Liikkuvia kaupunkeja stampunk-maailmassa

Mortal Enginesin harvinaisen kiinnostava konsepti olisi ansainnut paljon paremman elokuvan, mutta ei se sentään ihan niin huono ollut, että olisi ansainnut jäädä tappiolliseksi. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Mortal Engines-elokuvaan ja sen lähdeteokseen, Philip Reeven samannimisee kirjaan.


Tulevaisuuden steampunk-maailmstaa ei juuri tasaista paikkaa löydä. Niinpä kaupungit ovat ottaneet pyörät alleen, kirjaimellisesti. Ne ovatkin kokoajan liikeellä. Resursseista on pula, joten niin sanotut  "saalistajakaupungit"jahtaavat pienempiä kaupunkeja saadakseen niiden resusrssit itselleen. Tätä kaikkea vastustaa "Anti-Traction League".

Tässä maailmassa asuu myöskin historiaa harjoitteleva Tom Natsworthy (Robert Sheehan). Tosin ei kauaa, jos kysytään vaikutusvaltaselta Thaddeus Valentinelta (Hugo Weaving). Murhayritys kuitenkin epäonnistuu ja kyseisen pahiksen vastaisella kostoretkellä oleva Hester Shaw (Hera Hilmar) pelastaa pojan. He päättävätkin yhdistää voimansa yhteistä vihollista vastaan. Mortal Engines perustuu Philip Reeven, Kävelevät koneet-kirjasarjan aloittavaan, samannnimiseen kirjaan.


Jätin Mortal Enginesin katsomatta, koska olen kuullut siitä paljon huonoa, enkä suinkaan ollut ainoa. Floppasihan elokuva pahasti. Kuitenkin sen  tultua Netflixiin päätin katsoa, onko se nyt ihan niin huono kuin miksi sitä väitetään. Vastaus on selkeä, ei. Vaikka en nyt menisi elokuvaa erinomaiseksikaan sanoa,  niin se ei  susihuonokaan ollut.

Menen ensin elokuvan positiivisiin puoliin. Se näytti hyvältä. Visuaalisiin tehosteisiin oli selvästi käytetty paljon aikaa ja amattitaitoa. Oli kyse sitten jostain liikkuvasta kaupungista, luurankomaisesta epäkuolleesta,  lentokoneista tai muustakaan teknologiasta. Toimintakohtaukset olivatkin ilo silmälle ja ne tarjosivatkin elokuvan parasta antia.



Maailman perusideakin oli erittäin kiinnostava ja, vaikka maailmanlopun aikaisiin maailmaan sijoittuvia elokuvia löytyykin se kuuluisa kaksitoista tusinaan, niin myös erilainen ja tuore. Tuoreuden lisäksi se oli vielä kekseliäskin. Lisäksi Jihaella oli yllättävän paljon karismaa, eikä näyttelijöissä muutenkaan ole hirveästi valittamista, joskaan ei kehujakaan.

Ehdottomasti plussan puolella oli myös se, että elokuvan tarina oli kokonainen. Siinä oli selkeä alku, keskikohta ja loppu. Se petasi kyllä jatko-osille, kuuluuhan sen lähdeteos kirjasarjaan, mutta tarina ei suinkaan tuntunut kesken jääneeltä. Se olikin hyvä, sillä elokuva tuskin toista osaa saa. Ja kun pian, kun menen niihin huonoihin puoliin, saatte tietää, miksi se ei sellaista kyllä ansainnutkaan.



Valitettavati elokuvan huonot puolet olivat myös ne melkein minkä tahansa elokuvan tärkeimmät. Hahmoista yksikään ei noussut kiinnostavaksi, mikä oli erityisen huono asia pääroolin saaneiden Hesterin ja Tomin kohdalla. Myöskään pahis Thaddeus Valentine ei vakuuttanut, vaikka veteraaninäyttelijä Hugo Weaving tekikin roolissa parhaansa.

Elokuvan kiinnostavimmiksi hahmoiksi nousikin rock-muusikko Jihaen kapinallisjohtaja Anna Fangn ja yllättävän sympaattinen epäkuollut Shrike (Stephen Lang), mutta erityisen muistettavia eivät hekän olleet. Muista sivihahmoista mainitsemisen arvoinen oli vain Thaddeuksen tytär Katherine (Leila George). Hänen kanssaan ei kuitenkaan tehty juuri mitään.


Käsikirjoituskin oli hyvin perussettiä. Siinä ei ollut juuri mielikuvitusta käytetty ja se näkyy. Elokuvan juonikin oli aika tavanomainen. Olisin odottanut muun muassa Taru Sormusten Herrasta-trilogian tiimiltä, Peter Jackson mukaan lukien parempaa, mutta toisaalta ehkäpä jo Hobitti osoitti, että tarinan luonti ei ole miehen ominta lajia.

Tiivistetysti Mortal Enginesistä löytyi selkeitä vahvuuksia, mutta se olisi voinut olla paljon parempi. Huono se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Kolme tähteä!