Tosirakkautta ilmassa

Tervetuloa jaksoarvostelun pariin! Tämän viikkoinen Olipa Kerran, kuudenen kauden seitsemäs, jakso tottelee nimeä "Heartless". Siinä sydämettömyyttä saa kokea niin Snow kuin Davikin.

Varoitus: En yleensä kaihda juonipaljastuksia, enkä tee niin nytkään. Nyt sinua on varoitettu.

Aikaisemmin tapahtunutta: Davidin ja Snown rakkaus on joutunut, jos jonkinlaisten haasteiden eteen. Pimeä Kirous jopa pakotti kaksikon jakamaan sydämensä. Kirjaimellisesti. Nykyaikana Paha Kuningatar päätti vihdoin, mitä haluaa: Snow:n , ja samalla tietenkin myös Davidin, sydämen. Kyseisen elimen saaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä ne on suojeltu loitsuin.

Tällä kertaa en tiennyt jaksosta juuri mitään etukäteen, vain yhden trailerin nähneenä, mutta senkin unohtaneena. En edes tiennyt, kuka tai ketkä pääsivät siinä parrasvaloihin. Kun sitten huomasin jakson kuuluvan Snow:lle ja Davidille en ollut innoissani, sillä heidän jaksonsa ovat yleensä tylsimpiä. Niin kävi tälläkin kertaa. Paikoittain jakso toimi yhtä tehokkaana nukuttajana kuin unikirous.

 Toivottavasti en loukannut parin faneja liikaa. En vihaa paria, yhdessä tai erikseen. He eivät vaan ole, suhteensa vakaudesta ja siitä suoraan seuranneesta draaman vähyydestä johtuen, sarjan mielenkiintoisempia hahmoja. Samasta syystä sarja ei ole heihin keskittynytkään. Television säännöt kuin käskevät pitämään huomio vain niissä pareissa, joilla on jokin ongelma.

Nyt pidemmittä puheitta menen jakson tapahtumien pariin. Aloitan takaumista tai tarkemmin Snow:n osuudesta niissä. Sitten menen vasta Davidin osuuteen. Heidän tarinansa nimittäin kulkivat hyvän matkaa täysin irrallaan toisistaan. Se olikin varsin virkistävää, sillä sarja ei ole tehnyt niin sitten ensimmäisen kauden. Hyvä, että muistan kyseessä olevan kaksi erillistä persoonaa.

Takaumat sijoittuivat jokin aika sen jälkeen kuin Metsästäjä oli pelastanut Snow:n hengen. Nainen oli lainsuojaton. Häntä etsittiin niin Pahan Kuningattaren miesten kuin muuten hänestä luvatun löytöpalkkion innoittamien, erittäin vaarallisten, henkilöiden toimesta. Hänestä ei kuitenkaan ole vielä kehkeytynyt sitä badass-Snow:ta, jollaisena me hänet ensimmäisellä ja toisella kaudella näimme.

Nyt asiaan. Melkein badass-Snow aikoi lähteä kauas Lumotusta Metsästä. Ajatus ei ole huono, niin minäkin luultavasti tekisin hänen tilanteessaan. Matkustaminen kuitenkin maksaa, jopa Lumotussa Metsässä. Niinpä Snow myi äitinsä antaman korun. Prinsessan katomamistemppu kuitenkin katkesi hänen huomatessa pian joutuvanpa taka-ajatuksi erittäin pahamaineisen palkkionmetsästäjän, Woodscutterin, toimesta.

Ensimmäinen erä päätyi Snow:n voittoon, Sinisen keijun tarjoamasta melkein olemattomasta avusta huolimatta. Voisi luulla, että niin voimakas taikaolento olisi voinut tehdä paljon enemmänkin kuin epätoivoisen yrityksen taistella perinteisin menetelmin, toisin sanoen ilman taikuutta. Nyt keijun ainut ansionsa oli muistuttaa, että hänen mekkonsa näyttää naurettavalta täyskokoisella ihmisellä.

Toinen erä ei mennyt läheskään yhtä hyvin. Palkkionmetsästäjä oli paikantanut hänet asiaan erikoistuneen koiran avulla., erittäin söpön sellaisen kylläkin. Sen jälkeen naisen vangitseminen olikin helppoa häntä paljon voimakkaammalle ja kokeneemmalle miehelle. Snow joutuikin melkein heti Woodsmanin vangiksi ja oli matkalla kohti vanhaa kotiaan, Pahan Kuningattaren käsiin.

Toisaalla David ja hänen äitinsä päättivät myydä tilansa, koska heillä ei ollut rahaa sen ylläpitämiseen. Koska Lumottu Metsä on kaukana nykymaailmasta, eikä David voinut laittaa tilaa myyntiin netin välityksellä, hän lähti myyntimatkalle koiransa kanssa. Kauan ei tarvinnut Davidin yksin kulkea, sillä hän tapasi samaan suuntaan matkaavan miehen. Hän päättikin jatkaa kulkuaan hänen kanssaan.

Ei olisi kannattanut, sillä mies osoittautui samaksi palkkionmetsästäjäksi, jonka Snow:kin kohtasi, eikä hän kohdellut Davidia juuri naista hellävaraisemmin. Lurjus huumasi Davidin ja otti hänen koiransa. Varmaan kaikki on jo tajunneet, mihin tarkoitukseen. Ei se mitään, kerron sen silti. Koira oli sama, joka jäljitti Snow:n hänen omassa osuudessaan. Miksi se edes totteli hänelle vierasta ihmistä? Se jäi minulle mysteeriksi.

Nyt päästäänkin parin yhteiseen tarinaan. Heti herättyään David huomasi, jonkun olevan vangittuna hänen huumaajansa vaunussa. Hän yritti saada hänet vapaaksi, sankari kuin on. Palkkionmetsästäjä saapui kuitenkin paikalle ennen hänen onnistumistaan. Hän ei tietenkään tykännyt Davidin aikomuksista, joten tilanteesta seurasi taistelu. David ja Snow kuitenkin voittivat hänet yhdessä tuumin.

Rakkautta ensitappamalla. Kaksikko ei kuitenkaan nähnyt toisiaan, koska Snow pelkäsi henkilöllisyytensä paljastumisen saavan Davidin vaaraan. He kuitenkin puhuivat keskenään vankkurien oven läpi. Keskustelu sai kummassakin aikaan väistämättömän kehityksen. Snow päätti jäädä Lumottuun Metsään ja David sai rahansa, eikä hänen tarvinnutkaan myydä tilaa. Takaumat loppuivat siihen.

Sain takaumista omia takaumia, ensimmäisestä kaudesta. Tämä on positiivinen asia, sillä kausi on edelleenkin sarjan paras. Silloin jopa välitin kummastakin hahmosta ja heidän edesottamuksistaan. Asialla on kuitenkin huono puolensa. Hahmoista tai heidän asuttamastaan maailmasta ei löytynyt uusia puolia, vaan kaikki takaumista nähty toisti vain samaa ikivanhaa kaavaa.

Minulla ei muistikuvaa Davidin koirasta. Onko otus esiintynyt jossain aikaisemmassa jaksossa vai tuliko se nyt vain palvelemaan tätä yhtä tiettyä juonta? Otusta ei ole nähty ainakaan Storybrookessa, joten onko se kenties kuollut. Vai saiko se jonkinlaisen onnellisen lopun, niin kuin itse toivoin. Mitä onnellinen loppu sitten koiralle oikein tarkoittaakaan. Mitä voin sanoa, rakastan eläimiä.


Itse päätarina alkoi Snow:n unella, joka sai kutsumattoman vieraan Pahasta Kuningattaresta. Valitettavasti kyseessä ei ollut vain Snow:n mielikuvitusversio hänestä, vaan ihka oikea Paha Kuningatar. Ilmeisesti hän osaa nyt mennä toisen uniin. Turhaan hänen majesteettinsa ei matkaa tehnyt, vaan ilmaistakseen halunsa varastaa Snow:n sydän itselleen. Ja antaakseen tälle mystisen pullon.

Ensin hän ilmaisi halunsa saada Snow:n sydämen itselleen. Etukäteen varoittaminen voi kuulostaa tyhmältä, mutta tällä kertaa naisella oli suunnitelma. Hän sanoi käyttävänsä pullon sisältöä tuhotakseen Storybrooken, jos Snow ja David eivät anna tälle sydäntä vapaaehtoisesti. Urheiluhenkisesti kuningatar antoi parille miettimisaikaa tasan 12 tuntia. Sen he pyrkivätkin käyttämään hyödyllisesti.

Ratkaisuyritys alkoi huolestuttavalla uutisella. Regina tunnisti pullon sisällön Kadotettujen Sielujen joen vedeksi. Uutiset eivät olleet hyviä, sillä vedellä tosiaan voisi tappaa koko Storybrooken väestön. Kaiken lisäksi sitä ei voi tuhota. Pahan Kuningattaren suunnitelma ei ollut huono, vaikka yksi asia siitä jäikin minulle epäselväksi: Miten hän oikein aikoi käyttää Kadotettujen sielujen vettä?


Huonoille uutisille tuli kuitenkin vastapainoksi myös hyviä. Sininen Keiju paljasti, että Snow:n ja Davidin ensitapaaminen oli luonut tosirakkaudella kasvavan puun, jota voisi käyttää Pahan Kuningattaren vangitsemiseen. Koska taikuus ja tosirakkaus. Ja Sininen keiju päätti kertoa siitä vasta nyt! Luulisi, että siitä olisi ollut apua jo paljon aikaisemmin. Ollaanhan jo kuudennella kaudella.

Yhteistuumin ryhmä löysi sen. Pari otti taikakalun käteensä, mistä seurasi montaasi parin yhteisistä hetkistä. Valitettavasti sitten paikalle saapui myös Paha Kuningatar, joka tuhosi puun taikuutensa avulla. Tapahtuman jälkeen joukko yritti vielä keksiä ratkaisua pulmaansa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Niinpä Snow:n ja Davidin ei auttanut muu kuin antaa Pahalle Kuningattarelle sen, mitä hän haluaa.

Paha Kuningatar saikin vihaamansa ihmisten sydämen käteensä. Hän puristi sitä tappaen samalla pitkäaikaiset sankarit siihen paikkaan. Vitsailin vain. Niin minä tai kuka tahansa muu edes jokseenkin järkevä ihminen olisi hänenä tehnyt. Tosin järkevä ihminen ei olisi koko kostoretkeen edes ryhtynyt, joten ratkaisu sopi sellaiselle, joka kantaa kaunaa jostain 10-vuotiaan tekemästä.


Pahan Kuningatar ei jättänyt kaksikkoa kuitenkaan tyystin rangaistuksetta, vaan hän vaivutti Snow:n unikiroukseen ja telepottasi naisen muualle. David kuitenkin löysi rakkaansa nopeasti. Hän suuteli tätä ja kas kummaa, Snow se mursi kirouksen. Tai niin kaikki ainakin luulivat. Paha Kuningatar oli nimittäin lisännyt unikiroukseen yhden erikoisuuden. Snow:n herättäminen vaivutti Davidin siihen samaan kiroukseen.

Toisin sanoa, kumpikaan ei koskaan voi olla hereillä samaan aikaan. Aika julmaa kieltämättä. Ja jopa hieman kekseliästäkin. Hän itse selitti asiaa halulla saada Snow kokemaan rakkaansa menetyksen. Selitys ei ole ongelmaton, sillä Davidin tappaminen olisi ajanut saman asian. Vieläpä paljon lopullisemmin. Eikö kukaan käsikirjoittajista keksinyt mitään luovempaa tapaa ratkaista tilanne sankariemme hyväksi?

En voi korostaa tarpeeksi kuinka paljon vihaan sitä, että roistot häviävät, vain koska he sabotoivat itse itsensä. Pahan Kuningattaren tapauksessa puhtaalla dramaattisuudella. Sankarien pitää voittaa taitojensa ansioista. Ei siksi, että voitettava roisto on idiootti. Sitä paitsi Pahan Kuningattaren pitäisi tietää, miten tässä tulee käymään: Sankarimme saavat kirouksen purettua ja voittavat hänet, tavalla tai toisella.

Jakson sivutarina keskittyi Pahan Kuningattaren ja Rumplen, minut erittäin epämukavaksi saavaan, suhteeseen, josta myös muut tärkeät hahmot nyt tietävät. sankarit suhtautuivat asiaan samalla lailla kuin katsojatkin, toisin sanoen inholla. Suhteessa oli myös omat hyvät puolensa. Sitä voi käyttää aiheuttamaan kitkaa pahan Kuningattaren ja Zelenan välille, olihan Zelenallakin olleen jotain Pimeyden Olennon kanssa.

Hän kirjoitti Paha Kuningattarena kirjeen, jossa Zelenaa pyydettiin tulemaan Herra Goldin kauppaan, juuri kuin pari oli harrastamassa keskenään seksiä. Luonnollisesti tämä teki Zelenan kateelliseksi. Zelena toimi kertomalla asiasta Bellelle, joka ei järkyttynyt miehensä suhteesta läheskään yhtä paljon kuin minä. Sen sijaan Belleä järkytti tieto maagisista saksista. Yrittäähän Rumple muuttaa juuri hänen poikansa kohtaloa.

Emma ei saanut oikein mitään tekemistä jaksossa tai edes omaa sivujuonta. Paitsi olla kannustuspuheen ottavassa päässä, taas. Kohtaus oli kieltämättä herkkä, varsinkin kuin kannustajana toimi Koukku ja hän vielä käytti apunaan Henryn vanhaa satukirjaa. Kuitenkin olen jo väsynyt näkemään siihen, että Emma tarvitsee jatkuvaa kannustamista. Kuinka monta kannustuspuhetta Pelastaja oikein tarvitsee?


Henry jäi Emmaakin vähemmälle huomiolle teini ei saanut itselleen kuin pari vuorosanaa. Tämä on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Minulla onkin vaikeuksia muistaa hänen oleva Kirjailija eli periaatteessa voimakas ja tärkeä hahmo sarjan mytologiassa. En pidä tätä välttämättä huonona asiana, sillä hahmo ei olekaan siitä kiinnostavammasta päästä. Voi toki olla, että asia muuttuisi, jos hän saisi lisää ruutuaikaa.

Kokonaisuudessaan Storybrookeen sijoittuvat osuudet soittautuivat paljon värikkäämmiksi ja viihdyttävämmäksi kuin takaumat. Se ei kylläkään vielä kerro paljon. Varsinkin kuin ne eivät onnistuneet välttämään takaumien suurinta ongelmaa eli samojen juonenkäänteiden kierrätystä. saimme loppuen lopuksi saman vanhan tarinan, lisäämättä siihen juuri mitään uutta, jännittävää tai ihmeellistä.

Toki juonenkäänteiden kierrätyksellä oli puolensa. Se nimittäin onnistui herättämään minussa jonkinlaista nostalgiaa, eikä nostalgia-arvoa suinkaan pidä vähätellä. Se vaikuttaa hyvin paljon katsojan tai lukijan viihtyvyyteen teoksensa parissa, oli sen muoto mikä tahansa. Ajatelkaan vaikka Strange Thingssiä, jonka menestys on ainakin osittain juuri sen ansiota. Samaa voisi sanoa Harry Potter-musikaalistakin.

En aina muista mainita tällaisia asioita, mutta jakson toteutus oli erinomainen. Tämä ei ole mikään ihme, onhan jakson käsikirjoittanut Buffystä tuttu Jane Espenson. Hänen jaksonsa ovat yleensä olleet sarjan parhaita. Toki jakson ohjaajalla, Ralph Hemeckerillä, on ollut osuutta asiaan. Erityiskiitosta jakso ansaitsee kekseliäistä kuvakulmistaan, erityisesti Snow:n ja Davidin ensimmäisessä keskustelu kohdalla.

Kokonaisuudessaan ”Heatless” oli tylsähkö jakso, nostalgia-arvoa siitä kylläkin löytyi enemmän kuin tarpeeksi. Jaksosta pitää kuitenkin löytyä jotain muutakin. Kolme tähteä.