Watchmenit viettävät ensimmäisen kautensa etsimällä Jumalaa ja jahtaamalla natseja

Alan Mooren ja David Gibbonsin samannimiseen sarjakuvaan perustuvan Watcmenin ensimmäinen kausi sai syystäkin osakseen paljon odotuksia, jotka se ylittikin kirkkaasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Supersankariryhmä Watcmenin jäsenet ovat joko kuolleita tai muuten siirtyneet elämässä eteenpäin. Robert Redford on presidentti. Poliisit pukeutuvat oman turvallisuutensa takia maskeihin ja salaavat henkilöllisyytensä. Vietnam on Yhdysvaltojen 51. osavaltio. Tällaisessa maailmassa elää tulsalainen entinen poliisi ja nykyinen viittasankari Angela Abar/Sister Night (Regina King).

Elämä sujuukin varsin hyvin, kunnes pitkään nukkunut, Rorschachista inspiraatiota saanut, valkoisten ylivaltaa kannattava The Seventh Kavalry tekee näyttävän paluun ja ampuu yhtä poliiseista. Kun joku vielä murhaa poliisipäällikkö Judd Crawfordin (Don Johnson), niin Angelalla ja poliiseilla on edessä pitkät iltapuhteet. varsinkin kuin lopulta kaikki paljastuu vain osaksi paljon isompaa juonta.

En ole lukenut Watchmen-sarjakuvia. Syynä ei kuitenkaan ole se, että pitäisin niitä jotenkin huonona. Olen vaan ylipäätäänkin lukenut varsin vähän sarjakuvia. Onneksi sarjaa seuraamiseen ei tarvitsekaan. Sen sijaan Zack Snyderin Watchmen-leffa on kyllä tullut katsottua. Pidinkin sitä ihan hyvänä. En kuitenkaan niin hyvänä, että se olisi inspiroinut sarjakuvien lukemiseen.

Sen sijaan Watchmen-sarja siirtyi katsomislistalleni, jos ei muuten niin sen saamaan hypen ansiosta. 

Sarja osoittautuikin vielä elokuvaa paremmaksi, vieläpä selvästi. Tämä siitäkin huolimatta, että niin kuin jo mainitsin, pidin elokuvastakin. Watchmen-sarja vain oli niin erinomainen. Vuoden paras sarja se ei ole, mutta kyllä se top kymmenen parhaan sarjan joukkoon kuuluu kuitenkin.

Tärkein syy tähän on se, että pidän perinteisestä supersankarihutusta, mutta ehkä siitä epäperinteisestä vielä enemmän. Siitä, jossa sankareita käsitellään aikuisemmin ja usein psykologiseltakin kannalta, kuten esimerkkisi Amazonin huippuhyvä The Boys. Watcmenissä keskityttiinkin enemmän siihen, millainen henkilö pukeutuu trikoisiin ja latoo pahiksia pataan kuin siihen itse pataan laittoon.

Watchmenin erikoisuudessaan kiinnostava maailmankin ansaitsee kiitosta. On aina kiinnostavaa katsoa, mitä olisi käynyt, jos jokin asia olisi tapahtunut eri tavalla ja siksi pidänkin rinnakkaistodellisuuteen sijoitetuista sarjoista ja elokuvista. Maailma tuntui kuitenkin myös eletyltä ja jopa tutultakin. Sitä paitsi ainakin itse haluan ajatella maailmaa ilman presidentti Trumppia.

Tarinan siirtäminen 80-luvulta nykyaikaan oli myös erinomainen idea. Niin Damon Lindelof, Watchmenin tuottaja, sai jättää sarjakuvien alkuperäisen tarinan, jota yritettiin kuvata jo Watchmen-elokuvassa, rauhaan ja keskittymään luomaan omaa sen päälle. Se myös mahdollisti paljon ajankohtaisempien aiheiden käsittelyn kuin ydinsodan pelko. Niin tärkeä aihe kuin se onkin.

Sen sijaan sarja keskittyi yllättävänkin paljon rasismiin, vaikka se ainoa ei ollutkaan. Olihan sen päävihollisia, kunnes ei sitten ollutkaan, valkoisen ylivallan kannattajat ja sen päähenkilö musta nainen. Sarja jopa alkoi täysin oikealla, mutta minulle aikaisemmin tuntemattomalla, Tulsan rotujoukkomurhalla. Liian realistiseksi sarja ei kuitenkaan äitynyt missään vaiheessa, edes tyylillisesti.

Kuvailujeni perusteella voisi luulla, että sarjalla ei näytä olevan mitään yhteistä lähdeteoksensa kanssa, mutta tämä ei ole totta. siitä löytyi paljon sarjakuvista tuttuja elementtejä ja henkilöitä, kuten se kuuluisa Tohtori Manhattankin ja muutama muukin vanha Watchmen. sarjakuviin myös viitataan usein, useammin kuin luultavasti osaan edes sanoa.

Sarjan hahmot olivat kuin olivatkin tarpeeksi moniulotteisia ja viihdyttäviä, jotta he jaksoivat pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Sarjaan luotu Angela Abarkin oli erinomainen päähenkilö, joskin hän jäi hieman yllättäen sivuun loppua kohde. Itseasiassa hän ei edes juuri käyttänyt supersankarin asuaan sitten ensimmäisten jaksojen. Tämä ei varsinaisesti ole haukku, sillä myös muut hahmot jaksoivat vetää sarjaa.

Erityisesti Jean Smart loisti entisenä supersankari ja nykyisin niitä jahtaavana FBI-agentti Laurie Blakena/Silk Spectrenä. Myös oman takaumajakson saanut Angelan isoisän Will Reevesin (takaumassa Jovan Adepo ja vanhana Louis Gossett Jr.) osoittautui hyväksi hahmoksi. Jeremy Ironskin teki erinomaisen roolityön Adrian Veidt/Ozymandias-roistona. Suosikkia minulle ei kuitenkaan muodostunut.

Toteutus oli juuri niin huippuluokkaa kuin, mitä HBO:lta, sarjan kotikanavalta, voisi odottaa. Kuuluuhan sen valokoimaan myös tv-sarjojen huiput Game of Thrones ja Westworld. Erityisesti sarjan visualinen ilme oli vaikuttava, seikkailtiin sitten menneisyydessä, nykyajan Tulsassa tai mystisessä kartanossa. Poikkeuksena oli ainoastaan hieman kökkö Tohtori Manhattan, mutta eipä se oikeasti haittaa minua niin paljon.

Ymmärtääkseni Watchmen on saamassa toisenkin kauden, minkä sarja laadullisesti onkin ansainnut. Noin tarinallisesti se ei kuitenkaan olisi pakollinen, sillä ensimmäisen kauden juoni saatiin varsin tyhjentävästi loppuun. Lindelof onkin sanonut kauden olevan tarkoituksella stand-alone eli toisista riippumaton. Toivon kuitenkin toista kautta, vaikka minulla ei olekaan ongelmaa löytää katsottavaa ilman sitä.

Tiivistetysti omalaatuinen ja huippulaatuinen Watchmen näytti, että HBO:llä riittää hyvää katsottavaa Game of Thronesin jälkeenkin. Täydet viisi tähteä!

Ensiarvostelussa-syksyllä 2019 alkaneet tv-sarjat

Vuoden 2019 syksy toi mukanaan uuden tv-kauden ja sen myötä uudet tv-sarjat. Olenkin ryhtynyt katsomaan montaa uutta sarjaa, tv-addikti kuin olen, ja voinkin antaa niistä nyt ensivaikutelmani.

               

Huomautus: Mainitsen tässä artikkelissa vain sarjat, joita katson tällä hetkellä. On niitä uutuuksia tullut muitakin, kuten Netflixin katsomisen arvoinen supersankariperhedraama Raising Dion ja saman yhtiön maailman lopun jälkeiseen maailmaan sijoittuva komedia Daybreak. Arvostelen ne kuitenkin erikseen, jos arvostelen ollenkaan. Raja pitää laittaa johonkin, sillä muuten tälle artikkelille ei näkyisi loppua.

Aloitan arvioni sarjamurhaajadraama Prodigal Sonissa, joka kertoo Malcolm Brightista (Thomas Payne), pahamaineisen sarjamurhaajan, rikollisia NYPD:n riveissä profiloivasta, pojasta. Sarja keskittyy hänen työnsä ohella myös hänen perheeseensä, johon sarjamurhaaja-isän lisäksi kuuluu myös alkoholisoitunut äiti Jessica (Bellamy Young) sekä uraorientoitunut reportteri sisko Ainsley (Halston Sage).

Sarja sopii erinomaisesti Hanniballin ystäville, joihin minäkin kuulun ja se on keskimääräistä parempi rikollissarja. Michael Sheen ansaitsee erityisesti kiitosta sarjamurhaaja-isän roolissaan. Ihan esikuvansa veroinen sarja ei kuitenkaan ole ja koska sarjat ovat toistensa kanssa jopa häiritsevän samanlaisia, tämä näkyy erittäin selvästi.

Emergence kertoo pikkukaupungin poliisi Jo Evansista (Allison Tolman), joka yrittää lento-onnettomuuspaikalta löytämäänsä salaperäisen tytön (Alexa Swinton). Asiaa hankaloittaa se, että tytöstä on kiinnostunut myös muutkin tahot, eivätkä he kaihda kataliakaan keinoja saadakseen hänet itselleen.

Sarja ei vakuuttanut minua ihan niin paljon kuin aluksi ajattelin, mutta jos mysteerisarjat kiinnostavat, sille kannattaa antaa mahdollisuus. Pidän erityisesti helposti samaistuttavasta Jo:sta ja Piperiksi nimetystä mysteeri tytöstä, mutta muukin perhe on oikein sympaattinen. Mainittakoon vielä se, että sarja poikkeaa genrensa muista sarjoista parilla positiivisella tavalla. Keskusmysteeri selviää myös yllättävän alussa ja pääosaa näyttelevä Allison Tolman on pluskokoinen.

Stumptown seuraa entistä laivaston sotilasta Dexadrine "Dex" Pariosta (Ensisilmäyksestä ja MUC:n elokuvista tuttu Cobie Smulders), joka yrittää louda uraa yksityisetsivänä, Down syndroomaista pikkuveljeään, Anselia (Cole Sibus) sekä selvitä sodassa saamansa PTSD:ssän kanssa. Apunaan hänellä on hämärän menneisyyden omaava baarinomistaja Grey (The New Girlin Jake Johnson) Sarja perustuu samannimiseen sarjakuvaan.  

Pidin Stumptownista enemmän kuin etukäteen, tai edes ensimmäisen jakson perusteella odotin. Tämä johtuu melkein kokonaan siitä, että Dex Parios on varmasti yksi kauden kiehtovampia ja karismaattisempia päähahmoja, oikea etsiväsarjojen Wynonna Earp. Muutenkin sarja on keskimääräistä etsiväsarjaa parempi. Se on jopa oikeasti hauska, varsinkin autoon liittyvän kestovitsin osalta. Sarja sopii erityisesti etsiväsarjojen ystäville ja/tai niille, jotka tykkäävät katsoa Cobie Smuldersin löylyttävän pahiksia ja lausuvan sarkastisia kommentteja.

Riverdalen spin-off Nancy Drew kertoo nimeään kantavasta entisestä lapsietsivästä (Kennedy McMann), joka on nyttemmin jättänyt mysteerien jäljittämisen vähemmälle. Mysteerit eivät kuitenkaan ole valmiita jättämään häntä. Rikas seurapiirikaunotar Tiffany Hudson (Sinead Curry) murhataan juuri sen ruokalan edustalla, jossa hän työskentelee. Se tekee hänestä ja hänen työkavereistaan epäiltyjä. Puhdistaakseen heidän kaikkien maineen Nancyn pitääkin selvittää oikea syyllinen murhaan.

Nancy Drew on hyvä sarja, joskaan ihan minun tyyppiseni se ei olekaan. Se on kuitenkin parempi kuin Riverdale, jopa silloin kuin lasketaan sarjan kausista parhain eli ensimmäinen. Ihan niin hyvä se ei kuitenkaan ole kuin Chilling Adventures of Sabrina, mutta harva teinisarja on. Ja myönnän heti, että yhtenä syynä siihen on se, että noidat kiinnostavat minua vain enemmän kuin murhamysteerit. Ei niinkään sarjojen suuri laatuero.

Pidin erityisesti siitä, ettei sarjassa, ei vain ole aaveita, vaan niille ei edes yritä selvittää vaihtoehdoksi luonnollista selitystä. Toisin kuin etukäteen veikkasin. Nancykin on hahmona hyvä ja hänen kaverinsakin keskimääräisiä sivuhahmoja kiinnostavampia, samoin kuin myös Nancyn ja kumppaneiden kotikaupunki, aaveita kuhiseva Horseshoe Bay.

Batwoman kertoo Batmanin serkusta, sotilasakatemiasta seksuaalisen suuntautumisensa takia potkitusta Kate Kanesta (Ruby Rose), joka palaa Gothamiin ex-tyttöystävänsä Sophien (Meagan Tandy) jouduttua kidnapatuksi Aliceksi itseään kutsuvan superroiston (Rachel Skarsten) toimesta, mutta jää päätettyään jatkaa j serkkunsa hyviä töitä. Hänestä tulee supersankari Batwoman. Batwoman kuuluu Arrowverseen, tai nykyisemmin Berlantiverseen. Hahmo esiintyikin jo "Elseworlds"-crossoverjaksossa.

Batwoman on ehdottomasti kauden haukutuimpia uutuuksia ja osittain ihan syystäkin, sarjan pilotti ei onnistunut vakuuttamaan minuakaan. Sarja kuitenkin paranee vanhetessaan ja sillä on vieläpä kaksi ässää hihassa, herkullisen paha, Arrorversen parhaisiin rosvoihin kuuluva Alice ja Katen sisko Mary (Nicole Kang), joka puolestaan kuuluu Arrowversen parhaisiin hahmoihin. Mary ehkä vaikuttaa aluksi teinipissikseltä, mutta on paljon muutakin. Valitettavasti itse Kate Kane ei vain ole mitenkään erityisen kiinnostava, mikä onkin sarjan suurin heikkous.

Suosittuun sarjakuvaan perustuva Watchmen sijoittuu 34 vuotta sarjakuvien tapahtumien jälkeen. Sarjakuvista tutu hahmot ovat jo vanhoja uutisia, poliisit käyttävät maskeja ja yhteiskuntaa terrorisoi yltiörasistinen, Rorschach-maskeja käyttävä the Seventh Kavalry-ryhmä. Ryhmää torjuu muassa myös poliisin hommat perheensä turvallisuuden takia jättänyt viittakostaja Angela Abar/Sister Night (Regina Rene King) ja poliisipäällikkö Judd Crawford (Don Johnson)

Watchmen kuuluu ehdottomasti uusien sarjojen parhaimmistoon, joskaan ihan huipulle se ei yllä. Pidän kuitenkin sarjasta ja paljon. Osittain siksi, että pidän supersankarisarjakuvafilmatisoinnista, mutta myös siksi, että se nyt on vain niin hyvin tehty. Erityisesti naishahmojen osalta, mutta myös sarjan maailma on kiehtova, omalaatuinen ja visuaalisesti kaunis ja toteutus oli kaiken kaikkiaan oikein mallillaan.

Disney+:an Star Wars-sarja The Mandalorian kertoo vielä nimettömästä palkkionmetsästäjästä (Game of Thronesin Pedro Pascal). Mies on mandalorialainen. Kansa on tunnettu ennen kaikkea sotaisuudestaan, taisteluistaan jedeja vastaan, ja siitä, etteivät ne koskaan ota kypäräänsä pois. Sarja on tyyliltään avaruus-western ja sen päähahmo on saanut vaikutteita Clinton Eastwoodin elokuvista.

Olen nähnyt sarjasta vasta yhden, vajaan 40 minuuttia kestäneen, jakson, joten siitä on vielä vaikea sanoa oikein mitään. Pidin kuitenkin sarjasta paljon, on myös mahdollista, että ajan kannalta onnistun pitämään siitä vielä enemmänkin. Se tuntui Star Warssilta, sen päähahmoissa on paljon potentiaalia ja siihen on selvästi käytetty Disney puolelta paljon resursseja. Suosittelen sarjaa vahvasti kaikille Star Wars-faneille tai siitä muuten pitäville, mutta turhaan. He nimittäin katsovat sarjan joka tapauksessa.

His Dark Materials perustuu Philip Pullmanin samanimiseen kirjasarjaan, joka kertoo nuoresta Lyra (Loganin Dafne Keen). Tarina sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa valtaa pitää kontrolloiva uskonnollinen organisaatio, kaikilla on mukanaan Daemoneiksi-kutsuttu eläimen muodon ottanut pala sielua ja jossa lentokoneiden sijasta lennetäänkin ilmalaivalla.

Rakastin Philip Pulmanin kirjoja ja niin rakastan tätä His Dark Materials-sarjaakin. Itseasiassa se on kauden paras sarjauutuus ja niin kuin tämän tekstin yhteydessä olette nähneet, kilpailu on kovaa. En pitäisi sitä kuitenkaan seuraavana Game of Thronesina, koska sarja on sellaiseksi liian viaton. Kirjat oli suunnattu lapsille ja nuorille ja siksi, niissä ei ole Game of Thronesin kaltaista määrää seksiä, väkivaltaa yms.

Sarja kuvaa hyvin kirjan äärimmäisen omalaatuista, mutta kuitenkin tutun tuntuista maailmaa. Dafne Keen on erinomainen Lyra, mutta ainakin toistaiseksi, kahden jakson perusteella, sarjan varastaa Ruth Wilson moraalisesti hämäränä Mrs Coulterina. Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaa. Sarjassa, niin kuin kirjassakin, on jonkin verran uskontokritiikkiä, joidenkin näkökulmasta jopa uskonvastaisuutta. Jos sellainen vaivaa sinua, tämä sarja ei ole oikea sinulle.

Astetta karumpia supersankareita

Samannimiseen sarjakuvaan perustuva Watchmen-elokuva ei väkivaltaisuutensa takia herkkänahkaisille sovi. Meille muille se kuitenkin tarjoaa perin viihdyttävää ja ennen kaikkea tyylikästä supersankaritoimintaa.

Varoitus: Tämä teksti sisältää paljastuksia niin Watchmen-elokuvan kuin sen lähdeteoksen, Watchmen-sarjakuvan, juonesta!!!

Huomautus: En ole lukenut elokuvan supersuosittua sarjakuvaversiota, joten en voi verrata sitä ja elokuvaa keskenään. keskitynkin tässä arvostelussa vain ja ainoastaan elokuvaan.

Eletään vuotta 1985. Muun muassa Vietnamin sodassa palvelleet supersankarit, kuten Batmanin tapainen Yöpöllö (Patrick Wilson), äitinsä jalanjälkiä seurannut Silkkiaave (Malin Åkerman) ja naamiota pitävä noirin kyynisten ja viinaanmenevien yksityisetsivien perikuva Rorschach (Jackie Earle Haley), ovat kaikki eläkkeellä, joko vapaaehtoisesti tai pakolla presidentti Nixonin (Robert Wisden) kielletty viittaritarien toiminnan.

.

Sitten yksi entisistä sankareista, Koomikko (Jeffrey Dean Morgan), surmataan ja muutkin voivat olla vaarassa, ainakin jos uskoo tapausta tutkimaan päätynyttä Rorschachia. Muut eivät ole asiasta niinkään varma. Kaiken lisäksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat ydinsodan partaalla, jonka on toistaiseksi vain onnettomuuden seurauksena voittamattomaksi tullut Tohtori Manhattan (Billy
Crudup).

Kun tietää minun nykyisen innostukseni supersankarielokuviin ja tv-sarjoihin, ei ole mikään ihme, että päädyin lopulta katsomaan myös Watchmeninkiin. Varsinkin, koska se löytyy Netflixistä. Enkä todellakaan kadu. Se oli, jos ei ihan yhtä hyvä kuin päivää aiemmin katsomani Yön ritari, niin enemmän kuin katsomisen arvoinen kuitenkin. Myös meille, joille kyseisen tarinan sarjakuvaversio ei ole ennestään tuttu.

En voi ihmetellä, miten on mahdollista, että elokuvan ohjaaja, Zack Snyderin, on ohjannut myös pari nykyisen supersankaribuumiin huonointa elokuvaa, Man of Steelin ja Batman v Supermanin. Tai toisin päin ajateltuna, miten ihmeessä nämä elokuvat ovat niinkin laaduttomia, joskaan ei katsomattomia, vaikka Snyder osaa selvästi ohjata myös hyviäkin supersankarielokuvia. Sellaisia kuin Watchmen.

Se tarjoaa kaikkea sitä, mitä Zack Snyderin aikaisempi sarjakuivafilmatisointi, historiallisesta Thermopylain taistelusta kertova 300:skin eli sarjakuvamaista, veristä, ja hyvin graavistakin, toimintaa, tummanpuhuvia ja moniulotteisia hahmoja, sujuvaa kerrontaa ja kyynisen maailmankuvan. Kaikkein suurin yhteinen nimittäjä on kuitenkin silmäkarkin määrä, kummatkin elokuvat ovat visuaalisesti hätkähdyttävän upeita.

Sillä erolla, että Watchmen tarjoaa silmäkarkin lisäksi myös paljon syvällisempää sisältöä. Sille syy taitaa kuitenkin löytyä pikemminkin erilaista lähdeteoksista kuin Zack Snyderistä itsestään. Watchmen käsitteleekin erittäin vakavia aiheita, kuten ihmisyyttä, kylmää sotaa, sankaruutta ja psykologiaa. Ei ehkä ihan omaperäisempiä aiheita tiedän, mutta elokuvan vahvuudet olivatkin sitten kerronnan puolella.

Rorschachin alati muuttuva naamio on yksi niistä hienoista yksityiskohdista

En sano, että sekään ansaitsisi palkintoja voittaa. Elokuva sisälsi enemmän kuin tarpeellisen annoksen kökköä dialogia, elokuvien kerrontakeinona jo ylikäytettyjä takaumia ja varsinkin epätyydyttävän lopun. Siitä kuitenkin löytyi myös runsaasti yllätyksiä, sitä jo mainitsemaani silmäkarkkia ja lukuisia pieniä yksityiskohtia, jotka auttoivat pääsemään sisään elokuvan hyvin epätavalliseen maailmaan.

Watchmenin hahmot eivät ehkä havittele hymytyttö-, tai poika, -palkintoa, mutta kiinnostavia he ovat. Pidin erityisesti siitä, että heissä oli enemmän kuin ripaus realistisuutta. He ovat sellaisia sankareita, joita kukaan ei ehkä halua, mutta joita he todennäköisesti saavat ja elokuva oli parempi sen takia. Sillä vaikka supervoimia pursuavia viittasankareita on kiva katsoa, mutta niihinkin kyllästyy aina välillä.

Suosikkeja minulla ei ollut, vaikka esimerkiksi Rorschach makea hahmo olikin, mutta inhokkeja sitäkin enemmän. Heistä suurin oli Jeffrey Dean Morganin mestarillisesti näyttelemä, tietenkin vain takaumissa nähtävä, Koomikko, joka sai katsojat olemaan kiitollisia hänen kuolemastaan. Tämä saattaa kuulostaa tylyltä, mutta katsottuanne elokuva olette varmaan samaa mieltä kanssani.

Muiltakaan osilta näyttelytyö ei ollut ihan huonoa. Vain Malin Åkerman jäi huonommaksi. En tiedä, oliko syy hänen perin epäkiitollisen roolinsa, muita ei elokuvassa valitettavasti naiselle annettu, mikä olikin yksi elokuvan suurimmistä huonoista puolista, vai pitäisikö naisen miettiä jotain toista alaa. mallintöitä vaikka, hyvää ulkonäköä naiselle nimittäin on annettu oikein roppakaupalla.

Watchmenia, ainakaan tätä elokuvaversiota, ei kuitenkaan tulla muistamaan mistään hahmoistaan, tarinastaan tai näyttelijöistään, vaan tyylistään, joka oli aika samanlainen kuin Sin Citysssä, ainakin sen elokuvamuodossa, en ole lukenut sitäkään sarjakuvaa, mutta ei ihan kuitenkaan. Siihen oli panostettukin, luultavasti enemmän kuin mihinkään muuhun osa-alueeseen. Tai ainakin siltä vaikutti.

Tiivistetysti jos Watchmen-sarjakuva on yhtään elokuvan veroinen, niin en ihmettele yhtään sen suosiota. se on nimittäin edustuskelpoinen genrensä tuotos. Elokuva ei kuitenkaan ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla. Neljä tähteä.