Sisäisiä riitoja Lohikäärmeen talossa

Arvostelin viimeksi Taru Sormusten Herrasta:Mahtisormukset. Nyt arvosteluvuoron saa samoihin aikoihin alkanut toinen legendaarisesta materiaalista tehdyn fantasiasarja House of Dragon.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia House Of Dragonin ensimmäisen kauden ja siinä samalla sarja  lähteenä toimivasta Fire and Blood-kirjan juonesta! Lue omalla vastuullasi.

Kuningas Viserys Targaryenin (Paddy Considine) valtakausi on sujunut rauhalisissa merkeissä. Kuninkaalta puuttuu vain yksi asia, poikalapsi perijäksi. Koska ilmiselvin perijä, hänen veljensä Daemon (Matt Smith) on liian arvaamaton kuninkaaksi, Viserys laittaa tyttärensä Rhaenyran (Milly Alcock ja Emma D'Arcy) perimyslistan kärkeen. Tämä kuitenkin herättää sovinististen lordien vihan. 

Tilaisuuteen tarttuu kuninkaan Koura Otto Hightower (Rhys Ifans), jonka juoniin hänen tyttärensä Alicent (Emily Carey ja Olivia Cooke ) huomaa pian joutuvansa. Otto  huomaa kuitenkin saavansa varteenotettavan vastustajan Daemonista ja merisodassa kunnostauneesta, eikä yhtään häntä itseään vähemmän juonikkaasta, lordi Corlys "Sea Snake " Velaryon (Steve Toussaint).

En kadehdi House of Dragonin tekijöitä. He saivat taakakseen sekä Game of Thronesin hyvyys kuin sen viimeisempien kausien huonoudenkin. Ja sitten vielä katsojien odotukset. Olisi vähättelyä sanoa, että ne olivat korkealla, varsinkin Game of Thrones fanien kohdalla. Ilokseni voin sanoa, että ne eivät vain täyttyneen, vaan myös ylittyivät.

Juuri tämän paremmaksi fantasia ei voi muuttua. Siitä pitivät jo Game of Thronesista tutut vahvuudet eli moniulotteiset hahmot, kiehtova poliittinen toimista, fantastiset elementit, kuten lohikäärmeet ja kaikin puolin ammattimainen tuotanto huolen. Pidin silti vielä enemmän Game of Thronesin ensimmäisestä kaudesta, mutta en paljolla.

Vaikka sarja seurasi lähdeteostaan Firea ja Bloodia suhteellisen uskiollisia, joitakin muutoksi oli tehty. Lähinnä medioiden, tv-sarjan ja käytännössä tietokirjan, fiktiivisesta historiasta tosin, erojen takia. Suurimmista muutoksista minulla ei ole mitään sanottavaa ja olisin tehnyt niistä vain kaksi samoin kuin kirjassa: Joffrey Lonmouthin (Solly McLeod)  sekä Lucerysin (Elliot Grihault) kuolemat.

House of Dragonin ensimmäinen kausi keskittyi lähinnä henkilökohtaisiin panoksiin suurten maailmaa muuttavien sijaan ja se toimii sarjan kohdalla enemmän kuin hyvin. Sarjassa mainitaan Valkoiset kulkijat ja heidän uhkansa, minusta vähän turhaan kun en usko niitä sarjassa nähtävän. Tällä ensimmäisellä kaudella niitä ei nähdä ainakaan.

Kaudella nähtiin suhteellisen vähän toimintaa. Taistelukohtauksia oli yksi, muuta väkivaltaa enemmän, mutta ei suinkaan paljon. Tälle oli syynsä. Olihan kauden päätarkoitus pohjustaa tulee sisällissotaa, Lohikäärmeiden tanssiksikin kutsuttua. Valitettavasti pääsemme itse sotaan vasta toisella kaudella, joka tulee ulos vasta vuonna 2024.

Jos jotain toivon vähennettävän toiselle kaudelle, ja niin uskon tapahtuvankin, niin brutaaleja synnytyskohtauksia. Niitä oli vain kymmenen jaksoa sisältäneessä yhdessä kaudessa peräti neljä, mikä minusta oli ainakin kaksi liikaa. Lisäksi sarja kärsii siitä samasta kirjaimillisestä synkkyydestä kuin edeltäjänsä. Ainakin minusta olisi kiva nähdä, mitä kohtauksessa tapahtuu myös silloin kuin ne sijoittuvat pimeään aikaan.

House of Dragon sisälsi paljon aikahyppyjä, niin hyvässä kuin pahassakin. Hypyt sopivat ja olivat pakollisiakin vuosikymmeniä kattavaan tarinaan, mutta niihin liittyneisiin näyttelijöisen muutoksiin meni aikaa sopeutua, erityisesti ison rooliin saaneiden Rhaenyran ja Alicentin kohdalla. Lppulta totuin muutokseen kyllä, mutta pari jaksoa se vei.

Sarjassa riitti mielenkiintoisia hahmoja, mutta heistä esiin nousi kolma: eräänlainen Daenerysksen ja Aryan sekoitus Rhaenyra, huono kuningas, mutta hyvä mies, Viserys sekä moraalisesti arveluttavista teostaan huolimatta, tai ehkä osittain niiden takia, karismaattinen Daemon. Tai ehkä Daemon karisma on Matt Smithin ansiota, kuka tietää.

Alicent kuului hahmoista tärkeimpiin, voisi jopa sanoa kahteen tärkeimpään. Vaikka hän ei kuulukaan hahmoista kiinnostavimpiin, niin kyllä kyllä hänessäkin löytyy mielenkiintoiset puolensa. Pidin enemmän hänen teiniversiostaan. Syy ei suinkaan ole roolin Emily Careylta saanut Olivia Cooken. Hän teki hyvää työtä. Hahmo vain muuttui katkerammaksi ja kylmemmäksi ajan myötä, syystä, mutta silti.

Jos alkaisin kertomaan muista hahmoista, tämä arvostelu tulisi aivan liian pitkälle. Niitä oli paljon. Yhdeksi sarjan suurimmista heikkouksita, ainakin tämän ensimmäisen kauden kohdalla, oli kuitenkin se, ettei yksikään hahmoista ollut aivan yhtä legendaarisia kuin Game of Thronesissa. Sarja kaipaisikin omaa Tyrionia, Aryaa tai Jaimea. 

Tiivistetysti House of Dragonin ensimmäinen kausi ei jää edeltäjänsä Game of Thronesin parhaista päivistä jälkeen. Toivottavasti kausi jatkuu yhtä hyvänä loppuun asti. Täydet viisi tähteä!