Satuhahmot tummissa vesissä

Tervetuloa Olipa Kerran-sarjan jaksoarvostelun pariin! Tämän viikkoisessa, Dark Waters-nimisessä, jaksossa pääosan saavat Kapteenit Koukku ja Nemo. Juonipaljastuksia luvassa!!!

Aikaisemmin tapahtunutta: Ennen pelkäksi Emman poikaystäväksi taantumistaan Koukulla oli mielessään vain kosto. Sen saadakseen hän jopa tappoi oman isänsä, jättäen samalla velipuolensa Liamin orvoksi. Emma voisi välttää kuolemansa maagisten saksien avulla. Hinta olisi ollut hänen Pelastajuutensa, niinpä Koukun piti hankkiutua niistä eroon. Mies ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän vieläpä valehteli Emmalle asiasta.

Ennen varsinaineen arvosteluun menemistä minun on pakko myöntää, että Koukun lisäksi valokeilan saava Kapteeni Nemo on minulle hahmona aika vieras. Toki olen minäkin kuullut hänestä ja hänen sukellusveneestään Nautiluksesta, eiköhän kaikki. Jules Wernerin kirjoja en ole kuitenkaan lukenut. Arvioni hahmon tarinasta perustuu siis suurimmaksi osaksi tähän jaksoon.

Aloitan taas takaumissa, jotka sijoittuvat tällä kertaa ensimmäisen kirouksen aikaan. Eikö Koukku ollut silloin Coran kanssa, odottamassa kirouksen päättymistä? Sehän pysäytti Lumotun Metsän ajan. Vai muuttiko hänen ja Emman aikahyppy menneisyyttä myös sen osalta? Mene ja tiedä. Tässä sarjassa aikajana on sekaisin kuin seinäkello, joten on viisainta vain hypätä kyytiin ja nauttia matkasta. 

Nyt menen kuitenkin sen pitemmittä puheitta itse asiaan. Takaumat alkoivat Nemon kidnapatessa Koukun sukellusveneeseensä Nautilukseen. Toisin kuin hänen teostaan voisi päätellä, hänen aikeensa olivat hyvät. Kapteeni halusi auttaa Koukkua unohtamaan kostonsa ja yrittää löytää onnen jotain muuta kautta. Pelkästään kostolle elävä Koukku ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan siitä.

Nemo ei kuitenkaan luovuttanut helpolla. Hän ottikin Koukun mukaan etsimään aarretta, joka löytyikin varsin helposti. Sitä ei selitetty, miten tarkalleen Nemo sen löysi, mutta se tuskin olisi oleellistakaan. Se kuitenkin havainnollistaa hyvin takaumien lyhyyden huonon puolen. Kun aikaa on vähän, niin kaikkea ei ehditä mitenkään selittämään. Siten paljon jää väistämättä mielikuvituksen varaan.

Aarteen hakeminenkaan ei tarjonnut juuri haastetta. Tai jäihän Koukku jättiläismustekalan vangiksi, mutta siitäkin selvittiin suhteellisen helposti. Nemon tarvitsi vain heittää atraimensa mustekalan silmään. Retkellä oli kuitenkin tarkoituksensa. Nimittäin kertoa, että Nemo oli pelastanut koko miehistönsä koston ikeestä. Arvostan yritystä, mutta sukellusveneen täyttäminen väkivaltaisella aineksella ei ole koskaan hyvä idea.

Sukellusveneellä Koukku sai vihdoin tietää, minkä etsintäretkeen hän oikein oli osallistunut. Arkusta löytyi avain, joka avaa oven Keskeneräisten Tarinoiden Maahan. Nemo toivoi hänen miehistönsä saavan sieltä rauhan. Ja miksei Koukkukin. Eihän hänen tarvitsisi nähdä enää koskaan lähimmäisensä kärsivän tai edes kuolevan. Se houkuttelisi vähän ketä tahansa, varsinkin Koukun tilanteessa.

Kohde tuli tuskin kenellekään yllätyksenä, toisin kuin paljastuksen dramaattisuus antoi ymmärtää. Ihan kuin kaudella olisi muitakin paikkoja, joihin pääsee vain taika-avaimella. Sarjan tuntien voisi ollakin. Sitä en kiellä. kausi keskittyi kuitenkin vain yhteen tiettyyn maahan, joten miksi sarja muuttaisi yhtä ’äkkiä suuntaansa. Tai ennen kaikkea, miksi se luuli meidän ajattelevan sen muuttavan suuntaansa täysin varoittamatta.

Koukun suunnitelmat paremmasta elämästä joutuivat kuitenkin vastatuuleen hänen tunnistettuaan yhden miehistön jäsenen pikkuvelipuoleksensa Liamiksi. Ehkä muistat Liamin pienenä poikana. Luultavasti kuitenkin et. Hänestä tuli vasta nyt edes jotenkin oleellisia sarjan juonen kannalta. Eikä hän ole hahmonakaan mitenkään erityinen, niin hyvässä kuin pahassakaan.

Pidän kuitenkin siitä, että tämäkin juoni sai edes jonkinlaisen päätöksen. Ettei sitä unohdettu, kuten sarjalla on tapana. Mitä luultavammin tarina osoittautuu kuitenkin täysin epäoleelliseksi. Jatkoa ajatellen tarina vain saattaa osoittautua Epäilenkin vahvasti, ettei Liamia, tai sen puoleen Nemoakaan, nähdä enää tämän jakson jälkeen. Siitäkin huolimatta, että hekin olivat löytäneet tiensä Storybrookeen.

Koukku päätti lähteä sukellusveneestä heti tiedon saatuaan. Nemo yritti saada hänet muuttamaan mielensä, mutta päästi hänet kuitenkin menemään. Liam ei kuitenkaan ollut yhtä jalosydäminen. Hän päätti saada kostonsa tappamalla veljensä kylmäverisesti. Koukku pelastui, mutta vain siksi, että Nemo heittäytyi urheasti hänen ja veitsen väliin. Takaumat loppuivat Nemon jäädessä vuotamaan kuiviin.

Takaumat eivät olleet mielenkiintoisemmat mahdolliset, tai edes mitenkään omaperäiset. Ei niissä juuri valittamistakaan ollut. Itseasiassa Nemon sukellusvene oli makea ja pidin hänestä hahmonakin. Erikoistehosteet eivät yleensä ole sarjan vahva puoli, mutta takaumat tekivät asiassa poikkeuksen. Ne näyttivätkin varsin kauniilta. Minulle jäi takaumista siis varsin hyvä maku suuhun.

Nykyaikaan sijoittuva tarina alkoi Reginan ja kumppaneiden pelastaessa Archien Pahan Kuningattaren ja Zelenan käsistä. Se ei kuitenkaan ollut tämän viikkoinen päätarina. Tai itseasiassa tarina, jolla olisi väliä muutenkaan. Paitsi tietenkin siten, että näimme Reginan ja Pahan Kuningattaren yhdessä ja saimme samalla muistutuksen siitä, että Regina on muuttunut melkein yhtä kiinnostavaksi kuin rukkanen.

Kenellekään ei liene yllätys, että päätarina kuului, takaumien lailla, Koukulle. Merirosvolla riittikin puuhaa kuin iloinen perhehetki keskeytyi Pahan Kuningattaren kertoessa Henrylle Koukun pitäneen maagiset sakset itsellään. Henry yrittikin heittää sakset menemään, niin kuin hänen äitinsä oli nimenomaan toivonut. Luonnollisesti saksien puuttumisen huomannut Koukku yritti estää poikaa.

Heidän tarinansa sai kuitenkin uuden käänteen kuin Koukku huomasi taas joutuneensa kidnapatuksi Nautilukseen. Onneksi kidnappaajat eivät tutkineet Henryä ja tällä oli vielä maagiset sakset itsellään. Niinpä hän pääsi pakoon, tietenkin pienen Henry-Koukku angstin jälkeen. Kuinkas muuten. Ei ole Olipa Kerran ilman perhedraamaa, oli se kuinka pakotettua tahansa.

Koukku ei ollut yhtä onnekas. Sukelluspukuja riitti vain yhdelle. Nyt toisellekin olisi tarvetta, sillä melkein heti Henryn lähdettyä Liam tuli taas kuvioihin. Hän yritti tappaa Koukun, taas. Asioista yli pääseminen ei kuulu kummakaan veljen vahvempiin puoliin. Hän melkein onnistuikin yrityksessään, mutta sitten takaisin tullut Henry pelasti Koukun hengen. Ja niinpä kaksikko saivat taas yhteyden toisiinsa.

Yhdessä he päättivätkin noudattaa Emman toivetta ja hävittää maagiset sakset meren pohjaan. Tajuton Lian vietiin sairaalaan, jossa häntä odotti nykyajan lääketieteen pelastama Kapteeni Nemo. Hänet tuotiin sairaalan jakson aikana, mutta se ei ollut juurikaan tärkeä kohtaus. Tai siis päätarinan kannalta. Toisin kuin sillä, että Koukku tunnusti Emmalle pitäneensä maagiset sakset itsellään.

Jakson pääjuoni ei ole paha, vähän tylsä vaan. Se ei myöskään vienyt kauden juonta eteenpäin oikein millään tavalla. Liamista ei tullut uusi pahis, eikä kapteeni Nemokaan tarjonnut oikein mitään sankareillemme hyödyllistä. Suurin syy mielipiteeseeni on kuitenkin se, että Koukku ei ole kuulunut koskaan suosikkihahmoihin, varsinkaan tämä hänen pehmeämpi versionsa.

Samaa voisi sanoa myös Henrystä. En ole koskaan seurannut pojan toimia mitenkään suurella mielenkiinnolla, mutta lapsena hän oli sentään suloinen. Teini-Henryä onkin sitten vaikeampi sietää. Varsinkin kuin hän ulkona hahmostaan. Mikään ei ole aikaisemmissa jaksoissa vihjannut, etteikö Henry hyväksyisi Koukkua perheeseensä. Pari jaksoa sittenhän he jopa harjoitus miekkailivat keskenään.

Siksi pitääkin kysyä, miksi Pahan Kuningattaren manipulointi tehosi häneen niin helposti. Ja mitä pahan Kuningattaren manipulointiin tulee, en pitänyt siitä. olisin toivonut hänen käyttäytyvän enemmän kuin Henryn äiti. Sehän hän nimenomaan on. Sitä paitsi, olisi mielenkiintoista, jos Henry ei puhtaasti vihaisikaan naista. Jos hän jopa alkaisi nähdä tilanteen tämän kannalta.

Pääjuonesta löytyi kyllä paljon hyvääkin, tai edes jonkin verran. Pidin siitä, että takaumat liittyivät siihen hyvin oleellisella tavalla. Tämä saattaa kuulostaa itseselvyydeltä, mutta näin ei ole aina ollut. kapteeni nemon selviytyminenkin oli iloinen yllätys. Minusta on myös hyvä merkki, ettei häntäkään valkopesty. Asia, jossa sarja on viime aikoina kehittynyt hurjasti. Osoittihan sen jo Aladdin ja Jasminekin.

Myös se oli piristävää vaihtelua, että Henry sai muun kuin roolin kuin pelastettavana olemisen. Hän on kuitenkin jo neljätoista. Koukkukin teki oikein ja tunnusti tekonsa Emmalle ja siitä, että Emma otti sen niin hyvin. Kummatkin käyttäytyivät, kuten kypsän aikuisen kuuluukin. Tekisipä David saman oman, sarjan näköjään jo unohtaman, salaisuutensa suhteen. 

Muista juonista tärkein liittyi Aladdiniin, joka ei uskonut voivansa auttaa Agrabahia. Emma kuitenkin sain hänet tajuamaan, että ilman Pelastajana olemastakin voi olla sankari. Sivujuonessa saatiin myös koko jakson suurin paljastus kuin Jasmine kertoi Aladdinille heidän kotimaansa olevan kadonnut, kuin savuna ilmaan. Hahmot ovat kuvioissa siis vielä vähän pidempään.

Toisessa sivujuonessa Belle meni ensimmäiseen ultraääneensä, vauva on kunnossa, ja jutteli Snow:n kanssa. Keskustelun jälkeen hän päätti näyttää Rumlelle kyseiset ultraäänikuvat. Tarvitseehan lapsi isän, vaikka Bellellä ei ole aikomustakan palata takaisin yhteen miehen kanssa. Ainakaan näillä näkymin. Bellen tuodessa kuvia oli suutelemassa Pahaa Kuningatarta. 

Tiedän, minustakin siinä oli jotain väärää. Ei siksi, että Rumple on teknisesti naimisissa, vaan siksi, että heidän suhteensa on enemmänkin opettajan ja oppilaan kuin rakastavaisten. Belle ei kuitenkaan nähnyt tapausta. Hyvä niin, sillä se olisi ollut liian kliseistä. Jopa Olipa Kerralle. Kohtauksessa päähuomion ei kuitenkaan saanut heidän kahden välinen suhde, vaan maagiset sakset.

Ne käsiinsä saanut Paha Kuningatar antoikin he Rumplelle, tämän apua vastaan. Naisella on nyt uusi, vai pitäisikö sanoa ikivanha, tavoite: saada Snow:n sydän. En osta sitä. Minä kuin luulin, että vain katsojat ovat pimennossa hänen suunnitelmien suhteen. Eikö se oli jo pahis101-kurssilla, jonka Rumple on varmaan pahalle Kuningattarelle pitänyt, että ennen tekoja sille pitää löytyä jopa jokin selvä tavoitekin.

Huomasit varmaankin, että en juuri maininnut Reginaa koko arvosteluni aikana. Sille on hyvä syynsä. Hahmoa ei juuri jaksossa nähty. Pelkään pahoin, että hän jää koko ajan yhä enemmän toisten varjoon. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä ja hahmo saa vielä itselleen jotain jännittävää tekemistä. Ja hän saa persoonallisuutensa takaisin.

Kokonaisuudessaan jakso ei yltänyt siihen, mihin sarja parhaillaan pystyy. Se oli ihan hyvä, viihdyin jopa paikoittain sen parissa, mutta se ei liikuttanut minua oikein millään lailla. Kolme tähteä.