Taistelulaji-kirja kiinnostaa Kiinan Tarun Sormusten Herrasta toisessa osassa

 Jin Yongin Kotkasoturin Tarun toinen osa, Yhdeksän yinin totuus, oli monessa suhteessa yhtä loistava ja mukaansatempaava kuin edeltäjänsä. Ei kirjailijaa ihan turhaan sanota Kiinan Tolkieniksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Kun näimme Guo Jingin ja Huang Rongin viimeksi, he taistelivat henkensä edessä julman Jin-dynastian liittolaisia vastaan. Tavatessamme heidät taas taistelu jatkuu, mutta ei kauaa. Sen lopetti Guo Jingin mestarit, Seisemän kummajaista. Mestari ja oppipoika kuitenkin riitautuvat, sillä Kummajaisten on vaikea sulattaa toiselle jo lupautuneen oppilaansa suhdetta Huang Rongiin

Niinpä he päättävät lähteä eri teille. Seitsemän kummajaista lähtevät harjoittelemaan vastaanottamaansa taisteluhaastetta varten. Guo Jing ja Huang Rong puolestaan lähtevät tutkimaan maailmaa ja opettelemaan siinä sivussa lisää taistelutaitoja. Heille ongelmia tuottaa Huang Rongin ovela ja hieman julmakin isä, joka hyväksy lempeää, mutta hieman yksinkertaista Guo Jingiä vävykseen.

Pidin Kotkasoturin tarun ensimmäisestä Soturin oppivuosista niin paljon, että lainasin sen luettuani välittömästi sarjan seuraavan kirjan, Yhdeksän yinin totuuden. Kirja ei pettänytkään odotuksia, vain oli aivan yhtä, jos ei parempikin. Sillä oli jopa yksi etu puolellaan. Maailmaan ja sen ihmisiin pääsi paljon helpommin sisään kuin se oli jo ennestään tuttu.

Kirjan suurin ja ainut mainitsemisen arvioinen ongelma oli liika keskittyminen ihmissuhdedraamaan. Se kuin ei oli minun makuuni. Varsinkin kuin kyseinen ihmissuhde oli sellainen, että se kehittyi epäuskottavan nopeasti, niin kuin nyt kävi. Tai ihmissuhteet. Myös Yang Kangin ja Niancin minua vielä vähemmän kiinnostava ihmissuhde sai jonkin verran huomiota. En nimittäin välitä juuri kummastaan hahmosta.

Sentään nykyaikaisille kirjoille, erityisesti nuorille aikuisille suunnatuille, tavanomaista kolmiodraamaa ei kirjassa nähty ja se on hyvä se. Sekä Guo Jing, että Huang Rong tiesivät haluavansa toisensa. Se oli ne muut, jolla oli vaikea hyväksyä sitä. Se ei kuitenkaan vielä aseta rimaa kovinkaan korkealle. Sivumennen sanoen, tämä oli kirjan pareille ihan tyypillistä.

Yhdeksän Yinin totuus vie tarinaa yllättävän vähän eteenpäin, ottaen huomioon kuinka paksusta kirjasta on kysymys. Pääfokus olikin hahmokehityksellä. Erityisesti Guo Jing ja Huang Rong kehittyivätkin niin ihmisinä kuin taistelijoinakin. Luonnollisesti kirja myös avasi Kotkasoturin Tarujen maailmaa paljon enemmän. Ja mielenkiintoinen maailma se onkin. Uusien paikkojen lisäksi tutustuttiin myös uusiin ihmisiin ja historiaan.

Ei olekaan ihme, että se on sovitettu monta kertaa moneen eri muotoon. 

Lisää taustoitusta sai muun muassa Kerjäläisten veljeskunta, Persikkasaaret sekä niin kuin kirjan nimikin jo vihjaa, kaikkia taistelulajien harrastajia kiinnostava, Yhdeksän Yinin totuus-kirja. Kirja selvittikin kyseisen kirjan synnyn, päätymisen Persikkasaarelle ja paljon muuta. Tietoa kuitenkin annettiin vähitellen, joten lukija pysyi hyvin perässä, eikä ehtinyt tylsistyä.

Yhdeksän yinin totuus sisälsi luonnollisesti myös paljon taistelukohtauksia. Niitä löytyi niin alusta, lopusta kuin keskeltäkin. Osa oli vieläpä aika pitkiä. Mikä tuskin tulee yllätyksenä kuin tietää kyseisen kirjan lajityypin, wuxian. Itse pidän tätä lähinnä positiivisena asiana Mutta minä toki pidänkin taistelukohtauksista. Jos niistä ei pidä, niin tämä kirja ei ole sinulle.

Edellistä osaa isomman rooliin, onneksi, saanut Huang Rong on pysynyt lempihahmonani. Guo Jing on hahmona myös hyvä. Varsin pidettäviä olivat myös ruuanhimoinen kerjäläinen ja samalla pääkaksikolle taistelutaitoja opettava Hong Qigong ja heidät pitkäksi aikaa majoittunut Lu Chengfeng. Ensimmäiseksi mainittu vielä jäi mieleen leppoisan, mutta myös ovelan, persoonansa ansiosta.

Kirja kuitenkin antoi minulle uuden inhokin, seksistisen Ouyang Ken. Hänen vielä paljon häikäilemättömänkin, enonsa, Ouyang Feng, ei ärsyttänyt minua läheskään yhtä paljon. Hänellä oli sentään joku järki toimissaan. Huan Rongin isäkään ei vuoden isä-palkintoa tavoittele, mutta häntä kohtaa voi sentään tuntea sympatiaakin, varsinkin kirjan luvuilla.

Tiivistetysti Yhdeksän yinin totuus tarjosi mallikelpoisen esimerkin siitä, kuinka hyvä wuxia-kirjallisuus oikein on. En olisi voinut valita parempaa sarjaa aloittaa lajityypin lukeminen. Neljä ja puoli tähteä!