Näytetään tekstit, joissa on tunniste nikita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nikita. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Ex-salamurhaajan tarina saa päätöksensä

Olen katsonut Nikitaa televisiosta aina muistaessani. Sarja on myös Netflixissä, joten katsoin mielenkiinnolla sarjan viimeiset kaudet.


Juonesta lyhyesti. Nikita kertoo karkuun lähteneestä salamurhaajasta Nikitasta (Maiggie Q), joka yrittää kukistaa entisen työnantajansa Jaoston. Apunaan hänellä on Alexandra 'Alex' Udinov, entinen huumeaddikti sekä murhatun rikkaan venäläisen perheen tytär. Kolmannella kaudella Jaosto onkin kukistettu, mutta sen agentteja on vieläkin liikkeellä. Nikitan tehtäväksi jääkin juuri heidän kukistamisensa

Hän käyttää hyödykseen Jaoston rmassiivisia resursseja eli Jaosto on vielä toiminnassa, tällä kertaa vain Nikitan ja hänen kumppaneidensa käsissä. Nikitan kumppanit ovat aikaisemmilta kaudelta tutuja, kuten Jaoston entisen kouluttajan Michaelin, entisen analysoijan Ryanin, tekniikkanero Birkhoffin ja muistonsa menettäneen Owenin. Alex on mukana myös. 

Amanda
Valitettavasti astustajistakaan ei ole pulaa. Niihin kuuluu mm. Jaoston edesmenneen johtajan assistentti ja myös Nikitan kouluttajana toiminut umpikiero Amanda. Kausi toi myös uusia vastustajia, kokonaisen järjestän verran. Peliin liittyy nimittäinen mystinen The Shop, Kauppa, vielä Jaostoakin vaarallisempi organisaatio, joka työskentelee mm. ihmiskokeiden parissa. 

Sarjan neljäs kausi sisältää vain kuusi jaksoa. Juuri sopivasti nitomaan juonenpäät yhteen. Kaudesta ei voi sanoa juuri mitään paljastamatta liikaa kolmannen kauden tapahtumia. ilman isoja juonipaljastuksia. Siksi jätän juonen kertomatta. Tiivistettynä kausi menee lähinnä suuren salaliiton selvittäminen ja lopulta tuhoamiseen.

Henkilökohtaisesti pidän sarjasta ja minusta se olisikin voinut kestää vielä hieman pitempään. Huomasin, että sarja on vielä parempi putkeen katsottuna. En tiedä miksi. Nikita on ennen kaikkea toiminta sarja, eikä siitä toimintaa todellakaan puuttunut. Tarinakin eteni sopivaan tahtiin eikä se pyörinyt paikallaan. Toiminnan sekaan oli laitettu vähän huunoria, vaikeita ihmissuhteita, vakaviakin aiheita ja scifin-henkisiä vempaimia. Yhdistelmä olisi voinut olla huonompikin.

Hahmot olivat mielenkiintoisi, jotkin enemmän kuin toiset. Pidin eniten Nikitasta ja Birkhoffista. Muut ns. hyvikset olivat pidettäviä, mutta eivät olisi onnistunut kantamaan sarjaa ilman heitä. Amanda oli mielenkiintoinen pahis, siis heti kun pääsi Percyn varjosta. Paljon muita mielenkiintoisempi. Tosin hänen suunnitelmansa loppuen lopuksi olleet mitenkään erityisiä.

Nikita on hyvä ja jännittävä vakoilusarja, jota kelpaa katsoa, mutta joka menee monessa suhteessa muiden samanlaisten sarjojen joukkoon. Neljä tähteä.




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kanadalaisista tv-sarjoista


Kanadalla on rikas historia, ainakin mitä tulee tv-sarjoihin. Erityisen hyvää mainetta maa on saanut laadukkaiden scifi sekä yliluonnollisten sarjojen tekijänä.

Vancouver on Pohjois-Amerikan kolmanneksi vilkkain elokuvien kuvauspaikkakunta, vaikka kaupunki saakin ani harvoin kunnian esiintyä omana itsenään. Maan tv-sarjoja piinaa kuitenkin yksi merkittävä seikka: pätevät tekijät lähtevät Yhdysvaltoihin parempien palkkojen perässä.


Minulta on jäänyt, ajan, ei niinkään kiinnostuksen takia, monia hyviä kanadalaisia sarjoja katsomatta. Tälläisiä ovat mm. Sanctuary, Bitten sekä Stargate Atlantis. Myös minua kiinnostava tieteissarja Defiance on kuvattu Kanadassa, Torontossa. Sarja on kuitenkin muuten usalainen.

Sanctuary kertoo Tri Helen Magnuksesta , kauniista ja arvoituksellisesta tutkijasta, joka etsii, tutkii ja suojelee erilaisia hirvittäviä olentoja ympäri maailmaa. Sarja on katsottavien listallani.


Bitten kertoo ihmissusista. Sarjan pääosassa nähdään Elena Michaels, joka joutuu ihmisusipoikaystävän puremaksi. Tapahtuma tekee Elenasta ihmissuden ja Pack-nimisen lauman ainoa naispuolinen jäsenen.


Stargate Atlantis on puolestaan Tähtiportin spin off. Nimensä mukaisesti tapahtumat sijoittuvat Atlantikselle.


Lopuksi vielä Top 5 Kanadalaiset sarjat:

1. Lost Girl

2. Orphan Black

3. Continuum

4. Tähtiportti

5. Nikita