Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2014

Viikonloppu, jona Heinola heräsi eloon

Heinolassa pidettiin tänä viikonloppuna kaksi väkeä kiinnostavaa tapahtumaa: Heinolassa Jyrää-konsertti ja kalamarkkinat. Olin paikalla kummassakin tapahtumassa.

Heinolassa tapahtuu sen verran harvoin mitään mielenkiintoista, joten tilaisuutta kannattaa hyödyntää. Hyödynsinkin sitä molempina päivinä. Lauantaina olin kalamarkkinoilla ja sunnuntaina Heinolassa Jyräässä, vaikka paikoittain niitä olikin vaikea erottaa toisistaan. Luvassa oli paljon kojuja ja ihmisiä viime vuosien tyyliin.

Lauantaina suuntasin torille, mutta siellä ei ollut oikein mitään, joten suuntasin kalamarkkinoille päin. Ne pidettiin tuttuun tyyliin kesäteatterin takana. Aluksi vain kiertelin alueella. Kojut olivat kuitenkin nopeasti nähty. Myynnissä oli käsitöitä, ruokaa ja paljon muuta kalamarkkinoille tyypillistä. Näin jopa hevosen, jolla luultavasti olisi voinut kierrellä maksua vastaan. Ihmisistä ei ollut pulaa, olihan kalamarkkinat ja vielä keskipäivä. Tapahtuma sujui samaan tapaan kuin viime vuonnakin.


Lopetin kiertelyn nopeasti ja menin joksikin aikaa Jyränkölän nuorten kojulle, jonka vierestä sai sopivasti kahvia. Sieltä sai kasvomaalauksia, aurinkolaseja ja kortteja, joiden kuvia itsekin leikkasin pitkin vuotta. Sieltä käsin kuuntelin myös tapahtuman avajaispuheen, mikä jäikin ainoaksi katsomakseni ohjelmaksi. Minulla ei ole mitään muitakaan ohjelmia vastaan, en vaan taida kuulua oikeaan kohderyhmään. Muut eivät houkuttanut nyt niin paljon. Lopulta lämpö alkoi olla liikaa ja jatkoin matkaa. Lopuksi nautin vielä lettuja mukana olleesta lettukahvilasta.

Sunnuntaina piipahdin sitten Heinolassa Jyräässä. Itse konsertissa en käynyt, mutta torillakin oli jonkin verran nähtävää. Kojut olivat suurimmaksi osaksi samanlaiset, kuin kalamarkkinoillakin. Niistä sai mm. lakuja, lettuja ja muuta sekalaista tavaraa. Ostin itselleni uuden kaulakorun. Ei maksanut paljon, joskin viime vuonna ostetusta tiedän, ettei laatukaan ole kummoinen. Katsottavaa ei ollut paljon, joten kiertely jäi lyhyeksi.

Ymmärtääkseni Jyrää-viikonloppu sujui ilman suurempia ongelmia. saa nähdä, järjestetäänkö sitä ensi vuonna. Jos järjestetään, toivottavasti siinä on jotakin kaavaa rikkovaa. Muuten, tapahtumat olivat mukavaa vaihtelua arkeen. 

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tv-kesä Jenkeissä

TV:llä Jenkeissä alkaa taas uusia ja vanhioja sarjoja. Nyr listaan sarjat ja niiden alkamispäivät.

Valehtelevat viettelijät, 10.6
Pukumiehet, 11.6
True Blood, 22.6 (täällä ootan jo)
Tyrant, 24.6
The Leftover, 29,6 (mielenkiinnolla ootan)
Under the dome, 30.6
Witches of East End, 6.7
Extant, 9.7
Helmock Clove, 11.7
The Strain, 13,7
Outlander, 9.8
Legends, 13.8



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Suomen kesän voi viettää myös viihteen parissa

Suomen kesä on lyhyt ja vähä luminen. Näin olen kuullut sanottavan. Mitä sitten voi tehdä? No, katsoa televisiota ja elokuvia tietenkin.

Television puolelta löytyy paljon uutta ja mielenkiintoista. Löysin muutaman lupaavan sarjan, jotka vielä tulevat Suomeen kohtuullisen nopeasti. Ensimmäinen niistä on maanantaina 9. kesäkuuta alkava Almost Human. Sarja sijoittuu vuoden 2048 Los Angelesiin, jossa poliisit ovat saaneen parikseen inhimillisiä piirteitä omaavat androidit. Toinen lupaava sarja on The Tomorrow People, joka tulee päivän myöhemmin. Aiheena ovat supersankarit. Evoluution seurauksena joukko nuoria on saanut erikoisvoimia, kuten kyvyn siirtää esineitä telekinesian avulla ja kommunikoida telepaattisesti. Nuoria jahtaa takaa Ultra, organisaatio, joka haluaa käyttää nuoria hävittämään muita samoja kykyjä omaavia. Minun tyyliseni sarja siis. Kolmas uutuus on 666 Park Avenue, joka perustuu Gabriella Piercen romaaniin. Kyseessä on yliluonnollisia piirteitä omaava draama. Nykiläisen hienostoalueen asukkaat ovat tietämättään myyneet sielunsa paholaiselle ja saanetkin kaiken haluamansa. Hinta on tietenkin kova. Televisiosta näytetään toki myös leffoja, mutta yksikään ei erottunut edukseen.


Elokuvateatteriinkin voi aina mennä. Luvassa on mm. Transformersia, Apinoiden planeettaa ja The Expendables kolmosta. Heinolassa voi käydä myös kesäteatterissa, jossa Suomen parhaimmisto esiintyy. Tänä vuonna esiintymisvuorossa on komedia Ilmasta rahaa. Päähenkilö Erkki on keksinyt oivan ansaitsemismuodon, Kelan tuet. Kelan viranomaiset haluavat kuitenkin tarkastaa Erkin tilanteen ja hänen rakennelmansa alkaa sortua. Miten Erkki selviää? 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesätöistä voi tulla tosielämän kauhutarina

Kesätyö on kiva saada. Rahaa tulee ja kokemusta saa. Kesätöissä on kuitenkin ongelma: Työnantajat, jotka kohtelevat työelämään tottumattomia nuoria kartoin.

Kuvan nainen ei liity asiaan
Nuoria on helppo sortaa, sillä he tarvitsevat rahaa, eivätkä tunne työnelämän pelisääntöjä. Ei lisiä saatikka taukoja, mahdottomat työajat, nuorille sopimattomat työt… Kuulostaako houkuttelevalta? Ne voivat kuitenkin olla nuoren kesätyöläisen arkipäivää. Nuoria työntekijöitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti etenkin sellaisilla palvelualoilla, joiden asiakasvirta vaihtelee, tai se on kiinni säästä. Vasta tänään, 20.5, tuli juttua ”Heidistä”, joka työskenteli jäätelönmyyjänä. Hänen palkkansa maksettiin käteisellä, lisiä ei maksettu ja hän teki pitkää päivää. Hän ei voinut myöskään pitää taukoja, eikä hänelle ollut tarjottu mahdollisuutta käydä edes vessassa. Tarina on vain yksi monista. Eteen on saattanut tulla sekä nuorilta kiellettyjä tai nuorille haitallisiksi ja jopa vaarallisiksi katsottuja töitä. 16-vuotias on saattanut joutua pomon juoppokuskiksi tai valvomaan vanhuksen kuolemaa. Kuitenkin harva uskaltaa valittaa, jos epäkohtia työpaikalla ilmenee. Kesätyöpaikkoja ei riitä kaikille ja siksi nuori ottaa sen mitä tarjotaan. Huonokin kesätyöpaikka on parempi kuin ei mitään, ainakin monen nuoren mielestä. Siksi asiaa on vaikea muuttaa. Yritykset vain ottavat uuden työntekijän tilalle ja sama kohtelu jatkuu. Tilanteesta voi toki ottaa myös opiksi ja luulen, että huonon kesätyökokemuksen jälkeen koulukin alkaa maistua.

Minusta jokaisen työntekijän, niin nuoren kuin vanhemmankin, pitäisi opiskella työelämän pelisääntöjä. Ne voisivat tulla jo koulussa. Toki myös työnantajilla on vastuunsa, mutta jos he eivät käytä vastuutaan huomioon, työntekijän pitää puolustaa oikeuksiaan. Muuten sama meno jatkuu. En kuitenkaan syyllistä nuoria millään lailla. Työpaikat ovat kiven alla, eikä aina sielläkään.

Kesätyön periaatteita voi opiskella, vaikka täältä: http://www.kesaduuni.org/periaatteet/
Kesätyöntekijän muistilista voi olla myös avuksi: http://www.kesaduunari.fi/muistilista/

Työelämän oikeuksia ja velvollisuuksia löytyy täältä: http://www.po1nt.fi/tietoporsas/tyoelama/oikeudetjavelvollisuudet.html