Cicadat Jason Bournen jalanjäljillä

Edesmenneen Robert Ludlumin luomaan maailmaan löyhästi sijoittuva Treadstone sopii hyvin agenttijännärien ystäville, vaikka sellaisten joukosta se ei juuri erotu.

Varoitu: Tästä arvostelusta löytyy jonkin verran juonipaljastuksia Robert Ludlumin Jason Bourne-kirjasarjaan, - ja elokuviin sekä itse arvostelun kohteeseen eli Treadstone-tv-sarjaan.

1973. Berliini. CIA-agentti John Randolph Bentley (Jeremy Irvine) aivopestiin vangitsemiensa Neuvostoliittolaisten toimesta eräänlaiseksi persoonattomaksi supersalamurhaajaksi, mutta koska heillä ei ole vielä tekniikka oikein hallussa, hän pääsi pakoon. Neukut eivät ole valmis jättämään asiaa sikseen, ei varsinkaan agenttia valvonut KGB:n uraohjus Petra Andropov (Emilia Schüle).

Nykypäivä. Myös Yhdysvallat ovat päässeet salamurhaaja-ohjelman kyytiin. Heillä onkin hallinnassaan useita ”nukkuvia” agentteja, pääasiassa normaaleja ihmisiä, joista kuitenkin tulee käskystä tunteettomia salamurhaajia. Ongelmia syntyy kuin nämä salamurhaajat heräävät sekä joutuivat kohtamaan kaksoiselämänsä, ja sen salaamaan pyrkivät viranomaiset, silmästä silmään.

Treadstone meni minulta melkein ohi, vaikka tiesin, että Jason Bournen maailmaan on tulossa sarja. En nimittäin ollut perillä, milloin tai millä nimellä. Olen nimittäin lukenut Jason Bourne –kirjoja ja katsonut pari häneen keskittyvän elokuvankin, mutta mitenkään suurta kiinnostustani ne eivät ole synnyttäneet. Pidin niistä kuitenkin tarpeeksi, jotta päätin katsoa niiden maailman sijoittuvan sarjan.

Sarja onkin ihan mukiinmenevä jännäri, joskaan lajityypissään ei mitenkään erityisen omaperäinen. Itse tarina olikin kliseitä täynnä. Oli pahoja venäläisiä, hyvän asian puolesta pahaa tekevä hallituksen virasto ja salaisia operaatioita. Tiedätte kuvion. Enkä voi sen sanovan tuoneen siihen mitään varsinaisesti uuttakaan. Muuten kuin sen, että nyt päähenkilöitä oli useita.

Toki lajityyppinsä muiden teosten tapaan Treadstone tarjosi myös paljon toimintaa, hyvin tehtyä sellaista, samaistuttava, joskaan ei erityisen muistettavia hahmoja sekä kohtuullisen mielenkiintoisen mysteerin. Hieman kliseinen käsikirjoituskaan ei haitannut, kun näyttelijät osasivat hommansa. Sitä voisikin kuvailla hieman keskinkertaista paremmasta tarinasta tehdyksi erittäin hyväksi tv-sarjaksi.

Sarjan suurin vahvuus on myös sen suurin heikkous. Siinä päähenkilöitä on enemmän kuin yksi, mikä oli hyvä, sillä vain Pohjois-Korealainen herännyt salamurhaaja SoYun Pak (Han Hyo-joo) olisi jaksaa kantaa omaa sarjaansa ja hänkin vain jotenkuten. Lisäksi se mahdollisti sarjan laajentavan näkökulmaa myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle ja Yhdysvaltalaisille hahmoille.

Toisaalta taas pomppaaminen hahmosta toiseen sai jaksot tuntumaan liian täydeltä. Lisäksi jokaiselle hahmolle annettu rajattu aika ei juuri riittänyt siihen, että heistä ehti välittämään, hyvä, että siihen, että heidän nimensä muistaa. Hahmoista sarjan paras oli hieman yllättäen sekä takaumassa, että nykypäivänä Gabrielle Scharnitzkyn esittämänä esiintynyt Petra. Hän oli persoonana vain niin viihdyttävä.

Vielä mainitsematta jättämiäni tärkeitä hahmoja oli vasta herännyt salamurhaaja (Brian J. Smith) Doug McKenna, joka sarjan alussa menetti työnsä öljynporauslautalla sekä työnsä myös menettänyt toimittaja Tara Coleman (Tracy Ifeachor) He eivät missään vaiheessa oikein syventyneet hahmoina, joten hahmotyypin tuntemalla tiedätte heistä kaiken tarvittavan.

Treadstone loisti parissa asiassa. Ensinnäkin toiminnassa. Taistelukohtaukset olivat erittäin toimivia, eikä niitä ollut edes liikaa. Toisaalta se liikkui hyvin erilaisissa maissa ja kaupungeissa ja se sai sarjan tuntumaan kansainväliseltä ja näyttämään tyylikkäältä. Kummassakaan kohdassa sarja ei hävinnyt elokuville, Jason Bourne tai muutenkaan, vähääkään. Sarjan tuotantoarvotkin olivat kohdallaan ja se näkyy.

Tiivistetysti Treadstone tarjosi juuri sitä, mitä odottaa voi ja vielä hyvin tehtynä. Mitään enempää siitä ei kuitenkaan löydy. Kolme ja puoli tähteä!

Jason Bourne on vauhdissa taas

Vaikka Jason Bournin luoja Robert Ludlun on kuollut ja kuopattu, maailman kuuluisimman salamurhaajan eivät tekemällä lopu Ne jatkuvat silti mm. nyt arvostelemani Medusan käskyn toimesta.

Medusan käskyssä Jason Bourne pelastaa hyytävästä merestä muistinsa menettäneen miehen. Kuka hän on? Miksi joku haluaa tappaa hänet? Näihin kysymyksiin Bournen pitää selvittää vastaus ennen kuin sekä edellisistä seikkailuista tuttu Mosadin agentti Rebeka että hän itse pääsevät hengestään.

En ole koskaan ollut Eric Van Lustbaderin suurin ystävä. Sen vähän perusteella, mitä olen hänen kirjojaan lukenut. Mutta koska Jason Bournen seikkaillut kiinnostavat, päätin lukea myös Medusan käskyn. Tiesin jo etukäteen, että Van Lustbade ei ole Ludlumin veroinen, joten ihmeitä en odottanutkaan. Sen sijaan sain sen, mitä arvelinkin saavani eli viihdyttävän, mutta keskinkertaisen jännärin.

Medusan käskyssä oli vähemmän Bournea ja enemmän kaikkea muuta, missä on hyvät ja huonot puoleensa. Toisaalta vaihtelu on piristävää, toisaalta Bourne on tai ainakin hänen pitäisi olla, kirjan keskus. Onneksi Jännitystä riitti alusta loppuun, niin kuin hyvässä jännärissä kuuluukin. Toiminta olikin täyttä kultaa.

Myös juonitteluja oli hauska seurata, vaikkeivat ne kovin omaperäisiä olekaan. Kirjassa on monia juonikuvioita, joista voi mennä vähän sekaisinkin. Itse pysyin suht koht. Mukana koko kirjan ajan. En onneksi löytänyt kirjasta juonellisia aukkoja, mutta toisaalta en ole sellainen ihminen, joka kiinnittää niihin huomiota, jos siis ne eivät ole liian selviä. Yleensä vain nautin kyydistä ja niin tässäkin tapauksessa.

Plussaa siitä, että kerrankin pahis ei ole muslimi tai muuten Lähi-idässä asuva. minkäänlainen terroristi ylipäätään. Muutenkaan romaani ei ole aiva niin silmiinpistävän USA-myönteinen kuin olisi voinut olla. Minusta tämä on ainoastaan hyvä asia. Toki länsimaiset arvot olivat vahvasti pinnalla, mutta mitä muuta voi oikein odottaa.

Hahmot eivät ole kirjan parhaita puolia. Jopa itse pähenkilö on valitettavan kaksiulotteinen. Bournessa olisi potentiaalia enempäänkin. Muistakin hahmoista suurin osa oli mitään sanomattomia, mikä näkyi erityisesti naisten kohdalla. Eric Van Lustbader ei ole koskaan osannut kirjoittaa hyviä naishahmoja. Treatronin toinen johtaja Soraya Moore on poikkeus joka vahvistaa säännön. Muita suosikkejani ovat Treadstonen toinen johtaja Peter Marks ja Don Feranando.

Yllätyksiä löytyi kyllä, mutta ei ne eivät olleet niin järkyttäviä kuin olisi toivonut. Suurin osa yllätyksistä liittyi ihmisten kaksinaamaisuuteen. Suurin osa hahmoista petti omiaan tavalla tai toisella. Loppu eteni vauhdilla. Valitettavasti jopa niin paljon, että se oli jo ennalta-arvattava. Olisin lisännyt loppun vielä jotakin pientä, vaikka jonkun suuren juonenkäänteen, joka muuttaa kaiken.

Medusan käsky on hauska ja nopea lukea, mutta mitään syvällistä on turha odottaa. Kirja oli tarpeeksi hyvä, että luen luultavasti seuraavankin, mutta en odota sitä millään tasolla. Lainaan, kun huomaan kirjastossa. Kolme tähteä.