M15-agentti ja salamurhaaja kissa ja hiirileikin pyörteissä-Naisten versio

Huomasin, etten ole arvostellut sarjasuosikkeihini kuuluvaa Killing Eveä. Sen kolmannen kauden päätös antoi minulla hyvän tulaisuuden korjata asian, joten tässä se tulee.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Killing Even juonesta, erityisesti sen ensimmäiseltä kaudelta.


Lähinnä työpöytänsä ääressä töitä tekevä M15-agentti Eve Polastri (Greyn Anatomian Sandra Oh) on aina ollut kiinnostunut naissalamurhaajista. Hän ei kuitenkaan olisi koskaan uskonut pääsevänsä jahtaamaan sellaista. Asian muuttaa kuitenkin yllättävän karismaattinen, mutta sitäkin sosiopaattisempi, salamurhaaja Villanella (Jodie Comer).

Eve pääseekin nais-salamurhaajia koskevan tieto taidon perusteella pelkästään Villanellaa jahtaamiseen keskittyvään ryhmään. Tilannetta mutkistaa vielä se, että Eve huomaa saaneensa pakkomielteen viehkeästä salamurhaajasta ja myös Viillanelle on kiinnostunut häntä jahtaavasta agentista ihan liikaa. Killling Eve perustuu Luke Jenningsin Villanella-novellisarjaan.



Killing Eve oli  mennä minulle ohi. Onneksi satuin kuitenkin huomaavan sarjaa kehuttavan, joten päätin katsoa jo tulleet sarjan jaksot ja päättää sitten jatkanko sarjan katsomista. Sanomattakin lienee selvää, että päätin jatkaa. Ja hyvästä syystä. Nykyään hyviä sarjoja riittää pilvin pimein, mutta yhtä laadukkaita kuin Killing Eve on paljon hankalampi löytää.

Vaikka sarja on pysynyt vahvana koko kestonsa ajan, kausista ensimmäinen on toistaiseksi paras. Kuitenkin myös toinen ja kolmas  kausi olivat erinomaisia. Se, kumpi kahdesta viimeisimmista kaudesta sitten oli parempi on vaika sanoa. Kummassakin kuin oli omat hyvät ja huonot puolensa, erityisesti hyvät.

Phoebe Waller-Bridge

Ensimmäisen ja muiden kausien pienoinen, melkein huomaamaton tasoero on selitettävissä pääkirjoittajan vaihdolla. Viimeisimmille kausille pääkirjoittajaksi Phoebe Waller-Bridgen tilalle  tuli Emerald Fennell. Vaikka pidänkin ensimmäisestä kaudesta enemmän, niin minun on sanottava, että kyllä Fennellkin hoiti työnsä kunnialla kotiin.

Killing Even selvänä vahvuutena on  se, kuinka se sekoittaa taidokkaasti eri tyylilajeja. Sarja on samaan aikaan trilleri, komedia, draama ja eräänlainen sekopäinen rakkaustarina, kaikkea juuuri sopivassa määrin. Milloinkaan draamallisia kohtauksia ei koskaan halvennettu komedialla tai päinvastoin.



Killing Evelle on vaikea löytää vertaa myöskään visuaalisesti. Sarjan monet tapahtumapaikat näyttivät tyylikkäiltä, mutta myös toistensa kanssa erilaisilta, oltiin sitten Lontoossa, Pariisissa tai Venäjällä. Kehuja ansaitsee myös Villanellaan persoonalliset asut ja tämän sanon sellaisena, jota muoti ei juuri kiinnostava.

Mainittuja suurempi syy sarjan suureen laatuun on kuitenkin Villanella. Omalaatuinen salamurhaaja  kuuluu tv:n viihdyttävimpien hahmojen joukkoon, niin miesten kuin naistenkin. Hän hauska, arvaamaton, mutta myös vaarallinen. Asiaa ei haittaa sekään, että Jodie Comer on äärinmäisen karismaattinen ja ammattitaitoinen näyttelijä.



Villanellan lisäksi myös Eve on yllättävän kiinnostava hahmo. Hän ehkä aloitti sarjan lähinnä katsojan sijaisena, mutta kasvaa sen edetessä omaksi, moniulotteisuutensa vuoksi kiinnostavaksi persoonaksi. Varsinkin kuin hänestäkin alkaa paljastua pikkuhiljaa niitä synkempiä puolia. Lisäksi Sandra Oh ei jäänyt yhtään Jodie Comerista näyttelijänä.

Kuitenkin hahmot olivat vielä kiinnostavampia yhdessä kuin erikseen. Toistensa kanssa hyvin erilaisten, jopa vastakkaisten, naisten tavanomaisia poliisi vastaan roisto rajoja rikkova suhteensa oli sarjan parasta antia. Ja tärkeintä. Heidän toisiinsa tuntema pakkomielle kuin on koko sarjan koko pointti, ainakin melkein.



Even ja Villanellan lisäksi sarjasta löytyi myös tasaisen hyviä sivuhahmoja, erityisesti Even kylmäpäinen pomo Carolyn (Fiona Shaw) sekä Villanellan käsiteltäväänsä paljon selväjärkisempi käsittelijä Konstantin (Kim Bodnia). Mieleen jäi myös Carolynin poika, tekniikkanero ja luultavasti koko sarjan sympaattisin hahmo Kenny (Sean Delaney).

Killing Evestä on tulossa myös neljäs kausi. Tarkemmin minulla ei ole asiasta vielä tietoa. Korona on sekoittanut myös viihdealan pakkaa aika totaalisesti ja muutenkin kauden ilmestymiseen on niin paljon aikaa, etten tiedä tietävätkö sarjan tekijätkään, koska neljäs kausi saadaan valmiiksi tv:ssä näytettäväksi.


Toivottavasti tulevalla kaudella pääsisimme vihdoin siihen sarjan todellisen roiston eli The Twelven jahtaamiseen. Heistä emme tiedä kolmen kaudenkaan jälkeenkään juuri mitään, edes sitä, mitä he oikein tavoittelevat. Ei rikkauksia ainakaan, sillä jos heidän valtavat resusssinssa jotain kertovat niin sen, että rahasta järjestöllä ei ole pulaa.

Eikä minua haittaisi sekään, että Eve ja Villanellaa nähtäisiin välillä työskentelevän myös yhdessä. Heidän kohtaamisensa on ollut lähinnä harvinaista herkkua. Toinen kausi tei siihen pienoisen poikkeuksen, mutta muissa kausissa heitä on nähty yhdessä vain parissa kohtauksessa per kausi eli täysin liian vähän.

Tiivistetysti Killing Eve kuuluu tv-sarjojen parhaimmistoon. Suosittelen lämpimästi, jos tämän tyyppiset sarjat vähänkin kiinnostaa. Täydet viisi tähteä!

Huippuagentti pulun (vale)puvussa

Jopa aikuisten mittarilla hyviä koko perheen animaatioita on tehty pilvin pimein. Nyt arvosteluvuoron saa yksi niistä: Will Smithin ja Tom Hollandin tähdittämä, Vakoojat Valepuvuissa. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia! Ei kuitenkaan liiaksi asti.

Huomio: Katsoin elokuvan alkuperäisäänillä, niin kuin yleensä mieluummin teen. En siis voi sanoa mitään suomalaisista ääninäyttelijöistä.

Lance Sterling (äänenä Will Smith) on James Bondmaisempi kuin James Bond itse. Hän selviää tilanteesta kuin tilanteesta, laukoo yhtenään nokkelia kommentteja ja hurmaa niin naiset kuin miehetkin. Walter Becket (äänenä MCU:n Spiderman Tom Holland) on puolestaan hänen melkein täydellinen vastakohta, herkkä älykkö. Kun Bond-leffojen Q, jos hän suosisi väkivallan sijaan pehmeämpiä keinoja.

Kun Lance kuitenkin lavastettaan syylliseksi huippuvaarallisen aseen varastamisesta noiden kahden pitää tehdä yhteistyötä todistaakseen hänet syyttömäksi. Yhteistyö ei ala lupaavasti, sillä Lance sattuu juomaan Walterin uusinta keksintöä: juomaa, joka muuttaa hänet puluksi. Pian ylimielinen agentti kuitenkin huomaa, että puluna olemisessa on hyötynsä ja paljon muutakin.

En katso juurikaan lasten animaatioita. Kuitenkin etsiessämme siskojeni, joista toinen on vielä yläkoulussa, kanssa kaikille sopivaa elokuvaa, katsottavaksi valikoitui juuri sellainen: vakoojaleffoja lainaileva Vakoojat Valepuvussa. En kadu päätöstä. Siitäkin huolimatta, että se ei tarjonnut juuri mitään uutta tai ennen näkemätöntä. Elokuva nimittäin oli oikein hauska, aivot narikkaan tyylinen, tekele.

Juoni oli peruskauraa, joskin siitä löytyi joitakin kekseliäitäkin elementtejä. Kuitenkin siltä meni yllättävän kauan päästä käyntiin ottaen huomioon, että suurin osa katsojista tietää jo ennalta, mitä tulee tapahtumaan. Suhteellisen hidas käynti ei kuitenkaan juuri haittaa katsomiskokemusta, varsinkin kuin sen yli päästyä elokuva kulki sitten jo paljon sujuvammin.

Toimintaa riitti. Elokuva ei kuitenkaan tuntunut missään vaiheessa täyteen ahdetulta, eikä siihen toimintaankaan ehtinyt kyllästyä. Välissä oli nimittäin myös riittävästi hengähdystaukoja. Toimintaa enemmän elokuvissa löytyi myös huumoria ja vaikka osa vitseistä oli suhteellisen kuluneita, niin suurimmaksi vitsit toimivat.

Elokuvalla oli myös oma teemansa: Asiat kannattaa ratkaista puhumalla ja yrittämällä ymmärtää toisensa, ei väkivallalla. Se olikin koko perheen elokuvalle sopiva ja erittäin hyvä lapsille opetettavaksi. Itse pidin teemasta myös siksi, että niin suosittu kuin se lapsille suunnatuissa elokuvissa onkin, niin agenttijännäreihin se harvoin eksyy. Niissä kuin väkivalta kuin on tyypillisesti se ainoa ratkaisu.

Animaatio näytti hyvältä, joskin on sanottava, niin kuin jo monesti tämän elokuvan kohdalla, ne eivät olleet mitenkään erityisen omaperäinen. Elokuva näytti aika perusPixar-tuotteelta. Ääninäyttelijät sopivat rooliinsa, joskin minusta tuntuu, että pääkaksikon suhteen oli toisin päin, hahmot laitettiin sopimaan ääninäyttelijöihinsä tai oikeastaan heidän ruutupersooniinsa.

Lance Sterlingin oli hahmona kiinnostava, joskin myös joskus ylimielisyydessään ärsyttävä. Hän kuitenkin kehittyi, ennalta-arvattavasti hahmona. Walter Becket puolestaan esiintyi paljon sympaattisempana, joskin ehkä turhan naiivina. Hän ei kuitenkaan juuri kehittynyt hahmona, vaan ainoa asia, mikä muuttui, oli hänen palvelemansa viraston suhtautuminen häneen.

Lance ja Walter olivat juuri sopiva vastakohdat kohtaavat-tyylinen parivaljakko. Lance James Bondia ja ääninäyttelijäänsä Will Smithia yhdistelevänä agenttina ja Walter naiivina ja väkivaltaa karttavana nerona. Heidän yhteistyönsä toimi pääsääntöisesti, vaikka joskus minua alkoi jopa häiritä se, miten huonosti Lance Walteria kohteli.

Sivuhahmoihin käytettiin sitten vähemmän aikaa, eikä heistä juuri kukaan, Walterin edesmennyttä poliisiäitiä (äänenä Rachel Brosnahan) lukuun ottamatta, juuri jäänyt mieleen. Erityisen pettymyksen kuitenkin toi kliseistä kliseisen pääroisto Killian (äänenä pahisten rooliin tottunut Ben Mendelsohn), jonka motivaatio tuli selväksi jo alussa.

Tiivistetysti Vakoojat valepuvussa oli perinteistäkin perinteisempi koko perheen elokuva, josta tarjoaa viihdykettä koko kestonsa ajan, mutta jonka myös unohtaa nopeasti. Neljä tähteä!