Liikkuvia kaupunkeja stampunk-maailmassa

Mortal Enginesin harvinaisen kiinnostava konsepti olisi ansainnut paljon paremman elokuvan, mutta ei se sentään ihan niin huono ollut, että olisi ansainnut jäädä tappiolliseksi. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Mortal Engines-elokuvaan ja sen lähdeteokseen, Philip Reeven samannimisee kirjaan.


Tulevaisuuden steampunk-maailmstaa ei juuri tasaista paikkaa löydä. Niinpä kaupungit ovat ottaneet pyörät alleen, kirjaimellisesti. Ne ovatkin kokoajan liikeellä. Resursseista on pula, joten niin sanotut  "saalistajakaupungit"jahtaavat pienempiä kaupunkeja saadakseen niiden resusrssit itselleen. Tätä kaikkea vastustaa "Anti-Traction League".

Tässä maailmassa asuu myöskin historiaa harjoitteleva Tom Natsworthy (Robert Sheehan). Tosin ei kauaa, jos kysytään vaikutusvaltaselta Thaddeus Valentinelta (Hugo Weaving). Murhayritys kuitenkin epäonnistuu ja kyseisen pahiksen vastaisella kostoretkellä oleva Hester Shaw (Hera Hilmar) pelastaa pojan. He päättävätkin yhdistää voimansa yhteistä vihollista vastaan. Mortal Engines perustuu Philip Reeven, Kävelevät koneet-kirjasarjan aloittavaan, samannnimiseen kirjaan.


Jätin Mortal Enginesin katsomatta, koska olen kuullut siitä paljon huonoa, enkä suinkaan ollut ainoa. Floppasihan elokuva pahasti. Kuitenkin sen  tultua Netflixiin päätin katsoa, onko se nyt ihan niin huono kuin miksi sitä väitetään. Vastaus on selkeä, ei. Vaikka en nyt menisi elokuvaa erinomaiseksikaan sanoa,  niin se ei  susihuonokaan ollut.

Menen ensin elokuvan positiivisiin puoliin. Se näytti hyvältä. Visuaalisiin tehosteisiin oli selvästi käytetty paljon aikaa ja amattitaitoa. Oli kyse sitten jostain liikkuvasta kaupungista, luurankomaisesta epäkuolleesta,  lentokoneista tai muustakaan teknologiasta. Toimintakohtaukset olivatkin ilo silmälle ja ne tarjosivatkin elokuvan parasta antia.



Maailman perusideakin oli erittäin kiinnostava ja, vaikka maailmanlopun aikaisiin maailmaan sijoittuvia elokuvia löytyykin se kuuluisa kaksitoista tusinaan, niin myös erilainen ja tuore. Tuoreuden lisäksi se oli vielä kekseliäskin. Lisäksi Jihaella oli yllättävän paljon karismaa, eikä näyttelijöissä muutenkaan ole hirveästi valittamista, joskaan ei kehujakaan.

Ehdottomasti plussan puolella oli myös se, että elokuvan tarina oli kokonainen. Siinä oli selkeä alku, keskikohta ja loppu. Se petasi kyllä jatko-osille, kuuluuhan sen lähdeteos kirjasarjaan, mutta tarina ei suinkaan tuntunut kesken jääneeltä. Se olikin hyvä, sillä elokuva tuskin toista osaa saa. Ja kun pian, kun menen niihin huonoihin puoliin, saatte tietää, miksi se ei sellaista kyllä ansainnutkaan.



Valitettavati elokuvan huonot puolet olivat myös ne melkein minkä tahansa elokuvan tärkeimmät. Hahmoista yksikään ei noussut kiinnostavaksi, mikä oli erityisen huono asia pääroolin saaneiden Hesterin ja Tomin kohdalla. Myöskään pahis Thaddeus Valentine ei vakuuttanut, vaikka veteraaninäyttelijä Hugo Weaving tekikin roolissa parhaansa.

Elokuvan kiinnostavimmiksi hahmoiksi nousikin rock-muusikko Jihaen kapinallisjohtaja Anna Fangn ja yllättävän sympaattinen epäkuollut Shrike (Stephen Lang), mutta erityisen muistettavia eivät hekän olleet. Muista sivihahmoista mainitsemisen arvoinen oli vain Thaddeuksen tytär Katherine (Leila George). Hänen kanssaan ei kuitenkaan tehty juuri mitään.


Käsikirjoituskin oli hyvin perussettiä. Siinä ei ollut juuri mielikuvitusta käytetty ja se näkyy. Elokuvan juonikin oli aika tavanomainen. Olisin odottanut muun muassa Taru Sormusten Herrasta-trilogian tiimiltä, Peter Jackson mukaan lukien parempaa, mutta toisaalta ehkäpä jo Hobitti osoitti, että tarinan luonti ei ole miehen ominta lajia.

Tiivistetysti Mortal Enginesistä löytyi selkeitä vahvuuksia, mutta se olisi voinut olla paljon parempi. Huono se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Kolme tähteä!

Keskimaa-saagan viimeinen luku

Peter Jacksonin keskimaahan suuntautuvat elokuvat saavat päätöksensä Hobitti -trilogian viimeisen osan, Viiden armeijan taisten myötä. Kävin katsomassa sen niin pian kuin voin.

Viiden armeijan taistelu jatkoi odotetusti siitä mihin edellinen päättyi: Bilbo pääsi kääpiöystäviensä kanssa määränpäähänsä Yksinäisille vuorelle, mutta ryhmä tuli samalla vapauttaneeksi vaarallisen lohikäärme Smaugin, joka kohdistaa nyt palavan raivonsa Järvikaupungin puolustuskyvyttömiin ihmisiin. Tilanteen selvittäminen ei ole helppoa, varsinin kuin aarre ajaa Thorinin vaarallisen ahneuden ja vainoharhan valtaan.

Ongelmia aiheuttaa myös edellisissä osissa ryhmän matkaa vaikeuttanut jättimäinen örkkiarmeija. Puhumattakaan Synkmetsän haltijoiden kuninkaasta, Thranduilista, joka haluaa myös kätensä Vuoren aarteisiin. Juoni on fantasialle tyypillinen. Tämän sanon pelkästään hyvällä. Olen nimittäin suuri fantasian ystävä, joskin pikkuhiljaa olen siirtynyt vähän aikuisempiin fantasioihin, kuten Game of Thronesiin tai Noituriin.

Kirjan pilkkominen kolmeen elokuvaan on herättänyt paljon arvostelua, minkä ymmärrän hyvin. Lisättiin siihen paljon kirjaan kuulumatonta. Itse olen eri mieltä. Pitää muistaa, että alkuperäisteos on lasten kirja Erittäin hyvä sellainen, mutta lapsille suunnattu siitäkin huolimatta. Elokuva taas on tehty aikuisempaan makuun. Ja mitä pitempi tarina, sitä enemmän siihen voi lisätä aikuisempia elementtejä.

Se itse elokuvasta, nyt tulee arvostelun vuoro. Nimensä mukaisesti Viiden armeijan taistelun pääpaino on nimenomaan taisteluissa. Niin haltiat, kääpiöt kuin järvikaupulaiset joutuvat taistelemaan vaarallista örkkiarmeijaa vastaan. Taistelut olivat kyllä hienoja, sitä ei käy kieltäminen. Erityisesti kaksintaistelut, kuten Thorin vastaan johtajaörkki Azogin kanssa. Samoin Galadrielin ja Sauronin. 

Tauriel

Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että draamalle jää vähemmän aikaa. Minulle on tähän myös ratkaisu. Alussa tapahtuvan Smaugin hyökkäyksen olisi voinut laittaa jo edelliseen osaan. Tietenkään taistelut eivät tarkoita sitä, etteikö draamaa tai muuta juonellista kuviota löytyisi. Kyllä sitäkin löytyi mm. hivenen turhan kääpiö + haltia rakkaustarinan muodossa. Myös Thorinin muutosta kunniallisesta kääpiökuningaasta, ahneeksi ja vainoharhaiseksi puolihulluksi oli mielenkiintoista katsoa. Se toi hahmoon tarvittavaa särmää.

Hahmoista Bilbo jäi taustalle, mikä elokuvan toiminnalliselle luonteeseen kyllä sopii. Samoin puolet kääpiöistä. Galadriel ja muu Valkoinen neuvosto toivat sarjaan oman jännityksensä. En ole kirjan ulkopuolisia hahmoja vastaan, onhan esimerkiksi haltioiden taistelua viihdyttävä katsoa, vaikka Legolasin "juostaan putoavia kiviä pitkin"-kohtaus meni jo epäuskottavan puolelle. Elokivan turhin hahmo on pelkurimainen Alfrid, jolla yritettiin lähinnä saada katsojilta nauruja.

Ymmärtääkseni J.R.R.Tolkienin Silmarillionia ei filmata, ainakaan näillä näkymin. Siksi loppu olikin haikea. Katsojat jättävätkin Keskimaalle mahdollisesti lopulliset hyvästit. Loppu hehkua elokuvasta löytyikin. Valitettavasti niissä ei selviä kaikkien kohtalo. Esimerkiksi pääseekö Tauriel takaisin Synkmetsän haltioiden pariin. Entä mitä kullalle sitten tapahtui.

Elokuvasarjojasta aiemmin pitäneet, joihin itsekin kuulun, eivät pety. He saavat juuri sitä, mitä tulevat hakemaankin. Suosittelen. Katsokaa toki edelliset ensin. Viisi tähteä.

Viimeinen Hobitti-elokuva: Tätä on luvassa

Hobbi-trilogian nimi on nyt varmistunut. Se on The Hobbit: The Battle of the Five Armies eli suomeksi Viiden armeijan taistelu. Nimi viittaa kirjassa esiintyvään taisteluun, jossa sankarimme saavat vastaansa hiidet. Elokuva käsitteleekin sitä aika lailla. Elokuvan ohjaaja Peter Jackson on vihjaillut elokuvasta muutakin. Hänen mukaansa siitä tulee paljon aikaisempia tunteellisempi. Toimintaa tulee myös varmasti olemaan enemmän. Itse odotan sitä jännityksellä ja mielenkiinnolla, kärsimättömästikin. odotan mielenkiinnolla suurta taistelua, mutta toivon ettei se ole elokuvan ainut sisältö. Tuskin onkaan, sillä pelkästä taistelusta ei saada niitä Peter Jacksonin lupaamia tunteellisia asioita. Elokuva tulee myöhemmin tänä vuonna, mutta sen filmaukset ovat jo purkissa.

Aarrejahtia komeissa fantasiamaisemassa

Hobitti – Smaugin autioittama maa perustuu nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä pidetyn J.R.R. Tolkienin klassikkoteokseen Hobitti eli sinne ja takaisin. Se on elokuvatrilogian toinen osa. Viimeinen osa Hobitti – Sinne ja takaisin saa ensi-iltansa vuonna 2014. Ohjaaja: Peter Jackson Käsikirjoittaja: Guillermo del Toro, Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Benedict Cumberbatch, Cate Blanchett, Evangeline Lilly, Orlando Bloom, Luke Evans, Hugo Weaving, Lee Pace

Tarinan juoni on yksinkertainen: Hobitti Bilbo matkustaa velho Gandalfin ja 13 kääpiön kanssa läpi Keski-maan kohdatakseen kääpiöiden aarteet varastaneen lohikäärme Smaugin. He kohtaavat matkallaan monia vaaroja ja tutustuvat uusiin mielenkiintoisiin persooniin.

Elokuva oli taattua Peter Jackson laatua. En ole varma, että kukaan toinen ohjaaja olisi onnistunut J.R. R Tolkienin tarinan kertomisessa yhtä hyvin kuin Peter Jackson. Tiesin, mitä elokuvalta voi odottaa, enkä joutunut pettymään.  Kuulun fantasian faneihin, joten olen juuri elokuvan kohderyhmää. Juoni oli erinomainen. Alkukohtaus oli mielenkiintoinen lisä. Se kertoi matkan taustoista. Sitä kohtausta ei ole kirjassa, mutta elokuvaan oli muutenkin lisätty paljon omaa. Aluksi mietin mitä siitä tulee, että yhdestä kirjasta tehdään kolme elokuvaa. Epäilyni oli kuitenkin aiheetonta, sillä ainakaan kahdessa edellisessä elokuvassa ei ollut pitkittämisen makua. Vaikka elokuva oli toimintapainotteinen, siinä oli myös juonta monipuolistavia kohtauksia. Pidin Taru Sormusten Herrasta - trilogiasta. Minusta se oli vielä Hobittejakin parempi.  Se oli paljon kirjaa synkempi ja aikuismaisempi, mikä sopi minulle hyvin, vaikka olisinkin halunnut nähdä enemmän kevyempiä kohtia. Tunnelma piipahti hetken myös kevyen puolella, mutta loppua kohti mentäessä, se kääntyi taas synkäksi. Musiikki sopi tunnelmaan hyvin, joskin se olisi voinut olla vähemmän huomiota herättävää.

Uusia hahmoja nähtiin taas runsaasti, kuten Stephen Fryn humoristinen Järvikaupungin herra. Uusi hahmo oli myös Luke Evanssin esittämä Bardi, joka auttoi Bilboa ja kääpiöitä heidän matkallaan. Nahanvaihtaja Beorn oli onnistuttu luomaan valkokankaalle uskottavasti. Elokuvaan oli lisätty kirjoissa esiintymättömät Legolas (Orlando Bloom) ja Tauriel (Evangeline Lilly). Legolas - haltia oli minusta fanina hyvä lisäys. Tauriel taas toi varsin miesvoittoiseen kaartiin naiskauneutta. Hän toi myös romanttisia jännitteitä kääpiö Kilin kanssa, mutta minusta se väkisin lisätyn oloinen. Minusta hahmot toivat lisäväriä tarinaan, mutta he eivät ole tarpeellisia juonen kannalta. Tauriel oli kuitenkin Lee Pacen esittämän metsähaltijoiden kylmän hallitsijan Thranduilin kanssa elokuvan kiinnostavampia hahmoja. Haltioiden taistelua oli nautinto katsella. Elokuvan paras toimintakohtaus oli koomiseksikin hervahtanut tynnyrikohtaus. Minusta se olikin elokuvan parhaita kohtauksia, vaikkei ollutkaan uskollinen kirjalle. Gandalfin seikkailut olivat jännää katsottavaa.  Niissä jännite säilyi loppuun asti. Örkit olivat sopivan rumia ja persoonallisia. valitettavasti Klonkku ei mahtunut tarinaan, minkä ymmärrän hyvin. Lohikäärme Smaug oli taidolla tehty. Kuitenkaan hänen ja Bilbon kissa-hiiri leikki ei ollut läheskään yhtä vakuuttava kuin olisi voinut olla. Kohtauksissa ei käynyt ilmi Smaugille kuvattu oveluus.

Elokuvaa oli mielenkiintoista seurata, sillä se tarjosi kirjan lukeneillekin yllätyksiä. Elokuva oli toinen osa, joten se alkoi keskeltä ja loppui cliffhangeriin. Minulle ei kuitenkaan tullut väliosan tuntua, vaikka elokuva loikin asetelman viimeiseen osaan. Tämäkin osa oli taidolla ja huolella tehty. Erikoistehosteet olivat laadulla tehty. En odottanutkaan mitään muuta. Visualisesti elokuva oli ilo silmälle. Uusi-Seelanti sopii loistavasti fantasian kuvauspaikaksi kauniine maisemineen. Elokuva oli pitkä. Sitä saisi helposti lyhyemmäksi karsimalla tunnelmointia ja lyhentämällä toimintakohtauksia, mutta minusta pituus oli vain hyvä. Sain katsoa loistavaa elokuvaa kauemmin. Martin Freeman tekee erinomaista työtä Bilbona. Muuten näyttelijät tekivät työnsä vahvasti. Kaiken kaikkiaan Hobitti – Smaugin autioittama maa onnistui herättämään Tolkienin klassikkofantasian eloon loistavasti. vaikka yleensä katson elokuvat vain kerran, tämän voisin katsoa toistekin. Odotan viimeistä osaa innolla. Toivottavasti se pääsee samalle tasolle muiden sarjan osien kanssa. Annan viisi tähteä. Jos voisi, antaisin jopa kuusi tai enemmän.