Neil Gaimanin Pohjoisen mytologia tuo Skandinavian mytologian tutuksi juuri niin viihdyttävästi kuin legendaariselta kirjailijalta sopii odottaakin. Kirjan parissa ei tylsää hetkeä tule.
Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia! Satojen vuosien takaisesta Skandinavian mytologiasta. Eli aiheesta, josta melkein voisi olla hyväkin spoilaantua.
Aikojen alussa maailmoja oli vain kaksi. Niistä toinen oli peitetty
jäähän, toinen tuleen. Niiden välissä oleva alue sopi kuitenkin elämälle. Aluksi
siellä asuttaa kuitenkin vain jääjättiläinen Ymir, ruotsalaisittain Ymer, josta
lopulta muodostuu niin jättiläiset kuin ylijumala Odinkin. Odinista puolestaan
polveutuu kaikki muut jumalat, kuten vasaraa heilutteleva Thor, kauniin Frey ja
juonitteleva Loki.
Jumalat, ainakin suurin osa heistä, tulevat saamaan loppunsa Ragnarörissä, maailmanloppussa, mutta sitä ennen heillä on hyvää aikaa sotia, rakastua, syövät laumoittain härkiä sekä tehdä muitakin urotekoja ja inhimillisiä kuin ovat, myös vähemmän urhoollisia tekoja. Neil Gaiman kirjoitti Pohjoisen Jumalat 1200-luvulla kootun Eddan muinaistarujen kokoelman pohjalta.
Pohjoisen mytologiaa voisi aiheensa vuoksi pitää melkeinpä
oppikirjalta, mutta sitä se ei suinkaan ole. Kirja oli hyvin kevyt, jopa
lastenkirjamainen. Mukaan olikin mahtunut kiitettävä määrä Neil Gaimanille
tyypillistä huumoria. Huumorikirjailijana hän ei ehkä ole Terry Pratchetin
veroinen, mutta hän on varsin hauska mies kuitenkin. Muutenkin tyyli on hyvin
tyypillistä Gaimania, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.
Kirja on kuitenkin myös opettava, mikä on erittäin hyvä, sillä vaikka en sanoisi, että skandinavialainen mytologia olisi minulle varsinaisesti vieras, onhan se tullut vastaan ennenkin muun muassa siihen pohjautuvan Rick Riordanin Magnus Chase-sarjan muodossa, mutta ei se ole varsinaisesti tuttukaan. Niinpä opin sitä lukiessa paljon. Ja koska kirja oli niin viihdyttävä, niin melkein huomaamatta.
Huomaakin selvästi, että Neil Gaiman tuntee aiheensa hyvin,
mikä ei ole mikään ihme, koska kirjan alussa olevassa alustuksessa hän mainitseekin
sen olevan hänen lempimytologiansa. Sitä paitsi hän on kirjoittanut
norjalaisesta mytologiasta ennenkin. Se, muiden mytologioiden lisäksi
tietenkin, oli mukana myös Unohdetut jumalat-kirjassa. Suosittelenkin kirjaa, ja
siitä tehtyä American Gods tv-sarjaa, lämpimästi.
Pohjoisen mytologia koostuu monista lyhyistä tarinasta. Se alkaa tarinalla maailmanluomisesta ja loppuu Ragnarökiin. Tosin lopputarinassa mentiin jo vähän maailmanlopun jälkeiseenkin aikaan. Väliin sisältyikin sitten kaikenlaisia jumalien seikkailuja, joissa yleensä päärooliin sai Lokin juonittelut, jumalien ja jättiläisen kohtaamiset, ei kuitenkaan avointa sotaa, sekä, minua vähiten kiinnostavasti, rakkauskoukerot.
En osaa sanoa parasta tarinaa, mutta pidin erityisesti
kaikista, jossa Loki sai jonkinlaisen pääosan. Hän muodostuikin
lempihahmokseni. Myös Odinilla oli hetkensä, mikä oli iloinen yllätys. Suurin
osa skandinaaviseen mytologiaan perustuvat tarinat, kuten MCU:n Thorit ja Magnus
Chaset tuppaavat nimittäin jättämään hahmon viisaan isähahmon rooliin antamatta
hänelle juuri muuta persoonaa.
Odinin ja Lokin lisäksi kirjassa oli vielä kolmas tärkeä hahmo, Thor, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Onhan hän ehkäpä skandinaavisista jumalista tunnetuin ja kuuluuhan hän sen merkittävämpien jumalien joukkoon. Hahmona hän ei kuitenkaan yltänyt muun kahden veroiseksi lähinnä yksinkertaisuutensa ansiosta, vaikka hänelläkin oli kieltämättä hetkensä.
Pääkolmikon lisäksi kevään jumala Freyr sai oman tarinansa
ja muissa tarinoissa vilahti myös muita ”pienenpiä” jumalia, kuten kuolemattomuuden
antavia omenoita jakava Idunn, kuvankaunis Frey, jonka kanssa kaikki haluavat
mennä naimisiin, veljensä, miekkansa rakkauden nälässä menettänyt Freyr sekä maailman
viisaammaksi mieheksi tituurattu Kvasir.
 |
| Kuva on Neil Gaimanille alkuinnostuksen antaneesta sarjakuvasta |
Kirjassa esiintyi myös monia jättiläisiä. heidän roolikseen jäi lähinnä tarjota jumalille vastusta, vaikkeivat he, ehkä hieman yllättäen, olleet mitenkään erikoisen pahoja. Toki joskus joku yksittäinen jätti varasti jumalilta jotain tai yritti huiputtaa heitä, mutta suurin osa keskittyi vain omiin juttuihinsa. Sen lisäksi oli hetkiä, jolloin jättiläisten voisi melkeinpä sanoa olevan uhreja syyllisen sijaan.
Tiivistetysti Pohjoisen mytologia on egdottomasi lukemisen
arvoinen teos, jos skandinaavinen mytologia, Neil Gaimanin muu tuotanto, tai
kumpikin, kiinnostaa vähääkään. Täydet viisi tähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti