Netflixin Warrior Nun on juuri sellainen kuin voisi odottaakin, niin hyvässä kuin pahassa. Enemmän kuitenkin hyvässä. Sarjasta on nimittäin helppo löytää paljon pidettävääkin.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!
Order of the Cruciform Swordin, tai lyhyemmin OCS, nunnat ovat taistelleet Helvetin olentoja vastaan kaukaisista ajoista alkaen. Heidän johtajanaan toimii "sädekehästä" yliluonnollisia voimia saava warrior nun, soturinunna. Aina warrior nunnin kuoltua sädekehä valitsee uuden emännän, sen kantajat ovat nimittäin aina naisia. Niin myös nyt, sen edellinen kantajan koetessa sankarillisen kuoleman.
Tilalle valikoitui kaikkien yllätykseksi lapsesta asti orpokodissa, onnettomuuden seurauksena halvantuneena, olleen Avan (Alba Baptista). Tämä ottaakin uudet yliluonnolliset voimansa ja palautuneen kävelykykynsä enemmän kuin mielellään vastaan. Valitettavasti se velvollisuus-osuus onkin sitten vasta 19-vuotiaalta tytöltä vaikeampi pala niellä. Warrior Nun perustuu Ben Dunnin Warrior Nun Areala-mangaan.
Warrior Nun on hyvä sarja, ei keskimääräistä parempi, mutta kuitenkin paljon parempi kuin mitä sen nimestä voisi päätellä. Se ei ole mikään Buffy Vampyyrintappaja tai Wynonna Earp, mutta katsomisen arvoinen joka tapauksessa. Aikanin jos lajityyppi kiinnostaa. Siitäkin huolimatta, että kovin omaperäinen se ei ole oikein missään suhteessa.
Sarjan pari ensimmäistä jaksoa oli sen huonoimmat. Muutenkin kauden ensimäinen puolisko meni seuratessa varsin tylsää sivujuonta, johon kuului muun muassa ryhmä talonvaltaajia. Varsinkin kuin heistä yksikään, edes Avan ihastuksenkohde JC (Emilio Sakraya), eivät ollut millään mittapuulla kiinnostavia tai edes moniulotteisia.
Sarja kuitenkin paranikin huimasti sitä mukaan, mitä pitemmälle kaudessa mennään. Parin viimeisen jakson aikana siitä muodostui jopa keskimääräistä parempikin. Taktiikka ei ole hyvä, sillä olen kuullut monen luovuttavan sen suhteen jo parin, kolmen, jakson jälkeen. Päätös, mitä ymmärrän kyllä. Nykyään on niin helppo löytää hyvää katsottavaa.
Valitettavasti sarjan maailmaa ei missään vaiheessa tullut tutuksi. Epäselväksi jäi muun muassa se, että tietääkö maailman ihmiset yliluonnollisista asioista vai ei. Sarjan mytologiaan päästiin kuitenkin tutustumaan sitäkin enemmän ja se jopa jaksoi kiinnostaa. Varsinkin aiemmista sädekehän kantajista olisi kiva tietää lisääkin.
Juoni oli loppuen lopuksi aika perushuttua. Se sekoitti Buffy vampyyrintappajaa ja Da Vinci koodia salaisine kristillisine organisaatioineen, skeptisine tiedemiehineen (Thekla Reuten) ja supervoimaisine Valittuineen. Sarja kuitenkin osasi pelata lajityyppinsä kliseillä, joten se ei tuntunut kummankaan esikuvansa kopiolta tai ollut läheskään niin ennalta-arvattava kuin voisi olla.
Sarja sisälsi paljon toimintaa, joskaan ei niin paljon kuin olisin tahtonut. Se antoikin Avalle ja muille niin sanotun OCS:n nunnille mahdollisuusden näyttää badassminsä. Tilaisuus, josta he ottivatkin vaarin. Toiminta myös näytti upealta ja olikin yksi osa-alueista, josta sarja pärjäsi keskinkertaista paremmin tai vois jopa sanoa, että suorastaan loisti.
Erikoistehosteetkin olivat hienoja, lukuunottamatta demoneja, jotka muutenkin olisivat kaivanneet hieman persoonaa. Olen nimittäin nähnyt samantyyppisiä demoneita jo niin monessa sarjassa. Pidin myös nunnien taistelupuvuista. Ne olivat kaukana lähdeteoksena kannen tripparin asua. Muuten toteutuksessa ei ollut mitään valitettavaa.
Sarjan paras hahmo olikin sisko Beatrice (Kristina Tonteri-Young) ja toiseksi paras ei ihan nunna, mutta heidän puolellaan taisteleva, Shotgun Mary (Toya Turner). Pidin myös Avasta , vaikka hän kieltämättä äityi välillä ärsyttävyyden puolelle. Sivuhahmoista suurin osa jäi, niin kuin tämän kaltaisilla sarjoilla on tapana, pelkiksi stereotyyppiksi.
Pieni varoituksen sana. Jos luet tätä arvostelua sen jälkeen kuin sarjan on ilmoitettu loppuvan vain kauden jälkeen, sinun ei kannata sitä edes aloittaa. Kausi nimittäin loppui cliffhangeriin. Liekö siksi, että sarja yrittää sillä tavalla kiristää Netflixiltä vielä ainakin kauden. Olen nimittäin nähnyt taktiikkaa käytettävän ennenkin. En ymmärrä miksi, sillä en ole nähnyt sen vielä koskaan toimivan.
Tiivistetysti Warrior Nunnin ensimmäinen kausi osoittautui enemmän kuin katsomisen arvoiseksi, joskin se olisi kaivannut jotain, joka erottaisi sen massasta. Kolme ja puoli tähteä!
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!
Tilalle valikoitui kaikkien yllätykseksi lapsesta asti orpokodissa, onnettomuuden seurauksena halvantuneena, olleen Avan (Alba Baptista). Tämä ottaakin uudet yliluonnolliset voimansa ja palautuneen kävelykykynsä enemmän kuin mielellään vastaan. Valitettavasti se velvollisuus-osuus onkin sitten vasta 19-vuotiaalta tytöltä vaikeampi pala niellä. Warrior Nun perustuu Ben Dunnin Warrior Nun Areala-mangaan.
Warrior Nun on hyvä sarja, ei keskimääräistä parempi, mutta kuitenkin paljon parempi kuin mitä sen nimestä voisi päätellä. Se ei ole mikään Buffy Vampyyrintappaja tai Wynonna Earp, mutta katsomisen arvoinen joka tapauksessa. Aikanin jos lajityyppi kiinnostaa. Siitäkin huolimatta, että kovin omaperäinen se ei ole oikein missään suhteessa.
Sarjan pari ensimmäistä jaksoa oli sen huonoimmat. Muutenkin kauden ensimäinen puolisko meni seuratessa varsin tylsää sivujuonta, johon kuului muun muassa ryhmä talonvaltaajia. Varsinkin kuin heistä yksikään, edes Avan ihastuksenkohde JC (Emilio Sakraya), eivät ollut millään mittapuulla kiinnostavia tai edes moniulotteisia.
Sarja kuitenkin paranikin huimasti sitä mukaan, mitä pitemmälle kaudessa mennään. Parin viimeisen jakson aikana siitä muodostui jopa keskimääräistä parempikin. Taktiikka ei ole hyvä, sillä olen kuullut monen luovuttavan sen suhteen jo parin, kolmen, jakson jälkeen. Päätös, mitä ymmärrän kyllä. Nykyään on niin helppo löytää hyvää katsottavaa.
Valitettavasti sarjan maailmaa ei missään vaiheessa tullut tutuksi. Epäselväksi jäi muun muassa se, että tietääkö maailman ihmiset yliluonnollisista asioista vai ei. Sarjan mytologiaan päästiin kuitenkin tutustumaan sitäkin enemmän ja se jopa jaksoi kiinnostaa. Varsinkin aiemmista sädekehän kantajista olisi kiva tietää lisääkin.
Juoni oli loppuen lopuksi aika perushuttua. Se sekoitti Buffy vampyyrintappajaa ja Da Vinci koodia salaisine kristillisine organisaatioineen, skeptisine tiedemiehineen (Thekla Reuten) ja supervoimaisine Valittuineen. Sarja kuitenkin osasi pelata lajityyppinsä kliseillä, joten se ei tuntunut kummankaan esikuvansa kopiolta tai ollut läheskään niin ennalta-arvattava kuin voisi olla.
Sarja sisälsi paljon toimintaa, joskaan ei niin paljon kuin olisin tahtonut. Se antoikin Avalle ja muille niin sanotun OCS:n nunnille mahdollisuusden näyttää badassminsä. Tilaisuus, josta he ottivatkin vaarin. Toiminta myös näytti upealta ja olikin yksi osa-alueista, josta sarja pärjäsi keskinkertaista paremmin tai vois jopa sanoa, että suorastaan loisti.
Erikoistehosteetkin olivat hienoja, lukuunottamatta demoneja, jotka muutenkin olisivat kaivanneet hieman persoonaa. Olen nimittäin nähnyt samantyyppisiä demoneita jo niin monessa sarjassa. Pidin myös nunnien taistelupuvuista. Ne olivat kaukana lähdeteoksena kannen tripparin asua. Muuten toteutuksessa ei ollut mitään valitettavaa.
Sarjan paras hahmo olikin sisko Beatrice (Kristina Tonteri-Young) ja toiseksi paras ei ihan nunna, mutta heidän puolellaan taisteleva, Shotgun Mary (Toya Turner). Pidin myös Avasta , vaikka hän kieltämättä äityi välillä ärsyttävyyden puolelle. Sivuhahmoista suurin osa jäi, niin kuin tämän kaltaisilla sarjoilla on tapana, pelkiksi stereotyyppiksi.
Pieni varoituksen sana. Jos luet tätä arvostelua sen jälkeen kuin sarjan on ilmoitettu loppuvan vain kauden jälkeen, sinun ei kannata sitä edes aloittaa. Kausi nimittäin loppui cliffhangeriin. Liekö siksi, että sarja yrittää sillä tavalla kiristää Netflixiltä vielä ainakin kauden. Olen nimittäin nähnyt taktiikkaa käytettävän ennenkin. En ymmärrä miksi, sillä en ole nähnyt sen vielä koskaan toimivan.
Tiivistetysti Warrior Nunnin ensimmäinen kausi osoittautui enemmän kuin katsomisen arvoiseksi, joskin se olisi kaivannut jotain, joka erottaisi sen massasta. Kolme ja puoli tähteä!
