Satuhahmojen toivomusten pitkät jäljet

Tervetuloa Olipa Kerran jaksoarvosteluun! Tällä kertaa arvostelen kuudennen kauden kymmenen, "Wish You Were Here”-nimisen, jakson, jonka jälkeen sarja meneekin pienoiselle talvitauolle.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia jakson juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Aladdista teki itse itsestään lampunhengen, jotta hän ja Jasmine voisivat toivoa pääsevänsä kadonneeseen Agrabaniin. Agrabanin. Emma löysi Goldin kaupasta miekan, joka tappoi hänet näyssä. Nyt siitä pitäisi ottaa selvää ja mahdollisesti tuhota. Belle synnytti pojan ja luovutti hänet Sinisen Keijun käsiin vietäväksi mahdollisimman kauas hänen miehestään Rumplesta, lapsen isästä.

Olipa Kerralla ja monella muullakin sarjalla on jo pitkät perinteet, mitä tulee winter finaaleihin. Niihin panostetaan muita jaksoa enemmän, joten ne ovat yleensä jaksoista parhaimpia, heti varsinaisen finaalin jälkeen. Voin sanoa jo heti, että "Wish You Were Heren" kohdalla tuo panostus myös tuotti tulosta. Menen jopa niin pitkälle, että sanon sen olevan kauden toistaiseksi paras jakso.

Jaksossa ei ollut takaumia, joten aloitan suoraan päätarinasta. Se alkaa sankarimme pohtiessa, mitä tehdä Emman löytämän miekan kanssa. Regina ehdotti miekan tuhoamista, syystäkin. Sitten huppupäinen hahmo ei voisi käyttää sitä Pelastajaa vastaan. Heidän keskustelunsa kuitenkin keskeytyi Pahan Kuningattaren myötä. Hän oli Robinin haudalla muistelemassa miestä.

Siitä seurasi tietenkin riita, jonka aikana selvisi jotakin hämmästyttävää. Vaikka Emma satuttu Paha Kuningatarta sillä, Regina pysyi vahingoittumana. Kaiken lisäksi Paha Kuningatar ei onnistunut parantamaan juuri saamaansa haavaa. Onneksi he eivät vielä ehtineet kovin hyödylliseksi osoittavaa miekkaa. Minun olisi kiva tietää miekan taustatarina, sillä se on erittäin tärkeä taikaesine.

Paha Kuningatar huomasi myös pian, että Rumplelta oli turha pyytää apua. Hänellä oli kuitenkin vielä pari ässää hihassaan. Tuo ässä osoittautui taikalampuksi, jota Paha Kuningatar käytti yhteen, hyvin yksinkertaiseen, toivomukseen. Hän toivoi, ettei Emmasta olisi koskaan tullut Pelastaja. Nainen hävisikin kuin tuhka tuuleen, joten toivomus näytti toteutuvan.

Muut jäivät miettimään, tai tarkemmin sanottuna kinastelemaan, mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Lopulta Regina keksi varsin yksinkertaisen keinon Emman pelastamiseksi. Hän meni tapaamaan pahaa puoltaan heidän toimistossaan ja toivoi itsekin hengeltä. Onhan hän ja Paha Kuningatar sama henkilö. Toivomuksen seurauksena myös hän katosi näkyvistä.

Pidin toimistokohtauksesta paljonkin, alkaen heti Aladdinin vastahakoisuudesta auttaa Pahaa Kuningatarta ja loppuen kahden Regina tahtojen taisteluun. Myös toimistoa oli kiva nähdä, taas vaihteeksi. En kuitenkaan olisi halunnut nähdä Pahan Kuningattaren ehdottelevan sopimattomia Aladdinille, varsikin kuin hän on ihan selvästi valta-asemassa tähän nähden.

Nyt menen kuitenkin samaan paikaan kuin Emma ja Reginakin eli niin sanottuun Toivomaahan, jossa kaikki elivät kuin sadussa. Kirjaimellisesti, onhan kyseessä Olipa Kerta. Paha Kuningatar oli voitettu ja Emma oli tylsääkin tylsempi prinsessa. Ainoastaan Henryn isän kuolema ja Emman unet kaupungista nimeltä Storybrooke varjostavat kuninkaallisten onnea.

Minun on pakko puhua Toivomaailman Emmasta hetken. Hän oli kesyäkin kesympi. Vähän kuin Lumikki alkuperäisessä Lumikissa ja Seitsemässä kääpiössä. Ehkäpä jopa sitäkin enemmän. Tarkoittaako tämä, että Emman kokemukset tekivät hänestä sellaisen kuin hän oli. Pelastajan? Vai vain sen, että Emman Pelastuvuus tekee hänestä mahtavan? Muuten nainen olisi tavallistakin tavallisempi.

Regina yrittikin saada Emman vakuuttuneeksi siitä, että Storybrooke on oikea paikka. Vieläpä paikka, jossa häntä tarvitaan. Turhaan. Asiaa ei parantanut se, että Regina näytti ihan Pahalta Kuningattarelta. Koska hän on Paha Kuningatar. Ketään tuskin yllätti, Reginaa lukuun ottamatta, että hän ei saanut lämmintä vastaanottoa. Yleensä hahmo on viisaampi.

Nyt takaisin tarinaan, jossa Regina miettii, miten saisi Emman uskomaan häntä ja samalla hänen Pelastajauutensa esiin. Ratkaisu ongelmaan tuli samasta lähteestä kuin useassa muussa vastaavassa ongelmassakin. Toisin sanoen, Rumplelta. Tässä maailmassa Pimeä Olento oli vangittuna ja hullumpi kuin koskaan aiemmin. Jos se vain on mahdollista.

Hän ehdotti, että Regina antaisi hänelle vastuksen, Pahan Kuningattaren, joka pakottaisi naisen taas oikealle tielle. Lisäksi hän myös tarjosi Reginalle taikapapuja, jonka avulla hän ja Emma pääsisi omaan maailmaansa. Regina ei tietenkään saanut tätä kaikkea ilmaiseksi. Maksuna Reginan piti vapauttaa mies ja samalla laittaa kaikki Toivomaailman asukkaat suureen vaaraan.

Regina kyllä epäröi diilin tekoa ja niin olisin minäkin hänen housuissaan. Rumplen kanssa diilien tekemisellä on aina hintansa. Ovelalla miehellä kuin on taito löytää porsaanreikä, jos toinenkin. Toisaalta lopulta hän tuli siihen tulokseen, että Rumplen vapauttamisesta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Eihän kyseessä ole todellinen maailma. Toivon todella, että nainen ei joudu katumaan päätöstään.

Pahan Kuningattarena Regina laittoi suunnitelmansa käyntiin keskeyttämällä Emman syntymäpäivät, aika lailla samaan tyyliin kuin sarjan pilotissa aikanaan. Niin kuin varmaan jo huomasitkin, jaksossa esiintyi paljon muistutuksia ensimmäisen jakson tapahtumista. Asia, josta pidin kovin. Suunnitelman toinen osa oli kidnapata Emman vanhemmat. Silloin naisen olisi pakko toimia.

Prinsessa toimikin. Ei kuitenkaan taistelemalla, niin kuin Regina oli toivonut, vaan antamalla Reginalle valtakuntansa avaimet. Prinsessa-Emma on inhokki-Emmani. Itseasiassa listaisin jopa hänen vanhempiensa Storybrook-versiot paremmiksi ja se on jo paljon sanottu se. Hän ei toiminut vielä siinäkään vaiheessa kuin Regina uhkasi tappaa kuninkaalliset. Tai kun hän toteutti uhkauksensa. 

Kyllä, Regina tappoi Toivo Maailman version niin sanotuista Charmingeista. Toimintaa on helppo perustella. Eihän maailma tai sen ihmiset ole Reginan näkökulmasta totta. Asiasta oli toki ironinenkin puoli. Regina sai vihdoin haluamansa eli Snow:n ja Davidin sydämet, mutta hän ei saanut niiden murskaamisesta minkäänlaista nautintoa. Päinvastoin.

Emma tuli kyllä loppuen lopuksi järkiinsä, mutta vasta sitten kuin Henry yritti tappaa Pahan kuningattaren. Hän ei halunnut poikansa tappavan ketään. Sankarit, epäröivät aina tappaa, vaikka roisto olisi ansainnut kuoleman. Kaksikon seuraava tehtävä: Käyttää Rumplen taikapapuja ja mennä kotiin. Tehtävä kuitenkin kohtasi yhden odottamattoman ongelman. Nimittäin Robin.

Ei niinkään siksi, että mies ampui heitä nuolilla. Se ei ole ongelma, jota kaksi taikavoimia omaavaa naista ei voisi hoitaa. vaan siksi, että Regina jäi ihmettelemään miestä liian kauan, portaali ehti jo sulkautua. Niinpä Emma ja Regina jäivät heille vieraan maailman vangiksi. Vieläpä maailman, jossa Reginaa etsitään hyvin vakavasta rikoksesta ja jossa Rumple on jälleen vapaa aiheuttamaan kaaosta.

Osuus herätti minussa paljon kysymyksiä. Miksi Emma ei hypännyt yksin tai raahaannut Reginaa väkisin mukaansa? Miksi Regina piti Robinia enemmän ihmisenä kuin juuri tappamiansa kuninkaallisia? Vähän tekopyhää minusta. Miksi Robin ei ole vanhentanut? Hänenhän pitäisi olla saman ikäinen kuin Snow ja Davidkin. Lisäksi eikö hänen pitäisi tuntea Paha Kuningatar? Onhan hän tunnettu hahmo.

Robinin takaisin tuominen oli virhe. Lähinnä siksi, että sille ei ole mitään syytä. Ainakaan draamallisella tasolla. Reginahan on päässyt hänen kuolemastaan edes jotenkin yli. Lisäksi hän ei ole koskaan ollut hahmona mitenkään mielenkiintoinen. Tällä tarkoitan tietenkin Olipa Kerran versiota hänestä. Toki sillä oli juonellinen syynsä eli pitää Regina ja Emma toivo Maassa. 

R.I.P

Toivon todella, että kaksikko pääsee maailmasta pian, enkä vain siksi, että tarvitaan kipeästi Storybrookessa. Se vain on niin toivottoman tylsä. tai ainakin oli.. Suurin syy siihen, miksi pidin maailmaa, tylsänä oli se, että siinä ei ollut konflikteja. Reginan tappaessa maailman hallitsijat ja vapauttaessa Pimeän Olennon näin ei kuitenkaan ole asian laita.

Emman ja Regina osuudet olivat parasta, mitä jaksolla oli tarjolla. Tai jopa parasta, mitä sarjalla on tarjolla. Näimme pahaa Kuningatarta esittävän Reginan, Emman ja Reginan yhteistyötä, jota ei olla nähtykään vähään aikaan, uusi, joskaan ei kovinkaan ihmeellinen tai uljas, maailma muistutuksia ensimmäiseltä kaudelta sekä jopa huumoria ihan tahallisessa muodossa. Mitä muuta tyttö voisi tarvita?

Loppujakos keskittyikin sitten Storybrookeen. Juonia oli menossa kaksi, Davidin ja Koukun yritykset voittaa Paha Kuningatar ja saada Emma ja Regina takaisn kotiin ja Belle ja Rumplen oma projeksti liittyen heidän lapseensa. Kumpikaan ei ollut sivujuonia, vaan niillä oli ihan yhtä tärkeitä kuin emman ja Reginan seikkailutkin. Tämä on tietenkin vain hyvä asia.

Menen ensin Davidin ja Koukun tarinaan. Jos Emma ja Regina osoittivat naisten välisten ystävyyden toimimista, niin nyt oli miesten vuoro. David ja Koukku onnistuivat yhteisvoimin saamaan taikalampun Pahalta Kuningattarelta. David yritti kopioida Pahan Kuningatar ja toivoa jotain hänelle. Toivomus jätti paljon tulkinnan varaa, hän toivoi, että paha Kuningatar saa sen, minkä ansaitsee.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Paitsi, että yksi toivomus meni hukkaan. Pahan Kuningattaren mukaan siksi, että hän on saanut jo sen, mitä ansaitseekin. Olihan hän voitolla. Mutta se, mitä hän ansaitsee on hyvin eri asia kuin mitä hän haluaa. Lopulta hän huomasi sen itsekin, ei kuitenkaan vielä. Oliko se Davidin toivomuksen ansiosta? Mahdollisesti.

Davidin ja Koukun dynamiikka toimikin vallan mainiosti. En ole juuri keskittynyt heidän ”bromanceensa”, mutta se ei tarkoita, ettenkö pitäisi siitä. Se ei vain yleensä saa suurta huomiota sarjassa. Sen sijaan Davidin pelko, jonka mukaan hän olisi samanlainen kuin veljensä, olisi voinut jättää pois. Ei hän ole. Sen tietää kaikki. Lisäksi se tuli niin sanotusti puskista. Ilman hyvää syytä.

Loppujaksosta Davidin arviointi kyky kuitenkin parani huomattavasti. Hänellä olisi ollut mahdollisuus herättää Snow, mutta hän jätti sen käyttämättä. Tämä voi kuulostaa tyhmältä, mutta pitää muistaa toivomuksilla olevan aina hintansa. Eikä ne todellakaan huoli luottokortteja. En mene tarinaan enempään. Yksinkertaisesti siitä syystä, että tärkein tuli jo kerrottua.

Sitten Rumbelleen. Sininen Keiju joutui Musta Keijun hyökkäyksen kohteeksi ja menetti Gideonin tälle. Olosuhteiden pakosta Rumple ja Belle yrittivät selvittää poikansa olinpaikkaa yksissä tuumin ja kaikki Rumbelle fanit olivat onnesta soikeana. Minä en. On totta, että Rumple oli tässä asiassa jopa oikeassa, mutta ei se tarkoita, että parin pitäisi päätyä yhteen. Se ei poista Rumplen aikaisempia pahoja tekoja.

Gideon löytyikin tai tarkemmin sanottuna Gideon löysi heidät. Aikuinen Gideon. Musta Keiju oli nimittäin vienyt lapsenlapsensa maailmaan, jossa aika kulkee eri lailla kuin todellisuudessa. Nyt hän kuitenkin palasi, näyttäen epäilyttävästi samalta kuin Emman näyssä tappava huppupäinen hahmokin. Ensitöikseen hän kuitenkin muutti pahan Kuningattaren käärmeeksi. Koska hän oli tiellä.

Olin siis oikeassa Gideonista. Hänellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissa. Jostain syystä en kuitenkaan nähnyt uusinta käännettä etukäteen. Se nimittäin sopi sarjan kaavaan enemmän kuin hyvin. Olen siitä iloinen. Haluan tulla aina välillä yllätykseksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että suosikkini Jamie Murrayn näyttelemä Musta Keiju nähdään vielä sarjassa.

Jakso ja samalla koko kuudennen tuotantokauden ensimmäinen puolikas loppui Jasminen toivoessa hänet ja Aladdinin Agrabahiin. Missä se sitten lieneekin. Toivottavasti näemme paria vielä, sillä vaikka pari ei olekaan kiinnostavin mahdollinen. Heidän tarinansa jäi nimittäin pahasti kesken. Lisäksi Jafar on kiinnostava pahis, joten häntä soisi nähdä vielä.

Pidin hyvin monesta asiasta jaksossa. Suurimman osan niistä mainitsinkin jo. Huumoria kuitenkaan en. Sarjassa on aina ollut sitä, mutta yleensä se jää syystäkin draamallisten antien varjoon. Nautin niin Aladdinin omenamartini-kommentista ja Reginasta Pahana Kuningattaresta. Lana Parrilla tosiaankin ansaitsisi Emmyn, toisin kuin Regina. Näyttelijän taidot kuin eivät kuulu hänen vahvuuksiinsa.

Jakso oli täynnä lupauksia toisen puolikaan suhteen, mutta niin aina. Se, kuinka näitä lupauksia lunastetaan onki sitten aina vaihdellut. Katson kyllä toisenkin puolikkaan, kunhan se tulee seuraavan vuoden maaliskuussa. En kuitenkaan pidä odotuksiani turhan ylhäällä, eikä niin pitäisi tehdä kenenkään muunkaan. En kuitenkaan turhan alhaallakaan. Sille on syynsä, että jatkan sarjan seuraamista.

Kokonaisuudessaan Wish You Were Here” antoi kuudennen kauden ensimmäiselle puolelle paremman lopun kuin se ansaitsee. Ja tämän sanon sellaisena, joka piti kaudesta suhteellisen paljon. Täydet viisi tähteä.