Pikkukaupungin selviytymistaistelu

Vuonna 2006 alkanut Jericko on tullut jo aikoja sitten Suomen televiosta, mutta onnistuin missaamaan sen kokonaan. Kiitos Netflixin, asia on tullut korjattua. 

Jerickosta tehtiin neljä tuotantokautta, joista toinen on tynkä, mutta viimeiset kaksi ovat sarjakuvamuodossa. Itse olen katsonut vain kaksi ensimmäistä, joista toisessa oli vain seitsemän jaksoa. Sarjassa on ydintuhoa, perhedraama, pikkukaupungin tunnelmaa ja selviytymistä vaikeissa olosuhteissa. Varoitus jo näin aluksi. Jericko on hyvin hidastempoinen sarja, jos kaipaat enemmän toimintaa, katso jotakin muuta. Itsekin olin vähän kahden vaiheilla. Jäin katsomaan sarjaa, koska kiinnyin hahmoihin.

Jericko kertoo Jake Greenistä, Jerickon pormestari Johnston Greenin poika, joka palaa kaupunkiin monen vuoden jälkeen. Nopeaksi aiottu vierailu muuttuu kuitenkin pysyvämmäksi, kun kyläläiset huomaavat Denverin suunnasta tulevan sienipilven. Myöhemmin selviää, että yli kahdessakymmenessä Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa on räjäytetty ydinpommeja. Kylälaisillä ei ole muuta vaihtuehtoja kuin yrittää selvitä vaikeassa tilanteessa.

Jake

Jericko painottaan vahvasti draamaan. Jopa liiaksi. Joskus hahmot keskittyvät enemmän omiin ihmissuhdeongelmiinsa kuin selviytymiseen. Sarjassa käsitellään myös vahvasti moraalia. Mitään kovinkaan uutta ja erikoista ei kuitenkaan aiheeseen saada. Se sortuu turhan usein mustavalkoiseen ajatteluun. Päähenkilö sekä muut hänen ystävänsä ja liittolaisensa ovat hyviksiä, heitä vastustavat pahiksia.

Jerickon suurin vahvuus on sen uskottavuudessa. Ydiniskut voisivat tapahtua oikeastikin. Siihen löytyy kuitenkin poikkeuksia. Hahmot nimittäin näyttävät yllätävän siisteiltä pitkänkin ajan jälkeen. Lisäksi Jos ruoasta on pulaa, miksi kukaan järjestäisi Halloweenin tai Itsenäisyyspäivän pidot. Sarja painottaan vahvasti draamaan. Jopa liiaksi. Joskus hahmot keskittyvät enemmän omiin ihmissuhdeongelmiinsa kuin selviytymiseen.

Toinen vahvuus on helposti samaistuttavat hahmot, vaikka samoja arkkityyppejä löytyykin melkein jokaisesta Yhdysvaltalaisesta pikkukaupungista kertovasta sarjasta. Lempihahmoni on Robert Hawkins, jonka motiiveista ei aluksi tiedetä mitään. Pidin eniten Jaken vanhasta kaverista Stanleystä ja hänen kuurosta siskostaan Bonniesta. Itse päähenkilö kovin stereotyyppinen sankari. Jake olisi voitu yhtä hyvin korvata jollain muulla samanlaisella hahmolla ja kukaan ei huomaisi eroa.

Omalla kohdallani Jericko ei ollut niitä sarjoja, joihin jäi koukkuun. Toisin kuin vaikka uunituore 100-sarja, jota aloin juuri katsomaan Netflixistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sarjan olevan huono. Myönnän, että annan usein tähteä tunnepohjalta. Tämä sarja oli hyvä, mutta ei saanut toivomaan lisää. Kolme tähteä.