Korttitalo huojuu

Jos puhutaan Netflix-sarjoista, puhutaan melkein poikkeuksetta myös Kevin Spaceyn tähdittämästä poliittisesta draamasta House Of Cards:ista. Onko se hypetyksen arvoinen?

 
House of Cardssin päähenkilö, kyyninen kongressiedustaja ja demokraattien puoluepiiskuri Francis Underwoodin (Kevin Spacey), joutui kokemaan vääryyttä. Vasta valittu presidentti lupasi hänelle valtion sihteerin viran, mutta unohti lupauksen heti valintansa jälkeen. Nyt mies haluaa kostaa, likaisia keinoja kaihtamatta. Vallanhimo on kuitenkin kostoakin suurempi motiivi.

Yksin ei kuitenkaan Valkoista taloa valloiteta. Sarja esitteleekin Frankin vähintäänkin yhtä juonikkaan vaimon Clairen (Robin Wright), nuoren ja erittäin kunnianhimoisen toimittaja Zoen (Kate Mara), huumeriippuvaisen, mutta hyvää tarkoittavan kongressiedustajan Peter Russon (Corey Stoll) ja Frankin oikean käden Doug Stamperin (Michael Kelly).

House of Cards perustuu BBC:n brittiläisestä samannimiseen minisarjaan, joka puolestaan perustuu samannimiseen kirjaan. Yleensä Amerikkalaiset versiot kalpenevat alkuperäisen rinnalla. House of Cardssin kohdalla ongelma on vältytty ottamalla mukaan alkuperäisen sarjan ohjaaja-tuottaja David Fincher , joka auttoi sarjan muokkaamisessa Amerikkalaiseen muotoon.

Kuulemma House of Cards maksoi Netflixille 100 miljoonaa dollaria kahdelta ensimmäiseltä kaudeltaan, mikä näkyy väistämättä tuloksessa. Raha on käytetty lähinnä huippuluokan tekijöihin, mutta sarjan visuaalinen ilmekin on upea. Samoin harvoin nähdyt, mutta sitäkin laadukkaammat, erikoistehosteet. Näköjään rahalla tosiaan saa, hevosella pääsemiseen en ota kantaa.

Sarjan vahvuus on kuitenkin käsikirjoituksessa. Juoni on harvinaisen nerokas ja ennalta-arvaamaton. Harva arvasi loppuratkaisun ennalta. Frankin yksinpuhelut päästivät katsojat hetkeksi päähenkilön pään sisään. Ne olivatkin sarjan parasta antia. Kovin kauaksi niistä ei jää myöskään sarjalle ominainen musta huumori, jota siinä riitti.

Itse päähenkilö ei onnistunut herättämään minkäänlaisia sympatioita itselleen, vaikka kiinnostava onkin. Toisaalta House of Cardsin viehätys nojaa vahvasti päähenkilönsä moraalittomuuteen ja löytyyhän niinkin moniulotteisesta hahmosta myös miellyttäviäkin piirteitä, ei tosin kovin monta. Hän ei olisi kuitenkaan mitään ilman häntä mestarillisin ottein tulkitsevaa Kevin Spaceytä.

Aluksi muut hahmot vaikuttavat stereotypioilta, mutta saavat lisää syvyyttä sarjan edetessä. Minulla ei ole varsinaisesti lempihahmoa. Claire on miehensä veroinen juonittelija. Zoea oli kuitenkin helpoin kannustaa, vaikkei hänkään mikään pyhimys ole. Niin kuin ei aluksi vihaamani Peterkään. Mielipiteeni hahmosta muuttui myönteisempään suuntaan sarjan edetessä.

House of Cards on aidontuntuinen matka politiikan maailmaan, jonka laatuun on panostettu huomattavasti. Vastauksena edellä kysyttyynkysymykseen: Kyllä, se on ehdottomasti hypetyksensä ansainnut. Viisi tähteä.

Näin alkoi House of Cards

Yksi Netflixin suosituimpia sarjoja on kehuttu poliittinen tv-sarja House of Cards. Itse en ole katsonut siitä enempää kuin pilotin. Millainen kuva sarjasta jäi? Vastaan kysymykseen, mutta ensin kerron, mistä sarja sai alkunsa.

House of Cards kertoo demokraattipoliitikko Frank Underwoodista (Kevin Spacey), joka päättää ryhtyä kostamaan puoluetovereilleen, koska häntä ei valittu haluamaansa virkaan. Sarja on uusintaversio BBC:n samannimisestä Michael Dobbsin romaaniin perustuvasta minisarjasta vuodelta 1990. Erikoista sarjassa on ns. neljän seinän rikkominen. Päähenkilö puhuttelee usein suoraan katsojaa. Neljäs seinä on näyttelijöiden ja katsojien välinen seinä, jossa katsojat teeskentelevät tarkkailevansa oikeita tapahtumia ja näyttelijät, ettei katsojia ole olemassa. Idea House of Cardsiin tuli sarjan vastaava tuottaja David Fincherin nähtyä alkuperäisen sarjan. Hän innostui tekemään siitä uutta versiota. Fincher halusi tehdä televisiosarjan, sillä se on pitkäkestoisempaa kuin elokuva, eikä elokuvassa ole yhtä helppoa toteuttaa mutkikasta luonnehdintaa kuin televisiossa. He lähettivät tarjouksen useille yhtiöille, mutta Netflix veti pidemmän korren. Se arvioi, että Fincherille ja Kevin Spaceylle olisi tarjontaa. Spacey valittiin rooliinsa virallisesti 18. maaliskuuta 2011. Hänen kerrotaan pitävän käsikirjoituksesta ja Netflixin tavasta julkaista kaikki jaksot kerrallaan.

Ensimmäinen jakso alkoi vaikuttavasti, Frankin tappaessa haavoittuneen koiran. Hän sanoi katsojille, että sellaiset hetket vaativat henkilön, joka on valmis tekemään epämukavan, joskin tarpeellisen teon. Valitan surkeaa suomennustani. Varsinainen juoni alkoi uuden presidentin kunniaksi järjestetystä uuden vuoden juhlasta. Frank oli auttanut presidenttiä ja odotti siitä ansaittua palkintoa, jota ei kuitenkaan tullut. Presidentti valitsi toisen frankin kovasti haluamaan virkaan. Tästä lähti juonittelu. Frank tavoittelee valtaa, eikä välitä enää kenen kustannuksella. Kostokin tulee kysymykseen. Minua sarja ei vakuuttanut. Jossain vaiheessa tutustun siihen paremmin, sillä eihän yhden jakson perusteella voi vielä sanoa. Minulle sanottiin, että sarja tulee koukuttamaan. Ehkä niin, minulle ei vielä kyseistä kokemusta ole tullut. Päähahmo on kyllä kiinnostava ja Kevin Spacey loistaa roolistaan. Huono sarja ei ole missään tapauksessa. Jos poliittinen draama kiinnostaa, kannattaa tsekata.