Ahmiminen sallittua, ainakin tv-sarjojen kohdalla

Nykyään tv-sarjojen katsominen on helppoa tietokoneelta käsin. Tämä mahdollistaa koko tuotantokausien katsomisen kerralla. Kyseinen tapa onkin suosittua erityisesti nuorien keskuudessa. Ilmiötä puhutaankin sarjojen ahmimisena. Nyt perehdyn sarjojen ahmimisen maailmaan.

Miten sarjojen ahmimista voisi määritellä? Netflix on tutkinut asiaa. 73 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista määritteli tv-sarjan ahmimisen 2-6 jakson katsomiseksi yhdeltä istumalta. Näin tekee 61 -88 prosenttia Netflixin katsojista. Arviot vaihtelevat. tässä pitääkuitenkin ottaa huomioon se, että Netflixiä tilaavat useimmiten juuri tv-sarjoista kiinnostavaa. Tulos ei siis yllätä.  Syitä sarjassa katsomiseen on monia. Joku haluaa katsoa aina yhden tarinan loppuun ja näin mahdollistaa sarjan lähemmän seuraamisen. Joku toinen taas välttyä spoilereilta. Joitkin puolestaan haluavat pysyä keskustelussa mukana, sillä jos kaverit katsovat sarjaa, niin itsekin tulee helposti katsottua. Jotkin taas vain yksinkertaisesti koukuttuvat sarjaan, eivätkä siksi voi lopettaa. Sarjojen ahmiminen muuttaa katsomiskokemusta ja tekee juonen seuraamisesta helppoa. Monet laatusarjat avautuvat paremmin kuin ne katsoo putkeen, jolloin ei ehdi unohtaa edellisen osan pieniä vihjeitä juonesta ennen seuraavaa osaa.Syitä siis riittää. Ääripää ei ole hyvä asia tässäkään asiassa. Jos katsot päivästä päivään tv-sarjoja ja laiminlyöt opiskelun, työt tai jopa ystävät, sinulla on ongelma. Se voi etäännyttää katsojan tavallisesta elämästä. Ääripäät ovat kuitenkin harvinaisia ja suurin osa osaa pitää katsomisen kohtuudessa. Satunnainen maratonikatselupäivä tuskin pilaa kenenkään elämää, ja se voi olla hauska tapa viettää myös muuten tylsä sateinen sunnuntai kaverien kanssa.Sarjan yhtä jaksoa voidaan verrata yhteen romaanin luvuista, täten tuotantokausi on yksi kirja. Aika harva lukee kirjaa vain luku kerrallaan ja sitten vaihtaa toiseen.

Sarjojen ahmiminen on merkki television murroksesta. Kuka enää jaksaa mainoksia, lähetysaikoja ja viikko seuraavan jakson odottamista, Suomeen kun jaksot tulevat myöhässä. Vaihtoehtojakin on. Itsekin olen tehnyt sitä, enkä kadu.

Sodan ensimmäinen uhri: Totuus

Sodan ensimmäiseksi uhriksi on sanottu totuutta, eikä syyttä. Sodan aikana käydään perinteisen sodan lisäksi myös propaganda sotaa. Sotaa, jossa mielikuvat ovat totuutta tärkeämmät.

Asia pitää muistaa juuri nyt, kun sodan uhka leijuu Ukrainan yllä. Varsinkin, kun pelkkä sodan uhka riittää totuuden hämärtämiseen. Totuudet vaihtelevat. Kuten aina totuudet muuttuvat ja liukuvat suhdanteiden ja tulkitsijoiden mukaan. Ei tarvitse kuin miettiä, miltä Krimin tilanne näyttää. Vallitsevan venäläisen totuuden mukaan Krim palasi kotiin ja tapahtui oikeus. Vallitsevan läntisen tulkinnan mukaan Krim anastettiin voimakeinoin ja oikeudettomasti. Se on ollut niin paksuakin, että herättää jo väistämättömän vastareaktionkin; yhä useampi eurooppalainen on alkanut kyseenalaistamaan uutisoinnin ukrainan tapahtumista, ja kyselyiden perusteella esimerkiksi Britanniassa 60% ihmisistä pitää mediaa vääristelevänä ja valhehakuisena. Suomessa hämmennystä on herättänyt Finnbay-verkkosivusto. Yhteisö piilottaa taustansa ja tekijänsä, eikä ole Suomen viranomaisten kirjoissa. Se levittää Suomen politiikasta vääristeltyä tietoa tavalla, joka ulkomailla voi näyttää luotettavalta. Ukrainan kriisissä ei kyse ole vielä sodasta, eikä toivottavasti tulekaan. Propagandasota ovat kuitenkin täydessä käynnissä ja internet tarjoaa siihen harvinaisen tehokkaan aseen.

Kommunistipropagandalla onkin pitkät perinteet. Esimerkiksi Neuvostoliiton pääsensuurielin Glavlit työllisti 70 000 täysiaikaista työntekijää paitsi poistamaan ei-toivottavaa tekstiä myös ”varmistamaan, että oikeanlainen ideologinen väri lisättiin jokaiseen julkaistuun seikkaan”. Lisäksi CIA:n arvion mukaan ulkomaisen neuvostopropagandan budjetti oli 3,5–4 miljardia dollaria. Ei ole muillekaan maille epätyypillistä esittää sodan vaiheet omia etuja palvelevalta kannalta. Historiasta asialle löytyykin monia esimerkkejä, kuten Saksan sotapropaganda ja sodan uhrien vähättely. Syytön ei ole Suomikaan, sillä maan ajatellaan vähätelleen omaa osuuttaan mm. talvisodassa. Lisäksi Suomen yhteys Saksaan on hyvin vähän puhuttu asia. Georgian sodan aikaan 2008 suomalainen media asettautui Georgian puolelle Venäjää vastaan, minkä vuoksi he levittivät väärää tietoa uutisiksi naamioituina.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki tieto, oli kyseessä melkein mikä aihe tahansa, on tietyn taustaideologian värittämää. Historiallinen "totuus" on valitusta näkökulmasta riippuvainen, ja näitä on paljon. Propagandan levittämiseen on monia keinoja, mm. dokumenttielokuva on synnystään lähtien ollut propagandan palveluksessa. Erilaiset näkemykset sodasta eivät kuitenkaan aina johdu ideologisista erovaisuuksista, vaan myös tapahtumien moninaisuudella on yhteyttä asiaa. Sota ei ole yksinkertainen asia, ei nyt eikä koskaan. Se, miten ihmiset kokivat sodan, miten he pyrkivät siitä selviytymään ja millaisia merkityksiä he sille antoivat, tuovat sodasta toisenlaisen puolen esiin kuin tarkastelemalla vain sitä, millaisia strategisia ratkaisuja sodanjohto teki.