Loppupelit se tulee kostajillekin

Avengers: Endgame oli tämän kesän suurin hitti, kuuluuhan se jo legendaksi muodostuneeseen MCU:hun. Elokuva onkin statuksensa ansainnut, ainakin melkein.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

On kulunut viisi vuotta siitä kuin paha Thanos (Josh Brolin) pyyhkäisi puolet maailmankaikkeuden elävistä olennoista. Avengerssit yrittävät toipua tragediasta, kukin omalla tavallaan. Iron Man (Robert Downey Jr) viettää leppoisaa perhe-elämää, Captain America (Chris Evans) pitää suruterapiaa, perheensä menettänyt Hawkeye (Jeremy Renner) koston tielle ja muut tekee kuka mitäkin.

Tilanne näyttää toivottomalta, kunnes omista syistä koko tapahtuneen missannut Ant-Man (Paul Rudd) ottaa yhteyttä Captain Americaan ja kumppaneihin. Hänellä on tilanteen korjaamiseksi suuria suunnitelmia, matkustaa ajassa taaksepäin ja estää koko tragediaa tapahtumasta. Valitettavasti Thanos ei luovuta helpolla. Avengers: Endgame on Marvelin elokuvauniversumin 22. elokuva.

Tuskin kukaan yllättyy siitä, että odotin Avengers: Endgamea kuin kuuta nousevaa. Olenhan katsonut joka ikisen Marvelin elokuvauniversumiin kuuluvan elokuvan ja lisäksi vielä tv-sarjatkin. Jostain olen pitänyt enemmän ja jostain vähemmän, melkein kaikesta olen kuitenkin pitänyt.Syystäkin vain yhteen tuotantokauteen jäänyt Inhumans on valitettava poikkeus sääntöön.

Sainko sitten mitä halusin? Ehdottomasti. Endgame oli juuri niin loistava kuin pitikin. Suureksi syyksi sen takia, että elokuva teki viisaasti keskittymällä taistelujen ja muiden superjuttujen sijaan hahmoihin, erityisesti kahteen isoimpaan. Valitettavasti Thor jäi sivuosaan, tarjoamaan lähinnä nauruja, mutta kun miettii elokuvaa kokonaisuutena ratkaisu käy järkeen.

Kun niitä taisteluita sitten tapahtui, ne olivatkin erityisen näyttäviä. Erikoistehostebudjetti oli tähtitieteellinen ja se näkyi. Erityisesti lopputaistelu oli erityisen onnistunut. Eikä pelkästään massiivisuutensa ansioista, vaan myös siksi, että kohtauksessa keskityttiin yksittäisiin hahmoihin, heidän tekoihinsa ja tunteisiinsa. Kohtaus ei ollut yhtä erikoistehostemättöä.

Elokuva aiheutti myös monenlaisia tunnereaktioita. Katsoja sai nauraa ja itkeä. Nenäliinapaketti siis kannattaa ottaa mukaan. Elokuvan luonteen takia myöskään nostalgiaa ei voinut olla tuntematta. Toki Endgame on silti enemmän tai vähemmän aivot narikkaan-elokuva, vaikka se ei lajityyppinsä pinnallisemmasta päästä olekaan. En sano tätä mitenkään pahalla.

Endgame ei ollut suinkaan täydellinen. Suurin yksittäinen vika oli aikamatkustukseen liittyvät loogiset aukot, joita elokuva oli täynnä. Eivät ne elokuvakokemusta pilaa, mutta liian tarkkaa niitä ei kannata miettiä. Toki on sanottava, ettei elokuva ole ongelmansa kanssa yksin, aikamatkustus on vaikea aihe. En myöskään pitänyt siitä, mihin yksi hahmo päätyi, mutta siitä en voi paljastaa enempää.

Lisäksi naiset ja vähemmistöt jäivät pahasti sivuosaan. Heitä tuskin näkyi koko elokuvassa ja jos näkyikin, niin Nebulaa (Katen Gillian) liukuun ottamatta juuri kukaan ei saa mitään järkevää tekemistä. Toivottavasti asia korjaantuu MCU:n tulevissa tuotoksissa, niin kuin onneksi näyttää käyvän. Comic Conissa esiteltiin nimittäin kyseisen universumin tulevia elokuvia ja he näyttävät paljon edellisiä monimuotoisimmilta.

Endgamessa on vielä yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon. Tämä ei ole kritiikki, kerron vain faktat. Jos elokuvasarjan aikaisemmat osat ovat katsomatta, erityisesti Infinity War, niin tästäkään ei saa juuri mitään irti. Se toimiikin ensisijaisesti eräänlaisena loppuna, ei niinkään itsenäisenä elokuvana, niin kuin tarkoitus olikin, olihan elokuva jo koko sarjansa 22. osa.

Me muut olemmekin sitten menneet katsomaan sitä sankoin joukoin, minkä ansiosta se kuuluukin tuottoisempien elokuvien joukkoon. Joskin osittain siksi, että Marvel päätti tehdä leffasta muutama minuutti lisämateriaalia sisältävän version vain, jotta elokuva voittaisi Avatarin lippuluukulla, mikä pidän hieman pikkumaisena. Jos jotain Marvelin omistavalta Disneyltä ei puutu, niin rahaa.

Nimestään huolimatta Endgame ei jää universumin viimeiseksi elokuvaksi. Ja miksi jäikin, sillä ne ovat osoittautuneet Disneylle oikeaksi rahasammoksi. Elokuvasta löytyi jopa pohjustuksia tulevaisuutta ajatellen. Siitäkin huolimatta, että se monin tavoin juhlikin menneisyyttä, ei tulevaa. Tämä näkyi muun muassa siitä, että varsinaista loppukohtausta, muista MCU-elokuvista poiketen, siinä ei nähdä.

Tiivistetysti Marvelin elokuvauniversumin tähän mennessä tulleet elokuvat eivät olisi voineet saada täydellisempää päätöstä. Tätä on vaikea enää ylittää, joten Marvel on melkoisen haasteen edessä jatkoa ajatellen. Täydet viisi tähteä.

Marvelin suurimmat ei-mutantti sankarit ikuisen sodan tiimellyksessä

Marvelin elokuvauniversumi paranee vanhetessaan, minkä Avengers: Infinity War kiistatta todistaa, sillä harva universumin elokuva yltää sitä paremmaksi, jos mikään.

Varoitus: Tämä teksti sisältää juonpaljastuksia Avengers: Infity Warista sekä mahdollisesti muista Marvelin elokuva universumin elokuvista. Yritän pitää ne kuitenkin minimissä, joten uskon, että elokuvaa näkemätönkin voi lukea tämän arvostelun.

Thanos. Tai lautapelikerhoni vetäjä. En koskaan erota, kumpi on kumpi.

Alaisiinsa jatkuviin epäonnistumisiin kyllästynyt Thanos (erikoistehostettu Josh Brolin) päättää vihdoin etsiä himoitsemansa ikuisuuskivet itse. Koska roiston suunnitelmiin kuuluu  puolen universumin massamurhaaminen, jää Avengereiden huoleksi estää keinolla millä hyvänsä roistoa saamasta kiviä haltuunsa.

Niinpä Captain America (Chris Evans), Iron Manin (Robert Downey Jr.ja kumppaneiden pitää hylätä sisällisotaan johtaneet erimielisyytensä estää kiviä päätymästä Thanosin ehdottomasti vääriin käsiin ja ottaa apu vastaan myös Guardians of Galaksyltä sekä rikasta Wakandan kuningaskuntaa johtavalta Black Pantherilta (Chadwick  Boseman).

Avengers: Infinity War on ehdottomasti yhtiön kunnianhimoisin hanke ja se on paljon sanottu se. Yhdistäähän se lähes kaikki Marvelin elokuvauniversumin hahmot, onhan sen pahiksena yksi jo ensimmäisestä Avengers vilmistä asti kiuseiteltu Thanos ja pitäähän sen vielä antaa lähtökohta neljännelle, vielä nimeättömälle, Avengers-elokuvalle.

Ainoastaan se fakta, että suurin osa Marvelin katsojista, minä mukaan likien, ostaa liput lähes mihin tahansa, jossa on Marvein elokuvauniversumin logo, estää sanomastaa elokuvaa ja siihen panostettavia rahoja sekä työtunteja riskiksi. Kaikki tiesivät jo hyvissä ajoin etukäteen, että elokuvasta tulee hitti, olkoon se millainen tahansa.

Ja hitti siitä tulikin. Meidän katsojien onneksi vieläpä ansaitustikin. Se sisältää kaikkea, mikä on tehbyt edellisistä osista sellaisia menestyksiä kuin ne ovat, kuten huumoria, yllättävän todentuntuisia hahmoja, koskettavia hetkiä, hyvin erilaisten sankareiden välisiä kumppanuuksia sekä yhteenttojakin räjähtävää toimintaa sekä makeita välineitä ja paikkoja.

Fanilaseistani huolimatta minun on myönnettävä, että elokuvan juoni ei ole mikään omapäisemmästä päästä. Voimakas pahis yrittää tuhota maailmaa, sankari taimjoukko sankareita yrittää estää häntä. Se ei kuitenkana ole koskaan haitannut minua, varsinkaan Marvelin elokuvauniversumin kohdalla, eikä se tee sitä nytkään.

Okoyen ilme sanoo sen parhaiten

Sen sijaan itse roiston juoni on saanut paljon kritiikkiä, ja ansaitusti. En paljasta, mikä kyseinen suunnitelma on, mutta sanotaan vain, että se on yksi tyhmemmistä superpahiksen suunnitelmista vähään aikaa. On sitä ennenkin yritetty tuhita puoliu maailmaa, mutta yleensä paljon paremmalla motiivilla ja tehokkaammin.

Sentään Thanos on muuten muistettava, mikä ei suinkaan ole Marvelin universumin roistoille mikään itsestäänselvyys.Sitä paitsi sankaritkin tekivät paljon jopa harvinaisen huonoja ratkaisuja estäessään sitä, joten mitä tulee hahmojen tyhmyyteen, niin sitä löytyy molemmilta puolelta. Katson teitä  sinua Scarlet Witch (Elizabeth  Olsen), sinua Star-Lord (Chris Pratt) ja sinua Gamora (Zoë Saldaña).

Sen sijaan Thor (Chris Hemsworth) ja Okoye (The Walking Deadistakin tunnettu Danai  Gurira) esiintyivät sankareista edukseen. Mutta heistä toki olen pitänyt jo muissa Marvelin elokuvauniversumin elokuvissa, joten yllätykseni ei ollut asiaa kohtaan suuri. Muut hahmot eivät erottuneet joukosta, niin hyvässä kuin pahassakin. Eikä heidän tarvinnutkaan.

Toteuksesta on hyvin paha sanoa mitään, mitä en ole maininnut jo aikaisemmista elokuvauniversumin arvosteluissani. Tiivistetysti siinä todella näkyi se, minkälaista ammattitaitoa saa kuin vainh siihen on panostaa riittävästi rahaa. Abban sanoin "Its rich man's world". Ja vaihteeksi se on jopa hyvä asia.


Infinity Warin lopusta on vaikea sana mitään paljastamatta liikaa, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että elokuva loppui cliffhangeriin. Minusta vieläpä hyvään sellaiseen, aiheuttihan se paljon spekulaatiota seuraavan elokuvan tapahtumista ja ennen kaikkia onnistuihan se yllättämään jopa tälläista vähän kokeneempaa supersanakrielokuvien katsojaa.

Tiivistetysti Avengers: Infity War osoitti jälleen kerran, mihin Marvelin elokuvauniversumi on sellainen rahasampo.  DC ota mallia. Täydet viisi tähteä vai pitäisikö sanoa viisi ikuisuuskiveä.

Supertiimi maailmaa pelastamassa- Jo toista kertaa

Avengers: Age of Ultron on yksi vuoden odotetuimpia elokuvia, ainakin minun kohdallani. Niinpä menin katsomaan sen ensimmäisen tilaisuuden tullen. Nyt onkin arvostelun aika.

Avengers: Age of Ultron alkaa Kostajien eli Ironman Black Widowin (Scarlett Johansson), Thorin (Chris Hemsworth), Kapteeni Amerikan (Chris Evans), Hawkeyen (Jeremy Renner) sekä Hulkin (Mark Ruffalo) taistellessa Hydran tukikohdassa vanhaa vihollista vastaan. Ryhmää etsii viime leffasta tuttua Lokin sauvaa. He löytävätkin sen lopulta.

Tukikohdasta löytyvät sauvan lisäksi mieliä manipuloiva Purppuranoita (Elizabeth Olsen) ja salamannopea Elohopea (Aaron Taylor-Johnson), joilla on oma syynsä vihata Kostajia. Kaksoset saivatkin kykynsä tieteellisten kokeiden kautta. Minusta Elohiopeasta oli parempi versio X-Manistsä, mutta sen sijaan Purppuranoita vakuutti mielenkintoisine kykyineen.

Taistelusta palattuaan Ironman eli Tony Stark käyttää sauvaahyväkseen maapalloa suojelevan tekoälyn aikaansaamiseksi. Kostajille ei kuitenkaan koita ansaittu loma, sillä keinoäly Ultron (äänenä James Spader) alkaakin käyttäytyä vihamieliseksi, sillä hän tai se on vakuuttunut, että ihmiset ovat maapallon suurin uhka ja heidät pitääkin ajaa sukupuuton partaalle.

Elokuva oli taattua Avengers-tasoa, joskaan elokuvana ei kovinkaan yllättävä. Perusjuoni oli tuttua kauraa ja pahis hiukan tylsähkö tavanomaisine tavoitteineen. Kostajista on vaikea sanoa mitään uutta. Samanlaisia hahmoja kuin muissakin Marvelin elokuvissa eli cooleja, samaistuttavia ja osittain kiinnostaviakin. Ei valittamista.

Onneksi toteutus on se mikä merkitsee. Perusjuonen lisäksi elokuva tarjoaa paljon muutakin. Katsojille näytetään muiden Marvelin supersankarielokuvien tapaan hienoja erikoistehosteiden, taistelukohtausten tai lähemateriaalien-faneille tuttujen ihmisten ja asioiden muodossa. Elokuvan sielu ei kuitenkaan ole toiminnassa, vaan tiimin välisissä suhteissa.

Taistelukohtaukset ovat näyttäviä, vaikka joskus on vaikea seurata, mitä kukakin Kostaja tekee. Onneksi keskitytään vain yhteen tai muutamaan kerrallaan. Niihin oli laitettu omat lisämausteensa, vaikka taistelun tuoskinnassa lentävissä autoissa yms. tuskin löytyy mitään erikoista. Varsinkin tänä toimintaelokuvan täyteisinä päivinä.

Elokuva keskittyi jokaiseen hahmoon, jopa aikaisemmin sivulle jääneisiin. Elokuvassa esitetään lisää mm. Hawkeyen ja Black Widowin tarinaa. Muistakin hahmoista saadaan tietää jotain uutta. Siinä meitä auttoi Purppuranoidan erikoinen kyky oli erittäin kätevä. Hetken hahmot olivat oman mielensä sisällä.

Pidän elokuvassa myös siitä, että ihmiselämä merkitsee jotakin. Esimerkiksi DC:n Superman-leffa Man of Steelissä muut ihmiset olivat helposti uhrattavissa. Sivullisia uhreja oli paljon, eikä heistä juuri välitetty. Avengers: Age of Ultronissa puolestaan iso osa lopputaistelusta meni sivullisten pelastamiseen.

Avengers: Age of Ultron on viihdyttävä, joskin yllätyksetän supersankarielokuva. Se tarjoaa fanille juuri sitä, mitä he tulevat hakemaan eli toimintaa, erikoistehosteita, inhimillisiä supersankareita ja huumoriakin. Neljä ja puoli tähteä. Puolikas meni tylsähköstä pahiksesta ja yllätysten puutteesta.