Huumorin kautta Euroviisuihin

Tänä vuonna ei koronatilanteen vuoksi Euroviisuja järjestetä. Viisuhuumasta voi kuitenkin nauttia yllättävän hauskan, Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga-leffan muodossa.

Varoitus: Tämä arvostelu saattaa sisältää juonipaljastuksia!



Islantilaisessa pikkukylässä elävällä Lars Erickssong (Will Ferrell) ja hänen ystävällään Sigridillä (Rachel McAdams) on yhteinen unelma, päästä esiintymään Euroviisuihin. Ositain siksi, että he rakastavat kilpailua, ovat rakastaneet jo lapsesta asti, mutta osittain myös siksi, että he haluavat tehdä kylänsä ja Larssin tapauksessa myös tuomitsevan Erick-isänsä (Pierce Brosnan) ylpeäksi.
Omituisten sattumusten kautta heidän Fire Saga-bändinsä pääseekin Islannin edustajaksi

Euroviisuihin. Heidän romanttisiksi muuttuvat tunteensa toisiaan kohtaan tuovat kuitenkin kilpailuun omat haasteensa, joita ei suinkaan auta se, että kumpikin pääsee kanssakilpailijan milenkiinnon kohteeksi. Venäjää edustava hurmuri Alexander Lemtov (Dan Stevens) on pistänyt silmänsä Sigridiin ja kreikkalainen kaunotar  Mita (Melissanthi Mahut) Larssiin.



Ensikuulemalta sanat amerikkailainen Euroviisu-elokuva ei kuulosta hyvältä. Jos jotain maata koko kilpailu ei juuri kiinnosta, niin Amerikkaa. Eihän maa edes pääse koko kisoihin. Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga kuitenkin yllätti iloisesti viihdyttävyydellään  Lisäksi sen kuvaus kilpailusta oli yllättävän tarkka, vaikka siitä löytyikin myös muutamia virheitä.

Elokuva oli ennen kaikkea myös hauska, joskin sen huumori tuskin on kaikkien mieleen. Minun onneksi oli, ainakin jollain tasolla. Siitäkin huolimatta, että minun ja Will Ferrellin huumori ei osu useinkaan yhteen. En väitä hänen elokuviaan huonoiksi, joillekin ne sopivat varmasti hyvin. Itse en vain kuulu heihin yleisesti.



Suurimman pilan kohteeksi joutui luonollisesti itse Euroviisut, mutta kyseinen pila ei missään vaiheessa tuntunut ilkeämieliseltä. Oli kyse sitten kieltämättä toistensa kaltaisista esityksistä, Lordi-kopiosta (Suomi melkein mainittu! Nettitorille), kilpailun homoerottisuudesta tai mistään muustakaan.

Elokuvassa esiintyi myös muutama ihan oikea Euroviisuvoittaja, esimerksiksi Alexander Rybak, Netta ja Conchita Wurst tekivät cameon. Muutenkin elokuvan kuvaus nimessäänkin olevasta kilpailusta oli varsin osuva. Tämä ei ole ihme. Kuuluuhan Will Ferrell kilpailun faneihin. Lisäksi olen kuullut, että Euroviisuihmisiä on ollut mukana elokuvan teossa.


Kuitenkin siitä löytyikin myös virheitä ja epätarkkuuksia, esimerkiksi liittyen pisteiden laskuun tai esityksiin liittyviin pikkusääntöihin. Enkä tarkoita suinkaan pelkästään elokuvassa esiintyviä haltioita tai haamuja. En kuitenkaan nyt rupea listaamaan niitä erikseen. Jos Euroviisut kiinnostavat, niistä löytyy googlettamalla paljon lisätietoa.

Story of Fire Sagan Juoni ei juuri yllätyksiä tarjonnut, edes sisältämänsä murhamysteerin osalta, vaan elokuvan kaava oli jopa minulle erittäin tuttu. Elokuvassa nimittäin oli sellainenkin, joskin se sivuutettiin suurimman osan elokuvaa. Syystäkin, sillä katsojia se kiinnosti melkein yhtä vähän kuin elokuvaakin eli ei juuri lainkaan.



Lisäksi Lars oli lapsellisuudessaan hivenen ärsyttävä, eikä siten hänen ja Sigritin rakkaustarinakaan  toiminut ihan niin hyvin kuin pitäisi. Sen sijaan Sigrid ja Alexander Lemotov nousivat elokuvan hahmoista suosikeikseni.  Tästä kiitos kuuluu ainakin isittain heitä näytteleville Rackel McAdamsille ja Dan Stevenssille. Erityisesti McAdams osoitti jälleen kerran taitavansa komedian.

Tiivistetysti Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga oli juuri sellainen hullunhauska komedia, jollaista 2020-luku tarvitsee. Ja Euroviisu-fani. Neljä ja puoli tähteä!

Feenix-linnun lento kantoi voittoon

Euroviisut pidettiin taas, tänä vuonna Tanskaksi. Voittajaksi tuli kisojen ennakkosuosikki Itävallan Conchita Wurst laulullaan Rise Like a Phoenix. Voitto tuli ansaitusti.

Conchita Wurst on itävaltalaisen drag-artistin ja laulajan Thomas ”Tom” Neuwirthin luoma hahmo, joka on tullut partansa vuoksi. Häntä kutsutaankin Itävallan ”parrakkaaksi naiseksi”. Itse asiassa aluksi luulinkin, että esiintyjä oli nainen, jolla on parta. Onhan parrakas nainen tuttu näky friikkisirkuksista kertovassa fiktiossa. Sukupuolten sekoittelulla on Euroviisuissa pärjätty ennenkin, sillä israelilainen sukupuolen korjausleikkauksen läpikäynyt Dana International voitti viisut jo 16 v. sitten. Yleensä drag-artistit pyrkivät autenttisuuteen, mutta ei Tom. Hän jätti hahmolleen partansa, jota hän vielä kuulemani mukaan korjaili meikin voimin. Monista tuntuu hyväksytyltä, että mies esittää naista, kunhan pyrkii mahdollisimman suureen autenttisuuteen ja uskottavuuteen. Hän järkyttikin Eurooppaa, erityisesti Venäjää ja sen presidentti Vladimir Putinia. Niinkin paljon, että Venäjä suunnittelee omia, ”perhearvoja” kannattavia laulukilpailuja. Kaiken lisäksi useat venäläiset miehet ovat ajaneet partansa pois protestiksi. Muualla maailmassa, erityisesti Itävallassa Conchita on suosiossaan. Wienin lentokentällä Wurstia oli vastassa satoja faneja, jotka lauloivat hänen Euroviisut voittanutta kipaletta. Itävallan prseidentti Heinz Fischer onnitteli Conchitaa ja luonnehti parrakkaan drag queenin viisuvoittoa moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden voitoksi Euroopassa. Minulle voitto oli juuri sitä, niin kuin itse esiintyjäkin on sanonut. Hänen mukaansa, voitto ei ollut vain hänelle itselleen, vaan myös ihmisille, jotka uskovat syrjinnästä vapaaseen tulevaisuuteen, joka perustuu suvaitsevaisuuteen ja kunnioitukseen. Kappale sai kaikkiaan 290 pistettä. Vaikka tulos oli hyvä, piste-ennätys on edelleen Norjan Alexander Rybak, joka voitti vuoden 2009 Euroviisut kappaleellaan Fairytale. 

Koko Eurooppa laulaa

Euroviisut ovat täällä taas. Tänä vuonna ne käydään Kööpenhaminassa, Tanskassa. Semifinaalit pidettiin tällä viikolla ja finaali nähdään lauantaina. Minä jaksoin ennen olla hyvinkin kiinnostunut siitä, mutta en enää niinkään. Kaipa ihmiset muuttuvat.

Kerron ensin hieman perusasioita. Euroviisut ovat vuosittain järjestettävä laulukilpailu, johon osallistuu lähinnä Euroopan maita. Poikkeuksiakin on. Jokainen maa osallistuu kilpailuun yhdellä uudella laululla ja niistä parhaimmat pääsevät finaaliin, josta äänestetään paras. Katsojat saavat äänestää, mutta joka maassa on myös erillinen raati, joka koostuu musiikkialan asiantuntijoista. Omaa maata ei tietenkään saa äänestää. äänestyskäytäntöä on moitittu runsaasti, sillä aika usein hyvät pisteet annetaan naapurimaalle. Idean isänä oli Euroopan yleisradiounionin, lyhennettynä EBU:n, voimahahmo Marcel Bezençon.  Hänen tehtävänään oli kehittää kaikkia jäsenmaita kiinnostavia televisio-ohjelmia. Hän löysikin yhteisen ni9mittäjän laulukilpailuista. Ensimmäinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Sveitsin Luganossa vuonna 1956. Tunnetuimpia ja menestyneimpiä euroviisuvoittajia on ruotsalainen ABBA, jonka kansainvälinen ura käynnistyi "Waterloon" voitettua kilpailun vuonna 1974. Abban levyjä on myyty yhteensä yli 370 miljoonaa kappaletta. Suomi oli aina vuoteen 2006 asti pisimpään voittamatta ollut maa. Vuonna 2006 Suomea edusti Lordi, kappaleella Hard Rock Hallelujah. Tänä vuonna Suomen edustajaksi valittiin Uuden Musiikin Kilpailun voittanut rockyhtye Softengine kappaleella "Something Better". Kappale pääsi finaaliin.

Nyt siirryn omiin Euroviisu-kokemuksiin. Katsoin Euroviisuja ensimmäistä kertaa vuonna 2002. Silloin Marie N eli Marija Naumova voitti kappaleellaan I Wanna. Jostain syystä muista, että pidin voitosta kilpailleen Maltan viisua parempana. Erityisen hyvin muistan myös Suomen voiton. Se oli koskettava hetki. Muista myös sen, kuinka Lordia paheksuttiin niin mediassa kuin perheen keskenkin. Toivottavasti Suomi pärjää hyvin tänäkin vuonna, vaikka minusta itse laulu ei ole kovinkaan tarttuva. Ihan hyvä se on, eikä suomalaisten tarvitse hävetä valintaansa, mutta se vaan nyt on hieman mitäänsanomaton. Aion kuitenkin katsoa kilpailun, ainakin näillä näkymin. Sitä ennen minulla on jonkin verran kerrattavaa. En ole vielä kuullut juurikaan tämän vuoden finalistikappaleita, Suomea lukuun ottamatta.