Spiderverse tulee jälleen

Harva animaatio on saanut minut ihan elokuviin asti, mutta Spiderverse-saagaa jatkava Spider-Man: Beyond the Spider-Verse teki siinä poikkeuksen. Kannattiko käynti?

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Miler Morales/Spider-Man (äänenä Shameik Moore) kärsii supersankareille tutusta ongelmasta, supersankaroinnin ja muun elämän yhteensovittamisesta. Hän ei kuitenkaan voi puhua kenellekään ongelmistaan. Niimpä Miles ilahtui kun Gwen Stacy/Spider-Gwen (äänenä Hailee Steinfeld) saapuu taas maisemiin. Hänen kanssaan Miles pääseekin taas huimiin seikkailuihin ja tapaamaan muitakin Spider-Maneja, kovaan hintaan.

Spiderverse-elokuvista ei voi puhua ilman sen visuaalisen ilmeen kehumista ja syystä. Harva animaatio näyttää yhtä hyvältä, varsinkin sellainen, joka yhdistelee monia tyylejä. Muutenkin Across the Spiderversen toteutus oli hyvin ammattitaitoista. Tekijöiden rakkauden ja omistautumisen tarinaa ja työtään kohtaan näki joka sekunnilla. 

Across the Spider-Verse esittelee tällä kertaa Spider-Manesitä koostuvan organisaation, jonka tarkoitus on suojella universumeita muista universumistä tulleilta poikkeamilta ja yrittävät suojella niin sanottua Spider-Manin kaanonia. Ajatus onkin hyvä ja tarjoaa monet naurut ja mahdollisuudet viittaukseen, mutta se herättää myös vakavampia kysymyksiä, kuten tekeekö kaikki Spider-Manien kokema kärsimys todellakin heistä sen, mitä he ovat?

Miles osoitti jälleen kerran olevansa yhtä hyvä päähenkilö kuin Peter Parkerkin. Gwen puolestaan nousi elokuvan toiseksi päähenkilöksi, hän jopa aloitti ja lopetti elokuvan. Tämä oli elokuvalle vain eduksi sillä hän osoitti pian paikkansa toisen pääroolina ansainnut. Pidin erityisesti alussa, joka kerrottiin kokonaan Gwenin näkökulmasta. Varsinkin, kun saimme vihdoin tietää, mitä hänen Peter Parkerille tapahtui.

Edellisestä osasta vanhempi Peter (äänenä Jake Johnson) puolestaan jäi tällä kertaa sivummalle, mutta kyllä hänellekin tekemistä löytyi. Spider-Maneistä edukseen esiintyi myös porukkaa johtava Miguel O'Hara/Spider-Man 2099 (äänenä Óscar Isaac)  Spider-Punk (äänenä Daniel Kaluuya), intialainen Spider-Man Pavitr Prabhakar (äänenä Karan Soni) sekä vähemmässä määrin dinosaurus-Spider-Man. 

Elokuvan pääpahiksen roolin sai alunperin naurettavalta vaikuttava Spot, suomalaisittain Pilkku (äänenä Jason Schwartzman). Hänestä tuli kuitenkin elokuvan edetessä oikea uhka. Milesilille tuli elokuvan edetessä muitakin vastustajia, mutta elokuvasta nauttii enemmän, jos ne tulevat edes jonkinlaisena yllätyksenä.

Spider-Man: Across the Spider-Verse jäi kesken, en tarkoita, että se olisi loppunt cliffhangeriin, vaan jäi kokonaan kesken. Pahista ei oltu vielä voitettu tai asiatmuutenkaan ratkeneet. Siksi elokuvan voisikin sanoa olevan vasta eka osa vuoden päästä tulevan Spider-Man:  Beoynd the Spiderversen lopettamasta elokuvasta. Luonnollisesti menne katsomaan myös senkin.

Tiivistetysti Spider-Man: Across the Spiderverse saavutti ja ehkä jopa ylittikin kaikki In to the Spiderversen asettamat odotukset. Ja ne olivat huimat. Niinpä se ansaitsee täydet viisi tähteä!

Spider-Maneja Spiderversen täydeltä

Nyt arvostelemani animaatio Spider-Man: Into the Spider-Verse on paras näkemäni Spider-Man-elokuva. Tämä on paljon sanottu, sillä niistä moni muukin on viiden, tai edes, neljän, tähden arvoinen.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Spider-Man: Into the Spider-Verse-elokuvan juonesta!

Radioaktiivisen hämähäkin purtua Miles Moralesia (äänenä Shameik Moore) hän huomaa omaavansa erikoisia voimia. Ne tulivatkin käyttöön kun ilkeä Kingpin (äänenä Liev Schreiber) yrittää avata portaalin toiseen universumiin, välittämättä siitä, että se tuhoaisi samalla New Yorkin. Roiston suunnitelma saatiin estettyä, mutta sen hintana oli alkuperäisen Spider-Manin, Peter Parkerin (äänenä Chris Pine) kuolema.

Portaali ehti kuitenkin tuoda muiden universumin Spider-Maneja, kuten vanhemman ja kyynisemmän Peter Parkerin (äänenä Jake Johnson), Spider-Woman Gwen Stacyn (äänenä Hailee Stenfeld) ja puhuvan sian, Spider-Hamin (äänenä John Mulaney). Kaikki heistä haluaisivat omiin takaisin universumeihinsa, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, onhan sen mahdollistava laite vielä Kingpin käsissä.

Spider-Man kuuluu ehdottomasti filmatisoituvimpien hahmojen joukkoon, Batmanin ja Supermanin seuraksi. Onhan hahmoja esittänyt jo kolme näyttelijää. Tarinasta onkin vaikea löytää mitään uutta sanottavaa, uusia, ennenäkemättömiä puolia. Vaikeaa, muttei suinkaan mahdotonta. Sen lajityyppinsä vähään aikaan edustavin tuotos Spider-Man: Into the Spider-verse kiistämättä osoittaa.

Odotin kyllä pitäväni elokuvasta, olihan sitä hehkutettu paljon jo, en kuitenkaan osannut odottaa, että ihan näin paljon. Kaikki vain oli kohdallaan, samaistuttavaa päähenkilöä, huumoria, mielenkiintoisia roistoja ja hauskoja muiden universumin Spider-Maneja myöten. Animaatiomuoto mahdollisti sille oman, tuoreen ja omaperäisen, visuaalisen ilmeen, jollaista ei edes nykyisillä erikoistehosteilla voisi saavuttaa.

Vaikka Spider-Man: Into the Spider-verse oli lähennä hilpeää supersankarihulluttelua, enkä tosiaankaan tarkoita tätä pahalla tavalla, siihen sisältyi myös tärkeä viesti: Jokainen voi olla Spider-Man. Viestiä ei ehkä voi pitää kovin omaperäisenä, mutta se on silti tärkeä ja sitä vielä pohjustettiin monella tavalla monimuotoisten Spider-Manien myötä. 

Tärkeä viesti ei kuitenkaan merkitse mitään, jos sitä ei esitetä viihdyttävällä tavalla ja sen elokuva teki. Sen tarina soljui mukavasti eteenpäin. Se ei ottanut itseään tai esittelemiään hahmoja turhan vakavasti. Se oli myös hyvin kekseliäs, niin tarinansa kuin visuaalisen ilmeensä puolesta. Elokuva oli myös uskollinen Spider-Manin hengelle, mutta se teki niin tavalla, joka tarjosi jotain uutta, jotain joka tuntui tuoreelta.

Miles Morales oli juuri sellainen kuin Spider-Manin pitääkin olla, nuori, innokas, hauska ja ennen kaikkea samaistuttava. Pidin muistakin Spider-Maneista, joista suosikeikseni päätyi vanhempi Peter Parker ja Gwen Stacy, mutta joista muillakin oli hetkensä. Muista hyviksistä huomion arvoisia olivat poliisi Milesin isä (äänenä Brian Tyree Henry) ja Peterin badassein koskaan näkemäni May-täti (äänenä Lily Tomlin).

Myös pahikset onnistuivat. Kingpin osoittautui yhtä hyväksi hahmoksi, tai ehkäpä pikemminkin herkullisella tavalla pahaksi, kuin Daredevilin versiokin. Eikä asiaa todellakaan haitannut se, että miehellä oli erittäin hyvä motivaatio. Se ei oikeita hänen tekemiään pahoja tekoja, mutta auttoi ymmärrätämään niitä paremmin. Melkein yhtä hyväksi osoittautui myös Doctor Octopus/Olivia Octavius (äänenä Kathryn Hahn).

Olen erittäin iloinen siitä, että elokuva saa ainakin toistaiseksi ”Spider-Man: Into the Spider-verse  2”-nimellä kulkevan jatko-osan, joka on tulossa vuonna 2020 ja spin off-elokuvan, joka ainakin huhun mukaan keskittyy Spider-Woman Gwen Stacyyn. Myös Spider-Ham saattaa saada oman elokuvan tai tv-sarjan. Saa nähdä, yltävätkö ne elokuvan tasolla tai edes lähelle sitä. Toivon ainakin niin.

Tiivistetysti Spider-Man: Into the Spider-verse nosti rimaa tuleville Spider-Man, - ja muillekin supersankarifilmatisoinneille. Tehkää perässä, jos osaatte! Täydet viisi tähteä!