Kapinahenkeä kaukaisessa galaksissa

Disneyn ostettua Star Wars-elokuvasarjan, franchinen elokuvista ei tule olemaan pulaa. Uusin on vasta vähän aikaa ilmestynyt Rogue One, joka ei suinkaan jäänyt muista osia huonommaksi.

Varoitus: Tämä teksti tulee sisältämään juonipaljastuksia, niin Star Wars: Rogue Onesta kuin elokuvasarjan muistakin osista. Lue siis omalla vastuullasi.

Kauan sitten kaukaisessa Galaksissa. Vähän ennen kuin Luke Skywalker löysi Voiman valoisan puolen ja ryhtyi maailman pelastajaksi. Paha Imperumi kidnappaa asesuunnittelijoista nerokkaimman, Galen Erson (Hanniball-tähti Mads Mikkelsen), jotta tämä valmistaisi heille planeettoja tuhoavan Kuolemantähden. 

Monta vuotta myöhemmin hänen Jyn  (Felicity Jones) on kasvanut aikuiseksi. Hän on joutunut pieneen pulaan ja joutunut Imperiumin vankilaan, väärän nimen turvin. Naisen onneksi Liittoutuma tarvitsee häntä isänsä etsimiseen, joten hän pääsee vapaaksi. Tietenkin asian laita pysyy samana vain, jos Jyn tekee oman osansa sopimuksesta. Niinpä hän joutuu tahtomattaan mukaan kapinaa.

Yksin ei naisen tietenkään tarvitse isäänsä löytää. Häntä vahtimaan värvätään uskollinen Liittoutuman sotilas Cassian Andor (Diego Luna ja tämän sotastrategiaan erikoistunut droidi K-2SO (äänenä Alan Tyduk). Päävastustajana häärää Darth Vaderin lisäksi yksi Imperiumin johtajista Orson Krennic (Ben Mendelsohn), joka tietenkin yrittää estää kolmikkoa suorittamasta tehtäväänsä.

Monella Star Wars-fanilla on suuret odotukset franchinen elokuvien suhteen. Ei ihme, sillä alkuperäiset elokuvat olivat niin loistavia. Alkuperäisillä tarkoitan tietenkin osia 4-6. Viime vuonna ilmestynyt The Force Awakens onnistui täyttämään niistä, jos ei kaikkia, niin ainakin suurimman osan. Saman teki myös Rogue Onekin. Elokuvasarjan parhaaksi teokseksi se ei kuitenkaan yllä, jos ei nyt huonommaksikaan. 

Toki siinäkin on omat vahvuutensa muihin sarjan elokuviin nähden. Suurin niistä on se, että Liittoutumakin sai muista sarjan elokuvista poiketen harmaita sävyjä. He eivät enää ole pelkkiä puhtoisia pulmusia, vaan ryhmittymä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään aatteensa takia lähes, mitä tahansa. Aihe, jota käsiteltiinkin elokuvassa kiitettävällä tavalla.

Rogue One on ehtinyt aiheuttaa pienen kohun äärikonservatiivisten keskuudessa. He pelkäävät elokuvan, sisältävän liberaalia, tai auta armias feminististä, propagandaa. Onhan sen päähenkilönä nainen ja liittoutuneiden riveissä nähdään myös muitakin kuin valkoihoisia. He ovatkin uhanneet boikotoida sitä. Turhaan, sillä ainakaan itse en sellaista huomannut.

Jos elokuvasta joku poliittinen viesti löytyykin, niin sitä pitäisi oikein kaivamalla kaivaa. Itse en niin ajatellut tehdä, vaan jätän poliittisten, tai oikein minkään muunlaisenkaan, viestien etsimisen muille. Minulle fiktiiviset teokset ovat pelkää todellisuuspakoa. Riippumatta siitä, mikä franchine tai vihteen nauttimisen muoto on kyseessä. Politiikan sun muut voi jättää todellisuuteen.

En suosittelisi Rogue Onea ensimmäiseksi Star Wars-elokuvaksi. Uudet katsojat saattaisivat olla ihan pihalla, tai eivät ainakaan saisi siitä koko potentiaalia irti. Vanhoille elokuvasarjan katsojille, oli kyseessä fani tai, elokuva kuitenkin tarjosi nautinnollisen ja paikoin nostalgisenkin elokuvaelämyksen. Oli sitten kyse elokuvan tyylistä kuin siinä vilahtavista vanhoista hahmoistakin.

Päähuomio oli luonnollisesti uusilla hahmoilla. Valitettavasti elokuvan suurin heikkous liittyy juuri niihin, erityisesti päähahmoihin. Heille ei nimittäin ole annettu juuri minkäänlaista omaa persoonaa. Esimerkiksi Jyn oli jonkinlainen Reyn kevytversio tai siltä ainakin paikoittain tuntui. Niin karismaattinen kuin häntä näyttelevä Felicity Jones onkin. Tai niin helposti pidettävä kuin hän olikin.

Samaa voisi sanoa koko ikänsä Liittoutuman riveissä taistellut Cassiankin, vaikka hänestä emme saaneet tietää juuri mitään. Se tekikin hänestä välittämisen hankalaksi, jos ei jopa mahdottomaksi. Yhtään hullumpi hahmo ei ollut myöskään koomiseksi tarkoitettu K-250, ainakin hänellä oli asenen kohdillaan. Jos Star Wars-universumi jotain osaa, niin se on pidettävien droidihahmojen luonti.

Elokuvan valopilkku oli siellä, missä sitä en osannut etsiä. Nimittäin sokeassa soturi munkki Chirrut Îmwenessä (Donnie Yen) ja tätä avustavassa palkkasoturissa, Baze Malbusissa (Wen Jiang). Siitäkin huolimatta, että munkin rooli oli turhan stereotyyppinen aasialaiselle näyttelijälle. He toivat elokuvaan sekä huumoria, että mahtavuutta. Kaksikon välinen ystävyyskin tarjosi elokuvalle paljon.

Roistoista ei ole juuri mitään sanottavaa. He muistuttivat aika paljon elokuvasarjan muiden osien vastaavia, ei pelkästään hyvällä tavalla. Varsinkin osoittautuu harvinaisen tylsäksi vastustajaksi. Onneksi sentään itse Darth Vader esiintyi elokuvassa. Pienessä roolissa, mutta kuitenkin. Kuolemantähti oli kyllä tyylikäs, mutta en tiedä, voiko sitä oikein hahmoksi kutsua.

Elokuvan juonesta on hankala sanoa enemmän kuin olen jo sanonut ilman, että tulen paljastaneeksi siitä liikaa. Riittäkööt kuin kerron sen olevan suoraviivainen, monenlaisia tunteita herättävä, paikoittain ennalta-arvattava ja aikaisempia aikuismaisempi. Voin myös kertoa, että pidin siitä. Paljon. Kokonaan ongelmaton se ei ollut, mutta missäpä elokuvassa olisi.

Kukaan tuskin yllättyy tiedosta, että elokuva on tehty taiten oikeastaan kaikilta osa-alueilta, mutta. erityisesti erikoistehosteissa onnistuttiin. Katsoin sen 2D:nä ja olen kuullutkin sen olevan hyvä ratkaisu. 3D ei kuulemma tuo elokuvaan mitään lisää. Tämä tietenkin on vain kuulopuhetta, joten päättäkää itse, kumman version aiotte katsoa. Nämä ovat makukysymyksiä.

Toimintaa Rogue Onesta ei puuttunut, vaikka sitä olisi voinut olla enemmänkin. Kun toimintakohtauksia sitten nähtiin, ne olivatkin sitäkin vaikuttavampia. Varsinkin elokuvan lopputaistelu, josta en nyt kerro enempää. Valitettavasti valomiekkoja ei päästy näkemään, ymmärrettävästä syystä. Vain jedit voivat käyttää niitä, eikä niitä nähty juonellisista syistä tässä elokuvassa.

Elokuva olisi voinut olla pitempikin, ainakin puolella tunnilla. Niin siihen olisi saanut lisätty materiaalia niin hahmokehityksen, nostalgian kuin toiminnan osalta. En kuitenkaan valita nytkään. Vähän yli kaksi tuntia on ihan hyvä aika elokuvalle. Tarina saatiin kerrottua varsin tyhjentävästi, eikä elokuvassa juuri turhia kohtauksia ollut. Mitäpä enempää voisi toivoa?

Kaiken kaikkiaan Rogue One on hyvä lisä koko ajan pitenevään Star Wars- franchinseen. Se sisälsi kaikkea, mitä elokuvasarjan teokselta voi odottaakin, ei enempää, eikä vähempää. Viisi tähteä.