Persoonallisuus ratkaisee – Myös arvosanoissa

Opettajat antavat arvosanoja oikeuden mukaisesti, osaamisen mukaan. Väärin! Todellisuudessa opettajan asenteet heijastuvat suoraan kouluarvosanoihin. Oppilaan luonne siis ratkaisee.

Näin meille kertoo Sari Mullolan parin vuoden takainen väitöstutkimus. Oppilaan luonne, toisin sanoen temperamentti, vaikuttaa tosiaan arvosanoihin, vaikka todellisuudessa sillä ei ole mitään tekemistä henkilön älykkyyden ja taitojen kanssa. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan pidä sekoittaa temperamenttia ja käytöstä toisiinsa. Käytökseen oppilas voi vaikuttaa, temperamenttiin ei. Jos oppilas häiriköö tunnilla ja jättää läksyt tekemättä. numeroa sopiikin vähentää. Opettajat pitävät eniten korkean sopeutuvaisuuden sinnikkäistä ja mukautuvista oppilaista, kun taas he haluaisivat olla vähiten tekemisissä vaikean temperamentin oppilaiden kanssa. Nämä sopeutuvat hitaasti, ovat elämisen rytmiltään epäsäännöllisiä, reagoivat voimakkaasti ja heidän ärsytyskynnys on matala. Ongelma ei ole pieni, sillä jopa joka kolmannes arvosanoista selittyy oppilaan temperamentilla. Esimerkiksi ujous, varautuneisuus ja alakuloinen mieli tuottavat helposti huonoja numeroita. Ilmiöstä kärsii erityisesti ujot pojat. Ujous nipistää matematiikan numerosta liki puolet, vieraan kielen arvosanasta vielä enemmän. Koulumenestyksen sukupuoliero on Suomessa länsimaiden suurimpia, mutta kun tutkimuksessa poistettiin temperamentin selitysosuus, poikien ja tyttöjen äidinkielen arvosanojen ero kaventui 65 prosenttia. Mainittakoon vielä, että suurin osa koulusta pudonneista ovat poikia. Itse kannatan tasa-arvoisia, vain omiin taitoihin liittyviä arvosanoja, mutta tiedän, ettei niitä ole ihan heti luvassa. Emme kuitenkaan elä missän satumaailmassa.

Kesätöistä voi tulla tosielämän kauhutarina

Kesätyö on kiva saada. Rahaa tulee ja kokemusta saa. Kesätöissä on kuitenkin ongelma: Työnantajat, jotka kohtelevat työelämään tottumattomia nuoria kartoin.

Kuvan nainen ei liity asiaan

Nuoria on helppo sortaa, sillä he tarvitsevat rahaa, eivätkä tunne työnelämän pelisääntöjä. Ei lisiä saatikka taukoja, mahdottomat työajat, nuorille sopimattomat työt… Kuulostaako houkuttelevalta? Ne voivat kuitenkin olla nuoren kesätyöläisen arkipäivää. Nuoria työntekijöitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti etenkin sellaisilla palvelualoilla, joiden asiakasvirta vaihtelee, tai se on kiinni säästä. Vasta tänään, 20.5, tuli juttua ”Heidistä”, joka työskenteli jäätelönmyyjänä. Hänen palkkansa maksettiin käteisellä, lisiä ei maksettu ja hän teki pitkää päivää. Hän ei voinut myöskään pitää taukoja, eikä hänelle ollut tarjottu mahdollisuutta käydä edes vessassa. Tarina on vain yksi monista. Eteen on saattanut tulla sekä nuorilta kiellettyjä tai nuorille haitallisiksi ja jopa vaarallisiksi katsottuja töitä. 16-vuotias on saattanut joutua pomon juoppokuskiksi tai valvomaan vanhuksen kuolemaa. Kuitenkin harva uskaltaa valittaa, jos epäkohtia työpaikalla ilmenee. Kesätyöpaikkoja ei riitä kaikille ja siksi nuori ottaa sen mitä tarjotaan. Huonokin kesätyöpaikka on parempi kuin ei mitään, ainakin monen nuoren mielestä. Siksi asiaa on vaikea muuttaa. Yritykset vain ottavat uuden työntekijän tilalle ja sama kohtelu jatkuu. Tilanteesta voi toki ottaa myös opiksi ja luulen, että huonon kesätyökokemuksen jälkeen koulukin alkaa maistua.

Minusta jokaisen työntekijän, niin nuoren kuin vanhemmankin, pitäisi opiskella työelämän pelisääntöjä. Ne voisivat tulla jo koulussa. Toki myös työnantajilla on vastuunsa, mutta jos he eivät käytä vastuutaan huomioon, työntekijän pitää puolustaa oikeuksiaan. Muuten sama meno jatkuu. En kuitenkaan syyllistä nuoria millään lailla. Työpaikat ovat kiven alla, eikä aina sielläkään.

Kesätyön periaatteita voi opiskella, vaikka täältä: http://www.kesaduuni.org/periaatteet/

Kesätyöntekijän muistilista voi olla myös avuksi: http://www.kesaduunari.fi/muistilista/

Työelämän oikeuksia ja velvollisuuksia löytyy täältä: http://www.po1nt.fi/tietoporsas/tyoelama/oikeudetjavelvollisuudet.html

Traumaattiset tunnit

Koululiikunta on pakollista, niin peruskoulussa kuin toisen asteen oppilaitoksissakin. Liikunnan pitäisi tuoda iloa ja auttaa jaksamaan, silti monilla nuorilla on siitä hyvin negatiivinen asenne. Miksi näin? Mitä sen eteen pitäisi tehdä? Ihan selvyyden vuoksi: Tarkoitukseni ei ole mollata koululiikuntaa, vaan antaa sille ansaittua kritiikkiä ja ehdotuksia sen parantamiseksi.

Minä itse en vihannut koululiikuntaa, mutta en pitänyt siitä myöskään. Se oli ihan kivaa, kuin laji oli sopiva, mutta kamalaa muulloin. En ollut liikunnassa koskaan hyvä, liikunnallinen kuin en ole ollut koskaan. Minua ahdistivat myös erilaiset kuntotestit. Tämä vaikutti sitten omaan itsetuntooni negatiivisesti. Vasta ihan äskettäin olen ruvennut liikkumaan aktiivisemmin vapaa-ajalla. teen sen pilateksen muodossa. En tietenkään tiedä, olisinko aikuisiällä liikkunut yhtään enempää, jos koululiikuntaa ei olisi ollut. Myönnän myös sen, ettei koululiikuntaa voi kaikesta liikunnattomuudesta syyttää. Uskon sen kuitenkin vaikuttaneen minun liikuntaharrastukseeni negatiivisesti. Se minusta. Nyt pureudun asiaan hieman yleisemmin.

Otetaan yksi yleinen esimerkki: hiihto. Kuinka moni voi sanoa rehellisesti pitäneensä koulun hiihdosta? En minä ainakaan. Vapaa-aikana hiihto puolestaan on ihan kivaa. Syykin on helppo löytää: vapaa- aikana hiihto on hauskaa, koulussa ei. Hiihto pakkasessa kovaa vauhtia, muiden seuratessa, ei kuulosta houkuttelevalta. Kaikki pitää naama totisena kellottaa ja laskea ja suorittaa. Sen sijaan rauhallinen hiihto, mukana vielä eväätkin, taas kuulostaa. Lapsena ja nuorena liikunnan pitää olla ensisijaisesti hauskaa, vasta aikuisena voi löytää siitä muitakin hyötyjä. Toivottavasti tämä otetaan huomioon koulujen uusitussa opetussuunnitelmassa. On ainakin tarkoitus, sillä jonkin aikaa sitten uutisoitiin koululiikunnan opetussuunnitelmaa tekevän työryhmän suunnitelmista. Siinä liikunnan opetuksen painopiste olisi terveydessä ja hyvinvoinnissa ja opetus aiempaa monipuolisempaa. Itse liikunnassa keskityttäisiin lajien opetteluun sijasta enemmän perustaitojen opetteluun. Liikunnan perustaitojen lisäksi halutaan nostaa esille henkistä puolta: sosiaalisia taitoja, henkistä hyvinvointia ja esimerkiksi myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Minusta muutos kuulostaisi hyvältä. Aika paljon on kiinni opettajista, niin kuin muissakin oppiaineissa. Jos opettaja on kauhea diktaattori, ei ainekaan kiinnosta ja päinvastoin. Minusta (tämä on puhtaasti oma mielipiteeni) opettajien pitäisi puuttua liikuntatunneillakin kiusaamiseen. Lisäksi huutovalinta ei auta ketään, sillä joku jää aina viimeiseksi. Se sama joku, joka ei pärjää liikunnassa muutenkaan. Se ei tee hyvää itsetunnolle, nimimerkillä kokemusta on. Koululiikunnan luonne voitaisiin lisäksi muuttaa enemmän sellaiseksi ”löydä oma lajisi” tunniksi. Kaikkea pitäisi kokeilla mutta kaikesta ei tarvitse tykätä.

Liikuntakammoaan voi onneksi vähentää helposti. Tarvitsee vain löytää sopiva laji, jota sitten harrastaa tutun ihmisen kanssa. Myöskään itseltään ei kannata vaatia liian paljon. Liikkua voi omaan tahtiinsakin. Liiku siis omilla ehdoillasi.

Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi

Elämänkatsomustiede on monitieteinen oppiaine, johon kuuluu aineksia filosofiasta, uskonto-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteistä. Se yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta. Tällä hetkellä siihen saa osallistua vain kirkkoon kuulumattomat oppilaat. Poikkeuksena ovat aikuiskoulutus ja esiopetus.

 Minusta elämänkatsomustieto pitäisi avata vapaaksi kaikille koululaisille. Se lisäisi uskontokuntaan kuuluvien oppilaiden ja heidän vanhempiensa päätösvaltaa elämänkatsomuksellisten aineiden opiskelussa. Myös aineen arvostus nousisi. Koulujen ei myöskään tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja lasten ja heidän vanhempiensa jäsenyyksistä eri uskontokunnissa. Koulussa olisi edelleen myös uskonnonopetusta, johon osallistuisivat kaikki niin valitsevat. Jotkut pelkäävät, että luterilaiseen kirkkoon kuuluvien oppilaiden myötä elämänkatsomustieto muuttuu uskonnon opetukseksi. Näin ei pitäisi kuitenkaan käydä, sillä elämänkatsomustiedolla on jo vakiintuneet opetussuunnitelmat ja oppikirjat, eikä opettaja saa opettaa opetussuunnitelman ulkopuolisia asioita. Pelätään myös, ettei päteviä elämänkatsomustiedon opettajia riitä kouluille. Pelko ei ole aiheellinen, koska tällä hetkellä elämänkatsomustiedon ryhmäkoot ovat keskimäärin pieniä, joten lisäoppilaita mahtuu hyvin mukaan. Luokanopettajakoulutuksessa sekä aineenopettajakoulutuksessa on myös helppo lisätä elämänkatsomustiedon opintoja opettajille. Helsingin yliopistosta valmistuvista luokanopettajista jo yli 80% hankkii pätevyyden elämänkatsomustiedon opettamiseen.

Asiasta on tehty adressi, joka luovutettiin opetusministerille 14.10.2010. Adressi pidetään kuitenkin auki kunnes elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuus toteutuu Suomessa.