80-luvun Ihmenainen

 Vasta joku aika sitten tullut Wonder Woman elokuvan jatko-osa Wonder Woman 1984 osoittautui pienoiseksi pettymykseksi, mutta kelpo elokuva se on silti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

On vuosi 1984. Diana Prince (Gal Gadot) suree vieläkin toisessa maailmansodassa menettänyttä Steve Trevoria (Chris Pine). Hän keskittyykin lähinnä työhönsä museossa ja pelastamaan maailmaa Wonder Womanina, suomalaisittain Ihmenaisena. Sosiaalinen elämä kostuu lähinnä pakollisista johtatilaisuudesta sekä uuteen työkaveriin Barbara Minervaan (Kristen Wiig) tutustumisesta.

Supersankarointikin rajoittuu suuremmaksi osaksi varkaiden nappaamisesta, kunnes museoon tuotu esine muuttaa kaiken. Tuo esine toteuttaa ihmisten hartaimpia toivomuksia, joten sitä tavoittelee myös muun muassa ahne liikemies/huijari Maxwell Lord (Pedro Pascal). Toiveiden täyttymisellä on kuitenkin hintansa, minkä niin Maxwell, Diana kuin Barbarakin saa huomata.

Ensimmäinen Wonder Woman on ainakin omasta mielestäni DC:n elokuvauniversumin paras elokuva. Eikä enää edes syynä oli universumin elokuvien huono laatu. Shazam oli melkein yhtä hyvä ja pidin kyllä paljon Aquamanistakin. Niinpä odotukseni oli korkealla myös tämän toisen Wonder Woman-elokuvan, Wonder Woman 1984, suhteen, varsinkin kuin kummankin elokuvan ohjasi sama ohjaaja, Patty Jenkins.

Valitettavasti Wonder Woman 1948 jäi pettymykseksi. Huono elokuva se ei ollut millään mittapuulla, voitti se sentään huonommat DC:n elokuvauniversumin rainat. Kuitenkaan se ei ollut läheskään niin hyvä kuin olisi voinut olla. Suuri syy tähän oli elokuvan suurimmat heikkoudet eli toimintakohtausten vähyys, niitä oli koko elokuvassa vain kolme, ja liian monta roistoa. Lordin lisäksi kuin myös Barbara saa sen roolin.

Kaksi roistoa tarkoitti käytännössä sitä, että heistä kehitystä sai vain toinen, Maxwell Lord. Barbara Minerva/Cheetah oli selvästi mukana vain, jotta Wonder Woman saisi jotain taisteltavaa. Uskonkin vakavasti, että elokuva olisi ollut parempi, jos se olisi säilyttänyt Barbaran muutoksen jo varmistuneeseen kolmanteen elokuvaan, missä olisi voinut täyttääkin potentiaalinsa.

Mitä tulee toimintakohtauksiin, niin en haluaisi suinkaan, että elokuva olisi ollut täynnä niitä. Ajan kanssa taistelukohtaukset, oli ne miten hyvin tehtyjä tahansa, rupeavat puuduttamnaan. Mutta kuitenkin saisi niitä olla enemmänkin kuin kolme, varsinkin kuin ne kohtaukset eivät olleet erityisenn pitkiä. Kyseessä on kuitenkin supersankarielokuva, johon ne kuuluvat erottamattomasti.

Wonder Woman 1984-ällä oli lisäksi sama ongelma, mikä vaivaa monia muitakin genren filmejä. Se oli hyvin kliseinen. En edes voi kertoa, mitä kliseitä elokuvassa käytetään, sillä se paljastaisi sen juonesta liikaa. Myös tavassa, jolla elokuva kuvasi arabeja, olisi ollut paljon parantamisen varaa. Varsinkin kuintietää pääosaa esittävän Gal Gadotin synnyimaan, Istarel, ja poliittiset ajatukset.

Tietenkin elokuvalta löytyi heikkouksen lisäksi myös runsaasti vahvuuksia. Gal Gadot osoitti edelleen olevansa se ainoa oikea Wonder Womanin rooliin. Lisäksi Themysciraa ja sen hahmoja, erityisesti Dianan Antiopeta-tätiä (Robin Wright) oli aina kiva nähdä. Sinne sijoittuvaa ninja warriorista insiraatiota saanutta kohtausta olikin hyvin mielyttävä seurata.

Edellisesti elokuvasta tuttu Steve Trevor oli hyvä lisä, vaikka keino, jolla hänet saatiin mukaan, olikin hieman kyseenalainen. Hänen kala kuivalla maalla-hetkensä toivat elokuvaan sen tarvitsemaan keveyttä, oli sitten kyse vaatteiden sovituksesta tai nykyajan ihmeiden ihmettelystä. Lisäksi hänen paluunsa vaikutti positiivisesti myös Dianaan ja antoi hänelle jälleen hyvän vastaparin.

Maxwell Lord sai odotettua enemmän persoonaa ja niinpä häntä kohtaan voi tuntea myös myötätuntoa. Sitä ei haitannut myöskään yhtään se, että miehellä oli harvinaisen valloittava poika (Lucian Perez) Lisäksi loputeksteissä löyty yllätys, joka on varmasti monen Wonder Woman-fanin mieleen. Lisäksi elokuvan sijoittuminen 80-luvulle toi siihen omaa persoonaa.

Taistelukohtaukset ja kaikki muukin tekninen toteutus oli erittäin viihdyttäviä ja suuremmaksi osaksi hyvin tehtyjäkin. Lisäksi Wonder Woman sai jopa pelastaa ihmisiä, eikä vain taistella pahiksia vastaan. Tämä ei kuulosta kovinkaan ihmeelliseltä asialta, onhan kyseessä supersankarielokuva. Mutta yllättäen tämä on genren elokuvissa, sekä DC:n, että Marvelin, yllättävänkin harvinaista.

Myös näyttelijät ansaitsevat kehuja, erityisesti Chris Pine, Pedro Pascal ja Kristen Wiig. Viimeksi maitun ansiota oli muun muassa se, että Barbaran hahmo ei ollut aivan turha lisä elokuvaan ja häneäkin kohtaan voi tuntea sympatioita tai ainakin minä tunsin. Gal Gadot ei sitten ihan heidän tasolleen päässyt, mutta hyvää työtä teki hänkin tai ei ainakaan häiritsevän pahaa.

En tiedä Wonder Womanin kolmannesta elokuvasta mitään muuta kuin sen, että ohjaajana toimii jälleen Patty Jenkis. Luultavammin tulen kuitenkin katsomaan sen. Toivottavasti elokuvateatterissa. Veikkaan nimittäin, ettei se susihuono voi olla. Ei nimittäin ollut tämäkään. Sitä ennen katsottavana on kuitenkin monia muita supersankarielokuvia.

Tiivistetysti Wonder Woman 1984 ei ole niin hyvä elokuva kuin toivoa saattaisi, mutta ei myöskään niin huono, etteikö sen katsomisesta nauttisi. Neljä tähteä!

Ihmenainen ensimmäisen maailman sodan jyskeessä

DC:n laajennetun universumin uusin tuotosta, Wonder Womania on jo ehditty hehkuttaa edeltäjäänsä parempana. Sitä se onkin, mutta elokuva ei eikä häviä myöskään kilpailija Marvelin vastaaville.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Wonder Woman-elokuvan juonesta. Yritän kuitenkin pitää ne suhteellisen pienenä, joten elokuvaa näkemätönkin voi sen lukea. Vastuu on kuitenkin ensisijaisesti aina lukijan.

Amatsonien prinsessa Diana (Gal Gadot) kouluttautui tätinsä kenraali Antiopen (House of Cardsin Robin Wright) avulla vahvaksi soturiksi, vaikka hän elääkin rauhallista elämää eristyneellä Themyscira-saarella. Koulutus tuleekin tarpeen kuin amerikkalainen taistelulentokone tippuu saarelle. Koneen ohjaamosta paljastuu amerikkalainen taistelulentäjä ja vakooja, Kapteeni Steve Trevor (Chris Pine).

Hän kertoo amatsoneille, että maailma on suuressa sodassa. Muut amatsonit, erityisesti Dianan äiti kuningatar Hippolyta (Connie Nielsen) jättäisivät sodan ulkopuolisen huoleksi, eihän se kosketa heitä. Ei kuitenkaan Diana, joka päättääkin mennä sota-alueelle lopettamaan kyseisen sodan tappamalla sen aiheuttaneen sodanjumala Areksen. Äitinsä ja muiden amatsonien vastustuksesta huolimatta.

Marvelin elokuvauniversumi on yksi 2010-luvun suurimmista menestystarinoista, katsoi asiaa sitten kriitikoiden, katsojien kuin lipputulojenkin näkövinkkelistä, joten luonnollisesti myös Dc päätti sijoittaa uudet leffansa samaan universumiin. Idea oli hyvä periaatteessa, mutta käytännössä tulos jäi pettymykseksi. Nyt DC:n toivo onkin universumin uusimmassa, Wonder Womanissa.

Patty Jenkins

Elokuva jonka paineita ei paranna se, että Wonder Womanin on ainut pääosan saanut naissupersankari kymmenen vuoteen. Niitä on tehty vain muutamia, mutta nekin huonolla menestyksellä. Tai se, että elokuvan ohjaajakin on nainen, Patty Jenkins. Onko elokuvasta tehtävään vai osoittautuukin se taas uudeksi pettymykseksi DC:n elokuvauniversumin ja naispääosaisten supersankarielokuvien kuoppaisella tiellä?

DC:n onneksi se voi huokaista helpotuksesta. Wonder Woman on menestynyt hyvin lippuluukulla ja saanut kriitikoiden hyväksynnän. Hyvästä syystä. Se ei nimittäin ole vain toistaiseksi paras DC:n supersankariuniversumin elokuva tai naispääosainen supersankarielokuva, se on myös yksi parhaita koskaan tehtyjä supersankarielokuvia. Jos ei jopa paras.

Juoni ei ole mitenkään maailmaa mullistava. Vaikka siihen on sekoitettu niin toimintaa, huumoria, supersankarin kasvutarinaa, sotaelokuvaa, kreikkalaista mytologiaa kuin romantiikkaakin, se on aika suoraviivainen supersankarin syntytarina. Sitä onkin ehditty jo vertaamaan Thorin ja Captain American vastaavaan. Paljon poikkeuksellisempaa, siis nimenomaan DC:lle, on se, miten tuo tarina kerrotaan.

Tyyli on rento, lämmin ja tietyllä tavalla myös vilpitönkin, yhtä vilpitön kuin sinisilmäinen ja idealistinen sankarinsakin. Toki elokuva käsitteli vakaviakin aiheita ja otti muutenkin itsensä hyvin vakavasti, mutta se osasi myös nautaa itselleen ja epäuskottavalle konseptilleen. Niinpä se välttyikin universuminsa aikaisempien tuotantojen, kuten Batman v. Supermanin, haudan vakavuudelta.

Juoni ei myöskään ollut mitenkään sekava. Tähän on yksi selkeä syy: se keskittyi vain ja ainoastaan Dianan kasvutarinaan ja voitettaviin pahiksiin, eikä suinkaan rönsyileviin sivujuoniin Batmanin v. Supermanin tavoin. Toki elokuvasta löytyi myös yhteiskuntakritiikkiä, puhetta pahuuden luonteesta ja muuta vastaavaa, mutta ne eivät vieneet huomiota päähahmolta tai juonelta.

Päätös sisällyttää elokuva ensimmäiseen maailmansotaan, eikä toiseen kuten alkuperäisessä sarjakuvassa, oli nerokas, sillä se sopi hyvin elokuvan teemaan. Se kuin viestitti, ettei sodassa ole yhtä yksittäistä roistoa, vaan syyllinen on koko ihmiskunta. Tietenkään tämä ei olisi toisen maailman sodan tapauksessa toiminut, Hitler kuin on melko selkeä yksittäinen roisto.


Tarinallinen puoli jäi kuitenkin kakkoseksi elokuvan ehdottomasti parhaalle asialle eli Wonder Womanille, tai ehkä paremminkin Diana, elokuva kuin ei missään vaiheessa käyttänyt hänestä Wonder Woman nimeä, itselleen. Kiitos tästä kuuluu paitsi käsikirjoitukselle tai hahmon luojalle itselleen, niin myös Gal Gabotille. Hän osaa näytellä niin kovaa soturia, kuin naiivia, koko ikänsä eristyksessä ollutta naista.

Gabotin Diana ei tyytynyt olevaan vain bad-ass, mitä hän kyllä kieltämättä oli, niin kuin lukuisat elokuvassa nähdyt taistelukohtaukset todistavat, tai vain oli jopa Hollywoodin mittapuulla harvinaisen kaunis nainen. Vaan hän oli myös harvinaisen uskottava ja rakastettavakin ihminen. Häntä ei ollut lisäksi seksualisoitukaan liikaa, mikä ei lajityypin poikavoittoisuuden vuoksi ole mikään itsestäänselvyys

Pidin myös siitä, että vaikka Diana olikin 1900-luvun Lontoossa kuin kala kuivalla maalla, häntä ei kuitenkaan oltu kuvattu tyhmäksi. Tietämättömäksi kyllä, mutta ei tyhmäksi. On melkein harmi, että hahmo jää luultavammin takaa-alle Justice Leguessa ja muissa DC:n laajennetun universumin elokuvissa. Siis niissä, missä hän yleensä edes esiintyy. Toivonkin olevani tässä asiassa väärässä.

Muut hahmot eivät olleet läheskään päähahmon veroisia, mutta se ei ole vielä paljon sanottu. Tärkein sivuhahmo oli tietenkin Chris Pinen Steve Trevor, joka ei ehkä rikkonut perus miestoimintasankarien kaavaan, mutta sopi hyvin rooleihinsa Dianan rakkauden kohteena, oppaana ensimmäisen maailman sodan aikaisen Lontoon saloihin ja kumppanina. Ja antamaan perusnaiskatsojallekin silmänruokaa.


Jossain toisessa hahmo olisi esittänyt pääosaa, ei kuitenkaan Wonder Womanissa. Pelkäsinkin etukäteen, että hän vie valokeilan Dianalta. Näin ei kuitenkaan käynyt, mikä olikin erinomainen ratkaisu tekijöiden puolelta. Niin helposti pidettävä, karismaattinen, hauska ja sekä juonen, että Dianan kannalta, tärkeä hahmo kuin Steve olikin. Elokuva ei kuitenkaan kuulu hänelle, vaan Dianalle.

Muista sivuhahmoista hauskin, ja samaistuttavin, oli Steven sihteeri Etta (Lucy Davis). Hän antoi elokuvalle niin sanotun taviksen, vieläpä tavisnaisen, näkökulman, oli kyse sitten naisasioista tai elämästä ylipäätään. mainitsemisen arvoisia ovat vielä Steven kolme kaverusta, jotka hauskuudesta huolimatta jäivät pahasti kehittämättä. Hyvä niin, sillä elokuva oli parhaimmillaan keskittyessään Dianaan ja Steveen.

Muut hahmot jäivät luonnollisesti, mutta joidenkin hahmojen kohdalla myös valitettavasti, sivuosaan. Valitettavasti heihin kuuluu myös kiehtovat amatsonit, joiden kanssa olisin halunnut viettää enemmänkin aikaa. No, ehkä mahdollisessa jatko-osassa sitten. Jos sellainen ylipäätään tehdään. En kyllä tajua, miksi ei. Näyttäähän se tahkoahan studiolleen paljon rahaa ja elokuvateollisuudessa se on raha, mikä puhuu.

Olisipa minulla yhtä positiivista sanottaa Wonder Womanin roistoista eli keinoja kaihtamattomasta saksalaiskenraalista Erich Ludendorffista (Danny Huston) sekä syystäkin Tohtori Myrkky-lisänimellä kulkevasta Saksan armeijan huippukemistisistä Tohtori Isabel Marustasta (Elena Anaya). Muiden vastaavien supersankarielokuvien roiston tavoin he kärsivät liiasta stereotyyppisyydestä ja yliampuvuudesta.


Toisaalta, heidän yliampuvuudesta voi jopa nauttia. He muistuttivat hyvin paljon piirrettyjen vastaavia. Tai sarjakuvan, mikä ei olekaan ihme. Perustuuhan koko elokuva sarjakuvaan. Lisäksi he eivät ole elokuvan ainoita roistoja, vaan mielenkiintoisempi pahis tuli kuvioihin vasta viime minuuteilla. Enempää en asiasta kuitenkaan sano. Se juonenkäänne on parasta jättää yllätykseksi.

Toteutuskin oli juuri niin huippuluokkaa kuin voisi odottaakin, jopa parempaa. Erityisesti toimintakohtaukset olivat pysäyttäviä, erityisesti alun amatsonit vastaan saksalaiset sotilaat sekä traileristakin tuta Dianan luotiväistely Ei-Kenenkään-Maalla. Eikä muukaan visuaalinen ilme jäänyt kauas jälkeen oltiin sitten paratiisisaaren omaisella Themysciralla tai 1900-luvun alun Lontoossa.

Lopuksi haluaisin vielä huomauttaa, ettei Wonder Womanissa ole muille genren elokuville, niin Marvelin kuin DC:kin, tyypillistä lopputekstin jälkeistä kohtausta. Varsinaisen en elokuvan loputtua voi hyvin lähteä valumaan kotia tai mitä tahansa haluamaansa paikkaa kohti. Oma suhtautumiseeni asiaan on neutraali. Olisihan se ollut kiva, mutta ei elokuva sitä varsinaisesti kaivannut.

Tiivistetysti Wonder Woman On yksi lajityyppinsä parhaita elokuva, mikä ei ole suinkaan mikään pikku juttu. Se todistaakin kiistämättömästi, että DC, voi tehdä hyviä, jopa erinomaisia elokuvia. Ja että, supersankarigenre ei kuulu enää pelkästään miehille. Täydet viisi tähteä.