Uudet mutantit, vanha tarina

The New Mutants ei suinkaan ole sellainen lopetus, jota X-Men-elokuvasarja ansaitsee, mutta ei se huonokaan ollut. Kyllä sen kanssa nyt yhden elokuvaillan viettää.

Varoitus. Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Dani Moonstar (Blu Hunt) menettää koko reservaattinsa mystisen katastrofin seurauksena. Kun hän seuraavan kerran avaa silmänsä, hän kuulee olevansa mutantti, mahdollisesti vaarallinen sellainen, ja olevansa kaltaistensa kuntoutukseen erikoistuneessa laitoksessa neljän muun teinimutantin, yltiöuskollisen kodin kasvatti Rahnen (Game of Thronesin Maisie Williams), ilkeän Illyanan (Anya Taylor-Joy), itseään vihaavan Samin (Stranger Things Charles Heaton) ja ylimielisen Bobbyn (Henry Zaga), kanssa.

Teineiltä ei kuitenkaan mene kauaa tajuta, että hoitokeskuksella ei ole niinkään tarkoitus kuntouttaa heitä kuin pitää heidät pois muiden ihmisten ulottuvilta. Pois pitäisi päästä, mutta sitä ennen heidän pitäisi oppia tekemään yhteistyötä, hallitsemaan voimansa, sekä taistella heidät sinne jäämistä haluavan, voimakenttiä tekemään pystyvän, psykiatri Cecilia Reyesin (Alice Braga) ja hirviömäisen Demon Bearin, kanssa. The New Mutants on Foxin 13. ja samalla viimeinen X-Men-elokuva.

Se, että pääsin katsomaan The New Mutants:in on pieni ihme, eikä vain siksi, että elämme korona-aikaa. Elokuva on nimittäin ollut tuotannossa jo hyvän tovin, kolme vuotta, ja sitä on muokattu monta kertaa ja monen eri ihmisten toimesta. Oliko elokuva kaiken tuon säätämisen ja katsojien kannalta odottamisen arvoinen? Katsottuni elokuvan voin sanoa, että eipä oikein. Elokuva osoittautui pienoiseksi pettymykseksi.

En sano, että kyseessä olisi erityisen huono elokuva, tai edes X-Men-leffa. Siitä löytyi kyllä oma charminsa, minkä vuoksi sitä ihan mielellään katsoo, ja se on paljon parempi lopetus X-Men-saagalle kuin The Dark Phoenix. Se ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä hyvä, tai omaperäinen, kuin olisi voinut olla. Tämä pistää silmään erityisen paljon, sillä sen konsepti on supersanankarielokuvien mittapuulla harvinaisen tuore.

Lisää kuvateksti

Supersankari, - ja kauhuelokuvan yhdistelmää ei nimittäin kovin montaa löydy, jos niitä edes on tehty. Ne kovasti mainostetut, ja trailerissakin nähtävät, kauhuelementit oli kuitenkin jätetty minimiin. Tilalla oli varsin geneerinen supersankarielokuva. Minua tämä ei haittaa, kauhu kuin ei kuulu genresuosikkeihini joukkoon, mutta on helppo ymmärtää myös niitä, jotka tuntevat eri tavalla.

Syytä tälle ei ole vaikea löytää. Kuulemani mukaan Foxin ostanut Disney ei ollut tyytyväinen sen kauhuelementteihin ja halusivat sen olevan lapsiystävällisempi, koska tuottavuus. Ja koska uusintakuvauksia ei syystä tai toisesta tehty ja niinpä heidän piti muuttaa kauhuelokuva geneeriseksi supersankarielokuvaksi niillä materiaaleilla, joita oli jo kuvattu. Sen tulos taas oli odotetunlainen.

Myös elokuvan toteutuksessa oli omat pienet vikansa, mikä on erityisen valitettavaa, kun tietää siihen käytetyn ajan. Demon Bearin ja joidenkin muidenkin tietokoneella tehtyjen hahmojen erikoistehosteet olivat tällä hetkellä käsillä olevan teknologian valossa luvattoman huonolaatuista. Lisäksi Joidenkin näyttelijöiden tekoaksentti olisikin myös kaivannut parannusta.

Elokuvasta löytyi toki omat valopilkkunsa, kuten Danin ja Rahnen varsin söpö ja luonnolliselta tuntuva rakkaussuhde sekä tulevaisuuden lupauksen Anya Taylor-Joyn esittämä epätäydellisyydessään mielenkiintoinen. Myös supersankaritoiminta oli varsin viihdyttävä, minusta se on lähes aina. Valitettavasti elokuvalla meni luvattoman kauan päästä siihen toimintavaiheeseen.

Elokuva käsitteli myös varsin mielenkiintoisia aiheita, kuten traumoista ja syyllisyydestä ja niistä yli pääsemistä ja oman itsensä löytämistä, vieläpä aika hyvin. Niiden vuoksi elokuva ei jäänyyt läheskään yhtä pinnalliseksi ja tyhjäksi kuin olisi voinut. Nuortenelokuvat ovat selvästi kehutusta, joskin minulta katsomatta jääneestä, The Fault in Our Stars-leffasta tunnetun ohjaaja Josh Boonen leipälaji.

Sankarit olivat jokseenkin samaistuttavia ja helppo kannustaa, eli täyttivät sellaisille tehnyt minimivaatimukset, mutta lukuun ottamatta, ei juuri muuta. Demon Bear ei puolestaan ollut erityisen kiinnostava päävastus, olihan kyseessä sentään iso karhu. Sama selitys ei kuitenkaan käy Cecilia Reyesille, jolle ei hänellekään löydy juuri ulottuvuuksia.

Tiivistetysti The New Mutants kuuluu X-Men-elokuvien huonompaan kastiin, mutta siitä löytyi myös paljon positiivista, joten ihan susihuono se ei suinkaan ollut. Kaksi ja puoli tähteä!

Odotettavaa vuodelle 2020-Elokuvat ja Tv-sarjat

Tuleva vuosi tuo mukanaan taas tulevat elokuvat ja tv-sarjat, mutta mitä niistä kannattaa katsoa. Nyt kerron oman mielipiteeni asiasta.

Elokuvat

Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) – 7.2.2020

Harley Quinn ihastutti muuten flobiksi muodostuneessa Suiside Quad-leffassa. Hän olikin yksinkertaisesti parasta koko elokuvasta. Ei siis ollut mikään ihme, että Margot Robbien esittämä hahmo sai myös oman elokuvansa. Elokuvassa esiintyy myös muita legendaarisia Batmanin naispahiksia, kuten Black Canary (Jurnee Smollett-Bell).

Mulan -27.3.2020 (Yhdysvallat)

Disneyllä on menossa uudelleen lämmityksen kausi. Luultavasti siksi, että he pelkäävät menettävänsä oikeutensa erinäisiin tarinoihinsa. Niistä uusin oli Mulan. En ole juuri nähnyt uusia filmatisointia, Leijonakuningasta lukuun ottamatta, mutta koska Mulan kuuluu suosikkiDisneyn-elokuviini, teen luultavasti poikkeuksen ja katson sen ihan isolta ruudulta.

The New Mutants-3.4.2020

Tuotannollisista vaikeuksista kärsivä The New Mutant jatkaa vaihtelevalaatuista X-Men-elokuvine sarjaa. Olen nähnyt niistä kaikki, jopa haukutuimmatkin, joten menen katsomaan tämänkin. Varsinkin kuin olen kuullut siitä etukäteen paljon hyvää. Toivottavasti sille ei käy niin kuin monelle muulle ja liika muokkaus ja uusiofilmatisointi tekevät siitä sekavan.

Black Widow-29.4.2020 (Yhdysvalloissa vasta 1.5.2020)

Alusta asti Avengerissa toiminut Black Widow saa vihdoin oman elokuvansa. Ajoitus on mysteeri, kuolihan hahmo Endgamessa. Elokuva sijoittuukin siksi menneisyyteen. Kuulemma hahmolle suunniteltiin omaa elokuvaa jo vuonna 2004. Se olisikin ollut parempi ratkaisu, mutta ei voi mitään. Näillä mennään. En osota elokuvaa niin paljon kuin ehkä joskus olisin odottanut, onahn hahmo jo kuollut ja sen näyttelijä Scarlett Johanssonkin näyttää menevän kohuun toisensa perään. Uskon elokuvan itsessään olevan odottamisen arvoinen.

Wonder Woman 1984 – 5.6.2020

Ensimmäinen Wonder Woman-elokuva on vieläkin suosikkini DC:n elokuvauniversumin elokuvista ja hyvä elokuva, vaikka niihin ei vertaisikaan. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin ja se osoittautuikin valtavaksi hitiksi. Ei olekaan ihme, että sille tehtiin jatko-osa.  Koska pidin ensimmäisestä Wonder Womanista niin paljon ja koska toisen ohjaajaksi palaa ensimmäisestäkin tuttu Patty Jenkins, jatko-osa on ehdottomasti elokuva, jota odotan eniten.

Eternals-6-10.2020

Marvelin elokuvauniversumin toinen ensi vuoden tuotos Eternals kertoo mystisistä Ikuisista, jotka pyrkivät suojamaan maata ilkeiltä deviaaneilta. Näin sanoo wikipedia. Elokuva on myös ladattu tähtinäyttilijöiööä. Siinä esiintyy muun muassa Angelina Jolie ja Game of Thronesin Richard Madden. Ikuiset eivät ole minulle hahmoina tuttuja, joten en tiedä, mitä odottaa. Uskon kuitenkin elokuvan pääsevän marvelin tuttuun tasoon, ehkä jopa ylikin.

Tv-sarjat

Doctor Who, sarja 12-1.1.2020

Huippusuositun ja jo yli 50 vuotta kestänyt Doctor Who on edennyt jo 12 sarjaansa, amerikkalaisittain kauteensa. Tohtoria esittää viime kaudella tullut Jodie Whittaker ja hänen matkakumppaneinaan jatkaa myös samat kuin viime kaudella. Ensimmäisen jakson nimi on "Spyfall, Part One". Vuosi todellakin päästään aloittamaan oikein.

Crisis on Infinite Earth part 4 ja 5-14.1.2020

Arrowversen hahmot yhteen tuova Crisis on Infinite Earth-crossover alkoi jo tänä vuonna, mutta se saa jatkonsa vasta seuraavan vuoden puolella. Miksi? En tiedä, luultavasti kiduttaakseen meitä. Koska olen katsonut edellisetkin osat ja seutraan muutenkin Arrowversen sarjoja innoissnai, katson varmasti myös sen viimeiset osat. eikä asiaa haittaa myöskin se, että crossover jäi hyvin jännään kohtaan.

Stargirl-Kevät 2020 alku, tarkempi aika ei ole vielä tiedossa

Dc:n Arrowversen uusin tulokas Brec Bassingerin esittämä Stargirl nähdään jo crossoverissa, ainakin huhun mukaan. Saa nähdä, minkälainen hahmo hän oikein on. Hänen oma sarjansa kiinnostaa minua, vaikka en tiedä hahmosta, tai hänen näyttelijästään mitään. Kuuluuhan se Arrorverseen, josta vain animoidut sarjat on jäänyt katsomatta. Toivottavasti se on vielä hyväkin.

The Falcon and the Winter Soldier-Syksy 2020, tarkkaa aikaa ei tiedetä.

Sekä The Falcon ja the Winter Soldier on tuttuja jo Marvelin elokuvien puolella ja he ovat myös ensimmäisiä Marvelin elokuvauniversumin hahmoja, jotka saavat oman sarjansa. Vuonna 2021 on vuorossa Wanda, Vison, Loki ja Haweye. Lisäksi Disney Plussasta on nähtävistä myös se eniten odottamani MCU:ta sivuava sarja What If…?, joka kertoo, mitä olisi tapahtunut, jos jokin universuminsa tapahtuma olisi mennyt toisin.

Pimeän Feenixin lento jäi matalaksi

X-Men saagan lopettava X-Men: Dark Phoenix ei suinkaan ole huono elokuva, mutta se ei ollut niin loistavakaan kuin niinkin legendaarisen elokuvasarjan lopettavalta elokuvalta voisi odottaa.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia X-Men: Dark Phoenixista ja mahdollisesti myös muista X-Men elokuvista.

Eletään vuotta 1975. 8-vuotiaan Jean Greyn (Summer Fontana) vanhemmat ovat juuri kuolleet auto-onnettomuudessa. Onnettomuus paljastaa tytön telekineeettiset voimat, jotka kiinnittävät Professori X:n/Charles Xavierin (James McAvoy), joka tarjoaakin tytölle paikkaa mutanteille tarkoitetussa koulussaan. Hän hyväksyy paikan ja tulevaisuus alkaa näyttää paljon valoisemmalta.

Vuosia myöhemmin, 90-luvun alussa, Jean Grey näyttää Sophia Turnerilta, on oppinut hallitsemaan voimiaan, saanut poikaystävän (Tye Sheridan) ja kuuluu suosittuun X-Men-ryhmään. Kaikki kuitenkin vaarantuu tehtävän mentyä pahasti pieleen. Sen seurauksena Jean saa uusia voimia, jotka saavat hänen pahemman puolensa esiin. Jeanista alkaa tulla uhka, joten muiden X-Menien pitää päättää, voiko ja kannattaako häntä enää pelastaa vai pitääkö hänet tappaa maailman suojelemiseksi.

Dark Phoenix perustuu paljon hehkutettuun ja aikanansa rajoja rikkovaan “The Dark Phoenix Saga”-sarjakuvaan. Sen takia siihen perustuvaa elokuvaa odotettiin pian ja siltä odotettiin paljon, varsinkin kuin tarina onnistuttiin pilaamaan jo X-Men: The Last Standissä ja Dark Phoenixin piti vihdoin antaa sille oikeutta.

Antoiko elokuva sitä? En ole lukenut kyseistä sarjakuvaa itse, joten täysin varmasti en pysty kysymykseen vastaamaan. Kuitenkin jos lukee vähäänkin niiden ihmisten arvosteluja, niin vastaukseksi tulee jyrkkä, ei. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, kunhan elokuva on muuten hyvä. Valitettavasti voin sanoa, että Dark Phoenixin huonot arvostelut olivat täysin ansaittua myös elokuvallisten meriittien puolesta.

Se ei tarkoita, että siinä ei löytyisi mitään katselemisen arvoista. Elokuva tarjoaakin kaiken, mitä X-Meniltä on totuttu odottamaan. Sain taas tavata tuttuja hahmoja ja nähdä upeita supervoimia ja muutamakin taistelukohtaus, jossa ne pääsivät käyttöön. Toisin sanoen, jos pidät muista X-Men-elokuvista, pidät myös tästäkin tai siitä ainakin löytyy kannaltasi jotain katsomisen arvoista.

Pidin siitä, että elokuva keskittyi X-Meneistä Wolverinen jälkeen kiinnostavimpaan, Jean Greyhin. 

Dark Phoenixin alussakaan ei löydy mitään valittamisen arvoista. Päinvastoin, siinä oli paljon potentiaalia. Panoksena oli monen suositun hahmon kuolema ja yksi kuolikin. Valitettavasti tuota potentiaalia ei koskaan käytetty, mistä pääsemmekin elokuvan heikkouksiin, jotka kieltämättä olivatkin isoja.

Elokuvan suurin heikkous oli sen sieluttomuus, minkä vuoksi hahmoista ja heidän tekemisestään olisi ollut vaikea välittää, jos he eivät esiintyisi jo muissa elokuvissa. Kovin omaperäiseksikään Dark Phoenexia ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan. Jos olet nähnyt muut X-Men-elokuvat, ja luultavasti jos et olisikaan, tiedät suunnilleen, mitä tulet näkemään. Mutta niin kuin jo ehdin mainita, se ei ole välttämättä huono asia.

Jessica Chastainen Vuk ei ollut roistona kovin kiinnostava, mutta se ei haittaa, koska hän ei oikeastaan edes ollut elokuvan pääroisto. Ihmettelen vain sitä, miksi hahmo oikeastaan edes piti olla elokuvassa. Viimeinen vika löytyi lopusta, jota oli kiirehditty tavalla, jonkalaista näin viimeksi Game of Thronesin lopun. Tarina olisikin kannattanut tehdä kahdessa osassa, MCU:n Infinity Warin ja Endgamen tyyliin.

Dark Phoenix tuskin jää viimeiseksi X-Men-elokuvaksi, vaikka se 2000 vuonna alkaneet X-Men-filmisarjan päättääkin. Marvel on nimittäin ostanut X-Menien oikeudet, enkä näe mitään syytä, miksi he eivät käyttäisi niitä tehdäkseen oman, luultavasti jopa paremman, version hahmoista. Sitä odotellessa vuorossa on vielä, monesta viivästyksestä kärsinyt The New Mutants, olettaen, että elokuva saadaan julkaistuksi joskus.

Tiivistetysti X-Men-saaga olisi ansainnut paremman lopun, varsinkin Apocalypsin jälkeen, mutta se olisi voinut saada paljon huonommankin. Kolme ja puoli tähteä.

Mutantit vs. suvaitsematon maailma-Tv-sarja edition

Sekä teemansa, että genrensä puolesta ajankohtainen The Gifted osoitti, että tv:ssä on vielä tilaa yhdelle supersankarisarjalle. Ihan kaikista genreensä liittyvistä ongelmista se ei kuitenkaan päässyt.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia The Gifted-sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta.

X-Menit ovat kadonneet, eikä maailma ole suinkaan menossa parempaan suuntaan. Supervoimien käyttäminen on laissa kiellettyä, syystä viis. Mutanteille, kuten koulun tanssiaisten saatua traagisen päätöksen, telekineettisiä voimia omaavilla Andy (Percy Hynes White) ja Lauren Stuckerilla (Natalie Alyn Lynd) ja portaaleja muodostavalla Blinkillä (Jamie Chung), ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta.

Siinä heitä auttaa, muun muassa valohiukkasia manipuloivan Eclipsen (Sean Teale) ja superatleettisen Thunderbirdin (Blair Redford) kansoittama Mutant Underground. Heillä on kuitenkin toinenkin, huomattavasti henkilökohtainen tehtävä, pelastaa ryhmän jäsen, magneettisia voimia omaavan Polaris (Emma Dumont) heitä jahtaavan valtion viraston vankilasta.

X-Men-elokuvat olivat yksi ensimmäinen tutustumiseni supersankareiden maailmaan. Kokemus oli positiivinen. Pidin elokuvista ja niiden maailmasta. En ehkä suorastaan rakastunut elokuviin, mutta pidin niistä tarpeeksi huomatakseni, että supersankarigenrellä on paljon potentiaalia. Pidin paljon vieläpä, samaan universumiin kuuluvasta ja niin kriitikoiden kuin katsojien ylistämästä,  Legion-sarjastakin.

Olisin ollut suuri häpeä, jos The Gifted olisi osoittautunut pettymykseksi. Sitä se ei suureksi onneksi tehnyt. Itseasiassa sarja vetosi minuun jopa umpikummallista Legionia enemmän. Toki sillä oli heikkoutensa, josta suurin oli tietty omaperäisyyden puute, mutta jos sarjan ei odota tuovan genreen mitään uutta, ja jos sattuu olemaan Marvelin tai genren yleensä fani, niin se tarjoaa katsojalle paljon.

X-Menit ovat ehkä poissa, mutta The Giftedin juoni muistutti silti hyvin paljon X-Men-elokuvien vastaavaa. Mutantteja syrjitään, jopa jahdataan, sillä he ovat tavallisille ihmisille enemminkin uhka kuin mahdollisuus. Kuitenkin, viimeisiä jaksoja lukuun ottamatta, mutantit eivät suinkaan riitele siitä, miten ihmisten syrjintään pitäisi vastata, vaan he keskittyvät pelkästään selviytymiseen.

Lisäksi tarina oli muutenkin astetta maanläheisempi, eikä vain siksi, että se keskittyi draamaan paljon erikoistehostekikkailuja enemmän. Taktiikka toimikin hyvin, erityisesti Mutant Undergroundin jäsenten, kohdalla. Se, valitettavasti vielä tänä päivänä ajankohtaisine poliittisten viittausten lisäksi, teki noinkin supervoimien täyteisestä sarjasta erittäin samaistuttavan.

Stuckereiden kohdalla nuoret jaksoivat kiinnostaa heidän liiankin normaaleja vanhempia enemmän. Nuoret opettelemassa hallitsemaan taitojaan ja etsimässä paikkansa on ehkä ylikulutettu klisee, mutta se on sitä syystä. Vanhemmillakin oli hetkensä, erityisesti Amy Ackerin esittämällä Caitlinilla, mutta he olivat normaaleja, sillä tylsällä tavalla, ei niinkään, sillä joka teki heistä samaistuttavia.

Sillä vaikka tietty tavallisuus voi tehdäkin hahmoista samaistuttavia, ja se taas auttaa katsojaa välittämään heistä, mikä on elin tärkeää jokaiselle sarjalle, niin tosiasia myös on, että tavalliset ihmiset ja heidän elämänsä on usein tylsää. Kyse onkin tasapainosta. Hahmon pitää olla tarpeeksi tavallisen ollakseen samaistuttava, muta tarpeeksi erilainen ollakseen kiinnostava.

Voin kuitenkin sanoa kaikkien supersankarigenren faneille iloksi, että kyllä The Giftedistä sitä erikoistehostekikkailuakin löytyi ihan tarpeeksi. Toimintakohtauksia, vieläpä useamman henkilön, on jos ei joka jaksossa, niin ainakin melkein. Ja ne voimat puolestaan, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kuten esimerkiksi Laurenin kuplamainen superkyky, olivat oikea ilo silmälle.

Hyviä hahmoja, tai edes jokseenkin kiinnostavia, hahmoja löytyi monta, mutta Polaris ja Blink ylsivät suosikikseni. Hieman vähimmässä määrin tykästyin myös Thunderbirdiin. Yhdestä Marvelin helmasynnistä sarja ei kuitenkaan päässyt eli tylsähköistä roistoista. Siitäkin huolimatta, että se kuuluu samaan maailmaan kuin Magneto, vieläkin yksi kaikkien aikojen parhaimmista supersankarielokuvien roistosta.

Tiivistetysti The Gifted ei ehkä loistanut omaperäisyydellään, mutta melkein kaikilla muilla mittareilla kylläkin. Sarja oli katsomisen arvoinen genrensä tuotos ja jopa enemmänkin. Neljä ja puoli tähteä.

Teräväkynsiahman viimeinen koitos

Perinteisesti Wolverinen elokuvat ovat osoittautuneen pettymyksiksi. Poikkeukseen on kuitenkin yksi sääntö, hahmon viimeiseksi esiintymiseksi jäävä Logan. JUONIPALJASTUKSIA!!!

On vuosi 2029. Melkein kaikki mutantit ovat joko hävinneet tai kuolleet. Jäljelle jääneilläkään ei mene hyvin. Wolverinen (Hugh Jackman) parannusvoima ei toimi edelliseen tapaan. Charles Xavier (Patrick Stewart) on menettänyt mielenterveytensä. Nyt he asuvat kaikessa rauhassa Meksikon autiomaassa oudon perheen kolmannen osapuolen Calibanin (Stephen Merchant) kanssa. 

 Koska kyseessä on X-Men-elokuva, luonnollisesti tuo rauha ei kestä pitkään. Tällä kertaa sankarit seikkailun pyörteisiin vie tuo erittäin vaikutusvaltaisten tahojen toimesta jahdattu Lauran-niminen tytön (ikäisekseen taitava Dafne Keen) muodossa. Wolverinea ei kiinnostaisi sotkeutua asiaan, mutta hän on rahan tarpeessa. Niinpä mies viedä limusiinillaan Kanadan puolella odottavaan turvapaikkaan, Eedeniin.

Tiesin jo etukäteen, että Logan on kaikkea muuta kuin perus X-Men-raina. Poissa ovat suureelliset erkoistehostemätöt, hyveelliset sankarit, positiiviset viestit siitä, kuinka hyvä voittaa aina pahan ja toivoa ei pidä menettää sekä melkein kaikki muukin genreen kuuluva. Tilalla on lännenfilmi henkinen ja minimalistinen ja kyyninen tarina toivonsa menettäneestä miehestä.

Sitä en kuitenkaan tiennyt, kuinka paljon oikein nauttisinkaan elokuvasta. Ovathan sellaiset hauskat ja toiminnantäyteiset supersankarielokuvat, kuten Avengers, Deadpool ja Guardians of the Galaxy enemmänkin minun tyyliäni. Odotin kyllä pitäväni siitä ja tiesin sen saaneen hyviä arvosteluja, mutta minulla on huonoja kokemusta, mitä Wolverine-elokuviin tulee.

Mutta totta se on, Logan ei ole vain erinomainen elokuva, vaan myös X-Men elokuvista paras. Jos jokin asia on varmaan niin se, että Logan joka tulee taistelemaan vuoden parhaan supersankarielokuvan tittelistä. Siitäkin huolimatta, että vastustuksesta tulee olemaan kova. Tuleehan tänäkin vuonna monta hyvältä vaikuttavaa supersankarielokuvaa, kuten uusin Guardians of the Galaxy. 

Loganin ikäraja on genren elokuvalla epätavallisen suuri ja syystäkin. Se on myös verisin koskaan tehdyistä X-Men elokuvista. Toiminta on paljon väkivaltaisempaa, maailma on karumpi ja hahmot kiroilevat kuin merimiehet. Asia on elokuvalle edukseen, sillä se antaa perin brutaalin päähahmonsa ottaa itsestään ja kyvyistään kaiken irti. Nyt Wolverinea ei pidättele mikään, eikä kukaan.

Logan onkin monia supersankarielokuvia aikuismaisempi. Aikuisuutta ei lisää pelkästään verisyys, vaan myös raakaakin raaemmat tunteet. Wolverine on menettänyt kaiken itselleen rakkaan ja se näkyy. Elokuva ei olekaan parhaimmillaan Wolverine ja kumppanit pistäessä pahiksia halki, poikki ja pinoon, vaan silloin, kun näimme hahmoja mutanttivoimien takana.

Loganin hyvät puolet eivät suinkaan rajoitu pelkästään aikuisuuteen, vaikka se mahdollistaakin myös muut hyvät, elokuvasta löytyvät, asiat. Tarina oli harvinaisen hyvä, ainakin genren mittapuulla. Elokuvan tunnelma oli juuri oikea. Tekninen toteutuskin oli juuri sellaista, joita noin suuren budjetin elokuvassa pitääkin. Supersankarielokuvaksi Loganin musiikkikin oli mahtavaa.

Toisin kuin voisi ylistävien arvosteluiden, joihin tämä tekstikin kuuluu, luulla, elokuvalla oli myös heikkoutensa. Suurin niistä oli se, että juoni oli juuri niin arvatta kuin voisi luullakin. Olisin myös halunnut tietää enemmän siitä, mitä Xavier oikein teki koululleen. Nyt siitä annettiin vain vihjeitä. Lisäksi se ei saanut minua välittämään Calibanista, niin sympaattinen kuin hahmo olikin. 

Wolverine oli elokuvan parasta antia. Hugh Jackman oli selvästi hyvä valinta rooliin. Niinkin hyvä, että hänelle olisi mahdotonta miettiä seuraajaa. Onneksi siihen ei ole tarvettakaan, sillä hahmo ei enää esiinny yhdessäkään elokuvassa. Hänen kanssa yllättävän samanlainen Laurakaan ei tuottanut pettymystä. Toivottavasti hänet nähdään vielä muissa X-Men elokuvissa.

Seniiliksi tullut Xavier oli sydäntä särkevä näky. Muutkin hahmot olivat katsomisen arvoisia, edes jonkin verran. Lukuun ottamatta roistoja. En tiedä miksi, mutta supersankarielokuvien tekivät eivät osaa tehdä kiinnostavia vastustajia sankareilleen, edes ne paremmat. Logan ei tehnyt asiassa poikkeusta. Elokuvan todellinen vihollinen löytyi kuitenkin Wolverinesta itsestään, joten asia ei haittaa.

Tiivistetysti Logan antoi fanien rakastamalle Wolverinelle ja miksei Xavierillekin heidän ansaitsemansa jäähyväiset. Elokuva ansaitseekin täydet viisi tähteä.

Vähän erilaisen supersankarisarjan ensimmäinen luku

Fox on hehkuttanut jo pidemmän aikaan uutta X-Menin Charles Xaverien pojasta kertovaa Legion-sarjaansa. Pilotin katsottuna ymmärrän miksi, vaikka se ei outoutensa johdosta kaikille sovi. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Legionin pilotista.

David Haller (Dan Stevens) sairastaa skitsofreniaa ja joutui itsemurhayrityksensä vuoksi Clockworm-nimiseen mielisairaalaan. Davidilla onkin kieltämättä vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, joiden vuoksi miehen on joskus vaikea erottaa todellisuus kuvitelmasta. Hän ei olekuitenkaan niin hullu kuin muut häntä pitävät. David on nimittäin yksi maailman voimakkaimmista mutanteista. 

 Sarjan juoneen kuuluu myös Clockworkkiin liittyvä tragedia, peräti kaksi Davidista ja hänen voimistaan kilpailevaa salaperäistä organisaatiota, Davidin tyttöystävä Syd (Rachel Keller), jolla on omiakin supervoimia sekä pelottava keltasilmäinen demoni, jonka vain David näkee. En kerro juonesta tämän tarkemmin, sillä se paljastaisi jo liikaa sarjan ensimmäisestä, “Chapter 1”, nimisestä jaksosta.

Legion on hyvin erilainen supersankarisarja, olettaen, että Davidia voisi edes kutsua supersankariksi. Supersankarisarjat ovat kliseitä pullollaan, joten vaihtelu tekeekin hyvää. Siitäkin huolimatta, että supersankariviihteen kliseet eivät häiritse minua niin paljon kuin joitakin toisia. Erilaisuus ei siis tarkoita minulle samaa kuin hyvää. Hyvä Legion kuitenkin on, suorastaan loistava. 

Kaikille sarja ei kuitenkaan sovi, ei edes kaikille genren ystäville, eikä kyllä tarvitse sopiakaan. Niinpä en pysty suosittelemaan sarjaa. Sen, sopiiko sarja juuri sinulle saa parhaiten selville katsomalla pilotin. Pahimmillaankin menettää vain puolitoista tuntia elämästään. Parhaimmillaan saa uuden fanituksen kohteen. Minun mielipiteeni on ainakin vielä suunnilleen puolivälissä.

En siis fanita sarjaa, vaikka sen katsomisesta nautinkin suuresti. En tiedä, miksi Legion ei nappaa minua ihan niin paljon kuin olisi voinut, vaikka siitä paljon pihinkin. Siinä ei ole sinällään mitään helposti huomattavaa vikaa. Ehkä syynä on minun vähän turhankin suuret odotukset tai ehkä sarjan tyyli vaan ei lähtökohtaisesti ole minulle sitä ominta. Tai ehkä kumpikin.

Aiheena mielisairaus voi olla hankala ja sen kuvaaminen voi olla hyvin riskialtistakin. Varsinkin kuin sitä kuvataan yhteydessä supervoimiin. Sitä sairastavat voidaan joko nostaa jalustalle tai demonisoida täysin. En vielä osaa sanoa, kuinka hyvin sarja siinä onnistuu, mutta ainakaan vielä minulla ei ole asiasta mitään valittamisen aihetta, joskaan ei juuri kehumisenkaan.

Jos juoni kuulostaakin epänormaalilta, se ei ole mitään verrattuna sarjan visuaaliseen ilmeeseen Riippumatta siitä, ollaanko Davidin sisäisessä maailmassa vai sarja ulkoisessa. Erityisen kummallinen, hyvin tyylikkäällä tavalla, on Clockworkin mielisairaala, jonne päästään luultavasti vielä ainakin takaumien muodossa. Vaikka varsinainen tarina onkin muualla.

David on tietyllä tavalla samanlainen kuin sarjansakin, outo, mutta helposti pidettävä. Hänen psyykeensäkin on kiehtova ja sopivalla tavalla erilainen muiden supersankareiden vastaavasta. Jos Batmanin tai Daredevilin kaltaiset synkät hahmot ovat enemmän tyyliäsi, tuskin pidät Davidista. Siitäkin huolimatta, että heissä kummassakin on oma psykologinen ulottuvuutensa.

Kertojana David on hyvin epäluotettava horjuvan mielenterveytensä vuoksi. Joskus onkin vaikea tietää, mitkä sarjan tapahtumat tapahtuivat oikeasti ja mitkä eivät. Esimerkiksi keltasilmäinen demoni voi olla joko totta tai Davidin hulluuden aikaansaannosta. Joskus taas ei ongelmaa ei ole. En esimerkiksi usko, että sarjan hahmot olisivat oikeasti intoutuneet Bollywood-tyyliseen tanssiin.

Jotkin jopa epäilevät Davidin supervoimien olemassaoloa, mutta minä en kuulu niihin. Ne ovat oikeita, vaikka kaikki niihin liittyvä ei olekaan. Muuten sarjan juonessa ei ole senkään vertaan järkeä kuin nyt ja sitä paitsi, David Haller, toiselta nimeltään Legion esiintyy X-men sarjakuvissa, jossa on kiistämättömästi mutantti. Mielenterveyden ongelmista kärsivä mutantti, mutta mutantti siitä huolimatta.

Muista toistaiseksi nähdyistä hahmoista suosikikseni nousi vielä Davidiakin oudompi Lenny (Aubrey Plaza). Myös Syd onnistui hahmona hyvin. Pilotissa edes jonkinlaista näkyvyyttä saaneista hahmoista Davidin sisko Amy (Katie Aselton) oli ehdottomasti epäkiinnostavin, ainakin tässä vaiheessa. Kuka tietää, voi hänelläkin olla supervoima, jos toinenkin. Hyvin todennäköistä se ei ole, mutta mahdollista kuitenkin.

Sarjan roistot vaikuttavat aika perus paha-organisaatio-tyyppisiltä, mutta heitä näkyi pilotissa liian vähän lopullisen mielipiteen muodostamiseen. Toistaiseksi he kuitenkin muodostavat sarjan heikon lenkin. Yksinkertaisesti siitä syystä, että heidän motiivinsa tai metodinsa eivät, tavanomaisuutensa vuoksi, ole onnistunut tekemään minuun mitään vaikutusta.

Legionin ensimmäinen luku, jos jokin osoittaa, että tavanomaisuus ei ole aina hyve. Pidin siitä paljonkin. Jostain syystä en kuitenkaan pidä sarjasta näkemäni perusteella ihan niin paljon kuin joistain muista. Neljä ja puoli tähteä.

Nuori ryhmä X ilmestyskirjan tunnelmissa

Marvelin on päässyt supersankarielokuvien tekemisen makuun. Uusin niistä on X-Menien nuoruuden päiviin sijoittuvan elokuvasarjan lopetus: X-Men: Apocalypse. VARO JUONIPALJASTUKSIA!

Apocalypse (Oscar Isaac) on muinaisen Egyptin kovin kundi, jumaloitu ja pelätty. Egyptiläiset saivat hänestä kuitenkin tarpeekseen ja iskivät voimalla takaisin. Niinpä voimakas mutantti joutui pyramidin alle moneksi tuhanneksi vuodeksi. Hänen herätessä, 1980-luvulla, kaikki on muuttunut. Ihmiset pitävät valtaa mutanttien sijaan. Tämä ei käy, joten ainoana vaihtoehtona on maailman tuhoaminen.

Entinen X-ryhmä on hajaantunut kukin tahoilleen. Raven/Mystique (Jennifer Lawrence) pelastaa syrjittyjä mutantteja valeasun turvin. Erik Lehnsherr/Magneto (Michael Fassbender) yrittää elää tavallista elämää, mutta epäonnistuu traagisesti. Niin kuin vain arvata saattaa. Professori Xavier (James McAvoyn) pyörittää mutanttikouluaan, Hank McCoyn/Beastin (Nicholas Hoult) kanssa. 

Heidän oppilaitaan ovat mm. lasersilmäinen Scott Summers (Tye Sheridan) ja voimakas telekineetikko/telepaatikko Jean Grey (Game Of Thronesin Sophia Turner). Hyvien mutanttien pitää yhdistää voimansa Apocalypsea ja tämän ”neljää ratsumiestä” vastaan, joihin kuuluu Magneton lisäksi enkelisiipinen Angel (Ben Hardy), odotettu Psylocke (Olivia Munn) ja nuori Storm (Alexandra Shipp).

Muitakin tärkeitä hahmoja nähdään. Esimerkiksi show’n varastava salamannopea Quiksilver (Evan Peters). Myös fanien suosikki Wolferinekin (Hugh Jackman) tekee väkivaltaisen cameon elokuvassa, mikä tuskin tulee kenellekään suurena yllätyksenä. Hahmoja siis riittää, jopa liiankin kanssa. Kaikille kun ei riittänyt tasaisesti ruutuaikaa, erityisesti ratsumiehet, Magnetoa lukuun ottamatta, jäivät statistin rooliin.

X-Men Apocalypse:ä on verrattuna muihin alkuvuoden supersankarirainoihin. Jopa teemankin puolesta, mistä rohkenen olla erimieltä. Mutantit eivät tosiaankaan taistele toisiaan vastaan, vaikka vihollisen joukoissa pari tuttua hahmoa onkin, vaan vihollinen on paljon perinteisempi pahis. Jos nyt verrata pitää, niin Captain America oli parempi, Batman v Superman huonompi.

Juoni on nähty jo moneen kertaan, erilaisilla yksityiskohdilla tosin. On argumentoitavissa, onko se elokuvan vahvuus vai heikkous. Oma suhtautuminen asiaan on enemmän tai vähemmän neutraali. Toisaalta kovinkaan moni käänne ei minua onnistunut yllättämään, mutta toisaalta taas elokuva tietää, mikä tekee X-meneistä laadukkaan supersankarielokuvasarjan, eikä pelkkää tietoa hyväkseen.

Elokuvan suurin vahvuus olikin sen toteutuksessa. En ehtinyt pitkästyä sitä katsoessa. Kuvankaunis visuaalinen toteutus, samaistuttavat hahmot, tasaisen hyvät näyttelijät ja hetkittäinen huumori pitivät siitä huolen. Asiaan tosin taisi vaikuttaa vielä enemmän oma makuni. Yliluonnollisia elementtejä, supervoimia tai taikavoimia, sisältävät tarinat nyt vaan vetoavat minuun.

Elokuva ei olekaan missään tapauksessa huono. Sain täsmälleen sen, mitä odotinkin eli viihdyttävän supersankarirymistelyn, jossa on räjähtävän toiminnan lisäksi myös se X-Meneille tyypillinen syvällinen puoli, hienoa supervoimia ja häpeämätöntä fanipoikien, - ja tyttöjen kosiskelua. Vieläpä elokuvasarjasta, erityisesti sen vanhemmista elokuvista, tutuilla hahmoilla höystettynä.

Ajankuvakin on otettu huomioon. Siihen viitataan monessa kohtaa ja se näkyy ja kuuluu muutenkin. Niin lavastuksen, puvustuksen kuin ilmapiirinkin osalta. Kaikki näytti autenttiselta. Ilmapiirissä minun pitää kuitenkin luottaa muihin. Olin 80-luvulla liian nuori muistamaan mitään. Ilahduttavasti pahemmat 80-luvun kliseet on jätetty pois. tai ainakaan niitä ei käsitelty liian näkyvästi.

Suurin yhtenäinen viittaus liittyy Star Wars-leffoihin, tarkemmin sen kolmanteen osaan. Hahmojen mielestä kolmas oli aina huonoin, mikä on Bryan Singerin, elokuvan ohjaajan suora viittaus X-Men: Last Standiin, jonka ohjasi eri ohjaaja. Muinais Egyptissäkin käytiin. Oliko kohtaus uskollinen ajalleen? Siitä kukaan nykyaikana elävä ei osaa sanoa mitään. Ainakaan ilman asiaan perehtymistä.

Elokuvan suurimmaksi miinukseksi osoittautui itse pahis, mutta siitä minulla ei olut alun alkaenkaan hyvää kuvaa. Se on harmi, sillä Oscar Isaac oli erittäin hyvä Star Warssissa. Lisäksi elokuvalla on myös eräs uskottavuus ongelma. Se sijoittuu kymmenen vuotta edellisen elokuvan jälkeen, mutta näyttelijöistä sitä ei huomaa. Tekeekö mutanttivoimat käyttäjänsä ikinuoreksi? Muutenkin kuin Mystiquen kohdalla.

Loppuen lopuksi elokuvan heikkoudet jäävät kuitenkin varsin vähäiseksi ja niinpä sen hyvät puolet voittavat suvereenisti sen huonot. Neljä tähteä. Ei täydellinen, mutta varsin viihdyttävä kuitenki

Ahmamiehen matka menneisyyteen

X-Men: Days of Future Past Ohjaaja: Bryan Singer Pääosissa: Jennifer Lawrence, James McAvoy, Michael Fassbender, Halle Berry, Ellen Page, Anna Paquin, Peter Dinklage, Ian McKellen, Patrick Stewart, Nicholas Hoult, Hugh Jackman.

Elokuva on X-Men-elokuvasarjan seitsemäs osa. Se perustuu löyhästi Chris Claremontin ja John Byrnen vuoden 1981 klassikkotarinaa Menneen tulevaisuuden päivät. Tarinassa Wolverine matkustaa 70-luvulle pelastamaan maailman ja mutantit joukkotuholta. Minulle elokuva oli yksi vuoden odotetuimmista.

Itse elokuva oli totuttua tasoa, vaikka se ei noussutkaan edukseen X-Men elokuvien joukosta. Aikamatkaa enemmän, se keskittyi nuorten Mystiquen, professori Xavier, Magneton ja Pedon tarinaan. Sillä olikin eniten yhteistä First Classin kanssa. Nykyaikaan liittyvät tarinat jäivät vähemmälle. Ne toivat lähinnä taistelukohtauksia ja uusia hahmoja. Taistelukohtaukset olivatkin hyvin toteutettuja, hahmoista en tiedä. He nähtiin lähinnä taistelemassa. En vakuuttunut heidän taidoistaan. Wolwerine oli mukana, mutta hän sai enemmänkin statistin osan, ryhmän kasaamista lukuun ottamatta. Osittain kai siksi, ettei menneisyydessä ollut hänelle itsensä kehittymisen paikkaa. Muut hahmot, kun kehittyivät suuntaan tai toiseen. Pidin nuoren Elohopean ensiesiintymisestä. Olisin halunnut nähdä häntä enemmänkin, mutta hän kai tekisi retkestä liian helpon. 70-luku oli hyvin toteutettu. Jennifer Lawrencen tulkitseman Mystiquen tarina oli kiinnostavin. Miten Ravenista tuli Mystique? En voi sanoa, että hän olisi ollut varsinaisesti väärässä, vaikka seuraukset kamalia olivatkin.  Kiinnostavaa oli myös nuoren Charles Xavierin ja Magneton viha-rakkaus suhde. Näyttelijät suoriutuivat roolistaan kiitettävästi. Erityisesti haluaisin kiinnittää huomiota Jennifer Lawrenceen, minun suosikkiini jo Nälkäpeli-elokuvien kohdalla, ja Game of Thrones- tähti Peter Dinklageen. Toki Patrick Stewart ja Ian McKellen näyttivät myös taitonsa. Elokuva sisältää sopivasti huumoria, joka luokin vastapainoa raskaammalle setille. Itse tarina oli yksinkertainen, eikä sinällään tuonut uutta, vaikka idea muuta lupailikin. Se onnistuu yhdistämään menneisyyden, esittelemällä samalla joukon uusia kiinnostavia hahmoja.  Kahden eri aika-asteikoilla toimii. Katsojan pitää vain hyväksyä aikamatkustuksen ja kaikki siihen liittyvä. Loppu ei tuonut yllätystä. Menneisyyden muuttaminen muutti nykyisyyttä, joten en tiedä, mitä se tarkoittaa seuraavien leffojen kannalta. Itselleni se toi vähän petetyn olon, sillä käytännössä kaikkien muiden X-men elokuvien tapahtumia ei tapahtunutkaan. Maan läheisempia teemoja olivat vähemmistön oikeudet ja erilaisuuden kohtaaminen, niin kuin muissakin X-Men elokuvissa. Löysin myös yhden vähemmän ilmiselvän teeman. Mitä kannattaa tehdä varmuuden vuoksi? Mutatntit eivät olleet uhka, joten miksi heidät piti tuhota, vain koska ne voisivat olla sitä. Vuonna 2016 tuleva X-Men Apocalypse on sarjan seuraava elokuva. Siitä tuli lyhyt pätkä tekstien jälkeen. Liian lyhyt, jos ottaa huomioon sen odottamiseen käytetty aika. Yleensä se on lopputekstien välissä, mutta nyt piti katsoa lopputekstit loppuun. Sarjan aikaisemmat elokuvat kannattaa katsoa ensin, sillä niihin viitataan jonkin verran. Annan neljä ja puoli tähteä.