Scifin Game of Thrones porskuttaa jälleen

Olen jo arvostellut scifisarjojen kuninkaan, The Expansen ensimmäisen ja toisen kauden. Nyt on vuorossa sen yhtä hyvät, jos ei jopa paremmat, kolmas, -ja neljästuotantokausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia, erityisesti The Expansen ensimmäisistä kausista!

Kolmannella kaudella Maa ja Mars ovat hyvin lähellä sotaa, sillä kumpikin haluaa mysteeristä alkuperäistä olevan Avaruusolennon/joukkotuhoaseen protomoleculen. Sodan voi estää Chrisjen Avasarala (Shohreh Aghdashloo), kunhan nainen vain pysyisi elossa. Hengissä selviytymisen tavoittelu tuokin hänet ja häntä suojelevan marssilaisen sotilaan Bobbie Draperin (Frankie Adams) Rocinanteen.

Neljännellä kaudella sota on vältetty, muttei edelleenkään tarpeeksi kaukana. Ihmiskunta on kuitenkin muidenkin haasteiden edessä. Salaperäinen portti toisiin asutettaviin planeettoihin avautuu ja yhteen niistä, New Terraksikin kutsuttuun Ilumiin, asuttaakin joukko entisisiä vyöhykeläisiä. Avasarala lähettää tilannetta tutkimaan kapteeni Holdenin (Steven Strait) ja muun Rocinanten miehistön.

Tiedän, että sanoin viime arvostelussa, että en pidä Expansea ihan ”Scifin Game of Thrones”-tittelin arvoisena, mutta olen muuttanut mieleni. Kumpikin sarja sisältää moniulotteisia hahmoja, realistisen suhtautumisen maailmaansa ja sen realiteetteihin sekä rikkaan ja yksityiskohtaisen maailman. Kumpikin sarja myös vaati katsojan pitävän mielessään paljon hahmoja, paikkoja ja tapahtumia.

Yhteistä näille kahdelle on myös laatu. The Expanse on minusta paras koskaan näkemäni scifisarja ja kyllä, jopa ihan karvan verran parempi kuin Disneyn+:n syystäkin ylistetty sarja uutuus The Mandalorian. Tosin jos minä saisin katsoa loppuelämäni vain toista sarjaa, niin päätös olisi erittäin vaikea. On se The Mandalorian kuitenkin niin kova. The Expance on kuitenkin kovempi.

Siitäkin huolimatta The Expance Syfy lopetti sarjan jo kolmannen kauden jälkeen. Päätös, jota en ymmärrä, vaikka Game of Thronesin viimeisten kausien tapaan tarinaa liian nopeasti eteen vievä kolmas kausi olikin kieltämättä hiekoin tulleista kausista. Sarjan intohimoiset fanit kuitenkin kampanjoivat sarjan jatkumisen puolesta ja hieman yllättäen Amazonin Jeff Bezos päättikin pelastaa sarjan.

Eikä sarjan taso muutosta laskenut, vaan päinvastoin. Neljäs kausi nosti sarjan takaisin tasolleen. Ja sanon tämän sellaisena, joka todellakin piti kolmannesta kaudestakin. Yhdessä asiassa se veti jopa aikaisempia kausia paremmaksikin. Syfyn budjetti ei aina ihan riittänyt nykystandardeilla vaikuttaviin erikoistehosteisiin, mutta Amazonilla ei tätä ongelmaa ole. Niinpä neljäs kausi näytti poikkeuksellisen hyvältä.

Tietenkin avaruustoimintaa oli aika lailla, mutta kaudet myös keskittyvät, niin nämä arvostelemani kuin kaksi edellistä, viisaasti hahmoihin. Toki myös kausien keskiömysteerit olivat tavallista scifisarjaa mielenkiintoisemmat ja muuttuneet jopa tavallista omaperäisemmiksi, vaikka pakko myöntää, ettei sarja vieläkään maailman omaperäisin ole. Ei sen kyllä tarvitsekaan.

The Expance ansaitsee jälleen kerran kiitosta erittäin kompleksisista, epätäydellisistä, mutta kuitenkin voimakkaista ja erityisesti toistensa kanssa hyvin erilaisista naishahmoistaan.  Samoin siitä, että edustetuksi tuli myös monet etniset syntyperät, mutta niihin kuuluvat ihmiset olivat saaneet itselleen myös muuta persoonaa, eikä kukaan tuntunut kiintiön vuoksi laitetuilta.

Hahmoista suosikkejani olivat Bobbie ja Avasarala, mutta toki pidän myös Rocinante-ryhmästä. Erityisesti Naomista (Dominique Tipper), Amosista (Wes Chatham). Muista hyvyydestään huomion ansaitse myös Vyöhykkeen puolesta taisteleva Drummer (Cara Gee). En vielä maininnut Holdenia, sillä vaikka hän olikin hahmona erittäin pidettävä ja kahvinhimossaan samaistuttavakin, niin hän oli silti päähahmoista tylsin.

Olen kuullut, että The Expance on saamassa ainakin viidennen kauden ja miksi ei saisikaan. Sillä riittää faneja ja hyviä arvosteluita, eikä vain kriitikoiden näkökulmasta. Esimerkiksi Rotten Tomatoessissa 95 prosenttia yleisöstä ja 100 prosenttia arvostelijoista piti sarjan neljännestä tuotantokaudesta. lienee sanomattakin selvää, että ainakin minä katson kauden heti kun vaan on mahdollista.

Tiivistetysti The Expancen kolmas ja neljäs kausi onnistuivat pitämään sarjan scifisarjojen huipulla, vaikka kolmas vähän horjuikin. Kolmas kausi saa neljä tähteä ja neljäs täydet viisi.

Aurinkokunta kylmän sodan kourissa

Avaruusoopperat eivät ole ikinä olleet erityisen lähellä sydäntäni, joskin olen niitäkin jonkin verran nähnyt. Se ei kuitenkaan estänyt minua pitämästä lajityyppiin kuuluvasta, The Expansesta. Ja paljon.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastuksia The Expansen ensimmäisen ja toisen kauden juonesta!!!

Huomautus: The Expansesta on tullut jo kaksi kautta, nyt arvostelen ne molemmat. Sillä vaikka ensimmäinen kausi tuli jo aikoja sitten, se on jostain syystä jäänyt arvostelematta.

Ihmiskunta ovat valloittaneet koko aurinkokunnan itselleen ja jakautunut kolmeen osaan: Maahan, Marssiin ja niin kuita, avaruusasemia kuin joitain pieniä planeettojakin sisältämään Vyöhykkeeseen. Jako ei suinkaan ole rauhanomainen, sillä Maa ja Mars taistelevat jatkuvasti tilasta ja resursseista, vyöhykeläisten jäädessä kummankin hyväksikäyttämäksi, taistelemaan selviytymisensä puolesta.

Vyöhykeläisellä etsivä Josephius Millerillä (Thomas Jane) ei kuitenkaan ole aikaa poliittisiin kiemuroihin, vaan hänen aikansa menee miljöönäärin tyttären (Florence Faivre) mystisen katsomisen selvittämisessä. Toisaalla jäänmurtaja James Holden (Steven Strait) ryhmineen joutuu vahingossa onnettomuuteen, joka johtaa heidät aurinkokunnan rauhaa uhkaavan salaisuuden jäljille.

Tämä taas aiheuttaa päänvaivaa rauhaa hinnalla millä hyvänsä ylläpitävälle YK:n alivaltiosihteerille Chrisjen Avasaralalle (Shohreh Aghdashloo). Marssilaisista sotkuun mukaan joutuu nationalistinen merijalkaväen kersantti Roberta ”Bobbie” Draper (Frankie Adams) valiosotilaista koostuvan ryhmänsä kanssa. The Expanse perustuu James S. A. Coreyn samannimiseen kirjasarjaan.

The Expanse ei ollut alkuaan sarja, josta olisin ollut erityisen innoissani. Katsoin sen ensimmäisen kauden kuitenkin Netflixistä, paremman katsottavan puutteessa ja huomasinkin pitäväni siitä. En niin paljon, että olisin varsinaisesti fanittanut sitä tai odottanut toista kautta kuin kuuta nousevaa, mutta laskin sarjan kuitenkin seuraamisen arvoiseksi. Jos ei ihan Amerikan tahtiin, niin Netflixistä kuitenkin. 

Roberta "Bobbie" Draper, pääsyy toisen kauden paremmuuteen

Kuin sarjan toinen kausi sitten tuli myös Netflixiin, päätinkin katsoa myös sen. Taaskaan minulla ei olisi ollut sen katsomiseen mitään kiirettä, mutta Netflixistä ei tullut juuri silloin mitään muuta katsomisen arvoistakaan. Sitten yllätyin kuitenkin positiivisesti, sillä jos ensimmäinen kausi olikin hyvä, jopa harvinaisen hyvä avaruusoopperan edustajaksi, niin toinen kausi oli vielä parempi.

Yksi syy siihen on se, että juoni oli aiempaa tiiviimpi kuin esittelyt olivat saaneet jäädä, toinen se, että siinä saatiin laajempi näkökulma asioihin. Erityisesti politiikkaan ja marssilaisten motiiveihin. Jos sama tahti jatkuu, niin sarjan kolmas, vuonna 2018, tuleva kausi onkin sitten jotain. Joka tapauksessa tulen katsomaan, ja luultavasti myös arvostelemaan, senkin jossain vaiheessa. Mahdollisesti jopa Amerikan tahtiin.

Kummassakin on myös synkistelevä ja moraalinen sankari.

Onko sarja kuitenkaan scifin Game of Thrones, niin kuin monet arvostelijat ovat antaneet ymmärtää? Ei nyt sentään, vaikka siinä jotain samaa kieltämättä onkin, niin laadultaan kuin tyyliltäänkin. Löytyyhän molemmista sarjasta niin moniulotteisia, mutta myös samaistuttavia hahmoja, kiinnostava maailma, jokseenkin omaperäinen juoni, vakuuttavia näyttelijöitä sekä vielä vakuuttavampia erikoistehosteita

The Expancen konsepti oli kyllä vähän erilainen kuin perusscifillä, mutta ei nyt varsinaisesti mitenkään erityisen mieleenpainuva. Vaikka siihen liittyi kaikkea mielenkiintoista, kuten avaruudelliset mittasuhteen saanut kylmä sota, poliittista peliä, rikostutkinta sekä terroristeja. Niitä kuitenkin löytyy vähän yhdestä, jos toisestakin scifisarjasta, kirjasta, tai elokuvasta. Muihin genreihin kuuluvista teoksista nyt puhumattakaan.

Toki mukaan ole laitettu myös avaruusolentoja, joskin he vaikuttivat sarjan tapahtumiin vain välillisesti. Henkilökohtaisesti heitä ei ole vielä nähty. Sarja on muutenkin saanut paljon kiitosta realismistaan, erityisesti siinä nähdyn tieteen suhteen. Tämä tosin ei ole koskaan ollut minulle mikään must. Minuun kiinnostavat sarjoissa täysin muut asiat kuin realistisuus, oli sen lajityyppi mikä tahansa.

Minulle onkin paljon tärkeämpää se, miten kyseistä juonta, olkoon se kuinka epärealistinen tahansa, käsitellään. The Expance olikin päätynyt ei niin yllättäen Game of Thronesin tyyliin, jonka ylin ystävä satun olemaan. Toisin sanoen se jakoi varsin monimutkaisen juonensa pienenpiin osiin, joista jokainen sarjan lukuisesta päähenkilöstä sai omansa. Se puolestaan on asia, josta sarja saa minultakin kiitosta. 

Heidän yhteistyönsä olikin kauden parasta antia, ehdottomasti.

Olkoon sarjan juoni millainen vaan, niin se ei kuitenkaan olisi mitään ilman kiinnostavia päähahmoja. Sarja onnistui erityisesti, usein vielä värillisten, naishahmojen kohdalla. He kaikki olivat omalla tavallaan vahvoja, toistensa kanssa erilaisia ja aivan yhtä aktiivisia ja moniulotteisia kuin miehetkin. Suosikeikseni ylsikin kaksi naista: Chrisjen Avasarala ja vasta toisella kaudella tullut Bobbie Draper.

Miehistä paras taisi olla Holdenin tiimiin kuuluva Amos (Wes Chatham), joskaan en ole ihan yhtä ihastunut häneen kuin sarjan tosifanit, lähinnä naiset, näyttävät olevan. Muutkaan eivät olleet hahmona yhtään hassumpia, joskin heidän kaltaisiaan on tullut nähty ihan tarpeeksi vähän joka genressä. Esimerkiksi Holden oli jokseenkin geneerinen sankari ja Miller stereotyyppinen kyyninen etsivä.

Yllättäen vielä hahmotkaan eivät ole sarjan suurin vahvuus, vaikka niin voisi helposti luulla, vaan rikas poliittinen kulttuuri, jossa on vielä häivähdys omaa maailmaammekin. Sarjan maailma olikin juuri oikeanlainen, juuri tarpeeksi erilainen kuin oma maailmamme ollakseen kiinnostava, mutta tarpeeksi samanlainen, jotta siihen oli helppo päästä sisään.

Arvosteltavaksi jäi enää toteutus. Siitä minulla ei ole mitään valitettavaa, pidin kaikesta erikoistehosteista tunnusmusiikkiin, mutta ei juuri erikoismainittavaakaan. Toteutus ei ollut sen parempaa tai huonompaa kuin muissakaan lajityypin teoksissa. Myöskään näyttelijät eivät olleet siitä huonommasta päästä, joskin heistä edes jokseenkin Emmyn arvoisia olivat vain Thomas Jane ja Shohreh Aghdashloo.

Vaikka niin voisi ylläolevista aikamoisista kehuista luulla, The Expansella oli myös omat huonot puolensa. Niitä ei ole paljon, mutta joitakin kuitenkin. Se otti itsensä vähän turhan vakavasti, ainakin paikka paikoin, eikä sarja ole läheskään niin omaperäinen kuin se näyttää luulevan. Lisäksi sarja keskittyi liikaa tiedepuoleen avaruusseikkailun sijaan. En myöskään pitänyt tavasta, jolla Millerin storyline päättyi.

Juuri niistä syistä The Expanse ei pääse lajityyppinsä suosikkien joukkoon. Toisin kuin sellaiset scifisarjat kuin Firefly, Killjoys, Defiance ja Orphan Black. Kauas se ei jää, varsinkin toisen kauden jälkeen. Jos sama nousu jatkuu, niin asia saattaa hyvin muuttua ja kolmannella kaudella pidän siitä jo ihan eri lailla. Jos hyvin käy, se saattaa jopa nousta lempiscifisarjojen, ja mahdollisesti myös sarjojen yleensä, joukkoon.

Tiivistetysti The Expanse on avaruusoopperaa parhaimmillaan, ainakin melkein. Syfy todellakin onnistui tällä kertaa. Neljä tähteä.