Näytetään tekstit, joissa on tunniste rose mciver. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rose mciver. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. huhtikuuta 2015

I know kung-fu!

iZombien neljänessä jaksossa, Liv and Let Clive, käsitellään Livin poliisiapulaista Cliveä ja hänen menneisyyttänsä.

Aikaisemmin tapahtunutta: Blaine paljastui jakson pääpahikseksi. Muuttihan hän rikkaan naisen zombiksi ja hänen vihjattiin kidnappaavan ja luultavasti tappavan katunuoria. Nuoria, joita Livin ex-kihlattu major yrittää auttaa. Majorista puheenollen. Hän siirtyi eteenpäin. Livin kämppäkaveri löysi videon hänestä suutelemassa toista naista.

Tämän viikkoisen aivot kuuluuvat John Doelle. Liv saa häneltä, paitsi välähdyksiä edesmenneen muistoista, epäterveen annoksen vainoharhaisuutta sekä jonkinasteista kung fu-osaamista. Clive tunnistaa ruumiin Sammy Wongiksi, todistajansuojelussa olevaksi ex-jengiläiseksi. Hän ei kuitenkaan halua Livin apua.

Liv näkee kuitenkin välähdyksen Sammyn muistoista, jossa Clive katsoo jengiläisten hakkaavan tuntematonta miestä. Vainoharhaisuudessaan hän epäilee, että Clive on likainen poliisi ja niinpä nainen ryhtyy tutkimaan tapausta Ravin kanssa. He käyvätkin mm. Cliven entisellä osastolla, joka keskittyy järjesttäytyneisiin rikoksiin. Heille selviää kuitenkin, että Clive joutui vaihtamaan osastoa, sillä kukaan ei enää halunnut työskennellä hänen kanssaan.

Ihmissuhdepuolellakin tapahtuu. Ensinnäkin Livin veli Evan kaipaa yösijaa. Onneksi tilaa löytyy, koska Peyton on poissa. Veljen suureksi harmiksi. Toiseksi Majorin kämppäkaveri muutti pois, joten Liv pelkää Majorin uuden tyttöystävän Corinnen vievän tämän paikan. Niinpä hän pyytää Ravia muuttamaan Majorin luokse. Miehet löytävätkin toisitaan jotain samaa ja lopulta Ravi suostuukin.

Minusta se on järkevä tapa pitää Major sarjassa. Hänen ja Livin välinen draama voi nimittäin voi muuttua pitemmän päälle tylsäksi. Hahmolla on tällä viikolla muutakin tehtävää. Jo toinen hänen auttamistaan nuorista on kadonnut. Saa nähdä, miten tämä juoni vielä menee. Jo tässä jaksossa saimme tietää, mitä nuorelle kävi, mutta saako Major ikinä tietää.

Itse tapaus johtaa erittäin stereotyyppisesti kuvattuun aasialaiseen rikollisjärjestöön, joka on kieltämättä kuvattu erittäin stereotypisesti. Liv saa selville yhden nimen, joten hän lähtee etsimään miestä videovuokraamosta, Ravi apunaan. Kohtaus oli jakson paras ja hauskin, sillä Liv esittää miehen yhdenyönjuttua, joka yrittää nyt tavoittaa tämän.

Liv keksii laittaa Cliven autoon jäljittimen, mutta vainoharhainen mieli huomaa jonkun tarkkailevan häntä. Liv lähtee juoksemaan, mutta katuu matkalla ja saa viimeisen ja ratkaisevan välähdyksen.
Syylliseksi paljastuu A.J. Sammyn vanhan jengin, Sinisen kobran johtava. Sammyn petos ei ymmärrätevästi miellyttänyt johtajaa, kuten ei Livin utelutkaan. Samalla Liv huomaa osaavansa kung-futa.

Vähän myöhemmin selviää, että tietenkään Clive ei ollut likainen, vaan hän toimi soluttajana Sinisessä kobrassa. Clive olisi hyvä liittolainen Blainea vastaan, jos juoni menee siihen suuntaan. Muilla kuin ei ole samanlaista kokemusta rikollisesta kansanosasta, saatika taistelutaidoista. Zombi-mode vie pitkälle, mutta valitettavasti vastassa tulee olemaan myös zombeja.

Lopussa A.J jopa hyökkää Livin ja tämän veljen kimppuun. Valitettavasti A.J on parempi kun fussa kuin Liv ja tämä jääkin kohtuullisen nopeasti alakynteen. ja uudet kung-fu. Onneksi hänellä on ns. zombi-mode, jonka avulla hän pääsee niskan päälle. A.J päätyy vankilaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Jakson toinen tarina vie sarjan pääjuonta aimoannoksen eteenpäin. Se kertoo Blainesta ja hänen uudesta aivo-bisneksestään. Ilmeisesti Blaine menestyy mukavasti ja hänestä on tullut eräänlainen mafiosa. Hän pyörittää Meat Cute-nimistä ravintolaa/ruumiiden pitopaikkaa. Yksi näistä ruumiista kuuluu juuri Majorin kaipaamalle nuorelle.

Itse tarina liittyy kuitenkin apulaisiin, jotka suunnittelevat omaa bisnestä. Tätä ei Blaine tietenkään sulata, joten lopulta hän tappaa kyseiset apulaisensa. Blaine tuo sarjan mytologiaan mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten saako hänkin uhriensa piirteitä vai onko Liv erikoistapaus? Voisi olettaa, että saa, mutta siitä ei ole näytetty vielä mitään konkreettista.

Tämän viikkoinen tapaus oli tylsähkö, samoin Livin saamat piirteet, kung fua lukuunottamatta. Sitäkään ei juuri päästy näkemään. Muuten jakso oli yhtä hyvä kuin muutkin. iZombie on edelleen viihdyttävä sarja. Kiitos siitä kuuluu pääosanesittäjä Rose McIverille ja sarjan käsikirjoittajille. Neljä tähteä.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Zombi etsivänä

iZombie on uunituote tulokas Zombiegenreen riittää tunkua. Uusin tulokas on CW:n iZombie, jonka pilotin katsoin ihan yleisestä mielenkiinnosta. Onhan se sarja saanut netissä kohtuullisen paljon huomiota. 


iZombie perustuu löyhästi samannimiseen sarjakuvaan. Ei siis Applen tuotteisiin, niin kuin nimestä voisi päätellä. En ole itse lukenut lähdeteosta, mutta kuulemma tv-sarjaa varten on muutettu paljon. Esimerkiksi päähenkilö oli sarjakuvassa eriniminen. Lisäksi sarjakuvasta löytyy muitakin yliluonnollisia olentoja, zombien lisäksi. Sarjan tekijät keskittyvät kuitenkin pelkästään zombeihin.

Sarja on Veronica Marssin tekijöitä ja siihen sitä on verrattukin. En ole katsonut kyseistä sarjaa, mutta kuulemma päähenkilössä on jotain olennaisesti samaa. Sarjaa on verrattu myös mm. Buffy Vampyyrintappajaa, Dead Like Me:hin ja True Callingiin. Sarjaa kannattaa kuitenkin katsoa omana itsenään, niin kuin muitakin tv-sarjoja tai elokuvia.

Vitsikkäästi nimetty Olivia “Liv” Moore (Olipa Kerran Helinäkeijuna tutuksi tullut Rose McIver) oli vielä vähän aikaa sitten kunnianhimoinen kirurgian opiskelija. Kaikki muuttui, kun hän päätti tavoilleen vastaisesti mennä juhlimaan tuttavan veneelle Huono idea, sillä uusi trendihuume nimeltä Utopia teki käyttäjistään zombeja. 

Liv ei käyttänyt huumetta, mutta se ei estänyt häntä kokemasta saman kohtalon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänen säilyttää älykkyytensä ja muistonsa vain syömällä aivoja. Tämä onnistuu paljastumatta vain ruumishuoneella, joten nainen hakeutui sinne töihin. Aivojen syömisellä on kuitenkin sivuvaikutus: Liv saa syömiensä ihmisten muistoja ja persoonallisuudenpiirteitä. Hän käyttääkin niitä hyväkseen auttaakseen poliisia heidän kuolemansa selvittämisen.

Ne hetket, joita ei käytetä murhan selvittämiseen, pyhitetään Livin perheenjäsenten ja ystävien suhtautumiseen hänen muutokseensa. Onneksi Livin ei tarvitse olla yksin. Hänen pomonsa Ravi (Rahul Kohli) tietää hänen olevan zombie ja auttaa häntä itsensä tutkimisessa. Parivaljakon tavoitteena on Livin parantaminen, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Idea kuulostaa tyhmältä. Tavalliseen poliisisarjaan on lisätty nyt muodissa olevia zombeja. Taas yksi hyvännäköinen tyttä selvittää rikoksia jonkun erikoiskyvyn avulla. Ja jälleen uusi zombisarja. Täyty kuitenkin myöntää, että minua kiinnostaa zombien päivittäinen elämä. Mitä zombiena olemiseen kuuluu? Livin aivoista saamat uudet taidot tuovat myös oman lisänsä sarjaan.

Sarja voi kuulostaa synkältä, mutta sitä se ei ole. Hahmot, erityisesti Liv, tuovat siihen tiettyä keveyttä. Tunnelma tuo mieleen The Flashin. Hyvällä tavalla. En tiedä olisinko jaksanut katsoa pelkkää zombiangstiä, ainakaan kovin montaa jaksoa. Tunnelma voi toki muuttua vielä ties mihin suuntaan.

Liv on hurmaava, älykäs ja erittäin hauska nainen, josta on helppo pitää ja jopa kannustaakin. Eikä vain zombiksi. Pidän myös siitä, että tietyllä tapaa Liv eli varsin tylsää ja tasaista elämää, toisin sanoen ei ole koskaan elänyt kunnolla. Luulen kyllä, että sarjan edetessä Livin entinen elämä paljastuu vähemmän täydelliseksi.

Muut hahmot jäivät hieman yksiulotteiseksi, joskin helposti pidettäviksi. Heistä kuitenkin saadaan tietää varmasti lisää ja muutama yllätyskin voi löytyä. Ainakin, jos sarja seuraa sarjakuvaa edes jokseenkin. Minua kiinnostaa erityisesti uudeksi Spikeksi titureelattu mysteerinen kanssazombi Blaine (Olipa Kerran Tohtori Frankesteinia näytellyt David Anders).

iZombie on lupaava uusi sarja, jota katson varmasti useammankin jakson. Näillä näkymin kauden loppuun saakka. En anna tähtiä vielä, koska yksi noin 40 minuutin jakso ei kerro vielä tarpeeksi koko sarjasta. Toivoa kuitenkin on.