keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Hyvästi vampyyri, aave sekä ihmissudet!

Katsoin äskettäin Being Human US:n 4. ja samalla viimeisen tuotantokauden katsottua ja nyt on viimeisen arvostelun aika. Saiko sarja arvoisensa päätöksen?


Kolmas kausi loppui koukuun, tavalliseen tapaan. Josh jäi jumiin susimuotoonsa, mahdollisesti lopullisesti. Katsojat näkivät Aidanin kuolleeki luullun vaimon. Mitä tämä tarkoittaa? Sally puolestaan joutui toiseen ulottuvuuteen. “Kiitos” siitä kuuluu noita Donnalle, joka pitää aavetta liian vaarallisena oikeaan maailmaan. 


Asetelma lupaa neljännelle kaudelle hyvää. Siis katsojien, ei hahmojen, näkökulmasta. Sarjan lopusta puhuttaessa löytyy aina niitä, jotka rakastavat sitä ja niitä, jotka inhoavat. Oli kyse sitten yhdestä jaksosta tai kokonaisista kausista. Niin myön Being Humanin kohdalla. Minun mielestäni Being Humanin neljäs kausi antoi sarjalle arvoisensa päätöksen.

Itse asiassa loppu oli parempi kuin useimmissa muissa jaksoissa. Kaikkihan muistavat Dexterin, Ensisilmäyksellä tai Lostin päätökset. Pidin erityisesti viimeisestä jaksosta, joka nousi yhdeksi sarjan parhaista. Kauden alussakaan ei ollut juurikaan valittamista. Kaudesta löytyi huonojakin hetkiä. Ei kuitenkaan liian huonoja.

Minusta sarja oli juuri sopivan pituinen neljällä kaudellaan. Se jaksoi vielä keksiä kaikkea uutta, mutta juonen sydän jäi elämään. Nämä seikat tekivät sarjasta juuri oikean pituisen. En pidä siitä, että sarjaa pitkitetään liikaa tai siitä, että hyvä sarja lopetetaan juonellisesti kesken. Katson sinua Alphas! 

Ramona
Päähahmoista on vaikea keksiä mitään uutta sanottavaa. Päähahmoista oppi pitämään ja joitakin hahmoja inhoamaan, eikä mielipiteeni muuttunut kauden edetessä. Uusista hahmoista Ramona oli kiinnostavin, eikä Susannan ollut yhtään huonompi lisä sarjaan. Muut olivat ihan hyviä roolissaan, muttei mitenkään mieleenpainuvia.

Juonia oli riittämiin, mutta valitettavasti ne eivät oleet juuri mitenkään yhteinäisiä. Kennyn uusi tuleminen ja ihmissusilauma oli vähän blääh. Kyllä niitä katsoi ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta ne eivät olisi jaksanut pitää kiinnostustani ilman muita sivujuonia. Onneksi niitä riitti. Pidin Ramona-storylinesta. Varsinkin lopussa. Se tarjosi kauden isoimman yllätyksen, jos finaalia ei oteta lukuun. 

Kenny
Samoin Sallyn taikuudesta ja sen aiheuttamista aikahypyistä. Erityisesti Sallyn aikamatkasta kuolinhetkeensä, jossa hän loi vaihtoehtoisen todellisuuden muuttaessaan tapahtumia. Lopputulos ei tietenkään ollut toivotunlainen. Valitettavasti matkalla ei ollut juuri merkitystä muuhun sarjaan, vaikka se kestikin kaksi jaksoa.

Kaiken kaikkiaan kausi onnistui hyvin. Annan sille täydet viisi tähteä, joista yksi on lähinnä nostalgiasyystä. Seuraavaksi menen Hannibalin 2. kauden kimppuun. Arvostelen kauden heti, kunhan saan sen katsottua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti