Kuten olen ehkä jo maininnutkin, aikamatkailu kiinnostaa minua jonkin verran. Niinpä tartuin Netflixistä löytämääni pienemmän luokan aikamatkaelokuvaan Time lapseen.
Miltä tuntuisi omistaa kamera, joka ottaa kuvia 24 tuntia ennen niiden tapahtumista. Tämän saa tietää taiteilija Finn (Matt O'Leary), hänen tyttäystävänsä Callie (Flashistä tuttu Danielle Panabake) ja paras ystävänsä Jason, (George Finn). Nuoret kun sattuvat löytämään vastapäisestä hulluhkon tiedemiehen asunnosta juuri sellaisen kameran, joka osoittaa suoraan heidän asuntoonsa.
Päähenkilöt olivat samaistuttavia, mikä ei liene yllätys, niin oli tarkoituskin. Kovinkaan lämpimiä he eivät olleet. Erityisesti Finn äityi paikoittain hieman ärsyttäväksi. Mitä Callie oikein näkee hänessä? Muita hahmoja oli vähäisenlaisesti. Niistä suosikkini oli kolmikon poliisikaveri, jonka nimeä en nyt saa päähänsä. Rooli ei ollut suuri, joten ei sen niin väliksikään.
Elokuva toimii kohtalaisen hyvin draamana, vaikka aikamatkustuksen käyttötavat ovatkin tuttua huttua. Katsoja tietää jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ilman tulevaisuutta näyttävää kameraakin. Raina sisälsi toimintaakin, varsinkin lopussa. Kovin suurta roolia se ei kuitenkaan saa. Hyvä niin, sillä näyttävät taistelukohtaukset eivät sopisikaan elokuvan henkeen.
Loppu yllätti minut ja varmaan monen muunkin. Se ei tietenkään tee lopusta välttämättä hyvää, varsinkin kuin siihen sisältyy yksi selvä looginen virhe. Tai sitten ei. Aikamatkailua ajatellessa vähän minua fiksummillakin alkaa särkeä päätä. Jokatapauksessa loppukuva vaikutti ainakin minut. Se kuvasi juuri sopivasti lopun ja miksei koko elokuvankin tunnelmaa.
Tiivistetysti olen nähnyt parempiakin aikamatkailuelokuvia, kuten Michael Crishtohin kirjaan perustuvan Timelinen. En kuitenkaan sanoisi elokuvaa huonoksikaan. Siinä oli omat puutteensa, mutta myös vahvuutensa. Kolme tähteä.
Miltä tuntuisi omistaa kamera, joka ottaa kuvia 24 tuntia ennen niiden tapahtumista. Tämän saa tietää taiteilija Finn (Matt O'Leary), hänen tyttäystävänsä Callie (Flashistä tuttu Danielle Panabake) ja paras ystävänsä Jason, (George Finn). Nuoret kun sattuvat löytämään vastapäisestä hulluhkon tiedemiehen asunnosta juuri sellaisen kameran, joka osoittaa suoraan heidän asuntoonsa.
Time lapse on enemmän kuin ok pienemmän luokan aikamatkailuelokuva, joskaan päähenkilöt eivät itseasiassa matkaa yhtään minnekään. Itse pidänkin enemmän vähän isomman luokan elokuvasta, mutta vaihtelu on se, mikä virkistää. Niinpä elokuva oli katsomisen arvoinen. Varsinkin, sillä asetelma oli herkullinen, vaikka sen koko potentiaalia ei saatkaan esille.
Päähenkilöt olivat samaistuttavia, mikä ei liene yllätys, niin oli tarkoituskin. Kovinkaan lämpimiä he eivät olleet. Erityisesti Finn äityi paikoittain hieman ärsyttäväksi. Mitä Callie oikein näkee hänessä? Muita hahmoja oli vähäisenlaisesti. Niistä suosikkini oli kolmikon poliisikaveri, jonka nimeä en nyt saa päähänsä. Rooli ei ollut suuri, joten ei sen niin väliksikään.Elokuva toimii kohtalaisen hyvin draamana, vaikka aikamatkustuksen käyttötavat ovatkin tuttua huttua. Katsoja tietää jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ilman tulevaisuutta näyttävää kameraakin. Raina sisälsi toimintaakin, varsinkin lopussa. Kovin suurta roolia se ei kuitenkaan saa. Hyvä niin, sillä näyttävät taistelukohtaukset eivät sopisikaan elokuvan henkeen.
Loppu yllätti minut ja varmaan monen muunkin. Se ei tietenkään tee lopusta välttämättä hyvää, varsinkin kuin siihen sisältyy yksi selvä looginen virhe. Tai sitten ei. Aikamatkailua ajatellessa vähän minua fiksummillakin alkaa särkeä päätä. Jokatapauksessa loppukuva vaikutti ainakin minut. Se kuvasi juuri sopivasti lopun ja miksei koko elokuvankin tunnelmaa.
Tiivistetysti olen nähnyt parempiakin aikamatkailuelokuvia, kuten Michael Crishtohin kirjaan perustuvan Timelinen. En kuitenkaan sanoisi elokuvaa huonoksikaan. Siinä oli omat puutteensa, mutta myös vahvuutensa. Kolme tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti