Viimeaikoina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Laadukkaiden kirjojen puutteesta tämä ei suinkaan johdu. Sellainen oli myös viimeksi lukemani Wilbur Smithin Aavikon jumala.
Muinaista Egyptiä uhkaa voimakas vihollinen, pelätyt hyksot. Ongelmaan etsii ratkaisua myös Aavikon jumalan päähenkilö Taita, faaraon neuvonantajana toimiva vapautettu orja. Hänellä onkin suunnitelma valmiina. Siihen kuuluu niin ryöstöretkiä, matka aavikon halki sekä faaraon siskojen naittamistakin. Eikun retkikunta mukaan ja menoksi.
Valitsin kirjan yhdestä erittäin hyvästä syystä: Se kertoo muinaisesta Egyptistä. Olen hyvin kiinnostunut historiasta, varsinkin ennen ajan laskun alkua tapahtuneesta. En osaa sanoa, kuinka paljon tarinassa on historiallisia tosiasioita. Uskon, että niitä on ainakin jonkin verran. En kuitenkaan ottaisi teosta minään historian oppikirjana.
Nyt itse arvosteluun. Aloitan tarinasta. Pidin siitä, vaikka loppu jäikin hieman kesken. Kirjassa oli myös yliluonnollinen puoli. En uskoisi, että koskaan sanoisin mitään tälläistä, mutta minusta se olisi kannattanut poistaa. Loppuen lopuksi se ei antanut kirjalle mitään uutta, vain vähensi sen uskottavuutta. Sen sijaan pidin loppukohtauksesta. Se oli kirjalle sopiva.
Pidin myös Wilbur Smithin kirjoitustyylistä. Se vei mukaansa. Hetken ajan voin ajatella siirtyneeni muinaiseen Egyptiin. Tai Kreikkaan. Kirja ei todellakaan pysy vain yhdessä paikassa. Siiihen liittyy myös kirjan suurin heikkous. Matkustamista kuvaillaan turhankin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirja vaatii omat seesteiset vaiheensa, nyt niitä vaan oli liikaa.
Pidin Aavikon jumalan päähenkilöstä, koska hänessä löytyi tiettyä inhimillisyyttä. Kyllä, hän ajatytelee olevansa paras melkein kaikessa, mutta juuri hänen kyvyttömyytensä nähdä omia puutteitaan tekee hahmosta todentuntuisen. Jokainen on kai tavannut Taitan kaltaisa ihmisiä. Sen sijaan en pitänyt hänen paikoittaisesta rasismistaan, mitä hahmo ei kyllä ikinä myöntänyt.
Egyprin prinsessat, sivuhahmoista tärkeimmät, esitettiin myös uskottavassa valossa. Olivathan he enemmän kuin hieman hemmoteltuja, mutta olisit sinäkin, jos olisit asunut palatsissa koko elämäsi. Pakko myöntää, että nuorempi sisarus osoittautui välillä ärsyttäväksi. Muut sivuhahmot saivat vähempää huomiota. Pidin kuitenkin taitan tavoin Zaraksesta ja Loxiasista.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Voisinkin lukea enemmänkin Wilbur Smitihn tuotantoa. Muut kirjat ovat kuulemma vielä parempia. Täydellinen ei aavikon jumala suinkaan ollut. Siksi annankin sille neljä ja puoli tähteä.
Muinaista Egyptiä uhkaa voimakas vihollinen, pelätyt hyksot. Ongelmaan etsii ratkaisua myös Aavikon jumalan päähenkilö Taita, faaraon neuvonantajana toimiva vapautettu orja. Hänellä onkin suunnitelma valmiina. Siihen kuuluu niin ryöstöretkiä, matka aavikon halki sekä faaraon siskojen naittamistakin. Eikun retkikunta mukaan ja menoksi.Valitsin kirjan yhdestä erittäin hyvästä syystä: Se kertoo muinaisesta Egyptistä. Olen hyvin kiinnostunut historiasta, varsinkin ennen ajan laskun alkua tapahtuneesta. En osaa sanoa, kuinka paljon tarinassa on historiallisia tosiasioita. Uskon, että niitä on ainakin jonkin verran. En kuitenkaan ottaisi teosta minään historian oppikirjana.
Nyt itse arvosteluun. Aloitan tarinasta. Pidin siitä, vaikka loppu jäikin hieman kesken. Kirjassa oli myös yliluonnollinen puoli. En uskoisi, että koskaan sanoisin mitään tälläistä, mutta minusta se olisi kannattanut poistaa. Loppuen lopuksi se ei antanut kirjalle mitään uutta, vain vähensi sen uskottavuutta. Sen sijaan pidin loppukohtauksesta. Se oli kirjalle sopiva.
Pidin myös Wilbur Smithin kirjoitustyylistä. Se vei mukaansa. Hetken ajan voin ajatella siirtyneeni muinaiseen Egyptiin. Tai Kreikkaan. Kirja ei todellakaan pysy vain yhdessä paikassa. Siiihen liittyy myös kirjan suurin heikkous. Matkustamista kuvaillaan turhankin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirja vaatii omat seesteiset vaiheensa, nyt niitä vaan oli liikaa.Pidin Aavikon jumalan päähenkilöstä, koska hänessä löytyi tiettyä inhimillisyyttä. Kyllä, hän ajatytelee olevansa paras melkein kaikessa, mutta juuri hänen kyvyttömyytensä nähdä omia puutteitaan tekee hahmosta todentuntuisen. Jokainen on kai tavannut Taitan kaltaisa ihmisiä. Sen sijaan en pitänyt hänen paikoittaisesta rasismistaan, mitä hahmo ei kyllä ikinä myöntänyt.
Egyprin prinsessat, sivuhahmoista tärkeimmät, esitettiin myös uskottavassa valossa. Olivathan he enemmän kuin hieman hemmoteltuja, mutta olisit sinäkin, jos olisit asunut palatsissa koko elämäsi. Pakko myöntää, että nuorempi sisarus osoittautui välillä ärsyttäväksi. Muut sivuhahmot saivat vähempää huomiota. Pidin kuitenkin taitan tavoin Zaraksesta ja Loxiasista.
Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Voisinkin lukea enemmänkin Wilbur Smitihn tuotantoa. Muut kirjat ovat kuulemma vielä parempia. Täydellinen ei aavikon jumala suinkaan ollut. Siksi annankin sille neljä ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti