James Cameronin Avatar tuli jo vuonna 2009, mutta sen kauan odotettu jatko-osa Avatar: Way of Water sai ensi-iltansa vasta nyt. Oliko elokuva odotusten, ja hypensä, arvoinen?
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää joitakin paljastuksia ensimmäisen Avatarin ja Avatar: Way of Waterin juonesta! Lue siis omalla vastuullasi!
Yli vuosikymmen on kulunut siitä kuin ohmiset viimeksi hyökkäsivät Pandoraan. Jake Sullyn (Sam Worthington) ja hänen vaimonsa Neytirin (Zoe Saldaña) perhe on kasvanut neljällä lapsella, kolmella omalla ja adoptiotyrät Kirillä (Sigourney Weaver). Rauhan aika kuitenkin tulee väistämättä päätökseensä kuin ihmiset tulevat takaisin Pandoralle tavalliseen tapaansa pahat mielessään..
Tällä kertaa heillä on salainen ase, Na'vi avatarit omaavat supersotilaat, joihin kuuluu myös Jaken vanha tuttu eversti Miles Quaritch (Stephen Lang). Siitäkin huolimatta, että kuoli ensimmäisen hyökkäyksen yhteydessä. Uhka soittautuukin niin voimakkaaksi, että Sully päättää viedä perheensä piiloon riutalla elävän Na'vi-yhteiskunnan pariin.
Minun on pakko myöntää, että vaikka pidin ensimmäisestä Avatarista paljonkin, niin jostain syystä minulle jäi vain vähän mielikuvia siitä. En muistanut edes sen päähahmon nimeä. Pohdinkin jonkin aikaa, käynkö katsomassa sen ihan elokuvateatterissa. Päätin lopulta mennä, niin kuin tämän arvostelun aikataulusta voi päätellä, mutta vain siksi, että minulla ei ollut muutakaan tekemistä sinä iltana.
Yli kolme tuntia kestävä Avatar: Way of Water oli pitkä elokuva. Siitä olisikin voinut pistaa ja varsinkin lyhentää kohtauksia tarinan kärsimättä, mutta toisaalta, tarinassa on aina tärkeimpää matka kuin päämäärä ja niillä ns turhilla kohdillakin oli tarkoitus maailman esittelyn kannalta. ne myös auttoivat luomaan tunneyhteyden hahmoihin, erityisesti eläinsellaisiin.
Visuaalisen ilmeensä puolesta Avatar: Way of Water oli suorastaan tarkoitettu elokuvateatterissa katsottavaksi. 3D:kin toi elokuvaan jonkin verran, vaikka itse en ole sen suurin ystävä, varsinkin kuin 3D laseilla on tapana hajota aina välillä. Minunkin lasini hajosi ihan Way of Waterin alussa ja niinpä missasin osan hakiessani uutta. Kun sitten sain ehjät, niin niiden näyttämä kuva olikin sitä hienompi.
Elokuva ei kuitenkaan pärjää pelkällä visuaalisella ilmeellä, vaan siinä pitää olla sisältöäkin. Way of Waterissa sitä olikin. Sen tarina ei ollut kaikkein kiinnostavin tai omaperäisinkään, mutta se olisi ollut voinut olla paljon huonompikin. Sekin auttoi, että suhteellisen tylsähkö Jake Sully oli vain yksi elokuvan päähenkilö. Sille on syynsä, miksi hänen nimensä on nii helppo unohtaa.
Jake Sullyn kanssaan yhtä tärkeään rooliin pääsi miehen toinen poika Lo'ak (Britain Dalton). Hän ei ehkä kuulu legendaarisempien päähenkilöiden joukkoon, mutta muiden Sullyn lapsien tavoin hänestä on helppo pitää ja kannustaa, jopa helpompaa kuin isäänsä. Myös Kiri sai tärkeän roolin, mutta on selvää, että hänen tarinaansa avataan vasta elokuvasarjan seuraavissa osissa.
Sen sijaan Neytiri jäi melkein huomioitta, mikä oli harmi. Toivon asian korjautuvan Avatar 3-5:ssa. Kaksikon muut lapset kuitenkin vielä enemmän sivuun, mutta sille oli syynsä. Sen sijaan Na'vien kanssa kasvanut ihminen "Spider" (Jack Champion) sai paljon ruutuaikaa, jopa liikaakin. Hahmo kuin ei ollut kaikkein kiinnostavin, vaikka hänessä kyllä potentiaalia oli.
Se pidätkö Way of Wateri elokuvasta riippuu siitä, piditkä ensimäisen elokuvan pahikseksesta, koska he ovat käytännössä sama henkilö. Omalta osaltani pidin Miles Quaritchia suhteellisen tehokkaana pahiksena, joskaan elokuvansa sankareiden tapaan muyskään hän ei kuulu roistoista legendaarisimpiin. Nin ei myuöskään tee elokuvan toiseksi tärkein roisto, kenraali Frances Ardmore (Edie Falco).
Avatar: Way of Waterin tarina jatkuu näille näkymin kolmen elokuvan verran. Minusta se olisi neljä elokuvaa liikaa, sillä ensimmäinen Avatar toimisi loistavasti myös yksittäisenä elokuvana. Kuitenkin uskon katsovani, ja arvostelen, ne kaikki.
Tiivistetysti Vaikka Avatar Way of Water ei mielestäni hypensä tasolle ihan yllä, niin elokuva tarjoaa silti erittäin viihdyttävän katselukokemuksen. Neljä tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti