Ihmenelikko tulee taas – Yleisön pyynnöstä huolimatta

Kävin katsomassa supersankarielokuvien ystävänä luonnollisesti myös uunituoreen Fantastic Fourin. Siitäkin huolimatta, että se on saanut paljon haukkuja. Onko se tosiaan niin huono?

Neljä nuorta, saavat käymästään toisen ulottuvuuden planeetta Zeroksi kutsutusta planeetasta supervoimia. Reed Richards (Miles Teller) pystyy venyttämään itseään loputtomiin, Ben(jamie Bell) saa mahtavat voimat, mutta näyttää kivihirviöltä, Sue (Kate Mara) osaa muuttua näkymättömäksi ja Johnny (Michael B. Jordan) muuttuu ihmissuihduksi.

Fantastic Four kertoo siis Marvelin suositun supersankariryhmän syntytarinan. Sarjakuvafilmatisoinnissa käytetyn aiheen. Vastaan nyt näin aluksi ylläolevaan kysymykseen. Ei ole. Ihan. Fantastic Four on elokuvana jopa ihan katsottavakin. Olen kuitenkin nähnyt parempia sankareiden syntytarinoita enemmän kuin laki sallii. Huonompia en yhtään.

Mikä sitten tekee elokuvasta niin huono? Vastoin yleistä mielipidettä en usko syyn löytyvän mäyttelijöistä, varsinkaan Johnnyn tummaihoisuus ei häirinnyt minua lainkaan. Uskon, että he tekivät parhaansa annetuilla materiaaleilla. Ei ole heidän vikansa, ettei materiaali ollut kummoinen. Käsikirjoitus kuin oli puiseva, eikä visuaalinen toteutuskaan ollut mitenkään ihmeellinen.

Elokuvan heikkoudet eivät lopu käsikirjoitukseen tai visuaaliseen ilmeeseen. Ne eivät edes ole elokuvan suurimpia heikkouksia. Niitä on elokuvassa kaksi: Hidas käynnistyminen ja se, että ryhmän väliset suhteet jäivät vaihtopenkille. Aikahypyt eivät parantanut elokuvaa. Päinvastoin. Nyt elokuvassa jäi auki monia kysymyksiä.

En tiedä teistä, mutta supersankarielokuvia katsoessani odotan supervoimia tai edes muuta toimintaa. Fantastic Four tarjosi niitä säästeliäästi, aivan turhaan. Esimerkiksi supervoimia nähtiin vasta elokuvan puolivälissä. Toimintakin alkoi vasta kymmenen minuuttia ennen loppua eli auttamatta liian myöhään. Uskon, etten ole näkemykseni kanssa yksin.

Mikä sitten korvaa toiminnan? Tiede. En ihmettele asiaa, sillä se on kuulemma yksi Fantastic Four-sarjakuvien kiehtovimmista elementeistä. Niin tai näin, elokuvassa tuo elementti ei onnistunut alkuunkaan, sillä se tarjotaan katsojille lähinnä ähinnä kohtauksissa, joissa hahmot tuijottavat tietokoneiden näyttöjä, mikä taas on harvinaisen tylsää katseltavaa.

Sitten hahmoihin. Kaksi suosikkiani eivät kummatkaan kuulu Fantastic Fouriin. Ensimmäinen näistä on miellyttävä-ääninen Suen ja Johnnyn isä Tohtori Franklin Storm. Hän oli hahmoista samaistuttavan, mikä ei elokuvan kohdalla kerro vielä paljon. Toinen on elokuvan pahis, Tohtori Doom, jonka voimat ovat elokuvan parhaat. Tätäkin ehdin elokuvan aikana miettiä. 

On elokuvassa jotain hyvääkin. Esimerkiksi koko sen alkupuoli, varsinkin talonräjäytyskohta oli hauska. Muutakin hauskaa elokuivasta löytyy, jokunen jopa ihan tarkoituksella. Supervoimatkin olivat ihan cooleja, vaikka itsensä venyttäminen onkin hyvin komediallista. Myös lopputaistelu oli hyvä myös, vaikka se loppuikin turhan nopeasti.

Fantastic Fourin katsomisen jälkeenkään en ole varma, miksi kyseinen elokuva oli pakko tehdä. Kyllä sen kuitenkin katsoi, ennen kuin selkänsä otti. Setäni sanontaa mukaillen. Kaksi tähteä. Se nyt vaan jäi vähemmän fantastiseksi. Sori, en voinnut vastustaa.