Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisiokanavat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste televisiokanavat. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. elokuuta 2014

Scifihörhöjen kanava SyFy

Nykypäivänä televisiokanavia riittää, joten ketään ei varmaan yllätä se, että scifillekin on omansa, Syfy. Kanava, jonka tuotantoon olen vähitellen tutustunut. löytyyhän siltä paljon laadukkaita tv-sarjoja.

Syfy on vuonna 1992 perustettu kanava, jonka ohjelmisto koostuu pääasiassa scifi-, fantasia- ja kauhuaiheisista tv-sarjoista ja elokuvista. Scifi on kuitenkin hallitsevana lajityyppinä kanavan ohjelmissa. Kanavan motto on ” Imagine Greater”, kuvittele suuremmin. Syfy lähettää omia sarjoja ja elokuvia paljon, mutta sen tarjonta koostuu myös kanavan ulkopuolisista ohjelmista.

Syfystä saadaan kiittää viestinnän lakimies Mitchell Rubensteinia ja hänen vaimoaan Laurie Silversia, jotka kehittivät kanavan konseptin jo vuonna 1989. Kanavan piti aloittaa jo vuonna 1990, mutta Mitchelillä ja Lauriella ei ollut resursseja ideansa julkistamiseen. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1992, USA Networks otti konseptin omakseen. Samana vuonna kanava julkistettiin Leonard Nimoyn isännöimässä tilaisuudessa.

Kanavan nimi on muutettu, sillä sen aikaisempi nimi, Sci-Fi Channel, oli terminä liian yleinen. Tarkoittaahan se kanavan lisäksi myös lajityyppiä. Lisäksi nimen vaihto mahdollistaa eri genrejen sekoittelun. Nimenmuutosta on kritisoitu paljon ja ymmärrän kritisoijiakin. Muutos ei ollut min
ustakaan tarpeellinen. Toisaalta, ei siitä haittaakaan ole.

Kanava lähettää monipuolisesti ohjelmaa. Niihin kuuluu draamoja, peliohjelmia ja tositeeveetä. En ole niin kiinnostunut peliohjelmista tai tositeeveestä, joten kerron nyt lyhyesti kanavan tämän hetkisistä draamoista.

Lost Girl on yliluonnolinen sarja, joka kertoo Bo-nimisestä succubuksesta ja hänen seikkailuistaan yliluonnollisia olentoja täynnä olevassa maailmassa.

Haven on Stephen Kingin romaaniin perustuva jännityssarja. Siinä Nuori, nokkela ja itsevarma agentti Audrey Parker saapuu Havenin pikkukaupunkiin selvittämään rutiinijuttua ja joutuu keskelle outoja tapahtumia.

Continuunissa vetävän näköinen naispoliisi ja kourallinen kriminaaleja hypähtävät vuodesta 2077 nykypäivään. Poliisi yrittää tietysti estää heitä ja tekeytyykin siksi paikallisiin poliisivoimiin.

Defiance on science fiction -western, jossa maapallolle saapuneet ulkoavaruuden otukset ovat sittemmin kärsityn sodan ja luonnonkatastrofin jälkeen päätyneet asumaan jäljelle jääneen ihmispopulaation joukkoon. Tässä kaoottisessa tilanteessa ihmiset ovat oman onnensa nojassa. Sarja kiinnostaa minua eniten.

Helix seuraa arktisiin olosuhteisiin saapunutta tiederyhmään, joka yrittää selvittää taudin aiheuttajaan. He joutuvatkin sen sijaan taistelemaan elämästään.

Bitten perustuu kirjailija Kelley Armstrongin menestys-kirjasarjaan. Sarjan pääosassa nähdään Elena Michaels, jonka elämä kuitenkin muuttui lopullisesti poikaystävän salaisuuden paljastuttua – yhden pureman jälkeen. Elenassa tulee ihmissuden ja Pack-nimisen lauman ainoa naispuolinen jäsen.

Dominion on Legion-elokuvaan perustuva jännityssarja, jossa jumala on hylännyt ihmiskunnan. Enkelit ovat jakautuneet kahteen osaan, ihmisiä suojeleviin ja uhkaaviin. Apuun tarvitaan Valittua, joka tulee pelastamaan ihmiskunnan.

Osa kanavan tämän hetkisistä sarjoista on minulle vielä tuntemattomia, vaikka mielenkiintoiselta kuulostavatkin. Sen sijaan olen katsonut Dominionia, Havenia ja Lost Girlia. Kanavan vanhemmista sarjoista minulle on tuttuja mm. Warehouse 13, Eureka, Taisteluplaneetta Galactica ja Tähtiportti. Olen katsonut myös sarjoja, joita kanava on vuosien varrella lähettänyt, vaikkei itse ole niitä tehnytkään, kuten Being Humania ja Doctor Who:ta.


Muiden kanavien tapaan, myös Syfyltä tulee koko ajan uutta. Yksi niistä on zombi-innostukseta ammentava Z Nation. Sarja kertoo arkipäivän sankareiden muodostamasta tiimistä ja se sijoittuu maailmaan jossa zombievirus riehui kolme vuotta aiemmin. Syfy on paraikaa tekemässä myös Arthur C. Clarken Childhood´s Endiin perustuvaa kuusiosaista minisarjaa. Sen suunniteltu esittämisajankohta on kuitenkin vasta vuoden 2015 lopulla. Varmasti kanava tekee paljon muutakin, josta uutisoidaan lähempänä. Onneksi vanhoissa ja nyt esityksessä olevissa sarjoissa riittää katsottavaa tarpeeksi.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Tervetuloa uudet sarjat!

Sarjoja lopetettiin taas urakalla, mutta onneksi vastapainoksi niitä tulee myös uusia. Yritän listata niistä muutamia ja kertoa, mitä odotan eniten itse. Suoraan sanoen, en vakuuttunut, ainakaan vielä. Saa nähdä, millaisia sarjat todellisuudessa ovat.

Tällä kaudella tv:ssä on vähennetty kykyohjelmia, minun ilokseni. En ole niiden suurin ystävä. Sen sijaan mukaan on liitetty suosikkisarjoista irrotettuja spin off –sarjoja. Voin sanoa, etten tiedä, mitä tästä ajatella. Siinä on kopioinnin makua, mutta jos sarja on hyvä, miksei sen sisarsarjakin. Positiivisena uutisena lisättäköön, että myös etnistä väriä on lisätty. Minusta se on positiivinen suuntaus. Nykyään tv-sarjoja ja elokuvia tähdittää paljolti valkoiset miehet, vaikka muutosta hyvään suuntaan on jo tapahtunut.Nostan jo tähän CW:N Flashin. Se on spinn-of kanavan suosittuun Arrow-sarjaan.

Ensimmäisenä käyn läpi NCB:n. kanava on poistanut huimat kymmenen sarjaa, mutta onneksi se ilahduttaa kahdellatoista uudella. Tilalle tulee mm. Will & Grace – sarjasta tuttu Debra Messing tähdittää rikossarja The Mysteries of Laura ja Kathrine Heiglin The State of Affairs – jännitysdraama. En tunne sarjoja, joten en tiedä katsonko. Ehkä sitten, kun he tulevat Suomen televisioon. kanavalta tulee muutakin uutta, kuten Charles Mansonin jahdista kertova Aquarius, jota tähdittää David Duchovn. Lisäksi kanava tarjoaa romanttisen komedian A to Z:n, lakisarjan Bad Judgen, rockaavasta sijaisopettajasta kertovan Mr. Robinsonin, Ellen DeGenereksen tuottaman ihmissuhdesarjan One Big Happyn sekä Tina Freyn tuottaman sarjan  Unbreakable Kimmy Schmidin, joka kertoo lahkosta eronneesta naisesta.

CBS luottaa spin-offeihin. He näyttävät uuden spin-offin sekä NCIS:ään, että CSI:hin. Kummassakin on jo sisarsarja, CSI:ssä parikin. Sen takia pidän uusia sisarsarjoja turhana. Ne ovat siitäkin huolimatta tulossa. NCIS-sarjan uusi kaupunki on New Orleans ja CSI siirtyy bittiaikaan. Kavalta tulee myös Los Angelesiin sijoittuva psykologinen trilleri Stalker, Matthew Perryn uusi sarja The Odd Couple, Tea Leonin esittämän Yhdysvaltain ulkoministerin ympärille kietoutuva poliittinen draama Madam Secretary ja etsiväsarja Battle Creek.

ABC:n ohjelmisto näyttää kaikkiaan kaksitoista uutta sarjaa. kanava luottaa Greyn anatomiasta ja Scandalista tuttuun Ronda Rhimesiin. Hänen uuden sarjansa nimi on How to Get Away with Murder. Kyseessä on rikossarja. sarja tuo televisioon väriä, sillä se keskittyy mustan naisrikoslain professorin ympärille, Viola Davisin esittämänä. Muutenkin etnisyys on ABC:n päivän sana. He näyttävät mustan perheen lähiöelämästä kertovan komedian Black-ish, meksikolais-amerikkalaisesta perheestä kertovan Cristelan sekä aasialaisesta perheestä amerikkalaisen unelman ääressä kertovan Fresh Off the Boat – sarjan. Muuta uutta kanavalla on Felicity Huffmanin American Crime, ihmissuhdekomedia Manhattan Love Story, rikosdraama Secrets and Lies ja My Fair Lady –päivitys Selfie. Lisäksi avaruusolennot yrittävät vallata maan sarjassa The Whispers. Sarja kuulostaa ABC:n sarjoista lupaavammilta, ainakin omalta kohdaltani.


Fox tuo minun kannaltani mielenkiintoisimmat sarjat. Kanava esittää Batmanistä tutun poliisipäällikkö Jim Gordonin nuoruusvuosista kertovan Gothamin. Mukana opn muitakin sarjakuvasta tuttuja hahmoja. Muutakin uutta Foxiin mahtuu. Tällä kertaa on todennäköistä, että sarjoja nähdään suhteellisen nopeasti Suomessakin. Näihin kuuluu Backstrom, josta en tiedä mitään. Bordertown on animaatiosarja Simsonien ja Futuraman tekijältä. Broadchuch-sarjasta on tehty amerikkalainen versio, Gracepoint nimeltään. sarja näkyy Foxilla. Muuta uutta on sairaaladraama Red Band Society sekä Wayward Pines, jossa Matt Dillon esittää salaisen palvelun agenttia. Voisi olla minun sarjani.