Jos puhutaan Netflix-sarjoista, puhutaan melkein poikkeuksetta myös Kevin Spaceyn tähdittämästä poliittisesta draamasta House Of Cards:ista. Onko se hypetyksen arvoinen?
House of Cardssin päähenkilö, kyyninen kongressiedustaja ja demokraattien puoluepiiskuri Francis Underwoodin (Kevin Spacey), joutui kokemaan vääryyttä. Vasta valittu presidentti lupasi hänelle valtion sihteerin viran, mutta unohti lupauksen heti valintansa jälkeen. Nyt mies haluaa kostaa, likaisia keinoja kaihtamatta. Vallanhimo on kuitenkin kostoakin suurempi motiivi.
Yksin ei kuitenkaan Valkoista taloa valloiteta. Sarja esitteleekin Frankin vähintäänkin yhtä juonikkaan vaimon Clairen (Robin Wright), nuoren ja erittäin kunnianhimoisen toimittaja Zoen (Kate Mara), huumeriippuvaisen, mutta hyvää tarkoittavan kongressiedustajan Peter Russon (Corey Stoll) ja Frankin oikean käden Doug Stamperin (Michael Kelly).
House of Cards perustuu BBC:n brittiläisestä samannimiseen minisarjaan, joka puolestaan perustuu samannimiseen kirjaan. Yleensä Amerikkalaiset versiot kalpenevat alkuperäisen rinnalla. House of Cardssin kohdalla ongelma on vältytty ottamalla mukaan alkuperäisen sarjan ohjaaja-tuottaja David Fincher , joka auttoi sarjan muokkaamisessa Amerikkalaiseen muotoon.
Kuulemma House of Cards maksoi Netflixille 100 miljoonaa dollaria kahdelta ensimmäiseltä kaudeltaan, mikä näkyy väistämättä tuloksessa. Raha on käytetty lähinnä huippuluokan tekijöihin, mutta sarjan visuaalinen ilmekin on upea. Samoin harvoin nähdyt, mutta sitäkin laadukkaammat, erikoistehosteet. Näköjään rahalla tosiaan saa, hevosella pääsemiseen en ota kantaa.
Sarjan vahvuus on kuitenkin käsikirjoituksessa. Juoni on harvinaisen nerokas ja ennalta-arvaamaton. Harva arvasi loppuratkaisun ennalta. Frankin yksinpuhelut päästivät katsojat hetkeksi päähenkilön pään sisään. Ne olivatkin sarjan parasta antia. Kovin kauaksi niistä ei jää myöskään sarjalle ominainen musta huumori, jota siinä riitti.
Itse päähenkilö ei onnistunut herättämään minkäänlaisia sympatioita itselleen, vaikka kiinnostava onkin. Toisaalta House of Cardsin viehätys nojaa vahvasti päähenkilönsä moraalittomuuteen ja löytyyhän niinkin moniulotteisesta hahmosta myös miellyttäviäkin piirteitä, ei tosin kovin monta. Hän ei olisi kuitenkaan mitään ilman häntä mestarillisin ottein tulkitsevaa Kevin Spaceytä.
Aluksi muut hahmot vaikuttavat stereotypioilta, mutta saavat lisää syvyyttä sarjan edetessä. Minulla ei ole varsinaisesti lempihahmoa. Claire on miehensä veroinen juonittelija. Zoea oli kuitenkin helpoin kannustaa, vaikkei hänkään mikään pyhimys ole. Niin kuin ei aluksi vihaamani Peterkään. Mielipiteeni hahmosta muuttui myönteisempään suuntaan sarjan edetessä.
House of Cards on aidontuntuinen matka politiikan maailmaan, jonka laatuun on panostettu huomattavasti. Vastauksena edellä kysyttyynkysymykseen: Kyllä, se on ehdottomasti hypetyksensä ansainnut. Viisi tähteä.
House of Cardssin päähenkilö, kyyninen kongressiedustaja ja demokraattien puoluepiiskuri Francis Underwoodin (Kevin Spacey), joutui kokemaan vääryyttä. Vasta valittu presidentti lupasi hänelle valtion sihteerin viran, mutta unohti lupauksen heti valintansa jälkeen. Nyt mies haluaa kostaa, likaisia keinoja kaihtamatta. Vallanhimo on kuitenkin kostoakin suurempi motiivi.
Yksin ei kuitenkaan Valkoista taloa valloiteta. Sarja esitteleekin Frankin vähintäänkin yhtä juonikkaan vaimon Clairen (Robin Wright), nuoren ja erittäin kunnianhimoisen toimittaja Zoen (Kate Mara), huumeriippuvaisen, mutta hyvää tarkoittavan kongressiedustajan Peter Russon (Corey Stoll) ja Frankin oikean käden Doug Stamperin (Michael Kelly).House of Cards perustuu BBC:n brittiläisestä samannimiseen minisarjaan, joka puolestaan perustuu samannimiseen kirjaan. Yleensä Amerikkalaiset versiot kalpenevat alkuperäisen rinnalla. House of Cardssin kohdalla ongelma on vältytty ottamalla mukaan alkuperäisen sarjan ohjaaja-tuottaja David Fincher , joka auttoi sarjan muokkaamisessa Amerikkalaiseen muotoon.
Kuulemma House of Cards maksoi Netflixille 100 miljoonaa dollaria kahdelta ensimmäiseltä kaudeltaan, mikä näkyy väistämättä tuloksessa. Raha on käytetty lähinnä huippuluokan tekijöihin, mutta sarjan visuaalinen ilmekin on upea. Samoin harvoin nähdyt, mutta sitäkin laadukkaammat, erikoistehosteet. Näköjään rahalla tosiaan saa, hevosella pääsemiseen en ota kantaa.Sarjan vahvuus on kuitenkin käsikirjoituksessa. Juoni on harvinaisen nerokas ja ennalta-arvaamaton. Harva arvasi loppuratkaisun ennalta. Frankin yksinpuhelut päästivät katsojat hetkeksi päähenkilön pään sisään. Ne olivatkin sarjan parasta antia. Kovin kauaksi niistä ei jää myöskään sarjalle ominainen musta huumori, jota siinä riitti.
Aluksi muut hahmot vaikuttavat stereotypioilta, mutta saavat lisää syvyyttä sarjan edetessä. Minulla ei ole varsinaisesti lempihahmoa. Claire on miehensä veroinen juonittelija. Zoea oli kuitenkin helpoin kannustaa, vaikkei hänkään mikään pyhimys ole. Niin kuin ei aluksi vihaamani Peterkään. Mielipiteeni hahmosta muuttui myönteisempään suuntaan sarjan edetessä.
House of Cards on aidontuntuinen matka politiikan maailmaan, jonka laatuun on panostettu huomattavasti. Vastauksena edellä kysyttyynkysymykseen: Kyllä, se on ehdottomasti hypetyksensä ansainnut. Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti