Rocin miehistä ja muut hyvikset vs vyohykelöinen terroristi

 Jos jokin sarja on onnistunut suuremmaksi osaksi pitämään hyvinkin korkean laatunsa, niin scifisarja Expanse. Arvostelen nyt sarjan uusimman eli viidennen, kauden.

Varoitus: tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia Expansen viidennestä kaudesta ja enemmän sarjan aikaisemmista kausista.

Huomautus: Olen arvostellut Expansen jokaisen kauden, joten minulla ei siis ole sarjasta juuri mitään uutta sanottavaa. Siksi pidänkin tämän arvostelun lyhyenä.

Vyöhykkeelläinen terroristi Marco Inaros (Keon Alexander). Tilannetta tekee henkikohtaisemmaksi se, että hänellä Naomi Nagatalla (Dominique Tipper) on yhteinen poika (Jasai Chase Owens), jonka saaminen isänsä kynsistä vaatii menoa leijonan luolaan. Jim Holden (Steven Strait) selvittää ongelmaa Vyöhykeläisten parissa.

Amos Burton (Wes Chatham) puolestaan päättää vierailla Maassa, mutta lyhyeksi tarkoitetulla matkalla tulee pian mutkia matkaan. Marssissa Bobbie Draper (Frankie Adams) ja perheensä luona vieraileva Alex Kamal (Cas Anvar) pääsivät salaliiton jäljelle. Sillä aikaa Chrisjen Avasarala (Shohreh Aghdashloo) kärsii saamastaan arvonalennuksesta.

Olen pitänyt jokaiseta Expansen kaudesta, edellisestä kaudesta vähemmän kuin toisista, mutta kuitenkin. Niin pidän myös tästä. Kaikki, mitä edellisillä kausilla oli hyvää, oli sitä tässäkin ja jotain oli myös paremmin. Nimittäin kauden roisto, Marco Inaros, oli roolissaan suorastaan harvinaisen hyvä. Muutenkin oli piristävää opäästä avaruusolennoista paljon maallisempiin asioihin.

Kausi teki myös tehtävänsä, asetella nappulat valitettavasti sarjan viimeiseksi jäävää kuudetta kautta varten, erinomaisesti. Vieläpä niin, että katsoja nauttii matkasta, eikä odota vielä pitkän matkan päässä odottavaa finaalia. Kausi ei tuntunut välikaudelta, eikä se kyllä sitä ollutkaan yhtään enempää kuin muutkaan sarjojen ennen viimeistä kautta tulleet kaudet.

Koska Rocin miehistä pysyi erillään suurimman osan kautta ja muutenkin sarjassa riittää tärkeitä hahmoja, niin maailmaa päästiin taas seuraamaan monesta kulmasta tai toisin sanoen, kaudelle mahtui paljon storylineja. Vaikka niistä kaikki olivat kiinnostavia, edes jollain tasolla, niin luonnollisesti jotkut olivat kiinnostavampia kuin toiset.

Katsojille riitti taas seurattavaa. Kauden parhaimmat storylinet menivät Naomille ja Amosille, huonoin yllättäen kaudella harvinaisen passiivisen roolin saaneelle Holdenille. Drummer (Cara Gee) puolestaan pääsi oikeuksiinsa, kun hänen miehistönsä joutui tilanteen luomasta pakosta Marcosin liittolaiseksi. Hyvin mielenkiintoisin tuloksin.

Kausi näytti yhtä hyvältä kuin aikaisemmatkin kaudet, Amazoniin siirron takia jopa hieman paremmilta. Kuitenkaan muutamalta kököltä erikoistehosteelta ei vältytty. Muutenkin sekä kameran edestä, että takana löytyi asiansa osaavia ihmisiä. Heistä parhaimpana tällä kaudella suorastaan loistanut Dominique Tipper.

Tiivistysti Expansen viiees kausi ei olisi voinut olla paljon parempi, sanoi Wonderwomanin Maxwell Lord, mitä tahansa, Täydet viisi tähteä!

Kaukaisten galaksien palkkionmetsästäjä seikkailee jälleen

The Mandalorian sai tänä vuonna toisen kautensa, eikä se ole mikään ihme, niin hyvästä, ja sitä kautta myös suositusta sarjasta on kyse. Eikä sen taso ole laskenut hitustakaan.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Mandalorian-sarjan juonesta! Se myös spoilaa osaa Star Wars-maailman tapahtumista.

Mandoksikin kutsutulla Din Djarinilla (Game of Thronesin Pedro Pascal) on tehtävä, viedä Lapsi (äänenä David Acord ja esittäjänä useat eri nukkemestarit jedien oppiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä jedit ovat harvassa ja heitä on erittän hankala löytää. Lisäksi heidän perässään on Lapsesta hyvin kiinnostunut Moff Gideon (veteraaninäyttelijä Giancarlo Esposito).

Tehtävässä auttaa muun muassa entinen kapinallisten sotilas Cara Dune (Gina Carano) ja hyvin kontaktoitunut mekaanikko Peli Motto (myös koomikkona tunnettu Amy Sedaris).Mando on onnistunut keräämään myös uusia liittolaisia. Mutta valitettavasti myös uusista, tai vanhoistakaan vihollisista ei ole pulaa. The Mandalorian sijoittuu Star Wars-universumiin. Sitä näyttää Disney+.

The Mandalorialainen on tullut takaisin, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä vuosi tarvitsi piristysruiskeen ja juuri sitä sarja tarjosikin. Se tarjosi myös oikean malin siitä, kuinka Star Wars-sarjoja oikein pitää tehdä, tai tuotoksia ylipäätään. Ja Scifidarjoja ylipäätään. Toinen kausi oli enemmän kuin loistava. Se hipoi jopa täydellisyyttä.

En riedä kumpi sarjan kausista oli parempi. Toisella kaudella kausi ei ollut menettänyt yhtään vahvuuksiaan, kuten Mandon ja n. Baby-Yodan suhdetta, yleensäkin harvinaisen hurmaavaa Baby-Yodaa, kaunista visuaalista ilmettä sekä vanhan ajan Star Warssin ja lännensarjojen tunnelmaa Myös monet jo viime kaudela vaikutuksen tehneistä hahmoista tekivät paluun.

Muuttunut oli vain pari asiaa, joista ensimmäisenä oli Mandon perustehtävä. Lisäksi se, että sarjassa nähtiin edellistä kautta enemmän muista Star Wars-tuotoksista tuttuja hahmoja ja paikkojakin. Esimerksiksi Clone Warssissa ihmisten suosikiksi päätynyt Ahsoka Tanokin (Rosario Dawson) pistäytyi sarjassa, samoin planeetta Tatooine.

Se onko muihin sarjoihin tukeutuminen hyvä vai huono asia, voi olla montaa mieltä. Ymmärrän hyvin niitä, joille sen antama nostalgia vain parantaa sarjaa, itsekin oli kiva nähdä yksi alkuperäisistä Star Warssista tuttu hahmo, mutta muita Star Warsseja tuntemattomia tämä saattaa hyvin ärsyttää. He kuin eivät vierailuista paljon irti saa.

Joitakin saattaa ärsyttää myös sarjan, erityisesti tämän kauden, tapa vaihdella pääseikkailuista pienempiin seikkailuihin. Itseäni tämä ei haittaa, näin hyviä hahmoja seuraa tekemässä, mitä vain, varsinkin kuin seikkailuistakaan ei puuttunut jännitystä tai oikeasti yllättäviä twistea ja maailma on muutenkin erittäin laaja ja mieleenkiintoinen, kuuluuhan se hyvin pitkäaikaiseen franchiseen.

Suosikkihahmoni on, edelleen ja kenellekään yllätyksiä tiskin tuottamatta, Baby-Yoda, mutta löytyi sarjasta muutakin hyviä hahmoja. Titetenkin Mandokin oli hyvä hahmo, enemmänkin kuin hyvä. Riittaahänhän kantamaan sarjaa harteillaan. Ja vielä niin, ettei hänen kasvojaan nähdä kumpaankin jaksoon kuluvaa erikoistilannetta lukuun ottamatta.

Cara Dune oli edelleen bad-ass, vaikka hänen näyttelijänsä ajattelemattomat kommentit eivät coi ola vaikuttamnatta siihen, miten näien hahmon. Twitter on todellakin huono keksintö. Muuten ensimmäisen kauden hahmoista pääsi loistamaan vain Migs Mayfeld (Bill Burr) ja hänkin vain yhdessä, häntä inhimillistävästä), jaksossa.

Ming-Na Wen toisti roolinsa palkkaamurhaaja/salamurhaaja Fennec Shandina, mutta hahmo on jäänyt pahasti siviin sarjassa. Toisella kaudella mukaan tulleista paras oli Ahsoka Tano ja Boba Fett (Temuera Morrison), mutta mukaan tulleista oli muitakin hyviä, kuten Kate Sackhoffin (Battlestar Galactica) Bo-Katan.

Kauden pääpahiksena hääräsi viime kauden tapaan Moff Gideon, joskin häntä ei juuri alkukaudesta nähty tai loppukaudestakaan finaalia lukun ottamatta. Tämä ei ollut pelkästään huono asdia, vaikka mies kiinnostava pahis onkin ja vaikka häntä näyttelevä Giancarlo Esposito suorastaan loisti roolissaan, sillä se lisäsi hahmon mystisyyttä ja siten myös pelottavuutta.

Titenkin sarjasta löytyi myös paljon pienempåiä pahiksia, mutta heistä ei ei juuri kananta puhua samana päivänä kuin Moff Gideonista. Impuriumin rauhantuomari Morgan Elsbeth (Diana Lee Inosanto) tuli lähemmäs, mutta häntäkin nähtiin vain yhdessä jaksossa. Muten kauden pahiksista muistettava oli vain kauden ensimmäisen jakson hiekkalohikäärme.

The Mandalorian saa myös kolmannen tuotantokauden, mutta valitettavasti sitä joudutaan odottamaan aika tasan vuoden. Kausi tulee näille näkymiin joulun 2021 aikaa, aikaisin niistä, Rogue Onessa nähtyn Cassian Andorin oma Andor-sarja, jo seuraavana vuonna. Tarkempaa aikaa minulla ei siitä kuitenkaan ole. Muitakin Star Wars-sarjoja on tulossa, mutta niitäkin saadaan odottaa.

Odotellessa voi joko katsoa vanhoja Star Wars-elokuvia tai sarjoja. Minulta on esimerksiksi Clone Wars kokomaan katsomatta. Tai vain jotain muuta scifisarjoja. Esimerksiksi Expancen viides kausi alkoi juuri. Sen ensimmäiset kolme jaksoa jo katsottavissa. Itse olen yrittänyt tutustua myös Star Trekin maailmaan ensimmäsen Star Trekin muodossa. Se ja muut Trek-sarjat löytyvät Netflixistä.

Tiivistetysti paljon The Mandalorialaista paremmin ei voisi Star Wars-sarjaa tehdä. Sarja ansaitsee edelleen saamansa ylistyksen. Täydet viisi tähteä!

Liikkuvia kaupunkeja stampunk-maailmassa

Mortal Enginesin harvinaisen kiinnostava konsepti olisi ansainnut paljon paremman elokuvan, mutta ei se sentään ihan niin huono ollut, että olisi ansainnut jäädä tappiolliseksi. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Mortal Engines-elokuvaan ja sen lähdeteokseen, Philip Reeven samannimisee kirjaan.


Tulevaisuuden steampunk-maailmstaa ei juuri tasaista paikkaa löydä. Niinpä kaupungit ovat ottaneet pyörät alleen, kirjaimellisesti. Ne ovatkin kokoajan liikeellä. Resursseista on pula, joten niin sanotut  "saalistajakaupungit"jahtaavat pienempiä kaupunkeja saadakseen niiden resusrssit itselleen. Tätä kaikkea vastustaa "Anti-Traction League".

Tässä maailmassa asuu myöskin historiaa harjoitteleva Tom Natsworthy (Robert Sheehan). Tosin ei kauaa, jos kysytään vaikutusvaltaselta Thaddeus Valentinelta (Hugo Weaving). Murhayritys kuitenkin epäonnistuu ja kyseisen pahiksen vastaisella kostoretkellä oleva Hester Shaw (Hera Hilmar) pelastaa pojan. He päättävätkin yhdistää voimansa yhteistä vihollista vastaan. Mortal Engines perustuu Philip Reeven, Kävelevät koneet-kirjasarjan aloittavaan, samannnimiseen kirjaan.


Jätin Mortal Enginesin katsomatta, koska olen kuullut siitä paljon huonoa, enkä suinkaan ollut ainoa. Floppasihan elokuva pahasti. Kuitenkin sen  tultua Netflixiin päätin katsoa, onko se nyt ihan niin huono kuin miksi sitä väitetään. Vastaus on selkeä, ei. Vaikka en nyt menisi elokuvaa erinomaiseksikaan sanoa,  niin se ei  susihuonokaan ollut.

Menen ensin elokuvan positiivisiin puoliin. Se näytti hyvältä. Visuaalisiin tehosteisiin oli selvästi käytetty paljon aikaa ja amattitaitoa. Oli kyse sitten jostain liikkuvasta kaupungista, luurankomaisesta epäkuolleesta,  lentokoneista tai muustakaan teknologiasta. Toimintakohtaukset olivatkin ilo silmälle ja ne tarjosivatkin elokuvan parasta antia.



Maailman perusideakin oli erittäin kiinnostava ja, vaikka maailmanlopun aikaisiin maailmaan sijoittuvia elokuvia löytyykin se kuuluisa kaksitoista tusinaan, niin myös erilainen ja tuore. Tuoreuden lisäksi se oli vielä kekseliäskin. Lisäksi Jihaella oli yllättävän paljon karismaa, eikä näyttelijöissä muutenkaan ole hirveästi valittamista, joskaan ei kehujakaan.

Ehdottomasti plussan puolella oli myös se, että elokuvan tarina oli kokonainen. Siinä oli selkeä alku, keskikohta ja loppu. Se petasi kyllä jatko-osille, kuuluuhan sen lähdeteos kirjasarjaan, mutta tarina ei suinkaan tuntunut kesken jääneeltä. Se olikin hyvä, sillä elokuva tuskin toista osaa saa. Ja kun pian, kun menen niihin huonoihin puoliin, saatte tietää, miksi se ei sellaista kyllä ansainnutkaan.



Valitettavati elokuvan huonot puolet olivat myös ne melkein minkä tahansa elokuvan tärkeimmät. Hahmoista yksikään ei noussut kiinnostavaksi, mikä oli erityisen huono asia pääroolin saaneiden Hesterin ja Tomin kohdalla. Myöskään pahis Thaddeus Valentine ei vakuuttanut, vaikka veteraaninäyttelijä Hugo Weaving tekikin roolissa parhaansa.

Elokuvan kiinnostavimmiksi hahmoiksi nousikin rock-muusikko Jihaen kapinallisjohtaja Anna Fangn ja yllättävän sympaattinen epäkuollut Shrike (Stephen Lang), mutta erityisen muistettavia eivät hekän olleet. Muista sivihahmoista mainitsemisen arvoinen oli vain Thaddeuksen tytär Katherine (Leila George). Hänen kanssaan ei kuitenkaan tehty juuri mitään.


Käsikirjoituskin oli hyvin perussettiä. Siinä ei ollut juuri mielikuvitusta käytetty ja se näkyy. Elokuvan juonikin oli aika tavanomainen. Olisin odottanut muun muassa Taru Sormusten Herrasta-trilogian tiimiltä, Peter Jackson mukaan lukien parempaa, mutta toisaalta ehkäpä jo Hobitti osoitti, että tarinan luonti ei ole miehen ominta lajia.

Tiivistetysti Mortal Enginesistä löytyi selkeitä vahvuuksia, mutta se olisi voinut olla paljon parempi. Huono se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Kolme tähteä!

Maailma on jässä, mutta juna se kulkee vaan

Netflixin uusi cifisarja Snowpiercer-sarja tarjoaa ihan ok scifiä. Maailmaa sarja ei mullista, katsojan tai muutenkaan, mutta kyllä se laijtyypin faneille sopii.

Varoitus: Tämä teksti sisältää paljastuksia Snowpiercer-sarjan, ja samalla samannnimisen elokuvan, juonesta. Lue siis omalla vastuullasi!



Maapallolle oli tullut uusi jääkausi, mistä kiitos kuuluu pieleen menelle yritykselle hillitä ilmastonmuutosta. Maailman viimeiset ihmiset ovat pakkautuneet Snowpiercer-junaan, kukin omiin luokkiinsa. Ylimmässä kastissa ovat junan tekemisen rahoittaneet, ykkösluokkalaiset, alimmassa junaan sen lähtiessä väkisin tunkeutuneet Tailies, suomalaisittain kai peräläiset.

Junassa asiat lähes muuttumattomana, kunnes murha pakottaa henkilöstön johtaja Melanie Calvinin (Jennifer Connelly) kutsumaan apuun junan ainoan poliisin, peräläisen nimeltä André Layton (Daveed Diggs). Pian murhamysteeri kuitenkin muuttuu joksikin aivan muuksi ja pelissä on junan, ja samalla koko ihmiskunnan tulevaisuus. Sarja perustuu Jacques Loben, Benjamin Legrandin ja Jean-Marc Rochetten Le Transperceneige-sarjakuvaan sekä Bong Joon-hon vuonna 2013 tekemään Snowpiercer-elokuvaan.



Maailman viimeisiä elonjääneitä kuljettavasta junasta ja siellä tapahtuneesta epätasa-arvosta kertova Snowpiercer-elokuva menestyi aikoinaan hyvin. Ja koska omaperäisyys on kuollut, niin Netflix päätti muuttaa elokuvan sarjamuotoon. Snowpiercer sarja olikin ihan mukiinmenevä, vaikkei se ihan elokuvan veroiseksi päässytkään.

Juna erilaisine vaunuineen näytti visuaalisesti kauniilta ja  Jennifer Connelly teki erinomaisen roolisuorituksen sarjan moniulotteisempana ja siten parhaimpana hahmona Melaniena. Lisäksi sarjalla oli vertauskuvallisessa hihassaan pari ihan hyvääkin tvistiä, vaikka varsinkin suutin niistä oli aika ilmiselväkin. Siksi olikin hyvä, ettei sen paljastumista edes yritetty pitkittää.



Niin kuin elokuvassakin, Snowpiercerin pääteema oli eriarvoisuus. Teema, jota ei käsitelty mitenkään hienivaraisesti tai josta elokuva ei juuri sanonut mitään uutta. Erona elokuvaan löytyi vai se, että tällä kertaa peräläisen huonolle asemalle sekä yläluokan erityiskohtelolle oli annettu edes jonkinlainen syy, niin huono kuin se olikin.

Sarja kuitenkin alkaa murhamysteerinä. Outo ratkaisu, mutta onneksi se saatiin päätökseen hyvissä ajoin ennen loppua. Murhamysteeri ei ollutkaan itsessään tärkeä, vaan sen ainut trakoitus oli asettaa palikoita sopivasti kauden lopettaa luokkasota ajatellen sekä tutustuttaa katsoja sarjan hahmoihin ja maailmaan.



Siksi loppuen lopuksi rikoksenselvittämisosuus ei minua haittaakaan. Siitäkin huolimatta, että juuri sen, ja muutaman pienemmän juonikuvion, takia sarja pääsi käyntiin hivenen turhan hitaasti. Sarjan toisella puoliskolla alkoikin sitten tapahtua ja kauden viimeiset jaksot olikin sitten toimintaa täynnä.

Sarjan  ainut iso ongelma olikin siinä, että Melanie Cavillia, André Laytonia ja Mickey Sumnerin junassa eräänlaisena järjestysmiehenä toimivaa Bess Tilliä lukuunottamatta sarhan hahmot jäivät hyvin yksiulotteiseksi ja siten tylsiksi. Tuntui kuin jokaisella oli vain yksi tai kaksi tai tunnistettavaa ominaisuutta, eikä juuri muuta.



Tästä hyvänä esimerkkinä toimii se, että sen ensimmäisellä kaudella nimittäin kuoli muutama tärkeähkö hahmo, mutta huomaisin, ettei kuolemat aiheuttaneet juuri mitään tunteita. Toki sarjan puolesta on sanottava, että joka hahmoon, edes tärkeähköön, ei millään ehdi tutustua yhden, 10-jaksoa sisältävän, kauden puitteissa.

Snowpiercer on saamassa toisen kauden, jonka ensimmäinen traileri löytyy jopa Youtubesta. Tämä ei yllätä, onhan sen ensimmäinen kausi saanut ihan kivasti katsojia, eivätkä arvostelijatkaan ole sitä varsinaisesti inhonneet. Lisäksi sarja pääättyi cliffhangeriin ja isoon selllaiseen vielä. Luultavasti katson senkin, ei yllätystä siinä.

Tiivistetysti Snowpiercer on loistavasta ideasta tehty hyvä sarja, vaikka se ei ihan lähdemateriaalinsa tasolle päässytkään. Kolme tähteä!

Villin Lännen robotttien kapina

Huippusuositun ja huippushyvän Wesworldin toinen ja kolmas kausi eivät yltäneet ihan sen ensimmäisen kauden tasoa. Laatutelevisiota ne kuitenkin edelleen olivat.

Huomautus: Arvostelen tässä tekstissä sekä vielä arvostelematta jääneen toisen kauden kuin vasta jokin aikaa sitten loppuneen kolmanne kauden.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Westworldin toisesta ja mahdollisesti myös kolmannesta kaudesta!


Ei ole kulunut kovinkaan paljon aikaa siitä kuin Westworldin luoja ja johtaja, tohtori Ford (Anthony Hopkins) ohjelmoi vanhimman androidinsa Doloreksen  (Evan Rachel Wood) tappamaan itsensä. Miehen kuolema laukaisikin täysvaltaisen androidien kapinan ja teki Doloreksesta sen kiistattoman johtajan.

Kaikkia androideja ei kapinointi kuitenkaan kiinnosta, esimerkiksi Maevella (roolistaan Emmy-pystyn saanut Thandie Newton) on vain ja ainoastaa yksi tehtävä mielessään, tyttärensä etsintä. Hänkään ei kuitenkaan voi välttyä kapinan vaikutuksesta, joka laajenee kolmannella kaudella jo Westworldin ulkopuolellekin eli niin sanottuu oikeaan maailmaan.



Westworldista povattiin aikoinaan scifin Game of Thronesia. Sitä sarjasta ei kuitenkaan tullut, huolimatta siitä, että näiden kahden välillä jotain samankaltaista löytyykin. Sarja jäi täysin liian pinnalliseksi ansaitakseen kyseisen tittelin. Joka tapauksessa sarja on harvinaisen laadukas ja se kuuluukin scifisuosikkeihini. Ei ehkä ihan kärkeen, mutta kuitenkin.

Toinen kausi oli tasaisen hyvä, mutta siihen kuului myös jopa sarjan mittapuulla harvinaisen hyvä jakso, Akane no Mai. Siinä maeve seikkailee samuraita ja muita Japanin historian Edo-kaudesta tuttuja hahmoja vilisevässä Shōgunworldissä. Kolmas kausi ei ihan samantasoista jaksoa tarjonnut. Lähemmäksi pääsi tekoCharlotten elämään tutustuva The Absence of Field.




Westworldin teema on sama kuin ensimmäisellä kaudella, vapaa tahto. Toisella kaudella vaan kysymys ei enää ole siitä, onko androidilla sitä, vaan siitä, mitä he sillä tekevät. Kolmannella kaudella tuo teema laajenee ihmisiin, ihan lihaa ja verta oleviin. Silloin nimittään saamme selville, että hekään eivät ole niin vapaita kuin luulevat olevansa.

Tapahtumapaikoista Westworld on mielenkiintoisin ja siksi olinkin iloinen, että siihen päästiin tutustumaan toisella kaudella enemmän ja monipuolisemmin. Ensimmäinen kausi kuin keskittyi vain ja ainoastaan siihen lännen puoleen. Niin sanottu ihmisten maailma puolestaan ei, ainakaan toistaiseksi, ole onnistunut vakuuttamaan minua.


En vielä välittänyt kun sitä länkkäripuolta vähennettiin toisella kaudella, eihän se kuulu millään mittapuulla lempigenreihini, mutta en olisi toivonut sitä pudotettavan kokonaan. Se nimittäin antoi sarjalle sen oman persoonallisen tyylin. Onneksi ainakin itseäni se scifipuolikin jaksoi kiinnostaa, joten menetys ei suinkaan sarjaa pilannut.

Toteutus oli jälleen kerran huippuluokkaa, kummallakin kaudella. Erityisesti mitä tulee visuaaliseen ilmeeseen. Ihme tämä ei ole, sillä juuri kaunis pinta on ollut sarjan yksi suurimmista vahvuuksista ensimmäisestä kaudesta alkaen. Sarjan suurin vahvuus oli kuitenkin sen huippuluokkaisissa näyttelijöissä. Valitettavasti käsikirjoitus ei aina ylennyt heidän tasolleen.

Maeve pysyi edelleen parhaana hahmona, vaikka kolmannella kaudella hän jäikin melkein tyystin sivuun. Doloreksesta puolestaan oli joskus vaikea pitää, varsinkin toisella kaudella, mutta kolmatta kautta loppuun mentäessä hänkin kasvoi tekopyhän kapinajohtajan roolistaan joksikin paljon sympaattisemmaksi.

Sarjassa esiintyy niin monia hahmoja, että heitä on turha ruveta esittelemään. Niinpä menen vain tärkeimpiin sivuhahmoihin. Bernard (Jeffrey Wright) puolestaan pysyi sympaattisempana, joskaan ei kovin mielenkiintoisena hahmona. Häntä mielenkiintoisempi oli kolmannella kaudella tarinaan ihan kunnolla mukaan päässyt Charlotte (Tessa Thompson).



Samalla kaudella nähtiin myös yksi mainitsemisen arvoinen uusi hahmo, sarjan vähiin samaistuttaviin ihmishahmoihin liittyvä perusjamppana elämäänsä elänyt sotaveteraani Caleb (Breaking Badin Aaron Paul). Kummallakin kaudella esiintynyttä Miestä mustissa (Ed Harris) on puolestaan taas kiva vihata.

Toisesta kaudesta ei juuri roistoja löytynyt, jos siinä esiintyviää toinen toistaan kamalampia ihmisiä ei lasketa sellaiseksi. Kolmannella kaudella roiston paikan otti rikas, ylimielinen ja valitettavasti persoonaton Serac (Vincent Cassel) jumalankaltaisen Rehoboam-tekoälynsä kanssa. Onneksi tylsää ja kliseistä pahista ei tulla näkemään enää neljännellä kaudella.



Westworldistä on tulossa neljäs kausi. En tiedä, milloin.  Arvioitu aika on kuitenkin vasta vuonna 2022. Katson kauden jokatapauksessa varmasti, joskaan en odota sitä niin innolla kuin toista kautta silloin aikoinaan. Toivottavasti olen väärässä, mutta ainakin nyt vaikuttaa että niin hyvä sarja kuin vielä onkin, niin sen parhaat päivät ovat auttamatta takana.

Tiivistetysti Westworld kuulu edelleen maailman parhaiden scifiesarjojen joukkoon. Tason laskettua tasaisesti kausi kaudelta en kuitenkaaan tiedä, että kuinka kauan. Toinen kausi ansaitsee neljä ja puoli tähteä, kolmas puolestaan neljä.

Scifin Game of Thrones porskuttaa jälleen

Olen jo arvostellut scifisarjojen kuninkaan, The Expansen ensimmäisen ja toisen kauden. Nyt on vuorossa sen yhtä hyvät, jos ei jopa paremmat, kolmas, -ja neljästuotantokausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, erityisesti The Expansen ensimmäisistä kausista!

Kolmannella kaudella Maa ja Mars ovat hyvin lähellä sotaa, sillä kumpikin haluaa mysteeristä alkuperäistä olevan Avaruusolennon/joukkotuhoaseen protomoleculen. Sodan voi estää Chrisjen Avasarala (Shohreh Aghdashloo), kunhan nainen vain pysyisi elossa. Hengissä selviytymisen tavoittelu tuokin hänet ja häntä suojelevan marssilaisen sotilaan Bobbie Draperin (Frankie Adams) Rocinanteen.

Neljännellä kaudella sota on vältetty, muttei edelleenkään tarpeeksi kaukana. Ihmiskunta on kuitenkin muidenkin haasteiden edessä. Salaperäinen portti toisiin asutettaviin planeettoihin avautuu ja yhteen niistä, New Terraksikin kutsuttuun Ilumiin, asuttaakin joukko entisisiä vyöhykeläisiä. Avasarala lähettää tilannetta tutkimaan kapteeni Holdenin (Steven Strait) ja muun Rocinanten miehistön.

Tiedän, että sanoin viime arvostelussa, että en pidä Expansea ihan ”Scifin Game of Thrones”-tittelin arvoisena, mutta olen muuttanut mieleni. Kumpikin sarja sisältää moniulotteisia hahmoja, realistisen suhtautumisen maailmaansa ja sen realiteetteihin sekä rikkaan ja yksityiskohtaisen maailman. Kumpikin sarja myös vaati katsojan pitävän mielessään paljon hahmoja, paikkoja ja tapahtumia.

Yhteistä näille kahdelle on myös laatu. The Expanse on minusta paras koskaan näkemäni scifisarja ja kyllä, jopa ihan karvan verran parempi kuin Disneyn+:n syystäkin ylistetty sarja uutuus The Mandalorian. Tosin jos minä saisin katsoa loppuelämäni vain toista sarjaa, niin päätös olisi erittäin vaikea. On se The Mandalorian kuitenkin niin kova. The Expance on kuitenkin kovempi.

Siitäkin huolimatta The Expance Syfy lopetti sarjan jo kolmannen kauden jälkeen. Päätös, jota en ymmärrä, vaikka Game of Thronesin viimeisten kausien tapaan tarinaa liian nopeasti eteen vievä kolmas kausi olikin kieltämättä hiekoin tulleista kausista. Sarjan intohimoiset fanit kuitenkin kampanjoivat sarjan jatkumisen puolesta ja hieman yllättäen Amazonin Jeff Bezos päättikin pelastaa sarjan.

Eikä sarjan taso muutosta laskenut, vaan päinvastoin. Neljäs kausi nosti sarjan takaisin tasolleen. Ja sanon tämän sellaisena, joka todellakin piti kolmannesta kaudestakin. Yhdessä asiassa se veti jopa aikaisempia kausia paremmaksikin. Syfyn budjetti ei aina ihan riittänyt nykystandardeilla vaikuttaviin erikoistehosteisiin, mutta Amazonilla ei tätä ongelmaa ole. Niinpä neljäs kausi näytti poikkeuksellisen hyvältä.

Tietenkin avaruustoimintaa oli aika lailla, mutta kaudet myös keskittyvät, niin nämä arvostelemani kuin kaksi edellistä, viisaasti hahmoihin. Toki myös kausien keskiömysteerit olivat tavallista scifisarjaa mielenkiintoisemmat ja muuttuneet jopa tavallista omaperäisemmiksi, vaikka pakko myöntää, ettei sarja vieläkään maailman omaperäisin ole. Ei sen kyllä tarvitsekaan.

The Expance ansaitsee jälleen kerran kiitosta erittäin kompleksisista, epätäydellisistä, mutta kuitenkin voimakkaista ja erityisesti toistensa kanssa hyvin erilaisista naishahmoistaan.  Samoin siitä, että edustetuksi tuli myös monet etniset syntyperät, mutta niihin kuuluvat ihmiset olivat saaneet itselleen myös muuta persoonaa, eikä kukaan tuntunut kiintiön vuoksi laitetuilta.

Hahmoista suosikkejani olivat Bobbie ja Avasarala, mutta toki pidän myös Rocinante-ryhmästä. Erityisesti Naomista (Dominique Tipper), Amosista (Wes Chatham). Muista hyvyydestään huomion ansaitse myös Vyöhykkeen puolesta taisteleva Drummer (Cara Gee). En vielä maininnut Holdenia, sillä vaikka hän olikin hahmona erittäin pidettävä ja kahvinhimossaan samaistuttavakin, niin hän oli silti päähahmoista tylsin.

Olen kuullut, että The Expance on saamassa ainakin viidennen kauden ja miksi ei saisikaan. Sillä riittää faneja ja hyviä arvosteluita, eikä vain kriitikoiden näkökulmasta. Esimerkiksi Rotten Tomatoessissa 95 prosenttia yleisöstä ja 100 prosenttia arvostelijoista piti sarjan neljännestä tuotantokaudesta. lienee sanomattakin selvää, että ainakin minä katson kauden heti kun vaan on mahdollista.

Tiivistetysti The Expancen kolmas ja neljäs kausi onnistuivat pitämään sarjan scifisarjojen huipulla, vaikka kolmas vähän horjuikin. Kolmas kausi saa neljä tähteä ja neljäs täydet viisi.

Uusi keho ja uusi murhamysteeri, mutta sama vanha Takeshi Kovacs

Altered Carbon, suomalaisittain Muuntohiili, oli hyvästä syystä yksi Netflixin suurimmistä menestyksistä. Ilokseni voin sanoa, ettei sen toinen kausi jäänyt ensimmäistä kautta huonommaksi.

Varoitus: Tämä arvosteli sisältää paljastuksia Altered Carbonin kummankin jo tulleen kauden juonesta!

Tulevaisuudessa kehoa voi vaihtaa melkein yhtä helposti kuin paitaa, mikä taas mahdollistaa käytännöllisesti kuolemattomuuden. Tilannetta vastaan kapinoitiin aikansa, mutta nyt, satoja vuosia myöhemmin, alkuperäisistä kapinallisista eloon jäi vaan kovista kovin sotilas Takeshi Kovacsin (alkuperäisessä ruumissa Will Yun Lee, muuten Anthony Mackie). Kokemuksensa vuoksi  huippurikas ja vanha Horace Axley (Tähtiportin Michael Shanks) antaa hänelle uuden kehon ja palkkaa hänet henkivartijakseen.

Hänen palkkaajansa kuitenkin kuolee, vieläpä niin sanotun tosikuoleman eli hän ei voi palata takaisin toisessa kehossa. Koska Kovacs on syystäkin murhan pääepäilty, hänen pitää selvittää kuka hänet oikein murhasi. Mysteeri syvenee entisestään miehen huomattua, että murhaaja käyttää hänen entisen rakastettunsa, pahamaineisin kapinallisjohtaja Quellcrest Falconerin (Renee Elise Goldsberry) kehoa? Altered Carbon Richard K. Morganin Takeshi Kovacs –romaaneihin.

Pidin Altered Carbonista jo ensimmäisellä kaudella. Ei se ihan The Expancen tasoinen scifisarja ole, mutta mikäpä olisikaan. Sen maailma oli kiehtovan erilainen, tyyli omaperäinen, juoni yllättävä. Jopa sen varsin toimintasarjalle tyypillinen päähenkilö oli keskinkertaista persoonallisempi. Samoin kuin pienemmissä rooleissa olleet hahmotkin.

Tämä toinenkaan kausi ei petä. En kuitenkaan sanoisi sitä paremmaksi tai huonommaksi kuin edeltäjänsä, vaan ihan yhtä hyväksi. Kausi hyötyi kuitenkin siitä, ettei sen tarvinnut viettää aikaa maailman sääntöjen kertaamiseen. Kuitenkin tällä se varjopuoli, että kertaamista ei saa myöskään katsoja, vaan ensimmäisen kauden tapahtumat tai ainakin sarjan maailman perusteet kannattaa olla hyvässä muistissa.

Toinen kausi alkoi yllättävän samalla tavalla kuin ensimmäinenkin rikas metu, raamatun vanhasta isästään tunnetun Metusalahin mukaan nimetty eräänlaisen maailman eliitin jäsen, kuolee ja hänen murhaajansa pitää selvittää. Pian kuitenkin mennään uusille laduille ja murha osoittautuukin pian ratkaisevaksi myös koko kauden yllättävänkin henkilökohtaiseksi muuttuvaa juonta ajatellen.

Sarja oli edelleen hyvin väkivaltainen ja verinen, joten kaikille se ei edelleenkään sovi. Kuitenkin seksiä löytyi siitä hivenen vähemmän. Luultavasti siksi, että sille ei oikein jäänyt aikaa. Olihan kausi vain kahdeksan jakson pituinen. Tunnelma oli kuitenkin ensimmäistä positiivisempi, mikä ei ollut huono asia, yllättävyydestään huolimatta.  

Sarjan päähenkilön esittäjä vaihtui Joel Kinnamanista lähinnä Marvelin elokuvauniversumin Falconina tunnettuun Anthony Mackieen. Syystä, joka tulee selväksi ensimmäisen kauden finaalissa. Etukäteen yleisesti pelättiin, hoitaako mies roolinsa yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, mutta onneksi huoli oli turhaa. Mackie pärjäsi roolissaan erinomaisesti.

Will Yun Lee toisti myös roolinsa alkuperäisenä Takeshi Kovacsina. Tällä kertaa syy kuitenkin yllätti katsojat takaa vasemmalta. Hän oli ehkä näyttelijöistä suosikkini, enkä panisi pahakseni, jos hän saisi mahdollisessa kolmannella kaudella pääosan. Roolinsa toisti myös yksi suosikeistani Kovacsin AI-ystävä, kuuluisalta kirjailijalta nimensä ottanut, Poe (Chris Conner).

Quellcrest Falconerikin sai ison rooliin kaudella ja hyvä niin. Hahmo on yksi sarjan kiinnostavampia. Toinen kausi esitteli myös liudan uusia hahmoja, joista suosikkini oli myös koko sarjan parhaimpiin hahmohin kuuluva palkkionmetsästäjä Trepp (Luce Cagen Simone Missick). Myös alkuperäisesti arkeologeja auttamaan tehty, mutta nykyisemmin ilman tarkoitusta jäänyt Dig 301 (Dina Shihabi) oli hyvä lisä sarjaan.

Sen sijaan Danica Harlan (Lela Loren) jäi hieman turhan stereotyyppiseksi pahikseksi. Samoin roistoista mielenkiintoisempi, mutta silti hieman tylsäksi jäävä, eversti Ivan Carrera. Siitäkin huolimatta, että hänellä oli henkilökohtaisempikin yhteys Kovacsiin. Lopussa roiston roolin nappasi kuitenkin joku monella tavalla paljon parempi, mutta hänen henkilöllisyytensä paljastamisen paljastaisi liikaa kauden lopusta.

Siinä tapauksessa, että sarja jatkuu, niin katson luultavasti myös sen kolmannen kauden. Tämä ei ole mitenkään varmaa, sillä Netflixillä on tapana lopettaa sarjansa kahteen tuotantokauteen. Kausi ei varsinaisesti loppunut cliffhangeriin, mikä oli hyvä, mutta jätti kuitenkin myös mahdollisuuden paluulleen, joskin Anthony Mackie ei enää rooliinsa palaa, vaan Kovacsia tulee näyttelemään joku muu.

Tiivistetysti Altered Carbon pitää paikkansa yhtenä nykyajan parhaimmista scifisarjoista. Sarja sopii kaikille, joita scifi ja noir kiinnostavat. Täydet viisi tähteä.