Autot vahingoittuvat maailmanlopun jälkeisessä maailmassa

Uusin Mad Max: Fury Road tuli elokuvateattereihin vasta jonkin aikaa sitten. Epäröin sen katsomista, mutta päätin lopulta mennä. Onneksi.

Mad Max: Fory Road on sarjan neljäs osa, mutta aika löyhästi muihin sarjan elokuviin liittyvä sellainen. En ole nähnyt sarjan muita osia, mikä kannattaa pitää muistissa arvostelua lukiessa. Näkökulmani voi poiketa Mad Maxien tosifanien vastaavasta. Arvostelu sisältää juonipaljastuksia elokuvasta ja mahdolisesti myös aikaisemmista osista.

Max Rockatanskyn (Tom Hardy) maailma on kova. Ihmiset ovat jakautuneet tässä kuivassa, aavikkomaisessa, maassa heimoihin, jotka puolustavat asemaansausein verisestikin, joihin kuulumattomat toimivat joko veripusseina tai lapsentekokoneina. Riippuen sukupuolesta. Perheensä menettänyt Max kulkee ympärinsä yrittäen selvitä päivä kerrallaan, kunnes hänet kidnapataan.

Elokuvan juoni kuitenkin alkaa vasta heimon johtajan, Immortan Joen (Hugh Keays-Byrne), luotetuimman sotapäälikön Furiosan (Charlize Theron) pelastaessa diktaattorin “vaimot” karulta kohtaloltaan. Kun vielä veripussissi kidnapattu, mutta onneksi karkuun päässyt Max joutuu olosuhteiden pakosta auttamaan häntä. Siitä alkaakin takaa-ajoa ja väkivaltaa sisältämä matka kohti parempaa ja vihreämpää maailmaa.

Juoni ei ehkä ole omaperäisemmästä, eikä sitä olekaan kuin minimimäärä. Lyhyydestään ja yksinkertaisuudestaan huolimatta se ei ole mitenkään huonommasta päästä. Siis, jos vertaa muihin Hollywoodin toimintaleffoihin. Perusidea kyllä kuulostaa hullulta. Miksi maailma, jossa polttoainetta ei juuri ole, on niin kiinnostanut kaikista moottoriajoneuvoista. He jopa palvovat niitä.

Kuulemma netissä huolestuttiin, että elokuvan ohjaaja George Miller on menettänyt teränsä. Voin sanoa sydämmestäni, että huoli on turhaa. Elokuva silkkaa toimintaa ja autojen sekä ihmisten ruhjomista alusta loppuun. Toiminta on vieläpä viihdyttävää. En itse ole autofanaatikko ja takaa-ajokohtaukset pitkästyttävät minua usein. Ei kuitenkaan tällä kertaa.

Suvantokohtiakaan ei ole unohdettu ja muutama oikeasti koskettavakin kohtaus päätyi toiminnan oheen. Draama jäi kuitenkin eittämättä sivuosaan. Pitkiä dialogeja ei elokuvassa esiinny, varsinkaan itse Maxin kohdalla. Elokuvassa näytetään ennemmän kuin kerrotaan asioita. Romansseja ei elokuvassa nähty. Hyvä niin. Se ei olisi sopinut leffaan alkuunkaan.

En tiedä, millainen Mad Maxin pitäisi olla. Toimintasankariksi hän on aika perus. Macho, murhettä täynnä olevan menneisyyden omaava ja muutenkin kova mies. Pienenä lisänä hahmolla on tiettyä hulluutta. Lisäksi hän on enemmän selviytyjä kuin sankari. Molemmat ominaisuudet tuovat hahmolle oman, harvinaisen mielenkiintoisen, lisänsä.

Maxin hulluudesta olisi voinut olla lisääkin. Näin muita elokuvia katsomattattomien näkökulmasta. asia jäi hieman kesken. Tiedän vain sen, että hänen perheensä on kuollut, mutta asiaan ei paneuduttu juuri muuten kuin hänen kuollutta tytärtään näyttämällä. Sama vika on muidenkin tarinan kohdalla. Oikein mitään ei selitetä.

Lempihahmoni on, yllätys, yllätys, Furiosa. Furiosa on monipuolinen ja poikkeuksellisen onnistunut hahmo. Häneen käytetäänkin elokuvassa runsaasti aikaa. Niin runsaasti, että jotkin miesasiamiehiksi itseään kutsuvat sovinistit ovat ehtineetkin jo haukkua koko elokuvaa feministiseksi propagandaksi. Itse en ole samaa mieltä. 

Minusta Miller vain arvostaa hahmojaan yhtä lailla näiden sukupuoleen katsomatta. En yritä sanoa, että kaikki miesasiamiehet olisivat sovinisteja. Se vain on termi, jota voi käyttää myös sovinistit. Sama maahanmuuttokriittisten kanssa. Kaikki maahanmuuttokriittiset eivät ole rasisteja, ei edes suurin osa, mutta jotkin rasistit käyttävät termiänäkökantansa oikeuttamiseen.

Erikoistehosteet ovat komeita, niin kuin tälläiseltä elokuvalta sopii odottaakin. Niistä tekee vielä vaikuttavamman se, että ns. vihreää kangasta ei ole juuri käytetty, vaan mahdollisimman paljon pyrittiin tehdä itse. Siinä onkin onnistuttu enemmän kuin hyvin. Siitä huolimatta elokuvassa onkin paljon, paremman sanan puutteessa, makeeta. Yksi niistä on monesti markkinoitu kitaramies.

Mad Max: Fury Road ei toki ole virheetön. Elokuva ei onnistunut yllättämään minua mitenkään. Lisäksi suurin osa sivuhahmoista ovat paperinohuita, heihin ehtinyt luoda oikein minkäänlaista sidettä. Vain kahden kluolema merkkasi edes jotain. Sotapoika Nuxin (Nicholas Hoult) ja badass-mummon. Kumankin kuoleman tosin arvasi jo etukäteen.

Mad Max on ehdottomasti vuoden kovin toimintaelokuva, joka sopii myös vähän vähemmän kaahailuelokuvia katsoneelle ja jopa niille, jolle sarja on ennestään tuntematon. Katsojalle voi taata kunnon kyydit. Neljä ja puoli tähteä. Eli mahtava elokuva, mutta jotain olisin vielä muuttanut.