Viikonloppuna kiinnostuin taas lukemisesta, pitkästä aikaa. Sainkin loppuun True Bloodin luojan, Charlaine Harrisin, uuden kirjasarjan avauksen: Kuiskauksia haudan takaa.
Harper Connellyyn iski teini-ikäisenä salama, joka antoi hänelle päänsäryn ja heikon jalan lisäksi kyvyn paikantaa ruumiita ja näkeä kuolleiden viimeiset hetket. Työkseen hän kiertää ympäri Amerikkaa ja etsii ruumiita. Kvyn avulla tienaa mukavasti. Suranaan hänellä on velipuolensa ja avustajansa Tolliver.
Kirjasarjan ensimmäisessä osasa Harper ja Tolliver matkaavat pieneen Sarne-nimiseen arkansasilaiseen kylään, jossa he saavat tehtäväkseen etsiä jo jonkin aikaa sitten kadonneen teinitytön, Monteen "Teenie" Hopkinsin, ruumiin. Harper saakin tehtävänsä hoidettua melko nopeasti ja sisarukset ovat valmiita jatkamaan matkaansa.
He kuitenkin onnistuvat sotkeutumaan kaupungin asukkaiden asioihin ja suututtamaan paikalliset lainvalvojat. Päästääkseen lähtemään, heidän pitää selvittää, kuka tappoi teinitytön ja miksi. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kylän jokaiselta asukkaalta näyttää löytyvän luurankoja kaapeistaan.
Harper on mielenkiintoinen hahmo. Mikään iloinen pupu hän ei ole, vaan hivenen masentunut, kyyninen ja liikaa menenisyydessään vellova. Hän myöntääkin sen suoraan. En kylläkään tiedä, miten Harperin kyyninen sopii tuon tyyppisiin kirjasarjoihin. Hän tekee työtä rahan takia, ainakin suurimmaksi osaksi, joten miksi hän jäisi selvittämään murhia. Hänen kykynsä ei ole ainakaan vielä mitenkään monipuolinen, siksi arvostankin enemmän True Bloodin Sookie Stackhousen kykyä.
Muista hahmoista pidin eniten Harperin velipuolesta, Toliver Langista. Harperin ja Tolliverin suhde on melkeinpä liian läheinen. Heitä voisi jopa luulla rakastavaisiksi, ei suinkaan sisarpuoliksi. Muutenkin Harper on liian riippuvainen velipuolestaan. Joskus tuntuu, että hän ei saa mitään aikaiseksi ilman tätä.
Muut hahmot ovat perusdekkari kamaa ja sellaiseksi harvinaisen tylsiä. Kirjasta löytyy perinteinen pikkukaupungin poliisi, suosittu teinityttö, kylmä leski... Ymmärsitte varmaan yskän. Päähenkilöiden lisäksi, jos Tolliveria voi sellaiseksi laskea, kirjasta ei löytynyt yhtään mielenkiintoista hahmoa. Onneksi kirjan sivuhahmoja ei enää nähdä sarjan muissa osissa.
Ihmiset suhtautuvat hyvin nuivasti Harperin kykyyn ja tapaan käyttää sitä, mitä en ymmärrä. Miten hänen työnsä eroaa, vaikkapa meedion työstä. Itse näen asian niin, että Harperilla on jokin erikoistaito, jota hän voi käyttää sekä itsensä, että asiakkaidensa hyväksi. Miksi hän ei käyttäisi sitä? Myönnän toki, että viestintuoja ammutaan herkemmin. Kun läheisen ruumis löytyy, asiakkaat tietävät ettei toivoa ole.
Kirjan alku oli jännittävä, mutta sen jälkeen kirja taantui tavalliseksi kuka sen teki-dekkariksi. Romantiikkaakin löytyi, mutta kirja pysyi alusta loppuun asiassa. Minua romantiikan vähyys ei haitannut. Kirja ei kuitenkaan sovi romantiikan nälkäisille. Kirjan lukee kerran, jonka jälkeen sen voi unohtaa. Kirja sopiikin juuri kevyttä ja viihdyttävää luettavaa kaipaaville.
Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi hyvä mieli. Se jaksoi kiinnostaa tarpeeksi, jotta jaksoin lukea sen loppuun. Siitäkin huolimatta, että minua odotti mielenkiintoinen fantasiakirja. En kuitenkaan odota Harper Connelly- kirjasarjan seuraava osaa innosta puhkuen, vaikka saatankin sen lukaista. Kolme tähteä.
Harper Connellyyn iski teini-ikäisenä salama, joka antoi hänelle päänsäryn ja heikon jalan lisäksi kyvyn paikantaa ruumiita ja näkeä kuolleiden viimeiset hetket. Työkseen hän kiertää ympäri Amerikkaa ja etsii ruumiita. Kvyn avulla tienaa mukavasti. Suranaan hänellä on velipuolensa ja avustajansa Tolliver.
Kirjasarjan ensimmäisessä osasa Harper ja Tolliver matkaavat pieneen Sarne-nimiseen arkansasilaiseen kylään, jossa he saavat tehtäväkseen etsiä jo jonkin aikaa sitten kadonneen teinitytön, Monteen "Teenie" Hopkinsin, ruumiin. Harper saakin tehtävänsä hoidettua melko nopeasti ja sisarukset ovat valmiita jatkamaan matkaansa.
He kuitenkin onnistuvat sotkeutumaan kaupungin asukkaiden asioihin ja suututtamaan paikalliset lainvalvojat. Päästääkseen lähtemään, heidän pitää selvittää, kuka tappoi teinitytön ja miksi. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä kylän jokaiselta asukkaalta näyttää löytyvän luurankoja kaapeistaan.
Harper on mielenkiintoinen hahmo. Mikään iloinen pupu hän ei ole, vaan hivenen masentunut, kyyninen ja liikaa menenisyydessään vellova. Hän myöntääkin sen suoraan. En kylläkään tiedä, miten Harperin kyyninen sopii tuon tyyppisiin kirjasarjoihin. Hän tekee työtä rahan takia, ainakin suurimmaksi osaksi, joten miksi hän jäisi selvittämään murhia. Hänen kykynsä ei ole ainakaan vielä mitenkään monipuolinen, siksi arvostankin enemmän True Bloodin Sookie Stackhousen kykyä. Muista hahmoista pidin eniten Harperin velipuolesta, Toliver Langista. Harperin ja Tolliverin suhde on melkeinpä liian läheinen. Heitä voisi jopa luulla rakastavaisiksi, ei suinkaan sisarpuoliksi. Muutenkin Harper on liian riippuvainen velipuolestaan. Joskus tuntuu, että hän ei saa mitään aikaiseksi ilman tätä.
Muut hahmot ovat perusdekkari kamaa ja sellaiseksi harvinaisen tylsiä. Kirjasta löytyy perinteinen pikkukaupungin poliisi, suosittu teinityttö, kylmä leski... Ymmärsitte varmaan yskän. Päähenkilöiden lisäksi, jos Tolliveria voi sellaiseksi laskea, kirjasta ei löytynyt yhtään mielenkiintoista hahmoa. Onneksi kirjan sivuhahmoja ei enää nähdä sarjan muissa osissa.
Ihmiset suhtautuvat hyvin nuivasti Harperin kykyyn ja tapaan käyttää sitä, mitä en ymmärrä. Miten hänen työnsä eroaa, vaikkapa meedion työstä. Itse näen asian niin, että Harperilla on jokin erikoistaito, jota hän voi käyttää sekä itsensä, että asiakkaidensa hyväksi. Miksi hän ei käyttäisi sitä? Myönnän toki, että viestintuoja ammutaan herkemmin. Kun läheisen ruumis löytyy, asiakkaat tietävät ettei toivoa ole.
Kirjan alku oli jännittävä, mutta sen jälkeen kirja taantui tavalliseksi kuka sen teki-dekkariksi. Romantiikkaakin löytyi, mutta kirja pysyi alusta loppuun asiassa. Minua romantiikan vähyys ei haitannut. Kirja ei kuitenkaan sovi romantiikan nälkäisille. Kirjan lukee kerran, jonka jälkeen sen voi unohtaa. Kirja sopiikin juuri kevyttä ja viihdyttävää luettavaa kaipaaville.
Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi hyvä mieli. Se jaksoi kiinnostaa tarpeeksi, jotta jaksoin lukea sen loppuun. Siitäkin huolimatta, että minua odotti mielenkiintoinen fantasiakirja. En kuitenkaan odota Harper Connelly- kirjasarjan seuraava osaa innosta puhkuen, vaikka saatankin sen lukaista. Kolme tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti