Siniset ihmiset tutustuvat veden tapaan

 James Cameronin Avatar tuli jo vuonna 2009, mutta sen kauan odotettu jatko-osa Avatar: Way of Water sai ensi-iltansa vasta nyt. Oliko elokuva odotusten, ja hypensä, arvoinen?

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää joitakin paljastuksia ensimmäisen Avatarin ja Avatar: Way of Waterin juonesta! Lue siis omalla vastuullasi!

Yli vuosikymmen on kulunut siitä kuin ohmiset viimeksi hyökkäsivät Pandoraan. Jake Sullyn (Sam Worthington) ja hänen vaimonsa Neytirin (Zoe Saldaña) perhe on kasvanut neljällä lapsella, kolmella omalla ja adoptiotyrät Kirillä (Sigourney Weaver). Rauhan aika kuitenkin tulee väistämättä päätökseensä kuin ihmiset tulevat takaisin Pandoralle tavalliseen tapaansa pahat mielessään.. 

Tällä kertaa heillä on salainen ase, Na'vi avatarit omaavat supersotilaat, joihin kuuluu myös Jaken vanha tuttu eversti Miles Quaritch (Stephen Lang). Siitäkin huolimatta, että kuoli ensimmäisen hyökkäyksen yhteydessä. Uhka soittautuukin niin voimakkaaksi, että Sully päättää viedä perheensä piiloon riutalla elävän Na'vi-yhteiskunnan pariin.

Minun on pakko myöntää, että vaikka pidin ensimmäisestä Avatarista paljonkin, niin jostain syystä minulle jäi vain vähän mielikuvia siitä. En muistanut edes sen päähahmon nimeä. Pohdinkin jonkin aikaa, käynkö katsomassa sen ihan elokuvateatterissa. Päätin lopulta mennä, niin kuin tämän arvostelun aikataulusta voi päätellä, mutta vain siksi, että minulla ei ollut muutakaan tekemistä sinä iltana. 

Yli kolme tuntia kestävä Avatar: Way of Water oli pitkä elokuva. Siitä olisikin voinut pistaa ja varsinkin lyhentää kohtauksia tarinan kärsimättä, mutta toisaalta, tarinassa on aina tärkeimpää matka kuin päämäärä ja niillä ns turhilla kohdillakin oli tarkoitus maailman esittelyn kannalta. ne myös auttoivat luomaan tunneyhteyden hahmoihin, erityisesti eläinsellaisiin.

Visuaalisen ilmeensä puolesta Avatar: Way of Water oli suorastaan tarkoitettu elokuvateatterissa katsottavaksi. 3D:kin toi elokuvaan jonkin verran, vaikka itse en ole sen suurin ystävä, varsinkin kuin 3D laseilla on tapana hajota aina välillä. Minunkin lasini hajosi ihan Way of Waterin alussa ja niinpä missasin osan hakiessani uutta. Kun sitten sain ehjät, niin niiden näyttämä kuva olikin sitä hienompi.

Elokuva ei kuitenkaan pärjää pelkällä visuaalisella ilmeellä, vaan siinä pitää olla sisältöäkin. Way of Waterissa sitä olikin. Sen tarina ei ollut kaikkein kiinnostavin tai omaperäisinkään, mutta se olisi ollut voinut olla paljon huonompikin. Sekin auttoi, että suhteellisen tylsähkö Jake Sully oli vain yksi elokuvan päähenkilö. Sille on syynsä, miksi hänen nimensä on nii  helppo unohtaa.

Jake Sullyn kanssaan yhtä tärkeään rooliin pääsi miehen toinen poika Lo'ak (Britain Dalton). Hän ei ehkä kuulu legendaarisempien päähenkilöiden joukkoon, mutta muiden Sullyn lapsien tavoin hänestä on helppo pitää ja kannustaa, jopa helpompaa kuin isäänsä. Myös Kiri sai tärkeän roolin, mutta on selvää, että hänen tarinaansa avataan vasta elokuvasarjan seuraavissa osissa. 

Sen sijaan Neytiri jäi melkein huomioitta, mikä oli harmi. Toivon asian korjautuvan Avatar 3-5:ssa. Kaksikon muut lapset kuitenkin vielä enemmän sivuun, mutta sille oli syynsä. Sen sijaan Na'vien kanssa kasvanut ihminen "Spider" (Jack Champion) sai paljon ruutuaikaa, jopa liikaakin. Hahmo kuin ei ollut kaikkein kiinnostavin, vaikka hänessä kyllä potentiaalia oli.

Se pidätkö Way of Wateri  elokuvasta riippuu siitä, piditkä ensimäisen elokuvan pahikseksesta, koska he ovat käytännössä sama henkilö. Omalta osaltani pidin Miles Quaritchia suhteellisen tehokkaana pahiksena, joskaan elokuvansa sankareiden tapaan muyskään hän ei kuulu roistoista legendaarisimpiin. Nin ei myuöskään tee elokuvan toiseksi tärkein roisto, kenraali Frances Ardmore (Edie Falco).

Avatar: Way of Waterin tarina jatkuu näille näkymin kolmen elokuvan verran. Minusta se olisi neljä elokuvaa liikaa, sillä ensimmäinen Avatar toimisi loistavasti myös yksittäisenä elokuvana. Kuitenkin uskon katsovani, ja arvostelen, ne kaikki. 

Tiivistetysti Vaikka Avatar Way of Water ei mielestäni hypensä tasolle ihan yllä, niin  elokuva tarjoaa silti erittäin viihdyttävän katselukokemuksen. Neljä tähteä.

Elementtien hallintaa tyttöenergialla

 Avatar: Legend of Korra, tunnetaan myös the Legend of Korrana, ei kieltämättä ole edeltäjänsä veroinen animaatiosarja, mutta varsin katsottava sarja kuitenkin on. Ja paljon enemmänkin.

Varoitus: Tämä arvostelu tulee sisältämään paljastuksia Legend of Korran ja erityisesti sen edeltäjän, Avatar: the Last Airbenderin, juonesta!

Huomautus: Arvostelen tässä tekstissä kaikki Avatar: Legend of Korran neljä tuotantokautta.

Aang (takaumassa äänenä D. B. Sweeney) on kuollut jättäen avatarin velvollisuudet seuraajalleen Korralle (äänenä Janet Varney). Korra ottaakin roolinsa vakavasti ja hän onkin oppinut hallitsemaan kaikki muut elementit paitsi tuulen. Oppiakseen viimeisen elementin Korran pitääkin mennä Aangin pojan Tenzinin (äänenä J. K. Simmons) oppiin suurkaupunki Republic Cityyn.

Republic Cityssä hän kohtaa elementtien hallitsijoita vihaavat Ekvalistit, eikä suuresta maailmasta muutenkaan vihollisia puutu. Onneksi Korralla on apunaan tulta hallitseva Mako (äänenä David Faustino), Makon veli, maata hallitseva Bolin (äänenä P. J. Byrne), sekä teollisuusimperiumin perijätär Asami (äänenä Seychelle Gabriel).

Olin kuullut jo kauan ennen Legend of korran, tai edes Avatar: The Last Airbenderin, katsomista, että se ei olly edeltäjänsä tasolle. Tämä onkin totta, 100-prosenttisesti. Avatar: the Last Airbender on parempi sarja. Se ei kuitenkaan tarkoita Legend of Korra olevan mitenkään huono sarja. Itse ainakin pidin siitä, erityisesti sen kahtena viimeisenä kautena.

Joidenkin mielestä on epäreilua verrata kahta sarjaa keskenään ja olenkin osittain smaa mieltä. Koska niinkin täydelliseen sarjaan kuin Avatar: The Lastbender oli niin paljon parempi, niin unohtuu se, että kyllä legend of Korrassatin löytyy paljon hyvää. Uskonkin juuri tämän vertailun olevan suurin syy siihen, että sarjasta ei pidetä ja joskus myös vihataan.

Toisaalta taas, koska molemma sijoittuvat samaan maailmaan ja heillä on vielä samat tuottajat, niin vertailua on mahdotonta olla tekemättä. Teen sitä jonkin verran myös tässä arvostelussa. En kuitenkaan pelkästään listaa, mikä oli piirre oli The Last Airbenderissä parempaa kuin Legend of Korrassa ja päinvastoin, vaan pyrin arvostelemaan The Legend of Korran myös omana sarjanaan. 

Toki pienempiä, erittäin hyviä, syitä siihen, miksi sarjasta ei pidetä, löytyy kyllä muitakin. Enkä sano, että sarja ei ansaitsisiosakseen  saamaansa arvostelua. Sen alkukaudet, joiden pitäisi saada katsojat katsomaan sarjaa, olivat ne heikommat ja siitä kieltämättä löytyi erilaisia epäloogisuuksia liittyen Avatarin maailmanrakennukseen ja erityisesti henkimaailmaan. 

Toki sekstisimmät katsojat kiirehtuvät vihaamana sarjaa jo sen naispäähenkilön takia. Uskon, että suurin osa sarjan arvostelijoista ei kuulu kyseiseen ryhmään, mutta pieni, varsin äänekäskin, osa kyllä. Kehotankin, että älkää välittäkö sarjan saamasta vihasta, vaan muodostakaa siitä oma mielipiteenne. Minusta se ei nimittäin ole läheskään niin huono kuin väitetään.

Legend of Korran teemat olivat yllättävän kypsiä, joidenkin mielestä, kuten kuulemani mukaan sarjaa esittävän Nickelodeon, jopa liiankin. Muutenin sarja oli yllättävän synkkä noin lapsille ja nuorille tarkotukseksi sarjaksi. Toki huumoriakaan ei oltu unohdettu, vaan sitä tarjottiin katsojille myös aika lailla. Niinpä sarja ei ollut koskaan liian synkkä.

Sarjan animointi oli tietenkin juuri niin huippuluokkaista kuin 2010-luvun animaatiolta, jolle kanava luultavasti antoi edeltäjän menestyksen ansiosta edes jokseenkin ison budjetin, sopivaa. Parempaa kuin The Last Airbenderissä, joskin sen puolustukseksi on sanottava, että se tuli jo vuonna 2008, jolloin tekniikka, ja luultavasti myös tekijöiden budjetti, oli hieman eri tasoa.

Legend of Korran maailma muistutti 1920-lukua. Se näyttikin varsin tyylikkäältä ja toi sarjaan oman, steampunkkimaisen, mausteensa, mutta itse pidän enemmän enemmän fantasiamaisemmasta maailmasta. Minulle jopa The Last Airbender oli paikoittain lian moderni junineen ja ilma-aluksineen ja sijoittui 70-vuotta ennen Legend of Korraa.

Ääninäyttelijät olivat huippuluokkaa ja melko suurella prosentilla joko sarjassa ennen jo olleita tai, ammattitaitonsa ansiosta syystäkin, kuuluisia,  näyttelijöitä, mutta se ei poista sitä asiaa, että  että heidän äänenä oli lähes poikkeuksetta valkoisia ihmisiä, juuri sitä ihmisryhmää, joillaista ei aasialaisvaikutteisesta Avatarin maailmasta löydy. 

Pidin Korrasta päähenkilönä. Hän oli erilainen Avatar kuin Aang, mutta se ei ollut huono asia, vaan melkeinpä väistämätöntä. Muutenkin hahmot olivat pidettäviä, erityisesti team Avatarin jäsenet. Suosikkini oli Asami, mutta makokin oli ihan jees ja Bovin puolestaan tarjosi sitä kuuluisaa huumoriarvoa, vaikka ihan Sokan (äänenä Jack DeSena) veroinen hän ei ollut.

Muista hahmoista paras oli Tophin (äänenä Kate Higgins ja Philece Sampler) ei läheskään yhtä kapinallinen, mutta aivan yhtä badass tytär Lin (Mindy Sterling) sekäsarjan juonelle tärkeä, mutta minusta lähinnä ärsyttävä huijari (nero/bisnesmies Varrick (John Michael Higgins). Sarjassa oli muitakin tärkeitä hahmoja, mutta kukaan heistä ei mennyt niin tärkeäksi, että heidät kannattaisi mainita.

Joka kausi Korra sai vastaansa uuden vihollisen. Siinä oli sekä hyvät, että huonot puoleensa. Toisaalta se toi sarjaan vaihtelua ja aintoi sille mahdollisen käsitellä erillaisia teemoja. Lisäksi kausien pääroistoista vain neljännen kauden Kuvira (äänenä Zelda Williams) olisi ansainnut olla koko sarjan pääpahiksena ja hänkin vain vaivoin. 

Toisaalta pidän yleisesti ottaen enemmän siitä, että sarjassa, varsinkin noin lyhyessä, olisi ollut yhtenäinen tarina. Tosin sille, miksei näin ollut löytyi hyvä syykin. Legend of Korrasta suunniteltiin vain yhden kauden mittaista ja siksi kausi loppui sen vihollisen voittamiseen ja niinpä toiselle kaudelle piti keksiä uusi. Näköjään he sitten päättivät, etteivät muuta kaavaa.

Tiivistetysti Legend of Korra on enemmän kuin tyydyttävä seuraaja The Last Airbenderille, joka ei se tosiaan ansaitse kaikkea saamaansa arvostelia. Neljä tähteä!

Avatareista hassumman matka alkaa

On olemassa sarjoja, jotka ovat niin suosittuja ja saaneet niin paljon kehuja, että ne on vaan pakko katsoa. Sellainen on myös animaatioiden kruunamaton kuningas, Avatar: The Last Airbender.

Varoitu: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Avatar The Last Airbenderin ensimmäisestä kaudesta!



Maailma on jakautunut neljään osaan Tuleen, Veteen, Maahan ja Ilmaan. Jokaisella osalla on omat “benderinsa” eli yhden luettelemani  luonnon peruselementin hallitsijat. Maat olivätkin harmoniasssa keskenään, kunnes Tulimaa hyökkäsi ja aloitti sodan, jolle ei loppua näy. Sen voi pysäyttää vain yksi, kaikkien elementtien hallintaan pystyvä, avatariksi kutsuttava, Aang (äänenä Zachary Tyler Eisen).

Ennen Tulimaata vastaan käymistä pojan pitää kuitenkin oppia kaikkien elementtien hallinta. Hänkun on oppinut niistä vain kotimaansa luonnonvoiman eli ilman hallinnan. Lisäksi häntä jahtaa Tulimaan karkoitettu prinssi Zuko (äänenä Dante Basco). Apuna toimivat veden hallintaa harjoitteleva bender Katara (äänenä Mae Whitman) ja hänen taistelutaidoissa ansioitunut veljensä Sokka (Äänenä John DeSena).



Avatar The Last Airbender on niitä sarjoja, joista tietävät kaikkii ja jolla on oma vankka fanikuntansa. Itseltäni se on kuitenkin mennyt ohi. Suomessa kuin sarjaa ei olla juuri esitetty, enkä ole tullut jostain syystä katsoneeksi sitä muutenkaan. Nyt päätin kuitenkin korjata asian, mistä olenkin iloinen. Sarja on yksi parhaista, jos ei jopa paras, näkemistäni animaatiosarjoista.

Iso osa sen viehätystä kuuluu itse pääosalle eli Angille ja muutenkin maailmaa täyttäneille, moniulotteisille hahmoille. Pidin myös sarjan huumorista. Vaikka se sopikin myös lapsien makuun, luonnollisesti, niin epäkypsää se ei ollut. Sitä paitsi sarja osasi myös vakavoitua, mikä tekikin siitä aikuisillekin sopivan. Kaiken tämän vielä kruunasi tekijöiden asiantunteva kädenjälki.



Avatarin maailman rakennus oli huippuluokaa. Maailma oli kiehtova ja omalaatuinen, mutta myös tarpeeksi tutunoloinen, jotta siihen pääsi helposti sisään. Sen magic system, tai suomalaisittan taikuussysteemi,oli uniikki, yksinkertainen ja cooli. Jo sitä siksi voi sanoa, sillä luonnonvoimien hallinta, bending, niin kuin sitä sarjan maailmassa kutsutaan, ei ole varsinaisesti takuutta.

Ensimmäisen kauden juoni oli varsin yksinkertainen, Aang ja kumppanit matkustivat Pohjoisnavalleoppimaan vedenhallintaa. Se kyllä kantoi jo pitkälle, varsinkin kuin matkan varrella näimme kaikenlaista kiinnostavaa. Kuitenkin se tarkoitti myös sitä, että kaudesta löytyi myös jonkin verran  täytejaksoja. Tämä ei kuitenkaan juuri haitannut, sillä ne toimivat puhtaasti hahmon,- ja maailmankehityksen kannalta.



Kaudella käsiteltiin lapsille kohdennetuksi sarjaksi hyvin aikuismaisia ja painavia teemoja, kuten kansanmurhia, sukupuolirooleja, uudelleensyntymistä ja totalitarismia. Saarnaamaan sarja ei kuitenkaan mennyt. Teemojen takia voi tuntua yllättävältä, että  kausi oli myös erittäin hauska, paikka paikoin suorastaan komedia. Kauden aikana sainkin myös nauraa maha kippurassa.

Minulla ei ole pahaa sanottavaa muustakin animaatiossa, joskin sarjan isästä johtuen se ei ole aivan sitä, mihin nykyään ylletään. Kuitenkin jos sen ottaa huomioon, animointi oli laatutyötä. Erityisesti eri bending-tyylit olivat varsin vaikuttavaa katsottavaa, varsinkin kuin niihin oli lisätty vaikutteita myös oikeista kaksinkamppailulajeista. Ääninäyttelijöistä on myös vaikea öytää mitään valittamisen aihetta.



Aang oli helposti samaistuttava ja hassuudessaan pidettävä päähenkilö. Katara tarjosi sitä vakavampaa vastapainoa, mutta hänkään ei jäänyt hahmona tylsäksi. Sokalle annettiin lähinnä koomisen kevennyksen rooli, joskin hänkin alkoi jo pikku hiljaa kasvaa sen ulkopuolelle. Ryhmää täydensi vielä lentobiisoni Appa, joka toimi lähinnä kuljetusvälineenä kuin söpön eläimen rooli jäi lentolemuri Momolle.

Sivuhahmoista eniten tärkeimmät olivat karkoitettu tuliprinssi Zuko ja hänen leppoisa enonsa Iroh (äänenä Mako Iwamatsu). Zuko oli hahmona hyvä, joskaan en vielä ainakaan toistaiseksi pitänyt hänestä niin paljon kuin suurin osa nettikansasta. Sen verran vähän hänestä tiedetään. Iroh-eno oli puolestaan sarjan pidettävin aikuinen, mutta hänestäkin tiedän vielä aika vähän.


Olen kuullut, että paras on vasta tulossa. Toista tuotantokautta, tai kirjaa, niin kuin sarja kausia kutsuu, pidetään nimittäin yleisesti sarjan parhaana. Vielä en tiedä, onko asia suinkaan näin. Katson toisen kaudenkin johonkin tahtiin, joten sitten se selviää. Arvostelu siitä tulee sitten 
aikanaan. Stay tuned! Niin kuin ne Amerikan ihmemaassa sanovat.

Tiivistetysti Avatar The Last Airbender erinomaisesti jokaisella elementillään, pun intendet. Ei olekaan ihme, että se pärjää hyvin parhaiden animaatiosarjojen listoilla. Täydet viisi tähteä!