinin tarina osoittaa se, että J. R. R. Tolkienin maailma, ja kirjoitustyyli, vetää vieläkin mukaansa. Voiko sille muuta antaa kuin täydet viisi tähteä? Minusta ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti