Kaukaisten galaksien palkkionmetsästäjä seikkailee jälleen

The Mandalorian sai tänä vuonna toisen kautensa, eikä se ole mikään ihme, niin hyvästä, ja sitä kautta myös suositusta sarjasta on kyse. Eikä sen taso ole laskenut hitustakaan.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Mandalorian-sarjan juonesta! Se myös spoilaa osaa Star Wars-maailman tapahtumista.

Mandoksikin kutsutulla Din Djarinilla (Game of Thronesin Pedro Pascal) on tehtävä, viedä Lapsi (äänenä David Acord ja esittäjänä useat eri nukkemestarit jedien oppiin. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä jedit ovat harvassa ja heitä on erittän hankala löytää. Lisäksi heidän perässään on Lapsesta hyvin kiinnostunut Moff Gideon (veteraaninäyttelijä Giancarlo Esposito).

Tehtävässä auttaa muun muassa entinen kapinallisten sotilas Cara Dune (Gina Carano) ja hyvin kontaktoitunut mekaanikko Peli Motto (myös koomikkona tunnettu Amy Sedaris).Mando on onnistunut keräämään myös uusia liittolaisia. Mutta valitettavasti myös uusista, tai vanhoistakaan vihollisista ei ole pulaa. The Mandalorian sijoittuu Star Wars-universumiin. Sitä näyttää Disney+.

The Mandalorialainen on tullut takaisin, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tämä vuosi tarvitsi piristysruiskeen ja juuri sitä sarja tarjosikin. Se tarjosi myös oikean malin siitä, kuinka Star Wars-sarjoja oikein pitää tehdä, tai tuotoksia ylipäätään. Ja Scifidarjoja ylipäätään. Toinen kausi oli enemmän kuin loistava. Se hipoi jopa täydellisyyttä.

En riedä kumpi sarjan kausista oli parempi. Toisella kaudella kausi ei ollut menettänyt yhtään vahvuuksiaan, kuten Mandon ja n. Baby-Yodan suhdetta, yleensäkin harvinaisen hurmaavaa Baby-Yodaa, kaunista visuaalista ilmettä sekä vanhan ajan Star Warssin ja lännensarjojen tunnelmaa Myös monet jo viime kaudela vaikutuksen tehneistä hahmoista tekivät paluun.

Muuttunut oli vain pari asiaa, joista ensimmäisenä oli Mandon perustehtävä. Lisäksi se, että sarjassa nähtiin edellistä kautta enemmän muista Star Wars-tuotoksista tuttuja hahmoja ja paikkojakin. Esimerksiksi Clone Warssissa ihmisten suosikiksi päätynyt Ahsoka Tanokin (Rosario Dawson) pistäytyi sarjassa, samoin planeetta Tatooine.

Se onko muihin sarjoihin tukeutuminen hyvä vai huono asia, voi olla montaa mieltä. Ymmärrän hyvin niitä, joille sen antama nostalgia vain parantaa sarjaa, itsekin oli kiva nähdä yksi alkuperäisistä Star Warssista tuttu hahmo, mutta muita Star Warsseja tuntemattomia tämä saattaa hyvin ärsyttää. He kuin eivät vierailuista paljon irti saa.

Joitakin saattaa ärsyttää myös sarjan, erityisesti tämän kauden, tapa vaihdella pääseikkailuista pienempiin seikkailuihin. Itseäni tämä ei haittaa, näin hyviä hahmoja seuraa tekemässä, mitä vain, varsinkin kuin seikkailuistakaan ei puuttunut jännitystä tai oikeasti yllättäviä twistea ja maailma on muutenkin erittäin laaja ja mieleenkiintoinen, kuuluuhan se hyvin pitkäaikaiseen franchiseen.

Suosikkihahmoni on, edelleen ja kenellekään yllätyksiä tiskin tuottamatta, Baby-Yoda, mutta löytyi sarjasta muutakin hyviä hahmoja. Titetenkin Mandokin oli hyvä hahmo, enemmänkin kuin hyvä. Riittaahänhän kantamaan sarjaa harteillaan. Ja vielä niin, ettei hänen kasvojaan nähdä kumpaankin jaksoon kuluvaa erikoistilannetta lukuun ottamatta.

Cara Dune oli edelleen bad-ass, vaikka hänen näyttelijänsä ajattelemattomat kommentit eivät coi ola vaikuttamnatta siihen, miten näien hahmon. Twitter on todellakin huono keksintö. Muuten ensimmäisen kauden hahmoista pääsi loistamaan vain Migs Mayfeld (Bill Burr) ja hänkin vain yhdessä, häntä inhimillistävästä), jaksossa.

Ming-Na Wen toisti roolinsa palkkaamurhaaja/salamurhaaja Fennec Shandina, mutta hahmo on jäänyt pahasti siviin sarjassa. Toisella kaudella mukaan tulleista paras oli Ahsoka Tano ja Boba Fett (Temuera Morrison), mutta mukaan tulleista oli muitakin hyviä, kuten Kate Sackhoffin (Battlestar Galactica) Bo-Katan.

Kauden pääpahiksena hääräsi viime kauden tapaan Moff Gideon, joskin häntä ei juuri alkukaudesta nähty tai loppukaudestakaan finaalia lukun ottamatta. Tämä ei ollut pelkästään huono asdia, vaikka mies kiinnostava pahis onkin ja vaikka häntä näyttelevä Giancarlo Esposito suorastaan loisti roolissaan, sillä se lisäsi hahmon mystisyyttä ja siten myös pelottavuutta.

Titenkin sarjasta löytyi myös paljon pienempåiä pahiksia, mutta heistä ei ei juuri kananta puhua samana päivänä kuin Moff Gideonista. Impuriumin rauhantuomari Morgan Elsbeth (Diana Lee Inosanto) tuli lähemmäs, mutta häntäkin nähtiin vain yhdessä jaksossa. Muten kauden pahiksista muistettava oli vain kauden ensimmäisen jakson hiekkalohikäärme.

The Mandalorian saa myös kolmannen tuotantokauden, mutta valitettavasti sitä joudutaan odottamaan aika tasan vuoden. Kausi tulee näille näkymiin joulun 2021 aikaa, aikaisin niistä, Rogue Onessa nähtyn Cassian Andorin oma Andor-sarja, jo seuraavana vuonna. Tarkempaa aikaa minulla ei siitä kuitenkaan ole. Muitakin Star Wars-sarjoja on tulossa, mutta niitäkin saadaan odottaa.

Odotellessa voi joko katsoa vanhoja Star Wars-elokuvia tai sarjoja. Minulta on esimerksiksi Clone Wars kokomaan katsomatta. Tai vain jotain muuta scifisarjoja. Esimerksiksi Expancen viides kausi alkoi juuri. Sen ensimmäiset kolme jaksoa jo katsottavissa. Itse olen yrittänyt tutustua myös Star Trekin maailmaan ensimmäsen Star Trekin muodossa. Se ja muut Trek-sarjat löytyvät Netflixistä.

Tiivistetysti paljon The Mandalorialaista paremmin ei voisi Star Wars-sarjaa tehdä. Sarja ansaitsee edelleen saamansa ylistyksen. Täydet viisi tähteä!

Palkkionmetsästäjä kaukaisesta galaksista

Yksi viime vuoden suurimpia menestyksiä oli Disney+:an uusi Star Wars-sarja The Mandalorian ja syystäkin. Se on paras Star Wars-tuotos sitten alkuperäisen trilogian ja jopa sitä parempikin.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Kuulumansa soturikansan mukaan itseään The Mandalorianiksi (Pedro Pascal), kutsuva kovaksi keitetty palkkionmetsästäjä on hyvä työssään, ei paljon puhu, eikä kansansa perinteiden mukaan nosta kypäräänsä kasvoiltaan muiden ihmisten läsnä ollessa. Hänen ammattinsa kannalta ajat ovat kuitenkin kovat, joten mies joutuu ottamaan tehtävän vallasta syöstyn ja vihatun Imperiumin virkailijalta (Werner Herzog).

Hän löytääkin vaaditun henkilön Mutta tämä on Yodan kanssa samaa rotua oleva viaton vauva, hän ei pysty palauttamaan pienokaista julman asiakkaansa käsii. Kyseinen asiakas ei tietenkään tästä tykkää ja niinpä siitä alkaa huima takaa-ajo, jonka panoksena on lapsen kohtalo. The Mandalorian on Disney+:an ensimmäinen Star Wars-sarja. Se sijoittuu Imperiumin tuhoutumisen ja Ensimmäisen Ritarikunnan nousemisen väliin.

Vastustan periaatteesta Disney+. Se ja monet muut viime aikoina tulleet elokuvien ja tv-sarjojen katselemispalvelut hajottavat katselemisen arvoista sisältöä ja siten pakottavat käyttäjän ostamaan monta eri palveluita yhden kaiken kattavan palvelun sijaan. Tai jos rahaa tai intoa monen katselemisen ostamiseen ei ole, katsoja elokuvia ja tv-sarjoja laittomasti. Siten ne myös tekevät omankaltaisten idean tyhjäksi. Ainakin minä maksan Netflixistä juuri sen kattavuuden takia. Koska en tarvitse muuta.

Kuitenkin joskus nekin tuovat maailmaan jotain hyvääkin. Disney+:in kohdalla tuo hyvä, vai pitäisikö sanoa loistava, on The Mandalorian. Enkä suinkaan ole yksin mielipiteeni kanssa, vaan The Mandaloriania on kehuttu monesta lähteestä. Sarja on jopa siitä harvinainen, että sekä kriitikot, että katsojat tuntuvat pitävän siitä yhtä paljon.

Ja miksi sarjasta ei pidettäisi? Se on täynnä kiinnostavia hahmoja, silmiä hiveleviä maisemia, koskettavaa musiikkia, oikeasti vaikuttava pääpahis ja henkeäsalpaavaa toimintaa. Baby-Yoda on söpöistä söpöin. Humoristisiakaan kohtia ei ole unohdettu. Ja mikä tärkeintä mukana oli myös sitä vanhaa Star Warssin henkeä, jopa enemmän J.J. Abramsin kuin uudessa trilogiassa.

Nautin joka jaksosta suuresti, mutta toisista enemmän kuin toisista. Kauden finaali "Chapter 8: Redemption" oli jaksoista paras, joskin ero oli hiuksen hieno. Tylsin oli "Chapter 2: The Child", mutta viihdyin senkin parissa aivan loistavasti. Muut kuusi jaksoa asettuivat siihen väliin, yleensä enemmän hyvään päähän.

Sarjassa on kuitenkin yksi ominaisuus, joka jakaa tunteita puolesta ja vastaan. Sarja nimittäin yhdistää niin sanotusti viikon hirviä-jaksoja ja koko sarjan kestävän päätarinaan. Itseäni tämä ei häiritse. ”Mando” ja kumppanit ovat niin viihdyttäviä, että katson heitä mielelläni tekemässä myös sellaista, mikä ei juuri palvele itse sarjan pääjuonta. En kuitenkaan sano, että toisin ajattelevat olisivat väärässä. Makuja on monia.

Pedro Pascal oli hyvä valinta rooliinsa hiljaisena voimamiehenä. Hahmon persoona näkyi hyvin, vaikka miehen kasvot olivat koko sarjan ajan kypärän peitossa. Baby-Yoda oli tietenkin kaikkien suosikki, myös minun. Pidin hyvin paljon myös Gina Caranon erittäin coolista sotaveteraanista Cara Dunesta. Toivottavasti häntä näkyisi toisellakin kaudella.

Pienemmistäkin osista löytyi tähtinäyttelijöitä ja mieleenpainuvia hahmoja. Esimerkiksi Taika Waititin  IG-11-droidi toi sarjaan tarvittavaa huumoria ja Carl Weathersin pääsi loistamaan vasta viimeisissä jaksossa, mutta loisti kuitenkin. Pidin myös Nick Nolten Kuiil:ista. Hän sopi hyvin viisaaksi ja monimutkaisen menneisyyden omaavaksi auttajaksi

Pahiksista Giancarlo Esposito oli oiva valinta julman Imperiumin virkailijan Moff Gideonin rooliin. Valitettavasti häntä nähtiin kuitenkin vain viimeisessä jaksossa. Ainoastaan etukäteen odottamani Ming-Na Wenin rooli huippusalamurhaajana jäi pettymyksekseni hyvin lyhyeksi, joskin hän voi vielä palata. Tuskin hän niin tekee, mutta toivossa saa elää.

The Mandalorian loppui cliffhanger, mutta onneksi siitä on tulossa toinen kausi jo tämän vuoden, vuoden 2020, loppupuolella, mikä on nykyisille sarjoille varsin nopeasti. Tai kumpikin. Voitte olla varmoja, että katson senkin ja jos Star Wars vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa sinunkin. Samoin on hahmosta mahdollisesti tehdyn elokuvan laita. Sen tulo ei ole kuitenkaan mitenkään ajankohtaista.

Tiivistetysti jos The Mandalorian ei onnistu palauttamaan rakkauttasi Star Warssiin tai sen ollessa sinulle vieras sytyttämään sen, niin ei onnistu mikään. Täydet viisi tähteä!

Skywalker nousee viimeisen kerran

Huippusuositun Star Wars-sarjan uusin trilogia sai nyt arvostelemastani Star Wars: Rise of Skywalker-elokuvasta erinomaisen, joskin hieman mielikuvituksettoman, päätöksen.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia sekä aikaisemmista Star Wars-elokuvista, että, hyvin pienessä määrin, Star Wars: The Rise of Skywalkerista. Lue kuitenkin omalla vastuullasi!



On kulunut jo vuosi Last Jedin tapahtumista. Kylo Ren (Adam Driver) etsii kuolleista herännyttä Keisari Palpatinea (Ian McDiarmid). Hänen on tarkoitus tappaa omaa valta-asemaansa uhkaava yliroisto. Rey (Daisy Ridley ) harjoittelee jediksi Leian (edesmennyt, mutta ei unohdettu Carrie Fisher) ohjauksessa. Hänen ja Kylo Renin väliset keskustelut ja pimeän puolen huokutus häiritsevät kuitenkin keskittymistä.

Poe (Oscar Isaac), Finn (John Boyega) ja Chewbacca (Joonas Suotamo) puolestaan  hakevat vakoojan lähettämää viestiä, joka kertoo keisari Palpatinen suunnittelevan valtaannousuaan, kapinalla on edessään vaikea tehtävä. Löytää paja sith ja tappaa hänet ennen kuin on liian myöhäistä. Star Wars: The Rise of Skywalker on uuden Star Wars-trilogian päättävä yhdeksäs osa.


Star Wars: The Rise of Skywalkerin on ohjannut sama ohjaaja kuin Force Awakenista, J.J. Abrams.
Se kertookin elokuvasta paljon, niin hyvällä kuin pahalla tavalla. Toisaalta  se tuntuiedeltäjäänsä enemmän perinteiseltä Star Wars-elokuvalta. Toisaalta se tuntui enemmän Star Warssien suurimpien hittien kierrätykseltä kuin uudelta elokuvalta.

Tälle oli kieltämättä syynsä ja hyvä sellainen. olihan sarjan edellinen osa, leffasarjansa mittapuulla fllopiksi muodostunut, mutta minusta paljon mainettaan parempi, Rian Johnsonin The Last Jedi, saanut paljon haukkuja juuri liiallisesta poikkeamisesta alkuperäisistä elokuvista. Ei siis ole mikään ihme, että J.J Abrams ei halunnut ottaa mitään riskejä.



Päätunnelma The Rise of Skywalkerin nähtyäni on kuitenkin ehdottaman positiivinen. Se oli hyvä, tavallisimpien elokuvasarjojen mittapuulla jopa erinomainen. Se teki tehtävänsä eli saattoi tarinan loppuun pääosin tyydyttävästi. Toki joidenkin asioiden olisin toivonut menneen toisin kuten jättänyt Reyn vanhempien henkilöllisyyden osalta tai suurin mitä tulee minuun vähiten kiinnostavaan hahmoon, Kylo Reniin.

Olisin kuitenkaan tuskin voinut välttyä pettymykseltä. Sen verran kovat odotukset minulla oli. Samoin kuin kaikilla elokuvaa katsovilla, eikä kaikkia ei voi miellyttää, vaikka kuinka yrittäisi.  Jos tyytyy tuttuun ja turvalliseen saa osakseen paljon valituksia, ja osa katsojistakin, jos taas tekee jotain omaa, juuri kukaan ei pidä ja jos pitääkin, niin ei kehtaa myöntää. Siltä osin elokuvaaja sen tekijöitä kävi melkein sääliksikin.



Tarina eteni vauhdilla. Niin vauhdilla, ettei sillä juuri ollut tilaa hengittää. Koko elokuva alkaa avaruustaistelulla ja päättyy sellaiseen, mikä ei edes ole juonipaljastus. Niitä osaa odottaa Star Warssin kaltaislta elokuvilta. Välissäkin löytyi monenlaista toimintaa, joista merkittävämpänä Reu v. Kylo Ren. En pidä siitä, miten taistelu loppui, mutta visuaalisesti se kyllä oli näyttävä. Samoin toki myös koko elokuva, mikä ei liene mikään yllätys.

Yksi The Rise of Skywalkerin viisaimpia tekoa oli pitää pääkolmikko yhdessä, erityisesti Finn ja Poe. He eivät vieläkään, ainakin osittain nostalgia syistä, aivan alkuperäisen trion tasolle pääse hahmoltaan tai kemialtaan, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin. Kaikki oli pidettäviä, monipuolisia ja tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta heitä jaksaisi seurata koko kolmen elokuvan ajan.



Reyn voima tarjosi paljon mielenkiintoista, joskin myös aina paikka paikoin vähän turhankin näppärän pakotien tilanteesta kuin tilanteesta. ja minä en ole edes niitä, jotka viettäisivät päivänsä hahmon ”Mary Suemaisuutta” haukkuen. Sen sijaan minusta erittäin positiivista oli hänen yhteytensä Leiaan, vaikka Carrie Fisher pitikin lisätä digitaalisesti, aiemmin kuvattua materiaalia hyväksikäyttäen. Niin päälleliimatuilta kuin leia-kohtaukset tuntuivatkin.

Palpatinen tekeminen elokuvan pääroistoksi oli erinomainen ratkaisu, voisi jopa sanoa, että J.J. Abramsin paras. Hän oli ja on vieläkin kaikkien aikojen paras Star Wars-roisto. Ainakin puhdas roisto, sillä toki Darth Vader oli vastustajana omaa luokkaansa, monestakin syystä. varsinkin kuin toinen vaihtoehto olisi ollut käyttää Kylo Renia roistona ja hän taas ei olisi ollut läheskään yhtä vaikuttava.



Luken kaveridroidien C-3PO:n (Anthony Daniels) ja R2-D2:n (Jimmy Vee) mukaan ottaminen oli toinen hyvä idea, varsinkin C-3PO:n, joka sai jopa jotain tekemistä ja yhden elokuvan koskettavimmista kohtauksistakin. Lisäksi hahmo toi mukanaan paljon huumoria ja oli muutenkin hahmo, johon samaistuin eniten. Uuteen trilogiaan tullut BB-8:kin oli mukana, mutta hän ei tehnyt mitään muuta kuin näytti söpöltä.

Elokuvasta löytyi jonkin verran uusia hahmoja, mutta ainakaan toistaiseksi he eivät olleet kovinkaan muistettavia ja tuskin edes fani-innostusta herättäviä. En sano, että olisin vihannut heitä tai mitään. Heille vain ei ollut aikaa antaa minkäänlaista syvyyttä. Alkuperäisestä trilogiasta mukaan tuli kuitenkin Han Solon kapinallisia auttanut vanha ystävä Lando Calrissian (Billy Dee Williams). Hahmo oli kuitenkin enemmänkin fan serviceä kuin joku, joka toi juoneen mitään tarpeellista.



The Rise of Skywalker saattoi olla koko elokuvatrilogian loppu, mutta se ei ole läheskään viimeinen Star Wars-sarja. Raha puhuu ja niinpä uusia Star Wars-elokuvia on paraikaa suunnitteilla. En tiedä niistä vielä enempää kuin sen, että Disney on viisaasti päättänyt tehdä enää vain yksinäisiä elokuvia, ei trilogioita. Se vapauttaa elokuvan tekemistä varmasti paljon.

Uusia Star Wars-elokuvia odotellessa voi vanhojen uudelleen katsomisen lisäksi seurata myös Disney Plussan Star wars-sarjoja, kuten huippuhyvää The Mandaloriania. Star Wars-puute ei siis ole ihan lähellä. Itseasiassa tulevaisuudessa koko sarjasta voisi saada yliannostuksen tai sitten ei. Samaa sanottiin myös supersankarielokuvista ja ne loistavat  vieläkin katsojatilastojen huipulla, eikä sille näy toistaiseksi loppua.

Tiivistetysti The Rise of Skywalker lopetti eeppisen saagansa kunnialla, vaikka varmasti elokuva herättääkin paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Melkein tekee pahaa antaa elokuvalle vähemmän kuin viisi tähteä, mutta annan silti. Neljä tähteä!

Odotettavaa vuodelle 2020-Elokuvat ja Tv-sarjat

Tuleva vuosi tuo mukanaan taas tulevat elokuvat ja tv-sarjat, mutta mitä niistä kannattaa katsoa. Nyt kerron oman mielipiteeni asiasta.

Elokuvat

Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) – 7.2.2020

Harley Quinn ihastutti muuten flobiksi muodostuneessa Suiside Quad-leffassa. Hän olikin yksinkertaisesti parasta koko elokuvasta. Ei siis ollut mikään ihme, että Margot Robbien esittämä hahmo sai myös oman elokuvansa. Elokuvassa esiintyy myös muita legendaarisia Batmanin naispahiksia, kuten Black Canary (Jurnee Smollett-Bell).

Mulan -27.3.2020 (Yhdysvallat)

Disneyllä on menossa uudelleen lämmityksen kausi. Luultavasti siksi, että he pelkäävät menettävänsä oikeutensa erinäisiin tarinoihinsa. Niistä uusin oli Mulan. En ole juuri nähnyt uusia filmatisointia, Leijonakuningasta lukuun ottamatta, mutta koska Mulan kuuluu suosikkiDisneyn-elokuviini, teen luultavasti poikkeuksen ja katson sen ihan isolta ruudulta.

The New Mutants-3.4.2020

Tuotannollisista vaikeuksista kärsivä The New Mutant jatkaa vaihtelevalaatuista X-Men-elokuvine sarjaa. Olen nähnyt niistä kaikki, jopa haukutuimmatkin, joten menen katsomaan tämänkin. Varsinkin kuin olen kuullut siitä etukäteen paljon hyvää. Toivottavasti sille ei käy niin kuin monelle muulle ja liika muokkaus ja uusiofilmatisointi tekevät siitä sekavan.

Black Widow-29.4.2020 (Yhdysvalloissa vasta 1.5.2020)

Alusta asti Avengerissa toiminut Black Widow saa vihdoin oman elokuvansa. Ajoitus on mysteeri, kuolihan hahmo Endgamessa. Elokuva sijoittuukin siksi menneisyyteen. Kuulemma hahmolle suunniteltiin omaa elokuvaa jo vuonna 2004. Se olisikin ollut parempi ratkaisu, mutta ei voi mitään. Näillä mennään. En osota elokuvaa niin paljon kuin ehkä joskus olisin odottanut, onahn hahmo jo kuollut ja sen näyttelijä Scarlett Johanssonkin näyttää menevän kohuun toisensa perään. Uskon elokuvan itsessään olevan odottamisen arvoinen.

Wonder Woman 1984 – 5.6.2020

Ensimmäinen Wonder Woman-elokuva on vieläkin suosikkini DC:n elokuvauniversumin elokuvista ja hyvä elokuva, vaikka niihin ei vertaisikaan. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin ja se osoittautuikin valtavaksi hitiksi. Ei olekaan ihme, että sille tehtiin jatko-osa.  Koska pidin ensimmäisestä Wonder Womanista niin paljon ja koska toisen ohjaajaksi palaa ensimmäisestäkin tuttu Patty Jenkins, jatko-osa on ehdottomasti elokuva, jota odotan eniten.

Eternals-6-10.2020

Marvelin elokuvauniversumin toinen ensi vuoden tuotos Eternals kertoo mystisistä Ikuisista, jotka pyrkivät suojamaan maata ilkeiltä deviaaneilta. Näin sanoo wikipedia. Elokuva on myös ladattu tähtinäyttilijöiööä. Siinä esiintyy muun muassa Angelina Jolie ja Game of Thronesin Richard Madden. Ikuiset eivät ole minulle hahmoina tuttuja, joten en tiedä, mitä odottaa. Uskon kuitenkin elokuvan pääsevän marvelin tuttuun tasoon, ehkä jopa ylikin.

Tv-sarjat

Doctor Who, sarja 12-1.1.2020

Huippusuositun ja jo yli 50 vuotta kestänyt Doctor Who on edennyt jo 12 sarjaansa, amerikkalaisittain kauteensa. Tohtoria esittää viime kaudella tullut Jodie Whittaker ja hänen matkakumppaneinaan jatkaa myös samat kuin viime kaudella. Ensimmäisen jakson nimi on "Spyfall, Part One". Vuosi todellakin päästään aloittamaan oikein.

Crisis on Infinite Earth part 4 ja 5-14.1.2020

Arrowversen hahmot yhteen tuova Crisis on Infinite Earth-crossover alkoi jo tänä vuonna, mutta se saa jatkonsa vasta seuraavan vuoden puolella. Miksi? En tiedä, luultavasti kiduttaakseen meitä. Koska olen katsonut edellisetkin osat ja seutraan muutenkin Arrowversen sarjoja innoissnai, katson varmasti myös sen viimeiset osat. eikä asiaa haittaa myöskin se, että crossover jäi hyvin jännään kohtaan.

Stargirl-Kevät 2020 alku, tarkempi aika ei ole vielä tiedossa

Dc:n Arrowversen uusin tulokas Brec Bassingerin esittämä Stargirl nähdään jo crossoverissa, ainakin huhun mukaan. Saa nähdä, minkälainen hahmo hän oikein on. Hänen oma sarjansa kiinnostaa minua, vaikka en tiedä hahmosta, tai hänen näyttelijästään mitään. Kuuluuhan se Arrorverseen, josta vain animoidut sarjat on jäänyt katsomatta. Toivottavasti se on vielä hyväkin.

The Falcon and the Winter Soldier-Syksy 2020, tarkkaa aikaa ei tiedetä.

Sekä The Falcon ja the Winter Soldier on tuttuja jo Marvelin elokuvien puolella ja he ovat myös ensimmäisiä Marvelin elokuvauniversumin hahmoja, jotka saavat oman sarjansa. Vuonna 2021 on vuorossa Wanda, Vison, Loki ja Haweye. Lisäksi Disney Plussasta on nähtävistä myös se eniten odottamani MCU:ta sivuava sarja What If…?, joka kertoo, mitä olisi tapahtunut, jos jokin universuminsa tapahtuma olisi mennyt toisin.

Vuoden 2018 tärkeimmät elokuvat

Vuonna 2018 tulee paljon hyviä, jopa odotettuja, elokuva. Elokuvakatsojia varmaan kiinnostaa, että milloin. Heitä auttaakseni päätinkin listata omasta mielestäni katsomisen arvoisia elokuvia.

Huomautus: Kaikki ensi-iltajankohdat ovat Amerikasta, Suomeen elokuvat tulevat luultavasti jonkun päivän viiveellä, jos ei enemmänkin.

Black Panther; 16.2.

New Mutants; 13.4.

Avengers: Infinity War; 4.5.

Solo: Star Wars Story; 25.5.

Deadpool 2; 1.6.

Jurassic World: Wallen Kingdom; 22.6.

Ant-Man and the Wasp; 6.11.

X-Men: Dark Phoenix; 2.11.

Mulan; Myöskin 2.11.

Fantastic Beast: The Crimes of Grindelwald; 16.11.

Aquaman; 21.12.

Viimeistä jediä viedään

Mitä scifiin tulee, ei ole Star Wars-elokuvia voittanutta. Sen uusin osa, vähän millä mittapuulla tahansa loistava Star Wars: The Last Jedi osoitti sen selvääkin selvemmin. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljauksia Star Wars: Last Jedin ja luonnollisesti myös aikaisempien Star Wars-elokuvien juonesta. Vannon kuitenkin, etten paljasta mitään katselunautinnon pilaavaa.

Rey (Daisy Ridley) on vihdoin löytänyt legendaarisen jedimestari Luke Skywalkerin (Mark Hamill), mutta lukuisien menetysten katkeroittama mies kieltäytyy suorilta käsin auttamasta. Rey ei ole kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan, varsinkin kuin hän uskoo Luken tarjoavan vastauksia hänen henkilökohtaisiin kysymyksiin ja auttaa häntä jedivoimansa kanssa.

Voiman toisella puolella Kylo Ren (Adam Driver) taistelee isänsä tappamisen aiheuttamaa syyllisyyttä vastaan ja kyseenalaistaa vakautumistaan pimeyden puolelle. Hänen mahdollinen kääntymisensä valon puolelle voisikin kääntää koko sodan kulun. Sitä paljon konkreettisempi taistelu käydään kuitenkin kapinallisten ja ensimmäisen osan tappiosta suuttuneen, Ensimmäisen ritarikunnan välillä. 

Ensimmäinen ritarikunta on tuhonnut Kenraali Leia Organan (edesmennyt Carrie Fisher) johtamien kapinallisten tukikohdan ja jahtaa nyt elossa selvinneitä kapinallisia. Kapinalliset ovat sankarien tarpeessa. Tuon roolin ottaakin, liipaisinherkkä mestaripilotti Poe Cameron (Oscar Isaac), Stormtrooper Finin (John Boyega) uuden tuttavuutensa Rosan (Kelly Marie Tran) sekä robotti BB-8:tin kanssa.

Rakastan Star Warsseja, erityisesti niitä alkuperäisiä. Kun sarjan uudelleen lämmitys sitten käynnistyi sen seitsemännellä osalla, Force Awakennilla, noin kaksi vuotta sitten, menin katsomaan sen pelon sekaisen odotuksen vallitessa. Pystyisikö se samaan kuin vanha trilogia vai joutuisinko pettymään, kuten tein alkuperäisten trilogian esiosien kohdallakin? 

Katsottuani Force Awakenssin huomasin kuitenkin pelon olevan turhaa. Elokuva räjäytti potin, samoin kuin sen jälkeen tullut, eräänlainen väliosa, Rogue Onekin. Sarja näyttää olevan hyvissä käsissä. Sellaisissa, jotka paitsi osaavat tehdä hyviä elokuvia, niin myös rakastavat Star Warssia ihan tosissaan ja haluavatkin kunnioittaa edellisten osien henkeä.

Niinpä sekä alkuperäisen trilogian mestarillisuuden, että uusimpien kovan tason ansiosta ei olekaan mikään ihme, että The Last Jedi joutuikin kohtamaan suuria odotuksia. Minun ja lukuisien muiden katsojien, niitä katsojia riittikin ihan tarpeeksi, en ole nähnyt meidän pientä elokuvateatteri koskaan niin täynnä kuin nyt, onneksi Star Wars: The Last Jedi vastasi niihin kaikkiin enemmän kuin tyydyttävästi. 

Toki elokuvalla oli omat vikansa, joista suurimmat olivat riskittömyys ja liiallinen edellisien osien toisto. En myöskään vieläkään lämmennyt Kylo Renille, sillä vaikka periaatteessa mies on mielenkiintoinen kaikkine sisäisine kamppailuineen, käytännössä hän on lähinnä ärsyttävä. Lisäksi elokuvaa olisi voinut lyhentääkin, nyt siellä oli paljon turhaksi jäävää, varsinkin ihan lopussa.

Kuitenkin joka elokuvassa on vikansa ja varsinkin The Last Jedissä nuo viat jäivät tyystin vahvuuksien varjoon, jopa suurimmassa määrin kuin Force Awakenissa, jota ehdin ylistää omassa arvostelussa varsin vuolaasti. Se oli jännittävä, osin yllättävä ja enne kaikkea sydämellinen elokuva. Sellainen elokuva, jota ei kannata jättää väliin oli Star Wars –fani tai ei. 

Eikö näytäkin tutulta?

Tietenkin edes jonkinlainen fanius aina parantaa elokuvakokemusta, juuri nostalgiahan on yksi sen suurimmista myyntivalteista, mutta elokuvasta voi nauttia myös satunnainen katsojakin. Siis kunhan edelliset osat, ainakin alkuperäiset ja Force Awakens, on katsottu. En minäkään mikään sarjan superfani ole, vaikka siitä pidänkin hyvin paljon. 

Elokuvan tarina oli kaikessa ytimekkyydessään se sama kuin edellisissä osissakin eli aika perinteinen hyvän ja pahan-välinen taistelu avaruustaisteluilla ja Skywalkerin perheeseen liittyvällä saippuaoopperalla höystettynä. Mukaan oli tietenkin lisätty myös omat tvistinsä, joista en nyt enempää paljasta. Ei ehkä tarpeeksi, jotta elokuva tuntuisi tuoreelta, mutta kuitenkin. 

Ja sanomaan "awww"

Sitä paitsi, vanhankaan tarinan hohto ei ole vielä ehtinyt himmetä, varsinkin kuin se kekseliään käsikirjoituksen, vaikuttavan näyttelytyön ja kiinnostavien hahmojen ansiosta oli tehty tavalla, joka liikutti, huvitti ja innosti. Kukaan elokuvateatterissa ei alkanut raikuviin aplodeihin, eihän se kuulu heinolalaiseen elokuvissakäynti kulttuuriin, mutta olisi hyvin voinut. Niin hyvä The Last Jedi on. 

Erikoistehosteet olivat jälleen huippuluokkaa, mutta mitäpä muuta Star Wars-elokuvalta sopii odottaakaan. Erityisesti taistelukohtaukset olivat upeita. Visuaalisesti elokuva oli kaunis ja jopa hieman omaperäinenkin, kuitenkaan menemättä liian kauas sarjan elokuvien tyypillisestä ulkonäöstä. tämä on hyvä asia, sillä jotkut asiat vain kuuluvat Star Wars-sarjaan niin oleellisesti, että ilman niitä tuntuisi, että jotain tärkeää puuttuu. 

Toiminnan ja silmäkarkin ohessa huomio kiinnittyi myös syvällisempiin asioihin, ainakin siinä määrin kuin elokuvan lajityyppi, avaruusseikkailu, antoi. Elokuva äityikin vakavaksi monessa kohtaan, minkä vuoksi vastapainoksi oli lisätty myös, tarpeellisuuden lisäksi vielä hyvääkin, huumoria, mikä olikin jo alkuperäisen trilogian yksi vahvuuksista, niistä lukuisista.

Juuri tasapainoisuus olikin yksi elokuvan suurimpia vahvuuksia, heti söpöjen olentojen, jo tutuiksi tulleiden hahmojen ja asiaan kuuluvien avaruus- ja jeditaisteluiden, ohessa. Oli kyse sitten vakavan ja kevyen, uuden ja vanhan tai rauhallisten kohtien ja täyden toiminnan välisestä tasapainosta. Elokuvasta nauttimisen kannalta tämä ei ollut pelkästään tärkeää, vaan jopa välttämätöntä. 

Vanhoista, niin alkuperäisen, kun vasta Force Awakenista nähdyistä, hahmoista on vähän uutta sanottavaa. Rey oli edelleen mahtava, samoin Leia. Vahvat naishahmot, ja erityisesti monin tavoin loistava Carrie Fisher, ovatkin aina olleet Star Warssien yksi suurimmista vahvuuksista. Hänen menetys oli yhtä iso tappio franchiselle, kun maailmalle yleensäkin. 

Pidin jälleen myös Finistä, mutta hän jäi makuuni liikaa sivuhahmon rooliin. Tämä on paha jo ihan monimuotoisuuden näkökulmasta. koskaan ennen Star Warssien yksi päähahmoista ei ole musta mies, joten on harmi, ettei häntä kohdeltiin omassa elokuvassaan kuin sivuhahmoja. Uskon, tai ainakin toivon, kuitenkin, että ongelma korjataan jo seuraavassa elokuvassa. 

Luke oli mielenkiintoinen sisäisine konflikteineen, varsinkin kuin hänestä rupesi löytymään myös moraalisesti harmaampia puolia. Enkä vähiten siksi, että miehellä oli oikeastaan ihan hyvän. Jedien maailmanpelastamissuunnitelmat eivät aina ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, näin lievästi sanottuna. Yodakin teki esiintymisensä, mutta siitä en enempää voi sanoa.

Pahiksista Kylo Ren, vai pitäisikö sanoa Ben Solo, oli edelleen emoteinin perikuva, joskin varsinkin loppua kohden hahmo jopa vähän parani. Yksinvaltias Snoke (vahvasti erikoistehostettu Andy Serkins) ei oikein missään vaiheessa onnistunut vaikuttaa minua. Ainakaan siinä määrin kuin Palpatine aikoinaan. Kenraali Hux (Domhnall Gleeson) puolestaan oli hyvä, joskaan ei erityisen persoonallinen, lisä elokuvasarjaan. 

Uusista hahmoista, niistä kohtuullisen vähistä, pidin eniten Rosassa, vaikka häneen ei juuri ehdittykään tutustumaan tarkemmin. No, ehkä seuraavassa elokuvassa. Laura Dernin esittämä Amiraali Holdokin oli jokseenkin kiinnostava, vaikka hän saikin elokuvassa lähinnä sankareita jarruttavan roolin. DJ (Benicio del Toro) osoittautui harvinaisen epäkiinnostavaksi, joskin tarpeelliseksi hahmoksi.

Porgit olivat söpöjä. Jotkut sanovat, että liiankin söpöjä, mutta minusta sellaista asiaa ei olekaan. Lähinnä siksi, että hänkin auttaa olemalla tiellä. BB-8 oli sympaattinen, kuten aina. vanhemmat droiditkin tekivät esiintymisen, mutta varsin pienen. Luonnollisista syistä. kun elokuvassa on näin paljon hahmoja, niin jotkut jäävät aivan väistämättä vähemmälle huomiolla. Jopa Star Wars-elokuvaksikin harvinaisen pitkän The Last Jedin tapauksessa.

Tiivistetysti Star War: The Last Jedi oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin sen olevan, jos ei jopa parempi. Toisin sanoen scifi, ja jopa Star Wars, elokuvien aatelia. Täydet viisi tähteä.

Kapinahenkeä kaukaisessa galaksissa

Disneyn ostettua Star Wars-elokuvasarjan, franchinen elokuvista ei tule olemaan pulaa. Uusin on vasta vähän aikaa ilmestynyt Rogue One, joka ei suinkaan jäänyt muista osia huonommaksi.

Varoitus: Tämä teksti tulee sisältämään juonipaljastuksia, niin Star Wars: Rogue Onesta kuin elokuvasarjan muistakin osista. Lue siis omalla vastuullasi.

Kauan sitten kaukaisessa Galaksissa. Vähän ennen kuin Luke Skywalker löysi Voiman valoisan puolen ja ryhtyi maailman pelastajaksi. Paha Imperumi kidnappaa asesuunnittelijoista nerokkaimman, Galen Erson (Hanniball-tähti Mads Mikkelsen), jotta tämä valmistaisi heille planeettoja tuhoavan Kuolemantähden. 

Monta vuotta myöhemmin hänen Jyn  (Felicity Jones) on kasvanut aikuiseksi. Hän on joutunut pieneen pulaan ja joutunut Imperiumin vankilaan, väärän nimen turvin. Naisen onneksi Liittoutuma tarvitsee häntä isänsä etsimiseen, joten hän pääsee vapaaksi. Tietenkin asian laita pysyy samana vain, jos Jyn tekee oman osansa sopimuksesta. Niinpä hän joutuu tahtomattaan mukaan kapinaa.

Yksin ei naisen tietenkään tarvitse isäänsä löytää. Häntä vahtimaan värvätään uskollinen Liittoutuman sotilas Cassian Andor (Diego Luna ja tämän sotastrategiaan erikoistunut droidi K-2SO (äänenä Alan Tyduk). Päävastustajana häärää Darth Vaderin lisäksi yksi Imperiumin johtajista Orson Krennic (Ben Mendelsohn), joka tietenkin yrittää estää kolmikkoa suorittamasta tehtäväänsä.

Monella Star Wars-fanilla on suuret odotukset franchinen elokuvien suhteen. Ei ihme, sillä alkuperäiset elokuvat olivat niin loistavia. Alkuperäisillä tarkoitan tietenkin osia 4-6. Viime vuonna ilmestynyt The Force Awakens onnistui täyttämään niistä, jos ei kaikkia, niin ainakin suurimman osan. Saman teki myös Rogue Onekin. Elokuvasarjan parhaaksi teokseksi se ei kuitenkaan yllä, jos ei nyt huonommaksikaan. 

Toki siinäkin on omat vahvuutensa muihin sarjan elokuviin nähden. Suurin niistä on se, että Liittoutumakin sai muista sarjan elokuvista poiketen harmaita sävyjä. He eivät enää ole pelkkiä puhtoisia pulmusia, vaan ryhmittymä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään aatteensa takia lähes, mitä tahansa. Aihe, jota käsiteltiinkin elokuvassa kiitettävällä tavalla.

Rogue One on ehtinyt aiheuttaa pienen kohun äärikonservatiivisten keskuudessa. He pelkäävät elokuvan, sisältävän liberaalia, tai auta armias feminististä, propagandaa. Onhan sen päähenkilönä nainen ja liittoutuneiden riveissä nähdään myös muitakin kuin valkoihoisia. He ovatkin uhanneet boikotoida sitä. Turhaan, sillä ainakaan itse en sellaista huomannut.

Jos elokuvasta joku poliittinen viesti löytyykin, niin sitä pitäisi oikein kaivamalla kaivaa. Itse en niin ajatellut tehdä, vaan jätän poliittisten, tai oikein minkään muunlaisenkaan, viestien etsimisen muille. Minulle fiktiiviset teokset ovat pelkää todellisuuspakoa. Riippumatta siitä, mikä franchine tai vihteen nauttimisen muoto on kyseessä. Politiikan sun muut voi jättää todellisuuteen.

En suosittelisi Rogue Onea ensimmäiseksi Star Wars-elokuvaksi. Uudet katsojat saattaisivat olla ihan pihalla, tai eivät ainakaan saisi siitä koko potentiaalia irti. Vanhoille elokuvasarjan katsojille, oli kyseessä fani tai, elokuva kuitenkin tarjosi nautinnollisen ja paikoin nostalgisenkin elokuvaelämyksen. Oli sitten kyse elokuvan tyylistä kuin siinä vilahtavista vanhoista hahmoistakin.

Päähuomio oli luonnollisesti uusilla hahmoilla. Valitettavasti elokuvan suurin heikkous liittyy juuri niihin, erityisesti päähahmoihin. Heille ei nimittäin ole annettu juuri minkäänlaista omaa persoonaa. Esimerkiksi Jyn oli jonkinlainen Reyn kevytversio tai siltä ainakin paikoittain tuntui. Niin karismaattinen kuin häntä näyttelevä Felicity Jones onkin. Tai niin helposti pidettävä kuin hän olikin.

Samaa voisi sanoa koko ikänsä Liittoutuman riveissä taistellut Cassiankin, vaikka hänestä emme saaneet tietää juuri mitään. Se tekikin hänestä välittämisen hankalaksi, jos ei jopa mahdottomaksi. Yhtään hullumpi hahmo ei ollut myöskään koomiseksi tarkoitettu K-250, ainakin hänellä oli asenen kohdillaan. Jos Star Wars-universumi jotain osaa, niin se on pidettävien droidihahmojen luonti.

Elokuvan valopilkku oli siellä, missä sitä en osannut etsiä. Nimittäin sokeassa soturi munkki Chirrut Îmwenessä (Donnie Yen) ja tätä avustavassa palkkasoturissa, Baze Malbusissa (Wen Jiang). Siitäkin huolimatta, että munkin rooli oli turhan stereotyyppinen aasialaiselle näyttelijälle. He toivat elokuvaan sekä huumoria, että mahtavuutta. Kaksikon välinen ystävyyskin tarjosi elokuvalle paljon.

Roistoista ei ole juuri mitään sanottavaa. He muistuttivat aika paljon elokuvasarjan muiden osien vastaavia, ei pelkästään hyvällä tavalla. Varsinkin osoittautuu harvinaisen tylsäksi vastustajaksi. Onneksi sentään itse Darth Vader esiintyi elokuvassa. Pienessä roolissa, mutta kuitenkin. Kuolemantähti oli kyllä tyylikäs, mutta en tiedä, voiko sitä oikein hahmoksi kutsua.

Elokuvan juonesta on hankala sanoa enemmän kuin olen jo sanonut ilman, että tulen paljastaneeksi siitä liikaa. Riittäkööt kuin kerron sen olevan suoraviivainen, monenlaisia tunteita herättävä, paikoittain ennalta-arvattava ja aikaisempia aikuismaisempi. Voin myös kertoa, että pidin siitä. Paljon. Kokonaan ongelmaton se ei ollut, mutta missäpä elokuvassa olisi.

Kukaan tuskin yllättyy tiedosta, että elokuva on tehty taiten oikeastaan kaikilta osa-alueilta, mutta. erityisesti erikoistehosteissa onnistuttiin. Katsoin sen 2D:nä ja olen kuullutkin sen olevan hyvä ratkaisu. 3D ei kuulemma tuo elokuvaan mitään lisää. Tämä tietenkin on vain kuulopuhetta, joten päättäkää itse, kumman version aiotte katsoa. Nämä ovat makukysymyksiä.

Toimintaa Rogue Onesta ei puuttunut, vaikka sitä olisi voinut olla enemmänkin. Kun toimintakohtauksia sitten nähtiin, ne olivatkin sitäkin vaikuttavampia. Varsinkin elokuvan lopputaistelu, josta en nyt kerro enempää. Valitettavasti valomiekkoja ei päästy näkemään, ymmärrettävästä syystä. Vain jedit voivat käyttää niitä, eikä niitä nähty juonellisista syistä tässä elokuvassa.

Elokuva olisi voinut olla pitempikin, ainakin puolella tunnilla. Niin siihen olisi saanut lisätty materiaalia niin hahmokehityksen, nostalgian kuin toiminnan osalta. En kuitenkaan valita nytkään. Vähän yli kaksi tuntia on ihan hyvä aika elokuvalle. Tarina saatiin kerrottua varsin tyhjentävästi, eikä elokuvassa juuri turhia kohtauksia ollut. Mitäpä enempää voisi toivoa?

Kaiken kaikkiaan Rogue One on hyvä lisä koko ajan pitenevään Star Wars- franchinseen. Se sisälsi kaikkea, mitä elokuvasarjan teokselta voi odottaakin, ei enempää, eikä vähempää. Viisi tähteä.