Watchmenit viettävät ensimmäisen kautensa etsimällä Jumalaa ja jahtaamalla natseja

Alan Mooren ja David Gibbonsin samannimiseen sarjakuvaan perustuvan Watcmenin ensimmäinen kausi sai syystäkin osakseen paljon odotuksia, jotka se ylittikin kirkkaasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Supersankariryhmä Watcmenin jäsenet ovat joko kuolleita tai muuten siirtyneet elämässä eteenpäin. Robert Redford on presidentti. Poliisit pukeutuvat oman turvallisuutensa takia maskeihin ja salaavat henkilöllisyytensä. Vietnam on Yhdysvaltojen 51. osavaltio. Tällaisessa maailmassa elää tulsalainen entinen poliisi ja nykyinen viittasankari Angela Abar/Sister Night (Regina King).

Elämä sujuukin varsin hyvin, kunnes pitkään nukkunut, Rorschachista inspiraatiota saanut, valkoisten ylivaltaa kannattava The Seventh Kavalry tekee näyttävän paluun ja ampuu yhtä poliiseista. Kun joku vielä murhaa poliisipäällikkö Judd Crawfordin (Don Johnson), niin Angelalla ja poliiseilla on edessä pitkät iltapuhteet. varsinkin kuin lopulta kaikki paljastuu vain osaksi paljon isompaa juonta.

En ole lukenut Watchmen-sarjakuvia. Syynä ei kuitenkaan ole se, että pitäisin niitä jotenkin huonona. Olen vaan ylipäätäänkin lukenut varsin vähän sarjakuvia. Onneksi sarjaa seuraamiseen ei tarvitsekaan. Sen sijaan Zack Snyderin Watchmen-leffa on kyllä tullut katsottua. Pidinkin sitä ihan hyvänä. En kuitenkaan niin hyvänä, että se olisi inspiroinut sarjakuvien lukemiseen.

Sen sijaan Watchmen-sarja siirtyi katsomislistalleni, jos ei muuten niin sen saamaan hypen ansiosta. 

Sarja osoittautuikin vielä elokuvaa paremmaksi, vieläpä selvästi. Tämä siitäkin huolimatta, että niin kuin jo mainitsin, pidin elokuvastakin. Watchmen-sarja vain oli niin erinomainen. Vuoden paras sarja se ei ole, mutta kyllä se top kymmenen parhaan sarjan joukkoon kuuluu kuitenkin.

Tärkein syy tähän on se, että pidän perinteisestä supersankarihutusta, mutta ehkä siitä epäperinteisestä vielä enemmän. Siitä, jossa sankareita käsitellään aikuisemmin ja usein psykologiseltakin kannalta, kuten esimerkkisi Amazonin huippuhyvä The Boys. Watcmenissä keskityttiinkin enemmän siihen, millainen henkilö pukeutuu trikoisiin ja latoo pahiksia pataan kuin siihen itse pataan laittoon.

Watchmenin erikoisuudessaan kiinnostava maailmankin ansaitsee kiitosta. On aina kiinnostavaa katsoa, mitä olisi käynyt, jos jokin asia olisi tapahtunut eri tavalla ja siksi pidänkin rinnakkaistodellisuuteen sijoitetuista sarjoista ja elokuvista. Maailma tuntui kuitenkin myös eletyltä ja jopa tutultakin. Sitä paitsi ainakin itse haluan ajatella maailmaa ilman presidentti Trumppia.

Tarinan siirtäminen 80-luvulta nykyaikaan oli myös erinomainen idea. Niin Damon Lindelof, Watchmenin tuottaja, sai jättää sarjakuvien alkuperäisen tarinan, jota yritettiin kuvata jo Watchmen-elokuvassa, rauhaan ja keskittymään luomaan omaa sen päälle. Se myös mahdollisti paljon ajankohtaisempien aiheiden käsittelyn kuin ydinsodan pelko. Niin tärkeä aihe kuin se onkin.

Sen sijaan sarja keskittyi yllättävänkin paljon rasismiin, vaikka se ainoa ei ollutkaan. Olihan sen päävihollisia, kunnes ei sitten ollutkaan, valkoisen ylivallan kannattajat ja sen päähenkilö musta nainen. Sarja jopa alkoi täysin oikealla, mutta minulle aikaisemmin tuntemattomalla, Tulsan rotujoukkomurhalla. Liian realistiseksi sarja ei kuitenkaan äitynyt missään vaiheessa, edes tyylillisesti.

Kuvailujeni perusteella voisi luulla, että sarjalla ei näytä olevan mitään yhteistä lähdeteoksensa kanssa, mutta tämä ei ole totta. siitä löytyi paljon sarjakuvista tuttuja elementtejä ja henkilöitä, kuten se kuuluisa Tohtori Manhattankin ja muutama muukin vanha Watchmen. sarjakuviin myös viitataan usein, useammin kuin luultavasti osaan edes sanoa.

Sarjan hahmot olivat kuin olivatkin tarpeeksi moniulotteisia ja viihdyttäviä, jotta he jaksoivat pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Sarjaan luotu Angela Abarkin oli erinomainen päähenkilö, joskin hän jäi hieman yllättäen sivuun loppua kohde. Itseasiassa hän ei edes juuri käyttänyt supersankarin asuaan sitten ensimmäisten jaksojen. Tämä ei varsinaisesti ole haukku, sillä myös muut hahmot jaksoivat vetää sarjaa.

Erityisesti Jean Smart loisti entisenä supersankari ja nykyisin niitä jahtaavana FBI-agentti Laurie Blakena/Silk Spectrenä. Myös oman takaumajakson saanut Angelan isoisän Will Reevesin (takaumassa Jovan Adepo ja vanhana Louis Gossett Jr.) osoittautui hyväksi hahmoksi. Jeremy Ironskin teki erinomaisen roolityön Adrian Veidt/Ozymandias-roistona. Suosikkia minulle ei kuitenkaan muodostunut.

Toteutus oli juuri niin huippuluokkaa kuin, mitä HBO:lta, sarjan kotikanavalta, voisi odottaa. Kuuluuhan sen valokoimaan myös tv-sarjojen huiput Game of Thrones ja Westworld. Erityisesti sarjan visualinen ilme oli vaikuttava, seikkailtiin sitten menneisyydessä, nykyajan Tulsassa tai mystisessä kartanossa. Poikkeuksena oli ainoastaan hieman kökkö Tohtori Manhattan, mutta eipä se oikeasti haittaa minua niin paljon.

Ymmärtääkseni Watchmen on saamassa toisenkin kauden, minkä sarja laadullisesti onkin ansainnut. Noin tarinallisesti se ei kuitenkaan olisi pakollinen, sillä ensimmäisen kauden juoni saatiin varsin tyhjentävästi loppuun. Lindelof onkin sanonut kauden olevan tarkoituksella stand-alone eli toisista riippumaton. Toivon kuitenkin toista kautta, vaikka minulla ei olekaan ongelmaa löytää katsottavaa ilman sitä.

Tiivistetysti omalaatuinen ja huippulaatuinen Watchmen näytti, että HBO:llä riittää hyvää katsottavaa Game of Thronesin jälkeenkin. Täydet viisi tähteä!

Astetta karumpia supersankareita

Samannimiseen sarjakuvaan perustuva Watchmen-elokuva ei väkivaltaisuutensa takia herkkänahkaisille sovi. Meille muille se kuitenkin tarjoaa perin viihdyttävää ja ennen kaikkea tyylikästä supersankaritoimintaa.

Varoitus: Tämä teksti sisältää paljastuksia niin Watchmen-elokuvan kuin sen lähdeteoksen, Watchmen-sarjakuvan, juonesta!!!

Huomautus: En ole lukenut elokuvan supersuosittua sarjakuvaversiota, joten en voi verrata sitä ja elokuvaa keskenään. keskitynkin tässä arvostelussa vain ja ainoastaan elokuvaan.

Eletään vuotta 1985. Muun muassa Vietnamin sodassa palvelleet supersankarit, kuten Batmanin tapainen Yöpöllö (Patrick Wilson), äitinsä jalanjälkiä seurannut Silkkiaave (Malin Åkerman) ja naamiota pitävä noirin kyynisten ja viinaanmenevien yksityisetsivien perikuva Rorschach (Jackie Earle Haley), ovat kaikki eläkkeellä, joko vapaaehtoisesti tai pakolla presidentti Nixonin (Robert Wisden) kielletty viittaritarien toiminnan.

.

Sitten yksi entisistä sankareista, Koomikko (Jeffrey Dean Morgan), surmataan ja muutkin voivat olla vaarassa, ainakin jos uskoo tapausta tutkimaan päätynyttä Rorschachia. Muut eivät ole asiasta niinkään varma. Kaiken lisäksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat ydinsodan partaalla, jonka on toistaiseksi vain onnettomuuden seurauksena voittamattomaksi tullut Tohtori Manhattan (Billy
Crudup).

Kun tietää minun nykyisen innostukseni supersankarielokuviin ja tv-sarjoihin, ei ole mikään ihme, että päädyin lopulta katsomaan myös Watchmeninkiin. Varsinkin, koska se löytyy Netflixistä. Enkä todellakaan kadu. Se oli, jos ei ihan yhtä hyvä kuin päivää aiemmin katsomani Yön ritari, niin enemmän kuin katsomisen arvoinen kuitenkin. Myös meille, joille kyseisen tarinan sarjakuvaversio ei ole ennestään tuttu.

En voi ihmetellä, miten on mahdollista, että elokuvan ohjaaja, Zack Snyderin, on ohjannut myös pari nykyisen supersankaribuumiin huonointa elokuvaa, Man of Steelin ja Batman v Supermanin. Tai toisin päin ajateltuna, miten ihmeessä nämä elokuvat ovat niinkin laaduttomia, joskaan ei katsomattomia, vaikka Snyder osaa selvästi ohjata myös hyviäkin supersankarielokuvia. Sellaisia kuin Watchmen.

Se tarjoaa kaikkea sitä, mitä Zack Snyderin aikaisempi sarjakuivafilmatisointi, historiallisesta Thermopylain taistelusta kertova 300:skin eli sarjakuvamaista, veristä, ja hyvin graavistakin, toimintaa, tummanpuhuvia ja moniulotteisia hahmoja, sujuvaa kerrontaa ja kyynisen maailmankuvan. Kaikkein suurin yhteinen nimittäjä on kuitenkin silmäkarkin määrä, kummatkin elokuvat ovat visuaalisesti hätkähdyttävän upeita.

Sillä erolla, että Watchmen tarjoaa silmäkarkin lisäksi myös paljon syvällisempää sisältöä. Sille syy taitaa kuitenkin löytyä pikemminkin erilaista lähdeteoksista kuin Zack Snyderistä itsestään. Watchmen käsitteleekin erittäin vakavia aiheita, kuten ihmisyyttä, kylmää sotaa, sankaruutta ja psykologiaa. Ei ehkä ihan omaperäisempiä aiheita tiedän, mutta elokuvan vahvuudet olivatkin sitten kerronnan puolella.

Rorschachin alati muuttuva naamio on yksi niistä hienoista yksityiskohdista

En sano, että sekään ansaitsisi palkintoja voittaa. Elokuva sisälsi enemmän kuin tarpeellisen annoksen kökköä dialogia, elokuvien kerrontakeinona jo ylikäytettyjä takaumia ja varsinkin epätyydyttävän lopun. Siitä kuitenkin löytyi myös runsaasti yllätyksiä, sitä jo mainitsemaani silmäkarkkia ja lukuisia pieniä yksityiskohtia, jotka auttoivat pääsemään sisään elokuvan hyvin epätavalliseen maailmaan.

Watchmenin hahmot eivät ehkä havittele hymytyttö-, tai poika, -palkintoa, mutta kiinnostavia he ovat. Pidin erityisesti siitä, että heissä oli enemmän kuin ripaus realistisuutta. He ovat sellaisia sankareita, joita kukaan ei ehkä halua, mutta joita he todennäköisesti saavat ja elokuva oli parempi sen takia. Sillä vaikka supervoimia pursuavia viittasankareita on kiva katsoa, mutta niihinkin kyllästyy aina välillä.

Suosikkeja minulla ei ollut, vaikka esimerkiksi Rorschach makea hahmo olikin, mutta inhokkeja sitäkin enemmän. Heistä suurin oli Jeffrey Dean Morganin mestarillisesti näyttelemä, tietenkin vain takaumissa nähtävä, Koomikko, joka sai katsojat olemaan kiitollisia hänen kuolemastaan. Tämä saattaa kuulostaa tylyltä, mutta katsottuanne elokuva olette varmaan samaa mieltä kanssani.

Muiltakaan osilta näyttelytyö ei ollut ihan huonoa. Vain Malin Åkerman jäi huonommaksi. En tiedä, oliko syy hänen perin epäkiitollisen roolinsa, muita ei elokuvassa valitettavasti naiselle annettu, mikä olikin yksi elokuvan suurimmistä huonoista puolista, vai pitäisikö naisen miettiä jotain toista alaa. mallintöitä vaikka, hyvää ulkonäköä naiselle nimittäin on annettu oikein roppakaupalla.

Watchmenia, ainakaan tätä elokuvaversiota, ei kuitenkaan tulla muistamaan mistään hahmoistaan, tarinastaan tai näyttelijöistään, vaan tyylistään, joka oli aika samanlainen kuin Sin Citysssä, ainakin sen elokuvamuodossa, en ole lukenut sitäkään sarjakuvaa, mutta ei ihan kuitenkaan. Siihen oli panostettukin, luultavasti enemmän kuin mihinkään muuhun osa-alueeseen. Tai ainakin siltä vaikutti.

Tiivistetysti jos Watchmen-sarjakuva on yhtään elokuvan veroinen, niin en ihmettele yhtään sen suosiota. se on nimittäin edustuskelpoinen genrensä tuotos. Elokuva ei kuitenkaan ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla. Neljä tähteä.