Näytetään tekstit, joissa on tunniste wandavision. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wandavision. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Wanda ja Vision Show

Disney+:n WandaVision on ensimmäinen MCU-tuotos hyvään aikaan. Nyt kerron oman mielipiteeni siitä, lunastiko sarja MCU:n fanien odotukset vai tuliko siitä uusi Inhumans. 


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia WandaVisionin ja osittain MCU:n elokuvien juonesta.

Wanda Maximoff (Elizabeth Olsen) ja Vision (Paul Bettany) ovat juuri muuttaneet idylliseen Westview-lähiöön. Naapurustoon soputumista kuitenkin haittaa se, että Wandan osatessa taikoa ja Vision ollessa androidi kumpikin on kaukana normaalista. Niinpä heidän ei autta muuta kuin salata erikoisuutensa naapureiltaan, erityisesti vähän turhankin uteliaalta Angesilta (Katherine Hahn).  

Hyvin pian Wanda saa muitakin huolen aiheita, sillä mitä pitempään hän on Westviewissä sitä enemmän hän alkaa nähdä ja kuulla asioita, jotka eivät sovi kaupungin tilannekomedialliseen tunnelmaan, kuten radiosta kuuluvan äänen, joka kutsuu häntä nimeltä. Lisäksi hän alkaa unohtaa menneisyyteensä liittyviä asioita. Jotain outoa on selvästi tekeillä.


Sarja lunasti MCU:n fanien tai ainakin tämän fanin, odotukset. Se on paitsi elokuvauniversumin paras tv-sarja, niin myös yksi parhaimmista tuotoksista ylipäätään. Enkä tosiaan sano tätä heppoisin perustein. Tähän on syynsä. Sarja  oli erittäin hauska, tyylikäs, omalaatuinen ja sen keskiössä oleva mysteerikin oli myös harvinaisen kiinnostava.

Toki se, kuinka hauskana sitä pitää, riippuu lähinnä katsojan tunteista sitcomien huumoria kohtaan. Omalla kohdallani se kuitenkin toimii, joten en valita. Omalla kohdallani toimi myös se, että joka jaksossa sitcom sijoittui eri vuosikymmenelle. Ensimmäinen sijoittui 50-luvulle, toinen 60-luvulle ja niin edelleen. Se toi jokaiseen jaksoon oman mausteensa.


Pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan. Uppo-outo sarja tuskin on kaikkien makuun. Varsinkin kuin sen ensimmäiset jaksot keskittyvät vain ja ainoastaan sitcom-maailmaan ja siihen liittyviin juonikuvioihin, kuten ensimmäisen jakson pomon yllätysvierailuun, vieläpä ilman, että sille annetaan mitään selityksiä. 

Jos kuitenkin jaksaa odottaa niiden yli, niin pikkuhiljaa asiat alkavat seljetä. Varsinkin kuin muutaman jälkeen päästiin tosimaailmaan seuraamaan lähinnä The Sentient Weapon Observation and Response Division-organisaation (S.W.O.R.D) agenteista koostuvan tiimin yrityksiä selvittää, mitä Westviewissa oikein tapahtuu.


Tutkimusryhmään kuului myös tuttuja kasvoja, Thor-elokuvien tohtori Darcy Lewis (Kat Dennings) sekä Ant-Manissä piipahtanut FBI-agentti Jimmy Woon (Randall Park). Kaksikkoa täydensi omien ongelmiensa kanssa painiva painiva S.W.O.R.D-agentti Monica Rambeau (Teyonah Parris). Kolmikko sopikin hyvin yhteen, joten normaalimaailmankaan sijoittuvat kohtauksetkaan eivät jääneet tylsiksi. 

Sarja oli kuitenkin Wandan ja Visionin, vielä enemmmän Wandan. Käsittelihän sarja kaikkein eniten juuri hänen traumojaan. Elizabeth Olsen tekikin vaikuttavan roolisuorituksen. Tietenkin sarjasta löytyi myös muistettavia sivuhahmoja, kuten Anges, kiitos Katherine Hahnin komediallisten taitojen sekä American Horror Storyn ja X-Menien Evan Peterssin esittämä hahmo, josta en kuitenkaan paljasta tämän enempää. 


Sarjasta löytyi myös pääpahis, tavallaan kaksikin, mutta he paljastuivat vasta sarjan loppuvaiheessa, niinpä en voi sanoa heistäkään juuri mitään. Sen voin kuitenkin sanoa, että toinen pahiksista kuuluu jo ennestään erinomaisen sarjan parhaimpiin puoliin, paitsi ehkä viimeisessä jaksossa, kun taas toinen jäi auttamatta tylsäksi ja kliseiseksi.

Sarja loppui enemmän kuin tyydyttävästi ja jopa odotettua rohkeamminkin, joskaan ei läheskään niin tajunnan räjäyttäväksi kuin tekijöiden etukäteismainostuksesta voisi ollakaan. Siksi se voikin olla monelle fanille pienoinen pettymys. Itse kuitenkin pidin siitä, että loppuen lopuksi sarja piti tarinansa suhteelliseen yksinkertaisena, varsinkin kuin se koostui vain yhdeksästä jaksoista. 

Tiivistetysti WandaVision asetti riman korkealle muille Disney+:n ja MCU:n yhteisille sarjoille, juuri niin kuin sen pitikin. Täydet viisi tähteä!



perjantai 22. tammikuuta 2021

Ensiarviossa WandaVison

 Pitkä odotus on päättynyt. Marvelin ensimmäinen tuotos vuoteen, WandaVision, alkoi aika tasan viikko sitten. Nyt kerron mielipiteeni sarjan kadesta ensimmäisestä jaksosta.


Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa yksityiskohtia WandaVisionin kahdesta ensimmäisestä jaksosta.

Wanda Maximoff (Elizabeth Olsen) ja Vision (Paul Bettany) yrittävät sopeutua idylliseen Westview-lähiöön. Koska Wanda osaa taikoaja Vision on androidi, se onistuu vain, jos he onnistuvat peittämään erikoisuutensa naapureiltaan, erityisesti vähän turhankin uteliaalta Angesilta (Katherine Hahn). Yrityksista seuraakin monia tilannekomedioista tuttuja tilanteita.

Asiaa ei auta myöskään se, että Wanda alkaa kuulla hänen nimeään kutsuvaa ääntä tai muista vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuin mistä he ovat tulleet Westviewiin ja kuinka kauan hän ja Vision ovat oikein olleet naimisissa. Lisäksi muitakin merkkijä siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, alkaa ilmestyä. Mitä oikein on tekeillä?



Tuskin lienen ainut, joka kaipasi jo, noin vuoden tauon jälkeen, elämäänsä hiemna Marvelin elokuvauniversumin taikuutta. Noin viikko sitten sainkin sne, mitä toivoinkin kun Disney+ starttasi WandaVision-sarjansa. Kysymys kuuluukin, että oliko sarja odottamisen arvoinen. Kahden jakson perusteella voin jo turvallisin mielin vastata, että kyllä.

Sarja oli erittäin hauska, tyylikäs, omalaatuinen ja paikka paikoin jopa yllättävän koskettavakin. Esimerkiksi ensimmäisen jakson kosinta-kohtaus liikutti, vaikkei minun laillani olisi erityisesti välittänyt Wandasta ja Visiosta parina. Sen keskiössä oleva mysteerikin on myös harvinaisen kiinnostava. Tuskin maltan odottaa saavani tietää, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.



Pieni varoituksen sanakin on kuitenkin paikallaan. Sarja ei kuitenkaan sovi kaikkien makuun. Ensimmäkin se on uppo-outo, voisi jopa sanoa, että oudointa MCU:ssa ja hyvällä syyllä. Lisäksi se, kuinka hauskana sitä pitää, riippuu lähinnä katsojan tunteista sitcomeja ja sen huumnoria kohtaan. Me muut, joilla ei ole ongelmia kummankaan asian suhteen nauttivat sarjasta varmasti.

Myös sarjasta tehty mainosmateriaali kannattaa jättä katsomatta. Se nimittäin paljastaa aika lailla sen kahden ensimmäisen jakson tapahtumista. Asiaa ei paranna myöskään se, että jaksot ovat harmillisen lyhyitä. Siitäkin huolimatta, että siihen hyvä syy löytyykin. Sarjanhan on tarkoitus muistuttaa sitcomeja, joiden jaksot kestävät yleensä saman verran tai joskus jopa vähemmän.



Sarjan jaksot, ainakin nämä kaksi ensimmäistä, keskittyivät hyvin paljon tyyypillisiin sitcom-arkkityyppeihin. Ensimmäsessä jakossa kestutetään yllättäen vierailulle tullutta pomoa ja seuraavassa yritettään sulautua lähiöön muun muassa kykykilpailun avulla. Kevyen tunnenelman katkaisi vain paikoittaiset muistutukset paljon synkemmästä tosielämästä.

Sarja sijoittuu kuitenkin joka jakso eri vuosiluvulle. Ensimmäisessä jaksossa eletiin 50-lukua, toisessa 60. Minulle näiden vuosikymmenien komediat ovat kuitenkin vierasta maaperää, joten en osaa, mitä sarjaa jaksot matkivat ja kuinka hyvin. Jätän sen jonkun asiantuntevamman hommaksi. Ymmmärtääkseni ainakin tunnelma on juuri oikeanlainen.



Kumpikin pääosan näyttelijä hoiti työnsä kunnialla, mutta Elizabeth Olsen oli kuitenkin sarjan ehdoton tähti. Hänen hahmostaan saadaankin eniten uusia puolia. En vähättelisi Paul Bettamyakaan, joka taisi varsin hyvin tämän komediallisemman version hahmostaan. Muutenkin ruudun kummaltakin puolelta löytyi silkaa ammattitaitoa, niin kuin sopii odottaakin.

Sivuhahmoista, joita erittäin hauskan Angesin lisäksi oli muun muassa Visionin pomo (Fred Melamed), lähiön kuningatar Dottie (Buffyn Emma Caulfield Ford) ja Wandan kanssa ystävystyvä Geraldine (Teyonah Parris) ei vielä kahden jakson perusteella voi mielipiteitä esittää. Toistaiseksi he näyttävät kuitenkin sopivan erittäin hyvin sitcom-hahmojen arkkityyppeihin.

Tiivistetyksi WandaVision alkoi hyvin lupaavasti ja odotankin sen jatkavan samalla tiellä. Tähtiä en vielä sille anna, mutta jos antaisin, niin niitä ei olisi vähemmän kuin täydet viisi.