Vartiosto on valmiina palvelukseen- Myös tv-muodossa

BBC:n American The Waitch yrittää vangita Terry Pratchetin Kiekkomaailman taian niihin perustuvalla The Watch-sarjalla. Onnistuiko se? Nyt klerron asiasta oman mielipiteeni.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Ankh-Morporkin poliisina toimivalla Yövartioilla on tekeminen vähissä, sillä kaupungissa kaikki rikokset ovat sallittuja, niin kauan kuin sen tekijät kuuluvat johoinkin kiltaan, kuten varkaiden tai salamurhaajien kiltaan. Tämä kuitenkin muuttuu, kun Vartioston kyynisen kapteeni Vimesin (Richard Dormer) vanha ystävä Carcer (Sam Adewunmi) palaa kaupunkiin.

Mystisen tilanteesta tekee se, että mies ei ole vanhentunut päivääkään siitä kuin Vimes hänet viimeksi näki. Se, että hän suunnitelee joitain hyvin pahaa entisen kotikaupungin hyväksi on kuitenkin selvääkin selvempää. Miehen suunnitelmia estämässä on myös kaupungin oma kostaja Lady Ramkin (Lara Rossi). The Watch perustuu Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaaneihin.

Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaanit ovat sen verran suosittuja, ettei ole ihme, että niitä on yritetty myös filmatisoida. Uusin yrittäjä on The Watch-sarja. Se onnistuikin tehtävästään kohtuullisen hyvin. En sano, että sarja olisi mitenkään maata mullistavan hyvä, mutta kyllä se katsomisen arvoinen on, ainakin Terry Pratchettin faneille.

The Watch ei seuraa minkään erityisen Kiekkomaailma-kirjan tarinaa, edes sitä, jolta sarja on saanut nimensä. En laske tätä viaksi, vaikka kyseinen kirja kieltämättä olikin harvinaisne loistava jopa Pratchettin mittapuulla, sillä kirja ja tv-sarja ovat keskenään täysin erilaiset formaatit, joten niiltä ei sovi odottakaan täysin samanlaisia tarinoita.

Tyylikin oli muutettu fantasiasta steampunkkiin, joskin ihan syyttä ja suotta. Se ei tuonnut sarjaan mitään lisäarvoa ja näkyikin vain tyylillisissä seikoissa. Sentään sarja piti kirjoista tutun tunnelman. Kuitenkin lienee turhaa vertailla kirjoja ja tv-sarjaa tämön enempää. Tv-sarja kuin häviäisi. Niinpä arvostelen sen nyt omana katselukokemuksenaan, millaisen se pärjääkin pan paremmin.

The Watchin juoni poikkesi poliisisarjojen vastaavista, eikä suinkaan pelkästään sarjan tyylilajin takia. Kuitenkin siitä löytyi myön aimo annos poliisi,- ja yliluonnollisten sarjojen kliseitä. Sarjasta löytyi muun muassa työnsä aloittava nuori ja naiivi poliisi, rinnakkaistodellisuus, yliluonnollisin keinoin konkretisoituja sekä sisäisiä kamppailuja.

Sarjan perustana toimiva mysteeri oli keskimääräistä parempi, joskaan sen ratkaisu ei ollut erityisen muistettva. Kiekkomaailma-kirjasarjan fanit saavat siitä kuitenkin jotain irti. Sitä paisti, veihän se hahmot ja heidän mukanaan myös katsojat hyvin kmieleenkintoisiin paikkoihin, lähinnä kirjaimellisesti, mutta paikka paikkoihin myös kuvainnollisesti.

Hahmot jäivät järjestään yksiulotteiseksi. Parhaaksi hahmoksi nousi kirjan versiosta hurjasti muuttunut Lady Sybil Ramkin. Sarjan versio Vimesistä onnistui varsin hyvin, eikä minulla ole valiottamista sen muistakaan hahmoista. Paitsi ehkä Kuolemasta (Wendell Pierce). Sarjan versio hahmoista kuin ei noussut kirjojen version tasolle sitten millään.

Pahiksena Carcer ei juuri ollut päähahmoja moniulotteisempi, joskin kyllä hän sai myös kiinnostavia piirteitä. Sen sijaan häntä avustanut Wonse (Bianca Simone Mannie) osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi. Näemmekin häntä The Watchin toisella kaudellakin. Olettaen tietenkin, että sarja sellaisen saa.

Tuotannossa valittamisen arvoista oli vain paikoittain harvinaisen huonot erikoistehosteet. Esimerkiksi Näkymättömän Yliopiston oranki-Kirjastonhoitajan ja sarjassa piipahtanut lohikäärme näyttivät harvinaisen kököltä. Toki sarjan puolesta on sanottava, että sillä tuskin on Game of Thronesin tuotantobudjettia, joten ihmeitä ei toki sovi odottaakaan.

Tiivistetysti The Watch ei lähdemateriaalinsa tasoon päässyt, mutta tarjosi silti varsin hyvän katsomiskokemuksen, myös muillekin kuin Kiekkomaailma faneille. Kolme ja puoli tähteä!

Ensiarvostelussa The Watch

 Arvostelen nyt hyvin lyhyesti Terry Pratchettin Kiekkomaaliman-romaneihin ehkä hieman turhankin löyhästi perustuvan, mutta silti varsin hyvän, The Watch-sarjan ensimmäiset jaksot.

Varoitus: JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Ankh-Morporkissa rikokset ovat sallittuja, olettaen, että rikoksen tekijä kuuluu varkaiden tai salamurhaajien kiltaan. Niinpä kaupungin poliisina toimivalla Yövartioilla on tekeminen vähissä. Tämä kuitenkin muuttuu, kun Vartioston kyynisen kapteeni Vimesin (Richard Dormer) vanha ystävä Carcer (Sam Adewunmi) palaa kaupunkiin pahat mielessään. Miehen suunnitelmia estämässä on myös kaupungin oma kostaja Lady Ramkin (Lara Rossi).

Olen pitkään ollut sitä meiltä, että Terry Pratchettin kirjat eivät vain sovi muutettavaksi tv-sarja tai elokuvamuotoon, Neil Gaimanin kanssa tekemää Good Omenia lukuun ottamatta, eikä The Watch onnistunut minun mielipidettä täysin muuttamaan. Pidän sarjasta enemmän kuin useimmat muut, ainakin arvosteluista päätellen, mutta lähdemateriaalinsa tasolle se ei yltänyt tai edes niiden lähelle.

Niin kuin Terry Pratchettin fanit voivat jo arvata, The Watch ei varsinaisesti seuraa minkään kirjan jonka, vaan se lainailee sieltä ja täältä sekä lisää omaakin. Tyylikin oli muutettu fantasiasta steampunkkiin. Sarja ei ole kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan minua päätöksen tarpeellisuudesta. Se on kuitenkin sanottua, että sarjan maailma muistuttaa tunnelmaltaan suhteellisen hyvin lähdeteoksiaan.

The Watchin hahmot eivät pärjää syvyydeltään kirjan vastaaville, mutta toisaalta sitä en odottanutkaan. Lady Ramkinin muutos eräänlaiseksi synkän menneisyyden omaavaksi kostajaksi aiheuttaneet kohua, mutta minua ne eivät haittaa, sillä kyseinen hahmo ei ole koskaan herättänyt minulle voimakkaita tunteita. Sitä paitsi hahmo on baddasssyydessään sarjan paras.

Ankh-Morpork on miljöönä kiinnostavan erilainen, niin kirjoissa kuin sarjan tulkinta kaupungista. Tuotannon suurin vika oli paikoittain harvinaisen huonot erikoistehosteet. Esimerkiksi Näkymättömän Yliopiston oranki-Kirjastonhoitajan näytti harvinaisen kököltä. Toki sarjan puolesta on sanottava, että sillä tuskin on Game of Thronesin tuotantobudjettia, joten ihmeitä ei toki sovi odottaakaan.

Tiivistetysti en anna The Watchille vielä arvosanaa, mutta juuri nyt se sijoittuu ehkä vähän keskiarvoa paremmaksi, mikä ei ole hyvä noinkin suosittuun kirjasarjaan perustuvalle sarjalle.

M15-agentti ja salamurhaaja kissa ja hiirileikin pyörteissä-Naisten versio

Huomasin, etten ole arvostellut sarjasuosikkeihini kuuluvaa Killing Eveä. Sen kolmannen kauden päätös antoi minulla hyvän tulaisuuden korjata asian, joten tässä se tulee.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Killing Even juonesta, erityisesti sen ensimmäiseltä kaudelta.


Lähinnä työpöytänsä ääressä töitä tekevä M15-agentti Eve Polastri (Greyn Anatomian Sandra Oh) on aina ollut kiinnostunut naissalamurhaajista. Hän ei kuitenkaan olisi koskaan uskonut pääsevänsä jahtaamaan sellaista. Asian muuttaa kuitenkin yllättävän karismaattinen, mutta sitäkin sosiopaattisempi, salamurhaaja Villanella (Jodie Comer).

Eve pääseekin nais-salamurhaajia koskevan tieto taidon perusteella pelkästään Villanellaa jahtaamiseen keskittyvään ryhmään. Tilannetta mutkistaa vielä se, että Eve huomaa saaneensa pakkomielteen viehkeästä salamurhaajasta ja myös Viillanelle on kiinnostunut häntä jahtaavasta agentista ihan liikaa. Killling Eve perustuu Luke Jenningsin Villanella-novellisarjaan.



Killing Eve oli  mennä minulle ohi. Onneksi satuin kuitenkin huomaavan sarjaa kehuttavan, joten päätin katsoa jo tulleet sarjan jaksot ja päättää sitten jatkanko sarjan katsomista. Sanomattakin lienee selvää, että päätin jatkaa. Ja hyvästä syystä. Nykyään hyviä sarjoja riittää pilvin pimein, mutta yhtä laadukkaita kuin Killing Eve on paljon hankalampi löytää.

Vaikka sarja on pysynyt vahvana koko kestonsa ajan, kausista ensimmäinen on toistaiseksi paras. Kuitenkin myös toinen ja kolmas  kausi olivat erinomaisia. Se, kumpi kahdesta viimeisimmista kaudesta sitten oli parempi on vaika sanoa. Kummassakin kuin oli omat hyvät ja huonot puolensa, erityisesti hyvät.

Phoebe Waller-Bridge

Ensimmäisen ja muiden kausien pienoinen, melkein huomaamaton tasoero on selitettävissä pääkirjoittajan vaihdolla. Viimeisimmille kausille pääkirjoittajaksi Phoebe Waller-Bridgen tilalle  tuli Emerald Fennell. Vaikka pidänkin ensimmäisestä kaudesta enemmän, niin minun on sanottava, että kyllä Fennellkin hoiti työnsä kunnialla kotiin.

Killing Even selvänä vahvuutena on  se, kuinka se sekoittaa taidokkaasti eri tyylilajeja. Sarja on samaan aikaan trilleri, komedia, draama ja eräänlainen sekopäinen rakkaustarina, kaikkea juuuri sopivassa määrin. Milloinkaan draamallisia kohtauksia ei koskaan halvennettu komedialla tai päinvastoin.



Killing Evelle on vaikea löytää vertaa myöskään visuaalisesti. Sarjan monet tapahtumapaikat näyttivät tyylikkäiltä, mutta myös toistensa kanssa erilaisilta, oltiin sitten Lontoossa, Pariisissa tai Venäjällä. Kehuja ansaitsee myös Villanellaan persoonalliset asut ja tämän sanon sellaisena, jota muoti ei juuri kiinnostava.

Mainittuja suurempi syy sarjan suureen laatuun on kuitenkin Villanella. Omalaatuinen salamurhaaja  kuuluu tv:n viihdyttävimpien hahmojen joukkoon, niin miesten kuin naistenkin. Hän hauska, arvaamaton, mutta myös vaarallinen. Asiaa ei haittaa sekään, että Jodie Comer on äärinmäisen karismaattinen ja ammattitaitoinen näyttelijä.



Villanellan lisäksi myös Eve on yllättävän kiinnostava hahmo. Hän ehkä aloitti sarjan lähinnä katsojan sijaisena, mutta kasvaa sen edetessä omaksi, moniulotteisuutensa vuoksi kiinnostavaksi persoonaksi. Varsinkin kuin hänestäkin alkaa paljastua pikkuhiljaa niitä synkempiä puolia. Lisäksi Sandra Oh ei jäänyt yhtään Jodie Comerista näyttelijänä.

Kuitenkin hahmot olivat vielä kiinnostavampia yhdessä kuin erikseen. Toistensa kanssa hyvin erilaisten, jopa vastakkaisten, naisten tavanomaisia poliisi vastaan roisto rajoja rikkova suhteensa oli sarjan parasta antia. Ja tärkeintä. Heidän toisiinsa tuntema pakkomielle kuin on koko sarjan koko pointti, ainakin melkein.



Even ja Villanellan lisäksi sarjasta löytyi myös tasaisen hyviä sivuhahmoja, erityisesti Even kylmäpäinen pomo Carolyn (Fiona Shaw) sekä Villanellan käsiteltäväänsä paljon selväjärkisempi käsittelijä Konstantin (Kim Bodnia). Mieleen jäi myös Carolynin poika, tekniikkanero ja luultavasti koko sarjan sympaattisin hahmo Kenny (Sean Delaney).

Killing Evestä on tulossa myös neljäs kausi. Tarkemmin minulla ei ole asiasta vielä tietoa. Korona on sekoittanut myös viihdealan pakkaa aika totaalisesti ja muutenkin kauden ilmestymiseen on niin paljon aikaa, etten tiedä tietävätkö sarjan tekijätkään, koska neljäs kausi saadaan valmiiksi tv:ssä näytettäväksi.


Toivottavasti tulevalla kaudella pääsisimme vihdoin siihen sarjan todellisen roiston eli The Twelven jahtaamiseen. Heistä emme tiedä kolmen kaudenkaan jälkeenkään juuri mitään, edes sitä, mitä he oikein tavoittelevat. Ei rikkauksia ainakaan, sillä jos heidän valtavat resusssinssa jotain kertovat niin sen, että rahasta järjestöllä ei ole pulaa.

Eikä minua haittaisi sekään, että Eve ja Villanellaa nähtäisiin välillä työskentelevän myös yhdessä. Heidän kohtaamisensa on ollut lähinnä harvinaista herkkua. Toinen kausi tei siihen pienoisen poikkeuksen, mutta muissa kausissa heitä on nähty yhdessä vain parissa kohtauksessa per kausi eli täysin liian vähän.

Tiivistetysti Killing Eve kuuluu tv-sarjojen parhaimmistoon. Suosittelen lämpimästi, jos tämän tyyppiset sarjat vähänkin kiinnostaa. Täydet viisi tähteä!