Reacherin Jack liftaa- Eikä se ole koskaan ollut yhtä vaarallista, hänen vastustajilleen siis

Olen lukenut harvinaisen paljon Lee Childin Jack Reacher-jännäreitä, sillä ne ovat vain niin hyviä. Yhtään muita osia huonommaksi ei jää nyt arvostelemani Etsintäkuulutettu-romaanikaan.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Etsintäkuulutettu-kirjasta sekä mahdollisesti myös muista Jack Reacher-romaaneista. Ei tietenkään mitään turhan isoja, mutta lue silti omalla vastuullasi.

Jack Reacher on matkalla Virginiaan nähdäkseen ihanan Susanin. Koska hänellä ei ole omaa autoa, eikä oikein rahaakaan, paras keino päästä sinne on liftaaminen. Hän saakin kyydin kolmelta ventovieraalta, kahdelta mieheltä ja yhdeltä naiselta. Pian hänelle kuitenkin selviää, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Sillä nainen, karen nimeltään, viestittää hänelle olevansa kyydissä vastoin tahtoaan.

Samaan aikaan toisaalla FBI-agentti Julia Sorenson ja seriffi Victor Goodman saavat selvitettäväkseen tunnisteettoman miehen murhan. Kuka hän on ja miten hän päätyi keskelle pikkukaupunkia? Ja miksi CSI osoittaa tapaukseen epätavallista kiinnostusta? Etsintäkuulutettu, englanniksi A Wanted man, on järjestyksessään seitsemästoista Jack Reacher-romaani.

Yleensä Jack Reacher-kirjoja lukiessa tietää hyvin, mitä kirjoilta sopii odottaa. Niin laadullisesti kuin juonellisestikin. Etsintäkuulutettu ei tehnyt asiassa poikkeusta. Tämä ei ehkä kuulosta kehulta, mutta Lee Childin tapauksessa se on. sillä vaikka hänen kaikki teoksensa muistuttavatkin hyvin paljon toisiaan, ne eivät ole menettäneet hohtoaan lähes yhtään. Vaan niitä lukee mielellään vieläkin.

Itse juoni oli peruskauraa, mutta juontakin tärkeämpää oli kuitenkin Reacherin sisäinen maailman, sillä ilman sitä kirjat menettäisivät sen, mikä nostaa ne yli perusjännäreiden, joita maailmassa riittää enemmän kuin tarpeeksi. Saimmekin taas nauttia hänen poikkeuksellisesta päättelykyvystään, tietenkin pidäkkeettömällä väkivallalla höystettynä. Siis kaikesta, mikä tekee Jack Reacheristä Jack Reacherin.

Yhtään muita sarjansa kirjoja huonommaksi Etsintäkuulutettu ei siis jäänyt. Itseassa yhdessä asiassa se jopa päihitti kaikki muut sarjansa kirjat: jopa niiden mittapuulla harvinaisen hyvällä naishahmolla, Julia Sorensonilla. Kirjasarjassa on toki ennenkin ollut hyviä naishahmoja, mutta ei ikinä ihan näin hyvää. Positiivista kyllä kirjasta löytyi myös toinen hyvä naishahmo, mutta ei ihan niin hyvä kuin Sorenson.

Hyviä hahmoja löytyi Sorensonin ja sen toisen hyvän naishahmon eli Karenin lisäksi toinenkin, nimittäin Goodman, jonka ajatuksiin päästiin myös tutustumaan parin kappaleen ajan. Se miksi Karen on niin hyvä, en tarkemmin mene, sillä se paljastaisi kirjan juonesta jo ihan liikaa. Muut hahmot olivat aika kaksiulotteisia, niin kuin jo etukäteen voi arvata, varsinkin roistojen kohdalla.

Etsintäkuulutettu loisti harvinaisen hyvien naishahmojen lisäksi myös toisessa asiassa, ei kuitenkaan muita kirjoja enemmän, tai vähemmänkään, nimittäin hyvin kirjoitetuissa taistelukohtauksissa. Muutenkin sen kirjoitusyylissä ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Niin dialogi, hahmojen sisäinen maailma kuin ulkopuolinenkin maailma kuvattiin taidolla ja Lee Childille tyypillisesti myös äärimmäisellä tarkkuudella.

Valitettavasti kirjasta löytyi myös joitakin vakavia ongelmia niin alusta kuin ihan lopustakin. Alku oli liian hidas. Lukijat olivat kartalla paljon Reacheriä ensin ja toimintakin oi pelkästään ajatusten tasolla. Ongelmaan olisi ollut helppo ratkaisu, tehdä kirjasta lyhyemmän. Vakavia ongelmia on toinenkin, jopa lajityyppinsä teoksille harvinaisen epäuskottava loppu.

Tiivistetysti etsintäkuulutettu tarjosi perushyvää Reacheriä. Se myös soitti jälleen, miksi Lee Childiä arvostetaan niin suuresti ja miksi hänen kirjansa myyvät aina niin hyvin kuin ne nyt myyvät. Muutamat sen virheet kuitenkin laskivat antamaani tähtien määrää yhdellä. Neljä tähteä.

Reacherin Jack terroristimetsällä Hampurissa

Lee Childin Jack Reacher-romaanit ovat lajityyppinsä aatelia. Suureksi ilokseni voin sanoa, että niistä uusin,  Kovassa Koulussa-romaani, ei tee asiassa suinkaan poikkeusta.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Kovassa Koulussa-romaanista ja mahdollisesti muistakin Jack Reacher-kirjoista. 

On vuosi 1996. Vähän päälle kolmekymppinen sotilaspoliisi Jack Reacher on juuri saanut ansiomitalin hyvin tehdystä työstä Balkanilla. Mies lähetetään, omaksi yllätyksekseen, melkein heti mitalinluovutus-tilaisuuden jälkeen hyvin mitään sanomattoman kuuloiseen koulutukseen, jossa on hänen lisäkseen vain kaksi osallistujaa, CIA:n White ja FBI:ssä Waterman.

Hyvin pian kurssi paljastuu kuitenkin vain peitteeksi, todellisuudessa kolmikko saa erittäin salaisen tehtävän. Peitetehtävissä oleva agentti on saanut selville, että terroristit ovat ostamassa amerikkalaiselta petturilta jotain kymmenen miljoonaan arvoista. Kukaan ei tiedä, mitä. Se on kuitenkin iso raha, joten tuskin mitään hyvää. Heidän pitäisikin selvittää myytävä asia ja estää kyseinen myyntitapahtuma.

Lukiessani edellistä Lee Child kirjaa, Pakon edessä, en olisi todellakaan uskonut, että Lee Childin seuraava romaani sijoittuisi Reacherin armeija-aikaan. Pidän kuitenkin muutoksesta, paljonkin. Se, niin kuin tapahtumapaikan muutos amerikkalaisista pikkukaupungeista Saksan Hampuriin, tuo vaihtelua jo puuduttavankin samoja latuja kulkevalle kirjasarjalle.

Kirjasarjan faneille minulle on kuitenkin hyviä uutisia, Kovassa Koulussa nähtiin myös kaikkea sitä, mikä tekee Lee Childin kirjoista nykyisen kaltaisia myyntimenestyksiä: Yllätyksellisen, uskottavan ja vauhdikkaan juonen, jännitystä alusta loppuun asti, kiinnostavasti ja omaperäisesti, harvinaisen hyvin kuvattu päähenkilö sekä mestarillisen kirjoitustyylin, joka tempaa mukaansa ensimmäisestä sivusta asti.

Käsitellyt aiheet ovat tapahtumavuoden huomioon ottaen yllättävänkin ajankohtaisia: terrorismi ja uusnatsit. Aiheita käsitellään kuitenkin hyvin pinnallisesti, niin kuin tämän tapaisilla kirjoilla on tapana. Juonen syvällisyys ei kuitenkaan ollut kirjasarjan vahvempia puolia, vaan mysteeri ja ennen kaikkea sen selvittäminen niin väkivallan kuin loogisen päättelynkin avulla.

Kirja jakaa näkökulmia Reacherin ja muiden, pienenpien hahmojen välillä. Tämä ei ole erikoista sarjan kirjoille, mutta ei myöskään mikään yleinen käytäntökään. Tämä on jakanut mielipiteitä runsaasti. Itse pidän näkökulman muutoksista, vaikka Reacher hahmona paras onkin. Se ei ole tietenkään mikään ihme, onhan hän koko kirjan, ja ennen kaikkea kirjasarjan, päähenkilö.

Suurin näkökulman saaja, heti Reacherin jälkeen tietenkin, on itse kirjan pääroisto eli Amerikkalaiseksi kutsuttu petturi. Hänen henkilöllisyytensä paljastuu lopulta, että en tietenkään paljasta sitä tässä arvostelussa. Muuten pienoisempia näkökulmia saa niin Hampurin poliisipäällikkö, uusnatsien ryhmän johtaja sekä jokunen muu pienoinen peluri.

Sitten niihin, jotka eivät saaneet omaa ääntänsä kuuluviin. Reacherin kanssakurssilaiset olivat kai ihan ok, mutta he jäivät taka-alalle hyvin nopeasti, syystäkin. He kuin ei ollut mitenkään kiinnostavammista päästä. Pidin Sinclairista hahmona, mutta hänen ja Reacherin turhan suhteen olisi voinut jättää pois ja keskittyä hänen pääasialliseen rooliinsa ryhmän johtajana.

Kovassa Koulussa nähtiin jonkin verran myös vanhoja tuttuja. Heistä tärkein, ja varmasti monen odottama, kersantti Frances Neagley. Hän saattaakin olla heti Reacherin jälkeen kirjasarja paras hahmo. Toinen vanha tuttu oli, kanssasotilas Duncan Munro. Itselleni hän on vieraampi, enkä vieläkään saanut hänestä juuri tuntumaa. Pidin hänestä kuitenkin tarpeeksi.

Pääroisto oli harvinaisen hyvä tämän tyyppisille kirjoille ja jopa Jack Reacher-kirjoille. Olen siksi erittäin iloinen, että hänkin sai näkökulmansa kuuluviin, niin erilainen kuin se olikin Reacherin vastaavasta. Niin sanotut sivuroistot puolestaan jäivät pelkiksi Reacherin nyrkkeilysäkeiksi, hyvin sarjan kirjoille tyypillisesti. En kuitenkaan voi kieltää, että nautin lukiessani Reacherin lyövän natseja pataan.

Näin eurooppalaisena minua jäi Kovassa Koulussa vaivaamaan yksi asia. Nimittäin amerikkalaisten, myös Reacherin ylimielisyys saksalaisia kollegojaan kohtaan kuten poliisipäällikkö Griezmanin. Reacher ja kumppanit käyttivät kyllä hyväkseen heidän resursseja ja osaamista, mutta he eivät antaneet heille mitään takaisin. Ei edes selitystä siitä, miksi kyseisten asioiden käyttäminen oli tarpeen.

Tiivistetysti Kovassa Koulussa osoitti jälleen kerran Lee Childin olevan lajityyppinsä johtavampia kirjailijoita. Se oli kaikkea, mitä odotin ja enemmänkin. Täydet viisi tähteä.



.

Jack Reacher pelastaa päivän-Jälleen kerran

Lee Childin Jack Reacher-kirjat ovat suosikkitrillereitäni. Niinpä etsiessäni itselleni sopivaa matkalukemista, käteeni osui sarjan 20. kirja, Make Me.

Luin Make Me:n englannin kielellä, sillä on ostettu saksalaiselta lentokentältä, josta ei tyypillisesti suomenkielisiä kirjoja löydä. Se saattaa vaikuttaa mielipiteeseeni kirjasta, erityisesti arvioidessani kirjailijan kirjoitustyyliä. Lisäksi minun on paras varoittaa taas siitä, että tämä kirja sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. Lue siis omalla vastuulla. Nyt pitemmittä puheitta arvostelun pariin.

Jack Reacher pysähtyy Mother's Rest-nimiseen kaupunkiin, sillä hän on kiinnostunut omaperäisesti kaupungin nimen alkuperästä. Siellä hän tapaa naisen, joka erehtyi luulemaan Reacheria saman ruumiinrakenteen omaavaksi kollegaksi. Koska Reacherillä ei ole muutakaan tekemistä, hän päättää auttaa naista, yksityisetsivä Michelle Chania, selvittämään kollegan kohtalon.

Aikuisen miehen katoamisesta alkanut tapaus muuttuu mielenkiintoiseksi hyvin nopeasti, kun kaksikko löytää kadonneelta kollegalta 200 kuolemasta kertovan muistilapun. Siinä on myös tiedetoimittajan puhelinnumero. He huomaavat myös pain, että kaupunkilaiset eivät ota tulokkaita innolla vastaan. Päinvastoin. He haluavat heidät pois kaupungistaan, vaikka väkivalloin. Mitä he oikein yrittävät salata?

Asetelma voi tuntua tutuakin tutummalta. Ymmärrettävästä syystä. Siitä, että entinen sotilaspoliisi matkaa ympäri Amerikkaa ja pelastaa samalla viattomia ihmisiä, ei paljon uutta voi saada. Ei vaikka olisi kuinka hyvä kirjailija. Siitä, onko asia hyvä vai huono voi olla montaa mieltä. Osaa se kyllästyttää, toistuuhan sama kaava melkein joka kirjassa. Niitäkin kirjailijalla on plakkarissaan jo 20.

Osa, joihin minäkin kuulun, puolestaan eivät halua kirjojen muuttuvan turhan paljon. Se nimittäin voisi tehdä kirjoista huonompia. Mitä olisi Jack Reacher-kirja ilman kovaa päähenkilöä, häntä avustavaa melkein yhtä kovaa naista, väkivaltaa ja erityisesti Reacherin rationaalista rikostutkintaa? Niitä kirja tarjoaakin rutkasti. Päähenkilö Reacherkin pysyi Reacheriä. Kirjasarjaa lukeneet tietävät, mitä tarkoitan.

Vannoituneiden kirjasarjan fanien ei siis kannata olla huolissan. Siitäkin huolimatta, että kirjasta löytyy jotain omaakin. Siis tässä kirjasarjassa ei yleisesti. Esimerkiksi tarinaa oli nykyaikaistettu jonkin verran, sillä teknologia tuli esiin paljon aikaisempia kirjoja enemmän. Erityisesti aina kiinnostava Pimeä Verkko sai suuren osan tarinasta. Aihe olikin kiinnostava, vaikka nykyään se löytyy melkein joka jännäristä.

Jack Reacheriä kirjoihin perustuvassa elokuvassa näytellyt Tom Cruise

Kirjasarjan paras piirre on sen päähenkilö Jack Reacher. Arvostan erityisesti hänen rationaalista mieltään. Mies ei ratko ongelmia pelkästään nyrkkien avulla, vaikka niitäkin käytettiin säästelemättä. hahmo osoittautui myös inhimilliseksi, erityisesti tässä kirjassa. Reacher jopa vahingoittui. En laske sitä kirjan viaksi, sillä se teki muuten epäuskottavasta kirjasta vähän uskottavimman.

Pidin myös Michelle Changin hahmosta, vaikka hän olikin kokemukseensa nähden uskomattoman kädetön. Onhan hän sentään entinen FBI-agentti. Hänellä ja Reacherillä oli seksisuhde. Ilmeisesti siksi, että lukijat, varsinkin naiset, näyttävät haluavan sitä. Minusta se oli turha lisä kirjaan, vaikka en mitä käännettä suorastaan vihannutkaan. Varsinkin kuin kaksikko näytti sopivan hyvin yhteen.

Kirjasta löytyi kolmaskin tärkeä, Reacherin puolella oleva hahmo, tiedetoimittaja Ashley Westwood. Hän oli hahmona ihan ok, ei enempää tai vähempää. Hahmo olikin mukana lähinnä tarinallisten elementtien takia. Hän sai juonen liikkumaan eteenpäin. Juonta eteenpäin laittoi myös kaiken alulle pannut Keever, joka kuitenkin kuoli jo ensimmäisessä osassa. Niinpä häneen ei oikein päässyt tutustumaan.

Kirjan roistot osoittautuivat pettymyksiksi. He olivat juuri samanlaisia kuin melkein kaikissa muissakin Jack Reacher-kirjoissa, eikä heillä siten juuri ollut omaa persoonaa. Toki muitakin hahmoja kirjassa esiintyi, kuten mielihyvää tuntemaan pystymätön nuori mies ja rikas hienostoalueella asuva perhe.En kuitenkaan mene heihin sen enempään. He kun eivät ollut mitenkään mainitsemisen arvoisia.

Make Me loppui samalla tavalla kuin muutkin saman sarjan kirjat, lopputaisteluun. Se ei liene kenellekään sarjaa vähääkään lukeneelle ollut mikään yllätys. Mother’s Restin salaisuus puolestaan oli, ainakin minulle. Se on yksi syy, miksi pidin siitä niin paljon. Lisäksi se kävi järkeen ja oli hieman tavallista synkempi ja siten myös mielenkiintoisempi. kuitenkin kävi järkeen.

Kirjan lopussa selvisi myös kaupungin nimen arvoitus, mutta loppuen lopuksi se ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Itseasiassa unohdin sen jo. Sen sijaan minulle jäi epäselväksi, miksi kirjan nimi on Make Me. Se ei liittynyt juoneen tai mihinkään muuhunkaan juuri millään tavalla. Minun on kuitenkin sanottava, että nimi kyllä sopii juuri tämän kaltaisille kirjoille.

Lee Child kirjoittaa

Vaikka pidinkin suurimmaksi osaksi kirjasta, paljonkin, siinä oli luonnollisesti myös omat huonot puolensa. Pelkäksi ylistykseksi tämä arvostelu ei siis jää. Huonoista puolista ensimmäinen liittyy hahmojen puheeseen, joka kuulostaa samalta olipa hahmo kuka tahansa. Joskus olikin vaikea tajuta, kuka olikaan milloinkin äänessä. Toinen huono puoli liittyi loppuun, joka tuntui kiireessä kirjoitetulta.

Kirjaan lopusta, alkuperäisen tarinan päätyttyä, löytyi vielä Small Wars- niminen Jack Reacher-novelli. Sen tarina sijoittui 80-lukunloppuun eli aikaan, jolloin Reacher vielä työskenteli armeijan leivissä. Tarinassa armeijan salaisia neuvotteluita hoitanut rikas naissotilas löytyi kuolleena kallista Porche-merkkisestä autostaan. Reacherin piti luonnollisesti selvittää, kuka hänet oli oikein tappanut ja miksi.

Asiaan liittyi uhrin salainen työ, tekijän suuret jalat sekä teosta syyttä pidätetty erakoitunut musta mies. Tapaus oli riittävän mielenkiintoinen pitämään kiinnostustani yllä loppuun asti. Varsinkin, kuin siinä mentiin vähemmän tunnettuun Reacherin nuoruusaikoihin. Pidin erityisen paljon kahdesta asiasta: Reacherin vahvasta ja persoonallisesta naisavustajasta sekä yllättävästä lopusta.

Make Me oli vahva Jack Reacher-kirja. Pidin tuotteesta, niin sanoakseni. Siinä oli kuitenkin jotain vakavia vikoja, minkä vuoksi se ei ansaitse täysiä viittä tähteä. Neljä ja puoli tähteä. Eli erinomainen arvosana kuitenkin.

Jack Reacher vs. USA:n taitavin tarkka-ampuja

Lee Childin Jack Reacher-kirjat kuuluvat suosikkeihin, varsinkin lajityyppinsä joukossa. Niinpä ei ole mikään ihme, että luin myös sarjan uusimman kirjan, Korkein panoksin (Personal).

Ranskan presidentti yritettään murhata. Yritys epäonnistuu, muta yksi asia on varmaa. Sen suoritti hyvin taitava henkilö. Niin taitava, että sellaisia ei löydy montaa. Itseasiassa alibien tarkistamisen jälkeen jäljelle jäi vain neljä epäiltyä. Yksi niistä on amerikkalainen John Kott. Kottin kouluttaja eli Yhdysvaltain armeijatahtoo luonnollisesti puuttua asiaan.

Varsinkin kuin pelätään, että tarkka-ampuja hyökkää toisen tärkeän kohteen kimppuun, samaan aikaan pidettävän G8-kokouksen. Niinpä apuun kutsutaan, kukapas muu kuin entinen sotilaspoliisi ja nykuinen kulkuri Jack Reacher. Tehtävä on vieläpä reacherille erittäin henkilökohtainen. Hän toimitti Kottin aikoinaan, noin 16 vuotta sitten, telkien taaksi.

Korkein panoksin antaa minulle juuri sen, mitä Jack Reacher -kirjasta haluankin eli ottessaan pitävää jännitystä, korkeaoktaavista toimintaa sekä sankarin, jota on ilo kannustaa. Vieläpä aiheen huomioon ottaen harvinaisen uskottavaan muotoon. Uskottavuutta lisää se, että kirjoihin on upotettu paljon faktatietoa.

Kirja on kerrottu tavanomaisesta poiketen ensimmäisessä persoonassa ja se toimii. Joissakin sarjan kirjoissa, itseasiaas suurimmassa osassa käytetään kaikki tietävää-kertojaa. Minä-kertoja sopii minusta parhaiten juuri näille kirjoille, vaikka kaikki tietävällä-kertojallakin on puolensa. Siksi olekaan ihme, että suurin osa kirjailijoista käyttää juuri sitä. 

Sitten hahmoihin. Reacher on Reacher. Hyvä niin. Reacher selvittää ongelmia ensisijaisesti älynsä ansiosta, vaikka hän hallitseekin väkivallan jalon, tai vähemmän jalon, taidon. Reacheriä kuvattiinkin kirjassa Sherlock Homelessiksi. Lisäksi hän pitää kahvista, niin kuin minäkin. Se on aina plussaa. Muutenkin reacher on yksinkertainen mies, joka yrittää tehdä puolustaa niitä, jotka itse eivät siihen pysty.

Hänen “side-kickiknsä” Casey Nice oli perus nuori ja kaunis sivuhahmo, joka kuitenkaan ei ole tyhmemmästä päästä. Ylipäätään ihmiset tässä sarjassa ovat poikkeuksellisen älykkäitä ja muutenkin kyvykkäitä, eikä naiset tee poikkeusta. Muut sivuhahmot olivat ihan jees. Pääpahis jotenkin blaah. Hän ei yllättänyt missään kohtaa.

Korkein panoksin on vähän erilainen Jack Reacher-kirja. Esimerkiksi siinä matkustetaan maailmalla eli Pariisissa ja Lontoossa tavanomaisen hämäräperäisen pikukaupungin sijaan. Reacher on myös aikaisempaa enemmän osana tiimiä. Toki hän tekee asiat omalla tavallaan, niin kuin aina. Sen vuoksi teos jakaa faneja. 

Itse pidin kirjasta ja sen erilaisuudesta muohin sarjan kirjoihin nähden. Se pitää sarjan tuoreena. Sitä paitsi kirjan maine erilaisena Reacher-kirjana on usein liioittelua. Suurimmaksi osaksi kirja on aika samanlainen kuin muutkin. Muutamaa, aikaisemmin mainitsemaani yksityiskohtaa, lukuunottamatta. Kirjasarjan fanien ei siis kannata huolestua.

Itse nautin kirjasta suuresta. Sarjan teoksien kärkikaartin se ei kuitenkaan yllä. Enkä suosittele kenenkään aloittamaan Jack Reacher-kirjoja tästä teoksesta, sillä siitä ei saa kattavaa kuvaa muista sarjan kirjoista. Lukeminen kannattaa aloittaa aloittaa ensimmäisestä osasta. Jos sitä ei ole luettavaksi, muut alkuosat käyvät hyvin.

Korkein panoksin osoittaa, että Lee Child ei ole menettänyt otettaan. Siitäkään huolimatta, että kirja on sarjan yhdeksästoista. Minä arvostelen kirjan kuitenkin sarjan standardeilla, siksi ihan viittä tähteä en voi sille antaa. Neljä ja puoli tähteä.

Jack Reacher Virginiassa

Joululomalla ehdin sarjojen ja elokuvien katsomisen lisäksi myös lukea. Yksi lukemistani kirjoista on Lee Childin Paluu päämajaan, englanniksi Never Go Back.

Jack Reacher on vihdoin päässyt tapaamaan majuri Susan Turneria, Virginiassa sijaitsevan vanhan päämajansa nykyistä komentajaa. Paikanpäällä hän huomaa Turnerin olevan pidätettynä. Se on kuitenkin vasta alkua. Reacher itsensäkin pidätetään, 16-vuotta vanhasta murhasta syytettynä. Sen lisäksi miestä odottaa isyyskanne, vaikka hän ei muista kanteen tehnyttä naista.

Kirjassa mennään jälleen kerran Jack Reacherin päähän ja se sopii hyvin. Pidän erityisesti tavasta, jolla hän suunnittelee jokaisen liikkeensä, niin taistelussa kuin muutenkin. Onhan Reacher hieman turhankin osaava sankari, osaahan hän niin taistella kuin päätellä milloin minkäkin juonen ja tavan, jolla selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Minua se ei haittaa. Itseasiassa olen aina ollut kyseisen hahmon ystävä.

Paluu päämajaan on tyypillinen Jack Reacher kirja. Omasta mielestäni enimmäkseen hyvällä tavalla. Olen lukenut kirjoja enemmänkin, enkä ole inhonnut yhtäkään niistä. Tarina alkoi vauhdikkaasti, eikä siitä löytynyt juurikaan tylsiä hetkiä. Aina välillä lukija voi onneksi vetää henkeä. Tarinaa oli kuitenkin helppo seurata, vaikka loppuratkaisu olikin hieman tylsä. Jopa ilmiselväkin, vaikka itse en sitä arvannutkaan.

Hahmot ovat mielenkiintoisia, tyypilliseen Lee Child-tapaan. Päähahmosta jo mainitsinkin ja Susan Turnerkin iski. Heidän suhteensa jäi kohtuullisen kesyksi, mutta sitä on helppo kannustaa. Kirjan paras hahmo hahmo on kuitenkin ns. pikku-Reacher Samatha. Sen sijaan pahikset ovat hivenen tylsiä, niin kuin heidän motiivinsakin. No, kaikkea ei voi saada. En pitänyt myöskään Reacherin asianajajista, jotka voisivat edes esittää uskovansa päämiestään.

Paluu päämajaan on jännäreiden ystäville ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Aikaisempia osia kannattaa kuitenkin lukea ensin, vaikkei se toki pakollista olekaan. Neljä tähteä. Luen varmasti jossain välissä sarjan seuraavankin osan.

Lukuvinkkejä dekkareista ja jännityksestä pitäville

Luen fantasia- ja scifikirjallisuuden lisäksi myös dekkareita ja jännitysromaaneja. Haluaisinkin nostaa esiin muutaman suosikkini.

Pohjoismaiset dekkarit

Pohjoismaissa osataan kirjoittaa dekkareita. Niissä käsitellään yleensä murhaajan kiinnisaamisen ohella, yhteiskunnallisia asioita ja hyvinvointivaltion ongelmia. Suosittelen erityisesti Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa ja Jo Nesbø Harry Hole-kirjoja.

Reacher-romaanit

Jännityksen ystäville suosittelen lämpimästi Lee Childin romaaneja Jack Reacheristä, entisestä sotilaspoliisista, joka kiertää nykyään pitkin Amerikkaa. Samalla hän ajautuu selvittää hyvin vaarallisia tilanteita. Kirjat ovat erittäin hyvin kirjoitettua ja päähenkilöstä on helppo pitää.

Clive Cussler

Clive Cussler kirjoittaa jännäreitä Numasta, joka on oikea kirjailijan itsensä perustama hukkuneita laivoja nostava järjestö. Hänen tunnetuin päähenkilönsä on Dirk Pitt, mutta hänen tuoreimmissa kirjoissa seikkailee Kurt Austin. Romaanit sisältävät seikkailuja, huipputeknologiaa, suurroistoja, kadonneita aluksia ja uponneita aarteita.

 Agentti Pendergast - sarja

 Agentti Pendergast on Lincolm Childin ja Douglas Prestonin luoma hahmo, joka seikkailee jännitystä ja kauhua yhdistelevissä romaaneissa. Child on kirjoittanut myös erinomaisia teknotrillereitä, kuten Uusi Atlantis ja Sulamispiste.